Cyber-ketju: verkkovakoilu,kännyköiden ja wlanien seuranta, hakkerointi, virukset, DoS etc

Helsingin kaupungin tietomurto on kaikkien aikojen laajin. Helsinkiin kohdistuneessa murrossa ovat vaarantuneet 150 000 nykyisen ja entisen oppijan tiedot. Sama koskee Helsingin kaupungin 38 000 hengen henkilökuntaa. Vaarantua ovat voineet myös oppilaiden huoltajien tiedot.

Jos jokaisella oppijalla on keskimäärin hieman alle kaksi huoltajaa, lukumäärä voi IS:n laskutoimituksen mukaan teoriassa nousta lähelle puolta miljoonaa.


Traficomilta napattiin tietoja. Koskee tämänhetkisen tiedon mukaan noin 65 000:ta omistajaa ja haltijaa, joiden ajoneuvon rekisteritunnus alkaa A-kirjaimella rekisteritunnusvälillä AAA-xxx – ALJ-xxx.

Tunkeutuja on saanut haltuunsa ajoneuvon sekä ensimmäisen omistajan tai haltijan, että toisen omistajan tai haltijan koko nimen, osoitetiedot sekä henkilötunnuksen

 
Viranomaisten ja hallinnon rekisterit ovat näköjään aika helposti murrettavissa. Kukaan ei siellä oikeasti ole vastuussa mistään. Sen olen huomannut, kun jotain tapahtuu. Liikaa tavaraa yhdessä paikassa, pieni palkka, kiire ym.

Mutta tärkeämpää on, liittyvätkö nämä kaikki asiat toisiinsa? Onko kyse operaatiosta, jonka takana voi olla jopa valtiollinen taho (tarvitsisi tiedot hämmennyskampanjaan sopivassa kohtaa) vai onko kyseessä vain harrastelija / kyberrikollinen?
 
Back
Top