Der Untergang des Abendlandes (Suomeksi=Länsimaiden perikato)

Museo

Kenraali
Wikipedia, Der Untergang des Abendlande/ Länsimaiden perikato

Seuraa vapaamuotoista gerontologista pohdintaa

Itse olen vielä siinä iässä että vanhuus ja vanhukset tuntuvat etäisiltä ja vähän pelottavilta otuksislta. Kuitenkin melkein jokainen tuntee myös aktiivisen ja fiksun vanhuksen. Taantuuko Suomi kun tästä tulee vanhusten kansoittama kusen hajuisissa vaipoissa taapertavan dementoituneen rollaatoriväen maa? Kannattaako sellaista innovatiivisuuden hylännyttä maata edus puolustaa? Mitä arvoa maanpuolustukselle on yli 30-kymppisistä raihnaisista vanhuksista?

Paljon kai riippuu siitä miten suuret ikäluokat käyttäytyvät eläkkeellä. Jos he ovat aktiivisia vanhuksia, ottavat osaa yhteiskunnalliseen toimintaan ja kuluttavat meillä on toivoa. Jos taas he keskittyvät erakoitumiseen, katkeroitumiseen ja vuodeosastojen valtaamiseen edessä ovat synkät ajat. Pahimmissa kauhukuvissa köyhtyvä Eurooppa keskittyy vanhusten pyllyjä pyyhkimään tuotujen muslimien kanssa kinasteluun.

Maanpuolustuksen kannalta pitää löytää vanhusten arvo. Tämä on myös heidän maansa ja ehkä myös vanhemmilla ihmisillä on jotain annettavaa maanpuolustukseen. Vai onko?
 
RE: Der Untergang des Abendlandes

No ei siitä mihinkään päästä, väki wanhenee ja ikäpyramidi menee ihan perseelleen. Olen vissi siitä, että köyhdymme kansana, ei siitä päästä mihinkään, niin tulevat köyhtymään muutkin länsimaat. Mutta köyhtyminen tällä pallonpuoliskolla tarkoittaa eri asiaa kuin Bangladeshissa.

Pitääkö heittäytyä selälleen itkemään, kun ei saakaan kaikkea, mihin on tottunut? Paskat. Tekee niitä asioita, mihin kynnet yltävät. Voi olla terveellistäkin, kun ei osta joka vuosi uutta Cuccin vaatekertaa ja Luis Vittusen kassia typerästä helsinkiläisestä liikkeestä. Tai jättää lähtemättä Palma De Mallorcalle ja suuntaa auton kohti pohjoissuomea tai lähtee viisastelemaan sukulaisille pohjois-karjalaan. Tai jos bensa on räävittömän hintaista niin ottaa fillarin alleen ja ajaa Ahvenanmaalle.

Jos omaa asenteen, jonka mukaan palkkataso määrää puolllustushalukkuuden niin voihan fitalis. Tai jos vanhusten kusivaipat ahdistavat niiiin paljon, että pitää muuttaa Transjordaniaan sen takia niin oivoi, tervemenoa.

Länsimaiden pari-kolme viimeistä sukupolvea tekivät virheen RIISTÄMÄLLÄ ikääntyviltä mahdollisuuden olla mukana perhe-elämässä...ennen wanhat pysyivät mukana hoitamalla lapsia ja pikku kotihommia ja tunsivat itsensä tarpeellisiksi, koska olivat tarpeellisia. Tällä tempulla riistettiin ikääntyviltä mahdollisuus jatkaa elämää tarpeellisina ja HUOM::: LAPSET menettivät turvalliset aikuiset luotaan. Juujuu, yhteiskunta kehittyi blaablaablaa....totta, mutta osansa tuohon kehitykseen oli "ihanteilla", joita ammennettiin hevonvitunsosial.....jääköön loppu sanomatta. Olihan modernia panna pennut KUNNALLISEEN yhteiskunnan järjestämään kasvatustarhaan, pennut pärjää kouluikäisinä keskenään iltapäivät vanhempiaan odottaessaan jne.jne. eipä tainnut kaikki pärjätä.

En usko olevan muuta konstia, siis oikeasti, kuin ottaa vanhentuva väki uudelleen "palvelukseen", kuten aina ennenkin on ollut ja pitäisi ehkä ollakin. Poliitikot latovat vielä liirumlaarumeita "hoitavista käsistä", joita tuodaan jos ties mistä. Niitä hoitavia käsiä ei juurikaan tarvita, jos wanha väki otetaan takaisin perhe-elämään. Siinä kukin hoitaa toistaan.
 
RE: Der Untergang des Abendlandes

Minun isä älysi eilen kuolla pois 62-vuotiaana. Ei ehtinyt ukko paljoakaan verorahoja kuluttamaan eläkkeeseen. Luonnollinen kuolema itä-suomessa. Eli alkoholi.
 
RE: Der Untergang des Abendlandes

baikal kirjoitti:
En usko olevan muuta konstia, siis oikeasti, kuin ottaa vanhentuva väki uudelleen "palvelukseen", kuten aina ennenkin on ollut ja pitäisi ehkä ollakin.

Niin tai velvoitetaan ja rohkaistaan vanhuksia tekemään vaikka tietty tuntimäärä vuodessa vapaaehtoistyötä eläkkeensä eteen. Toiset hoitaisivat lapsia, toiset ulkoiluttaisivat vuodepotilaita. Kyvykkäimmät voisivat saada toiminnastaan jopa bonuksia. Siinä voisi vihollisellakin hymy hyytyä kun suomalainen vanhus vetäisi kahdeksankymppisenä vapaaehtoisen maanpuolustusjärjestön survival-kurssia tai rollaattoriukko hoitaisi yhdistyksen kirjanpitoa.

Tosia tämä tietenkin naurattaa tai hämmentää kovastikin, mutta jotain pitää keksiä jotta vanhukset pystytään pidetämään aktiivisesti mukana yhteiskunnan toiminnassa. Muuten perseelleen kääntyvä ikäpyramidi, huoltosuhteen vääristyminen ja tarpeettomaksi itsensä kokevat vanhukset rapauttavat vielä maanpuolustuskykyäkin.
 
RE: Der Untergang des Abendlandes

Museo kirjoitti:
baikal kirjoitti:
En usko olevan muuta konstia, siis oikeasti, kuin ottaa vanhentuva väki uudelleen "palvelukseen", kuten aina ennenkin on ollut ja pitäisi ehkä ollakin.

Niin tai velvoitetaan ja rohkaistaan vanhuksia tekemään vaikka tietty tuntimäärä vuodessa vapaaehtoistyötä eläkkeensä eteen. Toiset hoitaisivat lapsia, toiset ulkoiluttaisivat vuodepotilaita. Kyvykkäimmät voisivat saada toiminnastaan jopa bonuksia. Siinä voisi vihollisellakin hymy hyytyä kun suomalainen vanhus vetäisi kahdeksankymppisenä vapaaehtoisen maanpuolustusjärjestön survival-kurssia tai rollaattoriukko hoitaisi yhdistyksen kirjanpitoa.

Tosia tämä tietenkin naurattaa tai hämmentää kovastikin, mutta jotain pitää keksiä jotta vanhukset pystytään pidetämään aktiivisesti mukana yhteiskunnan toiminnassa. Muuten perseelleen kääntyvä ikäpyramidi, huoltosuhteen vääristyminen ja tarpeettomaksi itsensä kokevat vanhukset rapauttavat vielä maanpuolustuskykyäkin.

Juu juu, eikun aktiiviseen elämään mukaan vaan, tavalla tai toisella. Ja väitän sen olevan mielekkäämpää niille wanhuksillekin. Tämä ajattelu voi kirpaista, kun on totuttu ajatteluun, jonka mukaan eläke "ansaitaan" työssä ollessa, mutta en usko olevan mitään muuta mahdollisuutta selvittää tulevia haasteita. Ja mikä häpee se on kaatua 84 v. ns. lapikkaat jallaassa?
 
RE: Der Untergang des Abendlandes

Ehdottaisin mestari-kisälli-menetelmää (~mentorointia) myös maanpuolustuksen saralle...
 
RE: Der Untergang des Abendlandes

Ihmeen vähän on tähän aiheeseen toistaiseksi kommentteja tullut. Oletteko te kaikki samaa mieltä meikäläisen ja Baikalin kanssa (sana baikal tarkoittaa muuten burjaattien kielellä luontoa) vai ettekö mukamas ole edes pohtineet vanhuksien roolia maanpuolustuksessa tai tätä vanhusongelmaa (anteeksi, nykyään ei saa puhua ongelmista vaan haasteista ja mahdollisuuksista)?

Pitkäänhän maanpuolustustyössä on lähdetty Suomessa siitä, että nuorilla miehillä on velvollisuus sodan kokenutta sukupolvea tai sankarivainajia kohtaan. Nuoren miehen pitää sitten olla valmis tämän pyhän velvollisuuden vuoksi kuolemaan itse ase kädessä isänmaata puolustaessaan. Entäs kun sodan kokenut sukupolvi kuolee? Onko sitten mitään velvollisuuksia?

Tai vanhukset. Kai heillekin on kertynyt jotain taitoja ja näkemystä maanpuolustustyöstä. Ehkä he jopa hallitsevat selviytymisen kriisiajoista paremmin kuin valtaosa nuorista. Onko meillä varaa makuuttaa tätä porukkaa vanhankodeissa kunnon lääketokkurassa pois nuorten ja terveiden silmistä?
 
RE: Der Untergang des Abendlandes

eddie kirjoitti:
Minun isä älysi eilen kuolla pois 62-vuotiaana. Ei ehtinyt ukko paljoakaan verorahoja kuluttamaan eläkkeeseen. Luonnollinen kuolema itä-suomessa. Eli alkoholi.

Otan osaa ! Jaksamista !
 
RE: Der Untergang des Abendlandes

vehamala kirjoitti:
eddie kirjoitti:
Minun isä älysi eilen kuolla pois 62-vuotiaana. Ei ehtinyt ukko paljoakaan verorahoja kuluttamaan eläkkeeseen. Luonnollinen kuolema itä-suomessa. Eli alkoholi.

Otan osaa ! Jaksamista !

Otamme toki osaa menetyksen johdosta.

Jotenkin minusta kyllä tuntuu ettei alkoholista ole miksikään lopulliseksi ratkaisuksi vanhusongelmaan.

En tiedä muista, mutta ei minua ainakaan vanhuudessa kuolema sinällään pelota vaan kuoleminen.
 
RE: Der Untergang des Abendlandes

Museo kirjoitti:
vai ettekö mukamas ole edes pohtineet vanhuksien roolia maanpuolustuksessa ?
..........................
Onko meillä varaa makuuttaa tätä porukkaa vanhankodeissa kunnon lääketokkurassa pois nuorten ja terveiden silmistä?
Olen kyllä miettinyt (meidän) vanhusten roolia mp-työssä. Se ei vaan nykymaailmassa ole oikein muodissa eikä monikaan nykyajan tosisoturi noteeraa vanhempia henkilöitä miksikään, veteraaneja ehkä lukuunottamatta. Koko ajan, kun iästä on puhuttu ja tulevaa suunniteltu, suunta on ollut, tehtävästä riippumatta, nuorempiin ja äärimmäisen harva on ollut kiinnostunut siitä tiedosta ja kokemuksesta, jota vanhemmalla väellä saattaa olla.

Viimeinen kysymys on aiheellinen ja seurausta viime vuosikymmeninä harjoitetusta politiikasta, jossa vanhukset on sijoitettu kalliille laitospaikoille oman kodin sijaan tai lasten luota tms. Ja sitten kun huomattiin kuinka kallista laitoksien ylläpito on, juustohöyläsäästöleikkuri on päässyt irti ja resurssit on kiristetty äärimmilleen, seurauksena henkilökunnan puutteessa juuri tuo Museon kuvaama tilanne.

BTW. Kaikki vanhukset eivät ole sairaita eivätkä kaikki nuoret terveitä.
 
RE: Der Untergang des Abendlandes

Museo kirjoitti:
Tai vanhukset. Kai heillekin on kertynyt jotain taitoja ja näkemystä maanpuolustustyöstä. Ehkä he jopa hallitsevat selviytymisen kriisiajoista paremmin kuin valtaosa nuorista. Onko meillä varaa makuuttaa tätä porukkaa vanhankodeissa kunnon lääketokkurassa pois nuorten ja terveiden silmistä?

Minusta tuo ajattelutapa on aika epälooginen?!
Jos ihminen makaa vanhainkodissa voimakkaan lääkityksen alaisena, siihen on mitä todennäköisimmin jokin (lääketieteellinen) syy..toisinsanoen ihminen on sairas ja todennäköisesti kroonisesti sairas.
Se tarkoittaa sitä, ettei hän kovin paljoa enää pysty antamaan maanpuolustustyölle tai ylipäätään millekään mitään..eikä missään nimessä tarvitsekaan! Hän on todennäköisesti jo antanut tälle yhteiskunnalle vähintäänkin tarpeeksi ja on tässä vaiheessa ansaitusti saamapuolella.
Jos taas vanhus on terve, hyvävoimainen ja pirteä, niin tuskin häntä kukaan estää nytkään toimimasta maanpuolustuksen parissa?!
Sotilaallisen maanpuolustuksen.."sotahomman"..kanssa vain tuppaa olemaan niin, että noin kymmenessä vuodessa (eläkkeellä/poissa töistä) paraskin ammattisotilas putoaa niin paljon kelkasta että on ennemminkin suotavaa ettei hän enää osallistuisi.. Tuo on tottakai kärjistetysti sanottu, mutta on siinä hiven totuuttakin mukana. Asia on nimittäin niin, että kun henkilö on iäkäs, mutta hyväkuntoinen ja pirteä, hän todennäköisesti on useimpien nuorten mielissä erittäin korkea auktoriteetti, jonka sanomisia kuunnellaan. Valitettavasti on näitä em. heppuja nähtykin..ja valitettavasti on myös sanottava että todennäköisesti henkilölle itselleen on erittäin tärkeää olla mukana, mutta kokonaisuutta ajatellen olisi parempi ettei hän olisi.. En ole edes ainoa foorumilla kirjoittaja joka on näihin tapauksiin törmännyt.
Minusta meidän on vanhetessamme ymmärrettävä ja osattava astua syrjään ja jättää pelikenttä nuoremmillemme sitten kun sen aika on.
Minä EN AIO olla aktiivisesti maanpuolustustyössä mukana sen jälkeen kun jään eläkkeelle kuin muutamia vuosia..jos joku apuani edes tahtoo senkään aikaa.. Sen jälkeen minulla tuskin on enää mitään annettavaa..ainakaan sotilaallisen maanpuolustuksen saralla. Asiat muuttuvat ja kehittyvät..ja yhtenä päivänä meistä itse kukin vain yksinkertaisesti on pudonnut siitä kehityksen kelkasta. Se pitää myös tajuta ja tunnustaa että asia näin on.
Minusta meidän pitäisi uskaltaa kunkin aikanaan olla reilusti vanhoja ja myös tunnustaa se..ja siirtyä ansaitulle saamapuolelle näissä asioissa.
Olkoon siis meidän tulevienkin vanhusten rooli tässä kohtaa se, että olemme niitä joita jälkikasvumme haluaa puolustaa..ettei mokomat ukot ja akat kumminkaan vihollisen käsiin jäisi..
 
RE: Der Untergang des Abendlandes

eddie kirjoitti:
Minun isä älysi eilen kuolla pois 62-vuotiaana. Ei ehtinyt ukko paljoakaan verorahoja kuluttamaan eläkkeeseen. Luonnollinen kuolema itä-suomessa. Eli alkoholi.

Osanottoni!
 
RE: Der Untergang des Abendlandes

Kapiainen kirjoitti:
Minusta meidän on vanhetessamme ymmärrettävä ja osattava astua syrjään ja jättää pelikenttä nuoremmillemme sitten kun sen aika on.

No niin nyt on nostettu esiin että vanhuksilla olisi oikeus vetäytyä hyvin ansaituille eläkepäiville tarvitsematta tehdä enää yhtään mitään. Kuka tämän oikeuden on myöntänyt ja kuka sen maksaa? Onko eläkkeelle siirtyneen ihmisen sulkeminen aktiivisen yhteiskuntaelämän ulkopuolelle edes mikään oikeus tai palkinto työn raskaan raatajalle?

On myös nostettu esiin että vanhemmat ihmiset eivät enää kaikkea jaksa, heidän tietonsa ovat vanhentuneet tai he ovat jopa aina tiellä vieden tilaa nuoremmilta ja pätevimmiltä. Varmasti tämä pitää osin paikkaansa, mutta kyseinen luonnehdinta pätee myös moneen nuorempaan ihmiseen.

On selvää että vanhemmat ihmiset eivät kaikkeen pysty. Erityisesti monet sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävät soveltuvat oikeastaan vain hyväkuntoisille nuorille miehille. Perspektiivi on kuitenkin aika kapea jos maanpuolustus tarkoittaa pelkästään hyökkäilyä taistelukentillä.
 
RE: Der Untergang des Abendlandes

Kun vertaa tuota kapiaisen kommenttia muihin aloihin, niin olen havainnut selkeästi sen, etten monellakaan alalla menisi vetämään moisia selkeitä linjauksia. Organisaatiot muodostuvat yksilöistä ja yksilöt ovat erilaisia. Jotkut yksilöt pitävät itsensä tarkasti ajan tasalla alan kehityksessä ja oikeastaan alkavat vasta kukoisataa eläkkeelle jäätyään, kun ehtivät keskittyä itsensä kehittämiseen päivitttäisten rutiinien jäädessä sivuun. Sitten on taas näitä toisia, joita ei voisi vähempää kiinnostaa koko asia kun eläkepaperit ovat kädessä, vaikka viimeiseen päivään asti puskivat töitä hampaat irveessä ja yrittivät venyttää eläkkeelle lähtöään. Sitten on näitä jotka nauttivat mielellään siitä arvostuksesta jonka ovat ansainneet ja pitävät itsensä ajantasalla lähinnä henkilöstöasioissa ja sen verran muuten alan kehityksessä että voivat juhlapuheissa viitata ajankohtaisiin aiheisiin. On selvää että ensimmäisellä ryhmällä on annettavaa paljonkin vielä pitkään, toisella ja kolmannella taas ei juurikaan mitään. Sitten on vielä se ryhmä joka on pudonnut kehityksen kärryiltä jo kymmenen vuotta ennen eläkkeelle jäämistään, jos ovat milloinkaan olleet penaalissa siellä teroittujen kynien joukossa.

Ja täytyy sanoa, että olisin yllättynyt, ellei moisia ryhmiä löytyisi myös ammattisotilaiden ja reserviläisten joukosta.
 
RE: Der Untergang des Abendlandes

Kyllä täällä foorumilla kirjotellaan taas sellaista paskaa, ettei paremmasta väliä. Vai pitäisi vanhukset pakottaa "töihin" oikein lain nojalla. Ja vanhainkotiin kuulemma oikein hylätään ihmiset? Sisko on vanhainkodissa töissä ja voin kertoa ettei ketään "laiteta" nykyään vanhainkotiin ellei ole ihan pakko- niin kauan kun pääsee kuselle ja jaksaa raahautua pöytään syömään sen kotipalvelun aterian niin kotona pidetään. Mitä taas tulee psyykkiseen kuntoon niin ketään ei viedä vanhainkotiin sen takia ettei tiedä mikä vuosi on- sitten kun löytyy paskaa jääkapista niin passitus laitokseen on lähellä jos ei tokene.

Vanhainkotien kuntoutuspuolen ihmiset voisivat kertoa monta opettavaista tarinaa. Hyvää ei palkita- ensimmäisenä tuntuu menevän ne kovat työmiehet, yrittäjät tms. jotka on painaneet duunia 40-50 vuotta. Useimmilla on vieä ihan helvetisti kaikenlaista kremppaa kehossa raskaan työn jäljiltä. Sen sijaan usein pitkään elävät kaikenlaiset pummit, huorat ja ties mitkä tekosairaat maatalon emännät jotka on lopettanu työnteon 40 vuotiaana kun "selkä on kippee...".

Kyllä sitä ikäihmisillekkin löytyy tekemistä päivätansseista aina posliininmaalaukseen ja mistään poliittisesta puolueestakaan ei tuu kenkää vaikka olisi 100 lasissa. Oma asia on tietenkin jos ei ole sosiaalisia suhteita kun verhot on ollut aina alhaalla kun auto on pihaan kaartanu. Sitten on yksinäistä kun se ukko/akka viereltä kupsahtaa.

Eikä tässä taloudessa ole tilaa sille edeltävälle sukupolvelle muutenkaan- ei ole neliötä eikä sen puoleen haluakaan ottaa ketään nurkkiin. Ei täällä ole mitään koti/pihapuhdettakaan vanhoille. Jos haluavat olla tekemisissä kun kunto alkaa loppua kotona asumiseen niin myyköön talot, mökit ja muun omaisuuden ja muuttakoot johonkin lähellä olevaan vanhusten palvelutaloon. Moikkaamassa voin käydä aina kun 50-60 tuntinen työviikko antaa periksi.
 
RE: Der Untergang des Abendlandes

Niin kyllä täällä päin on ainakin tilanne niin päin että vanhuksia on jonossa niihin vanhainkoteihin enemmän kuin voidaan ottaa. Sama koskee palvelutaloja.
Osa tuosta isovanhempien vieraannuttamisesta perheistä on myös heidän omaa syytään. Osa heistä on aikanaan potkaisseet pentunsa maailmalle ja ovat vain tyytyväisiä kun siellä pysyvät. Itse mennä viuhtovat jos jonkinlaisissa harrastuksissa niin ettei lapsille ja lapsenlapsille jää hetken aikaa. Ainakaan ennenkuin on kroppa siinä kunnossa ettei pääse menemään mihinkään.
Nykyisiä asuntoja ei myöskään ole suunniteltu kolmen sukupolven asunnoiksi. Siis kun verrataan siihen tilan ja erilaisten toimintojen tarpeisiin mitä nykyään asunnolta vaaditaan. Harva vanhempi ihminen edes haluaa muuttaa toisten nurkkiin. Omassa kodissaan suurin osa haluaakin asua niin kauan kuin mahdollista.
Toki juuri on valmistunut tutkimus, että suomalaiset isovanhemmat auttavat lapsiaan etenkin lastenlasten hoitamisessa huomattavasti enemmän kuin keskivertoisesti länsimaissa. On myös havaittu, että nimenomaan lapsen äidinäidin ja äidinisän käyttö lapsen hoitajana on huomattavan yleistä.
Eläkeläisten verotus nykyisellään on jo sitä luokkaa, että jos vielä yritetään eläkeläisille määrätä jotain pakkotyötä, niin saatamme pian huomata eläkeläistenpuolueen ottavan murskavoiton vaaleissa.
 
RE: Der Untergang des Abendlandes

eddie kirjoitti:
Minun isä älysi eilen kuolla pois 62-vuotiaana. Ei ehtinyt ukko paljoakaan verorahoja kuluttamaan eläkkeeseen. Luonnollinen kuolema itä-suomessa. Eli alkoholi.

Otan osaa.
 
RE: Der Untergang des Abendlandes

Eddielle osanottoni.

Maanpuolustuksen järjestelyjen muutostahti tuntuu olevan sellainen, että muutaman vuoden reservissä ollut evp on pahasti takamatkalla tullessaan käskettynä kertausharjoitukseen, mikäli ei ole aktiivisesti ylläpitänyt osaamistaan. Aina se ei ole mahdollista, ja olisi aika armotonta ajatella että työkseen turvallisuutta kymmenet vuodet tehnyt ihminen olisi sen vuoksi koko biologisen elinaikansa velvoitettu jatkamaan samaa työtä, nyt vain ilman palkkaa.

Silloin evp tai avainreserviläinen tai muu henkilö jonka voisi kuvitella jatkavan eläkeiässä on (henkisesti) kovien valintojen edessä:
- siirtyy asteittain vähemmän vaativaan tehtävään, "kohti taistelijan perustaitoja" tai jopa "kohti reipasta ulkoilmaelämää"
- jatkaa jatkuvaa kouluttautumista, mutta ulkokehältä, eli ryhtyy harrastamaan maanpuolustusta
- antaa rukkasduuneissa tilaa nuoremmille ja hoitaa oman tonttinsa henkisen maanpuolustuksen ja resurssien hankkimisen puolella
- antaa koko homman olla...

Kolmatta vaihtoehtoa toteuttaa moni arvostamani varttunut maanpuolustaja. Kakkosvaihtoehdossa on muutamia hienoja poikkeuksia ja useita paljon harmillista sutaamista aiheuttavia - tahto on kovempi kuin kyky tai ainakin kovempi kuin panostus. Ykköseen nöyrtyjiä on vähän... Aktiivisesti osallistujat kuitenkin ovat aktiiviurallaan olleet arvostettuja ja jonkinlaisessa epävirallisessa tai virallisessa "asemassa".

Itse olen asettanut omat tavoitteeni niin, että niin kauan kuin pystyn laittamaan tarpeeksi "tunteja ja toistoja" kehittymiseen pysyn ringissä mukana. Sen jälkeen mennään kolmosvaihtoehtoon ja kun asettamani ulkoiset tarkkailijat kertovat että nyt sedällä alkaa sutia, on aika siirtyä katselemaan lastenlasten puuhia kiikkustuolista. Saa nähdä miten pitää sitten kun sen aika on.

Varttuneiden ihmisten panos on minun nähdäkseni yleisemmin samalla tavoin erittäin huonosti ymmärretty ja hyödynnetty voimavara kuin vajaakuntoisten ja muuten työelämän laitamailla tai ulkopuolella olevien. Kulttuurimuutos taitaa tulla tässä aiheessa pakon edessä, ei kansakunnan halusta.
 
RE: Der Untergang des Abendlandes

Mosuri kirjoitti:
Kyllä täällä foorumilla kirjotellaan taas sellaista paskaa, ettei paremmasta väliä.

...

ties mitkä tekosairaat maatalon emännät jotka on lopettanu työnteon 40 vuotiaana kun "selkä on kippee...".

Oho! Sieltä tuli lisää paska puhetta :a-laugh::a-laugh::a-laugh:
 
RE: Der Untergang des Abendlandes

Second kirjoitti:
Mosuri kirjoitti:
Kyllä täällä foorumilla kirjotellaan taas sellaista paskaa, ettei paremmasta väliä.

...

ties mitkä tekosairaat maatalon emännät jotka on lopettanu työnteon 40 vuotiaana kun "selkä on kippee...".

Oho! Sieltä tuli lisää paska puhetta :a-laugh::a-laugh::a-laugh:

Mitähän maalaiset ovat Mosurille pahaa tehneet? On tainnut itse muuttaa "hesaan" jostain ihan vitun tuppukylästä ja nyt yrittää tekeytyä niiiiin hellssinkiläiseksi jotta. :uzi:
 
Back
Top