Dresdenin pommitus

Nosto. Dresdenin pommitukseen liittyvät viestit siirretty tähän ketjuun.

Saa jatkaa.
 
Hieman olen ihmetellyt Saksan Merkelin ja Steinmeirin politiikkaa. Nyt asia sitten selvisikin. Itä-Saksan liittymisen yhteydessä Saksa sai valtavan määrän Venäjään sympatiaa tuntevia äänestäjiä. Esimerkiksi Dresden lienee olevan voimakkaasti pro-putinilainen alue syystä, että toisen maailmansodan aikana liittoutuneet toimeenpanivat Dresdenissä valtaisan joukkomurhan pommittaen pommitusilmavoimillaan kaupunkiin pakkautuneita saksalaisia pakolaisia.
Eräs Dresdeniin liittyvä mielenkiintoinen seikka on, että kylmän sodan aikaan Länsi-Saksan televisiokanavat eivät näkyneet seudulla. Katvealuetta kutsuttiin leikkisästi nimellä "Tetämättömien laakso", "Tal der Ahnungslosen", koska asukkaat saivat uutisensa lähes pelkästään DDR:n virallisista televisio-ohejlmien kautta.

https://en.wikipedia.org/wiki/Tal_der_Ahnungslosen

Sattumaa tai ei, useat uusnatsijärjestöt ovat aktiivisia juuri Dresdenin ympäristössä. Vastapuolella taas ns. "Antideutsch" -liike suorastaan tanssii pommitusten uhrien haudoilla. Paljon on kehuttu Saksan "menneisyydenhallintaa", mutta ulkopuolisesta moinen hekumoiva masokismi tuntuu oudolta.
 
Back
Top