Dokumenttejä

Hyvä reportaasi @Old Boy ....paljon samaa oli kuule kasarin loppupuoliskolla myös rvl:ssa. Myös ne mannesaappaat ja toivottoman kuluneet ja vanhat vaatteet.

Tosiaan tuo jalkaväkimiehiä aina niin -kiinnostanut- tykkimiesten vaillinnainen jalkaväkiosaaminen taisi johtua siitä, että valmiussyistä pojat juoksutettiin tykkitoimiin joutuisasti palveluksen alettua. Enkä minä ainakaan pidä pahana sitä, että hommaa tehtiin ja tehdään edelleen tarkoituksenmukaisuus edellä. Hankitaan se tärkein osaaminen äkkiä ja fiilataan sitten muuta, jos aikaa jää.
 
Tästä voisi taas muistella omia kouluttaja-aikoja kauan sitten ja vähän selventää mitä kuvassa näkyy. Nämähän on tuttuja kaikille mutta detaljit on ehkä unohtunu. Sallittakoon tykkimiehen näkökulma, niin voin kertoa omista kokemuksista eikä kuulopuhetta. Joku milleniaali voi sitten niin halutessaan kommentoida, onko jotain säilynyt nykypäivään asti. Video alkaa hyvin sopivasti 1960-luvun klassikkolänkkärin
"Hyvät, pahat ja rumat" musiikilla.

00:15 Ensimmäinen koulutusosio sulkeisjärjestyksessä on: Asento, lepo, käännökset. Näyttää että ohjaajan iloksi kääntyillään välillä miten sattuu. Tai sitten alik tykittää komentoja liian hätäisesti. Rauhallisesti aloittamalla ovat vasen...oikea pian automaattisia kaikille. Alokkaiden jalassa nahkasaappaat, joita kutsuttiin inttislangilla "mannesaappaiksi".

00:35 Muodossa marssiminen ei tietenkään heti suju. Nyt kun koulutusaikaa on vähemmän näkee paraateissa joskus, ettei se suju viikkoa ennen kotiutumistakaan....

00:45 Katsokaapa mallikelpoista käsien heiluntaa. Asia, jota en koskaan ymmärtäny oli, miksi käsien heilunnan liikerata sitä mukaa lyheni kun marssitaito parani, myös AUK:issa. Eikä siihen auttanu vaikka kouluttaja karjui äänensä käheäksi. Ilmeisesti tämä vaan ei kuulunut suomalaisten koulutettavien "Asialliset hommat hoidetaan..." kategoriaan. Vertauskohdan antaa taustalla vilahtava vanhempien jääkäreiden muoto.

1:08 Ampuma-asento seisten. Koulutettavan kyynärpään tuki puutteellinen. Aseissa kauan sitten pois käytöstä jäänyt peltilipas. Sen muovinen korvaaja olis voitu tehdä läpinäkyväksi, jos ois tullu mieleen ajoissa. Itävallan Maavoimilla sellaisen näin.

2:40 Palveluspuvussa M65 oli pelkät arvomerkit ilman kauluslaattoja.

3:30 Kymmenen miestä esittelee myös 10 erilaista tapaa pitää kiinni rynkyn hihnasta. Tai tarkkaan katsoen yksi ei pidä hihnaa kädessä ollenkaan....

3:50 Käyttäytymiskoulutus oli päivän sana 1970-80 luvuilla. Turhautti sekä kouluttajat että koulutettavat. Yhtenäinen P-kausi toi vähän järkevämmät tuntimäärät eri asioiden opetukseen.

4:55 Oudonnäköinen kauluslaatta kuuluu pst-erikoiskoulutukselle. Muinoin sitä pidettiin niin tärkeänä, että ra-prikaateissa oli pst-komppaniat, PsPr:ssä jopa pst-pataljoona. Kun tästä mentiin pikkuhiljaa pelkkiin 1-2 kouluttajan pst-joukkueisiin laski koulutuksen taso huomattavasti. Ei ollu enää nykykielellä sanottuna "osaamiskeskittymää".

5:10 Rokotusliukuhihnasta mua peloteltiin jo kutsuntaikäisenä. Oikeasti ei tuntunu miltään vaikka piikkejä tuli kuin tikkoja tauluun. Kameroiden poissaollessa ei kyllä noin paljoa vaatteita ollu alokkailla päällä.

11:00 Vuorossa yksittäisen sotilaan etenemismuodoista hiipiminen. Kouluttaja näyttää tietysti mallisuorituksen. Hänelllä on yllä kokeilupäällystakki M75 sekä karvalakki M39. Viimemainittu oli ihan tyylikäs aikana jolloin nahkaisen karvalakin käyttö ei vielä ollu ympäristörikos.

12:15 Seuraavaksi ryömien eteneminen, taas kouluttaja ensin. Tykkimiehet aloittivat vasta tästä etenemismuodosta sillä muuthan oli opittu jo siviilissä. Näin oli pakko tehdä sillä kuukauden päästä alokkaiden saapumisesta siirryttiin valmiussyistä tykkikoulutukseen ja jv-temput saivat jäädä. Tämä sitten myöhemmin näkyi tulenjohtueiden toiminnassa sotaharjoituksissa, jolloin tavallista ärhäkämpi erotuomari saattoi kommentoida tj-kouluttajalle: "Eihän sun miehes osaa edes perusasioita."

12:45 Alokas soveltaa! Omintakeinen ote aseesta estää tehokkaasti lumen joutumisen piippuun. Niin kävi usein tulenjohtueen miehille kun heillä oli paljon omaan tehtävään liittyvää muuta puuhaa.
Kohdasta 12:15 ja siitä eteenpäin. Etenemisharjoittelut eri tyyleillä ovat hyvin muistissani, koska katsoin niistä alkaneen sen oikean intin. Ensimmäinen maastokoulutuksen aihe alokkaana, ja tätä myös itse vedin myöhemmin kokelaana.
Jännä tuo 12:45 "soveltamiskohta*". Meille tuo opetettiin, mutta vain ja ainoastaan tilanteessa, jossa toisessa kädessä oli jotain tärkeämpää ryömittäessä, kuten käsikranaatti tai kasapanos. Etenkin kasapanoksen kanssa ryömittäessä tuota tapa pitää hihnasta kiinni piipunjuuresta käytettiin. Kyllä, Savon jääkärit koulutettiin käyttämään liikkumattoman tankin tuhoamisessa kasapanoksia.

Sen sijaan syöksyttäessä vastaava ote olisi karsittu pois. Meillä kyllä vääpeli L. (nimi viittasi erääseen kasvustoon), ansiokkaasti näytti mallisuoritukset kivikovalla jäätiköllä oikeaoppisesti hyvin lyhyin syöksyin ja ase osoittaen kohti vihollista syöksyn aikana. Notkon kivikovaksi tamppautuneella lumikerroksella ei suinkaan vähäinen suoritus.
Videolla vääpelin suoritus on hyvä, joskin syöksyn pituus liian pitkä. Niin se oli kuulemma veteraanienkin aikaan, ovat jossain sanoneet, että ei huolta, kohti tuleva tulitus kyllä viimeistelee koulutuksen siltä osin.
Syöksyn jälkeinen siirtymä 12:58 on sitten aivan erinomainen videolla. Tähän nyanssiin kiinnitettiin paljon huomiota.

Niin taistelet, kuten olet treenannut, totta tosiaan, vuosikymmentenkin jälkeen.

EDIT:
Nykyään kun kaikki tehdään paremmin, niin ihan täysillähän tuota ei Savon Prikaatissa eikä Haminassa harjoiteltu minun aikaani. Koskaan ei käytetty kypärää, aina vain sorsa tai karvalakki. Tetsari sentään oli päällä, mutta siinäkin kiinni vain kevein mahdollinen varustus. Ei kulkenut mukana patruunoiden, käskranaattien ym. vermeiden painoa, edes harjoitusmallisena. Se kypärä nyt olisi ollut vähin ja helpoin millä tuoda realistisuutta mukaan...
 
Viimeksi muokattu:
RIKOLLINEN MIELI
Tiistaisin klo 20.00, Yle TV1

Rikollinen mieli - Uskalla katsoa silmiin! Mitä mielessä tapahtuu rikoksen teon hetkellä? Voiko tekoa ymmärtää? Rikollinen mieli -dokumenttisarja tarjoaa uuden ja syvällisen näkökulman rikosgenreen. Ohjelman jokaisessa jaksossa kohdataan vankilaan tuomittu rikollinen. Kahdeksanosainen dokumenttisarja keskittyy kunkin päähenkilön rikokseen ja sen tekohetken aikaisiin tapahtumiin - vankien nykyhetkeä ja elämää vankilassa unohtamatta. Sarja avaa ovet kahdeksaan eri suomalaiseen vankilaan. Ohjelman juontaa näyttelijä, muusikko Veeti Kallio. Veeti johdattaa katsojan vankilamaailmaan ja sen rutiineihin viettämällä päivän vangin kanssa. Millaista on arki suljetussa vankilassa? Millaista on elää koevapaudessa? Kriminaalipsykologi Taija Stoat puolestaan palauttaa vangin pohtimaan aikaa rikoksen teon hetkellä. Hän porautuu yksityiskohtaisin kysymyksin vangin mielen sokkeloihin. (Century Films Oy, 2019.)

Kun nämä muistelut herätti mielenkiintoa, niin otetaanpa toinen aikamatka mun ja ehkä jonkun muunkin nuoruuteen. Se on kuvattu Oulun Hiukkavaaran kassuilla 1972 ja mannekiineina Pohjan prikaatin viestikomppania. Siellä koulutettiin perustamaan armeijakunnan tai prikaatin johtamispaikat, joten kalusto erosi tutummista viestivermeistä. Näköjään tuolloin ei vielä ollut käytäntönä, että kaikki palveli 11 kk vaan miehistö kotiutui normaalisti 8 kk kuluttua.

Erikoisuutena vauhdikas ja hyvin leikattu pätkä sulkeisista. Sulkeisharjoitusten tarkoituksena oli "totuttaa koulutettavat käskyjen nopeaan ja järkähtämättömään noudattamiseen." Sotataidossa ei kreikkalaisten falangin keksimisen jälkeen seuranneiden runsaan 2000 vuoden aikana suuria muutoksia tapahtunut vaan näillä opeilla marssittiin vielä vuonna 1863 Gettysburgissa päin odottavia muskettirivejä.

0:00 Vid alkaa Marsalkan hopeatorvet marssilla rummunpäristyksineen. Ohjaaja on ehkä muistanut vanhan sotilasviisauden: Jokaisella kadetilla on marsalkan sauva kaapissaan. Meille sovellettuna löytyy ko sauva alokkaan kaapista myös.

0:30 Uutisten mukaan pinkan teko lopetettiin nykyintissä vuosi pari sitten. Varusmiesten yöasun sotilaskielinen lempinimi ei taas olisi kaikilla forumeilla julkaisukepoinen.

0:55 Taisteluvyö/kantojärjestelmä M65 manttelikääröineen. Siihen ripustettiin vakiona kenttälapio, leipälaukku sekä kaasunaamari. Viimemainittuja puuttui usein jos metsässä tehtiin varustarkastus. Hakemaan yöllä jalan muiden nukkuessa pelasti lisäseurauksilta.

1:35 Verkkoaluspaita jonka Uuno Turhapuro-leffat teki kuuluisaksi. Oli kudottu paksusta langasta niin jätti mukavasti ilmaa ihon ja paidan alle.

1:40 Hiustenleikkuu oli pitkien tukkien nuorisomuodin aikana kuolemanvakava asia. Inttiin lähdettäessä parturissä käytiin viimeisellä mahdollisella hetkellä ja toivottiin ettei yhtään tuttua tule matkalla vastaan.

1:46 Tupakkalakia ei vielä ollut joten olisiko tupakointi tuvassa ollut sallittua? Mun aikana 5 v myöhemmin ei ainakaan enää ollu.

1:50 Vanhat omilla jaloillaan seisovat puukaapit oli niin pieniä että ihmettelin miten niihin ylipäänsä oli saatu varusteet mahtumaan.

2:02 Rättikattoinen Gaz 66 radioauto. Ajoneuvon oikealla sivulla näkyy antennin kotelo.

2:50 Asetelineet saivat lukot vasta rynkkyjen aikana; eihän kadonnut sotilaskivääri ketään hätkähdyttäisi. Kp tietysti toinen juttu. Vanhempien forumilaisten muistamat Harjunpää-kirjat saivat nimensä karanneen varusmiehen ampuman hesalaispoliisin muistoksi.

3:33 Sulkeiset reippaan sotilasmarssin "Maantie on kova kävellä" tahdissa. Tämän marssin sanat oli kätevät sillä jokainen aselajijoukko saattoi kääntää ne sopiviksi. Jv tosin joutui vertaamaan itseään siviileihin. Tätähän kaikki on tehny aina samalla tavalla? No katsokaa...

3:39 KATSE ETEEN...PÄIN. Eturivin neljäs oikealta ei muista että komento on samalla lepo vaan jää seisomaan asentoon.

3:41 Viestimiehet kuvassa viime vuosisadan sotilaskielellä lausuttuna"kuikuilevat" eli katsovat muualle kun suoraan eteenpäin. Tällaisen huomasi jokainen kouluttaja tai alik heti.

3:45 JALALLE...VIE Komentoa kuullaan yhä paraateissa lipunkantajia varten. Kiväärillä se on monivaiheinen operaatio, sillä ase pyöräytetään kädessä ympäri siten että lopuksi liipaisinpuoli osoittaa eteenpäin. Yhtäaikainen suorittaminen vaikeaa sillä siinä oli monta peräkkäistä liikettä. Eikä onnistu tässäkään. Tuttua itellekin P-kaudella.

3:47 Käännökset voitiin tehdä myös ase jalalla. Eturivin kolmas vasemmalta on myöhässä ja ase jää vinoon kuin Pisan kalteva torni.

3:54 TAAKSE...POISTU. Tämä kohta on vaihteeksi ajatonta!

3:55 ...OSASTO. Tuttua myös mutta kiväärillä ase ei jäänyt olalle vaan se piti vielä temppuilla jalalle. Kiväärin kallistaminen oikealle tuo mieleen Suomen sodan 1808 aikaiset muskettitemput. En enää muista tehtiinko me 5 v myöhemmin näin. Ite en koskaan ehtiny tätä kouluttamaan sillä kun palattiin RUK:sta oli johtajien Stenit ja tykkimiesten kiväärit vaihtunu rynkkyihin.

4:04 Äskeinen "Pisamies" ei nosta vasenta kättään jolloin koko loppumuoto ei pääse oikealle etäisyydelle eikä voi aloitaa ojentamista.

4:06 Kouluttaja kävelee vakionopeudella rivin päähän jolloin myös ojennuksen pitäisi olla valmis. Putoavat kädet siitä merkkinä. Nyt ei ole mitään mahiksia ehtiä "Pisamiehen" tötöilystä johtuen. Normisti tässä tilanteessa kerrotaan joukolle mistä (nyt siis kenestä) virhe johtui ja "Taakse..poistu" kautta uusi yritys. Muutaman toistokerran jälkeen yleensä viimeistään onnistui.

4:47 Toinen tuttu marssilaulu "Kalle Kustaan muori" säestää läksiäiskahveja. Samalla näkyy että ennen vuotta 1974 ylikersantti oli vuosia palvellut ammattilainen eikä sotakoulusta tulleiden toimiupseerien eka sotilasarvo. 1990-luvun hullutus eli suuria johtajia kouluttamaan alkanut Maanpuolusopisto sitten lopetti koko entisen alemman (toimi)upseeriston koulutuksen.

5:34 Passeja jakaa kantakersantti joka siis oli eka sotilasarvo silloisesta Kanta-Aliupseerikoulusta valmistuneille. Saattoi olla myös vastikään palveluksen aloittanut eikä vielä ko koulua käynmyt.

Linkki nykyaikaan on että juuri käyttöön otetun Koulutus 2020-järjestelmän mukaan tämä sulkeisosuuskin kaiketi näytetään ensin videolla ja sitten vasta mennään ulos. Kuinkahan onnistuisi? No se on sitten toisen keskustelun paikka.
 
3:47 Käännökset voitiin tehdä myös ase jalalla. Eturivin kolmas oikealta on myöhässä ja ase jää vinoon kuin Pisan kalteva torni.

3:54 TAAKSE...POISTU. Tämä kohta on vaihteeksi ajatonta!

3:55 ...OSASTO. Tuttua myös mutta kiväärillä ase ei jäänyt olalle vaan se piti vielä temppuilla jalalle. Kiväärin kallistaminen oikealle tuo mieleen Suomen sodan 1808 aikaiset muskettitemput. En enää muista tehtiinko me 5 v myöhemmin näin. Ite en koskaan ehtiny tätä kouluttamaan sillä kun palattiin RUK:sta oli johtajien Stenit ja tykkimiesten kiväärit vaihtunu rynkkyihin.

4:04 Äskeinen "Pisamies" ei nosta vasenta kättään jolloin koko loppumuoto ei pääse oikealle etäisyydelle eikä voi aloitaa ojentamista.

4:06 Kouluttaja kävelee vakionopeudella rivin päähän jolloin myös ojennuksen pitäisi olla valmis. Putoavat kädet siitä merkkinä. Nyt ei ole mitään mahiksia ehtiä "Pisamiehen" tötöilystä johtuen. Normisti tässä tilanteessa kerrotaan joukolle mistä (nyt siis kenestä) virhe johtui ja "Taakse..poistu" kautta uusi yritys. Muutaman toistokerran jälkeen yleensä viimeistään onnistui.

4:47 Toinen tuttu marssilaulu "Kalle Kustaan muori" säestää läksiäiskahveja. Samalla näkyy että ennen vuotta 1974 ylikersantti oli vuosia palvellut ammattilainen eikä sotakoulusta tulleiden toimiupseerien eka sotilasarvo. 1990-luvun hullutus eli suuria johtajia kouluttamaan alkanut Maanpuolusopisto sitten lopetti koko entisen alemman (toimi)upseeriston koulutuksen.

Linkki nykyaikaan on että juuri käyttöön otetun Koulutus 2020-järjestelmän mukaan tämä sulkeisosuuskin kaiketi näytetään ensin videolla ja sitten vasta mennään ulos. Kuinkahan onnistuisi? No se on sitten toisen keskustelun paikka.
Kohdassa 5:34 sellainen pinkka, että minäkin hyväksyn :).
Mutta miten minä olisin voinut vannoa, että KATSE ETEEN...PÄIN komennon jälkeen komennettiin vielä erikseen lepo? Että jäätiin vielä asentoon seisomaan ja sitten LEPO. No, en käy väittämään ammattilaisen edelle.
Gaz 66 oli kyllä hieno kokemus varusmiesaikana olla kyydissä. Siinä oli sellaista museaalisen ajan tunnelmaa.
 
Mutta miten minä olisin voinut vannoa, että KATSE ETEEN...PÄIN komennon jälkeen komennettiin vielä erikseen lepo? Että jäätiin vielä asentoon seisomaan ja sitten LEPO
Muistat varmaan oikein sillä sulkeisohjesääntö muuttui kerran vuosikymmenessä eli pariin kertaan ennen sun aikaa. Ite mietin myös ettei me tehty kiväärillä omituista pokkausta oikealle ja mahdollisesti pidettiin ase olalla kunnes se käskettiin jalalle.
 
Viimeksi muokattu:
In a frank and personal documentary, author Sir Terry Pratchett considers how he might choose to end his life. Diagnosed with Alzheimer’s in 2008, Terry wants to know whether he might be able to end his life before his disease takes over. Travelling to the Dignitas Clinic in Switzerland, Terry witnesses first-hand the procedures set out for assisted death, and confronts the point at which he would have to take the lethal drug.
 
Ruotsalainen dokumentti sarja sodan syntymisestä 80-luvulla.

8 osaa.

Jos tulis sota osa 1.

Jaksot 2 - 6 löytyy myös Suomen teksteillä YouTubesta.

Jaksot 7-8 löytyy vain ruotsiksi.( Toki jaksot 1-6 löytyy myös ilman tekstejä)

Om kriget kom, avsnitt 7, "Omställningen"

Tämä on kerronnallisesti yhtenäisempi kuvaus.

Mielenkiintoinen dokumentti...tai joku, en ole ihan varma. Kannattaa katsoa. Ei löytynyt mitään suomalaista juttua ohjelmasta, löytyy Areenasta nimellä Thomas Reidin yksinäinen taistelu.(ihme kyllä)

0010d2b7-800.jpg
 
Ulkolinja: Mosul nousee tuhkasta
Yhdeksän kuukautta kestäneen verisen sodan jälkeen Mosul vapautui vihdoin Isisin vallasta. Reportaasi seurasi vuoden ajan tuhotun historiallisen kaupungin kivuliaasti etenevää jälleenrakentamista ja kysyy nyt, päättyykö koston kierre koskaan?

Ulkolinja: Elämä Isisin vallassa

Viime keväänä Isisin viimeinen linnake kaadettiin. Yli 5 000 jihadistia perheineen antautui, mukana taistelijoita Euroopasta. Millaista oli elämä Isisin valloittamilla alueilla ja miten länsimaiset selviävät al-Holin kaltaisilla leireillä?

Asiallinen dokumentti jossa puhuvat ihmiset, rintamalinjan molemmin puolin.(y)
Luo hyvän kuvan isisin valtakunnasta, haastattelujen pohjalta.

Poistettu.
Koska videossa näkyykin ruumis, jota vedetään auton perässä.
( ja niitähän ei saanut näkyä )

Mutta kannattaa katsoa areenatta.

Viimeksi muokattu:
Sopii ehkä tähän ketjuun parhaiten, jotta ei omaa ketjua tarvitse avata. Elonettiin tulee mm. kaikki sota-ajan uutiskatsaukset sekä Talvisota -elokuva 4K:na.

Satoja suomalaisia elokuvia voi nyt katsoa netissä ilmaiseksi - mukana vanhoja mainoksia ja sensuroituja sisältöjä

Tänään klo 7:35
Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) omistamat pitkät elokuvat tulevat internetiin vapaasti katseltaviksi.

KAVIn uudistunut Elonet-tietokanta on liittynyt osaksi Suomen museoiden, kirjastojen ja arkistojen Finna-verkkopalvelua. Tänään 3. joulukuuta alkaen Elonet-palvelussa voi katsella satoja suomalaisia elokuvia.

Myös kaikki sota-ajan uutiskatsaukset , Finlandia-katsaukset, kotiseutuelokuvat ja kaupunkiesittelyt ovat vapaasti katseltavissa.

Alkuperäisistä kameranegatiiveista 4K-laatuiseksi restauroitu Pekka Parikan ohjaus Talvisota vuodelta 1989 on katseltavissa Elonetissä.

Kadetista upseeriksi

Dokumentti Suomen Puolustusvoimien kadettikoulutuksesta 1950-luvun alussa Santahaminassa, Merisotakoulussa Suomenlinnassa ja Lentosotakoulussa Kauhavalla. Aluksi historiallinen kavalkadi, sitten tiivis vuosikurssikertomus kadeteista upseereiksi.

Tikkakoski

Filmissä esitellään Oy Tikkakoski Ab:n toimintaa ja sen eri tuotteita: aseiden valmistus, kiväärit, nastarenkaan, autotarvikkeet: peilit, valot, kattotelineet, Tikka-ompelukoneet.

Viimeksi muokattu:

Viimeksi muokattu:
Tämä oli kiinnostava! Valmet on todellakin valmistanut kaikkea ompelukoneista paperikoneisiin, traktoreista lentokoneisiin, rynnäkkökivääreistä tietokoneisiin.
Pienimuotoinen low-key oodi suomalaiselle insinööritaidolle, joka on ihan maailmanluokkaa.

Niin kuin yksi haastateltu insinööri sanoi: "Suomalaiset ovat luotettavia, yksinkertaisia ja halpoja". Eikä puhunut tuotteista....

Back
Top