Eduskunnan täysistunto

Mutulla veikkaan, ettei 3/4 väestä edes tiennyt keskiviikkona että asiaa käsitellään nyt, tai että sopimus on erilainen kuin mihin PLV antoi luvan, tai että se on laiton tai siirtää valtaa ja ehkä verotusoikeudenkin Komissiolle.

Eihän juuri kukaan antaisi Venäjällekään sen vaatiessa verotusoikeutta Suomessa vaikka Putin lupaisi kivoja juttuja ja olla hyökkäämättä. Tosin eiköhän sellaisellekin löytyisi puolustajia aivan samoin sanankääntein. Mitä ne meistä ajattelee...
 
Siis tässähän ei ole mitään uutta, että istuntoja venytetään loputtomilla puheenvuoroilla. Vaikka media yms antaa niin ymmärtää. Harvinaisia kylläkin, muta ei mitään uutta.
 
Ehdotettiin käsittelyn jättämistä pöydälle, Simula kannatti.
Puhemies ei suostunut koska on jo kerran jätetty.

Tavio ehdotti että koska puhemies on väärin tulkinnut ohjesääntöä niin asia on viipymättä vietävä perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi. Tätä kannatettiin.

Sitten vain lopetettiin asian käsittely ja nuijittiin läpi muut esityslistalla olleet asiat.

Viimeksi muokattu:
Aika pelletouhuksi menee tuokin, esimerkkinä Peltokankaan (ps.) puheenvuoro.

Uhratkaa pari minuuttia elämästänne ja katsokaa satusedän iltasatu:

Mitäs siinä, jos asiaa saarnaisi, mutta kun ei.
 
Tämän sivustomme pääaihetta noudattaen: Annan joukkueen hyökkäyskäskyn! No käskyn jälkeen alkaa mijoonan puheenvuoron aika.... Ei toimi. Ikävä kyllä persut pissii tässä nilkoilleen. Tämä myös syö Eduskunnan arvovaltaa. Tunnen myötähäpeää.
For a greater cause... No, en oikein itsekään tiedä onko parempi mennä EU-virran mukana vai ei. Mutta vakavista sioista sinällään on kysymys. Kun (päinvastoin kuin hallitus väittää) vero-orjuus EU:lle näyttää siintelevän JAA-äänestyksen takana, niin ehkä kaikki keinot on käytettävä.
 
Tämän sivustomme pääaihetta noudattaen: Annan joukkueen hyökkäyskäskyn! No käskyn jälkeen alkaa mijoonan puheenvuoron aika.... Ei toimi. Ikävä kyllä persut pissii tässä nilkoilleen. Tämä myös syö Eduskunnan arvovaltaa. Tunnen myötähäpeää.
Ei tässä ole mitään uutta. Esim lakialoitteita voidaan haudata helposti jättämälle ne lojumaan valiokuntatyöskentelyyn yms... Ai miksi tästä nyt on noussut "kohu", no koska Persut.
 
Ei tässä ole mitään uutta. Esim lakialoitteita voidaan haudata helposti jättämälle ne lojumaan valiokuntatyöskentelyyn yms... Ai miksi tästä nyt on noussut "kohu", no koska Persut.
Älä ny viitti uhriutua. Ei kukaan muu suuressa salissa aamuyöllä lue punahilkkaa ja 5 min puheenvuoron päättyessä vittuile puhemiehelle.

Jos Peltokangas (ps.) puhuisi siellä aamuyön puhemyllyssä asiaa niin se on ihan ok.

Nytkin siellä Tynkkynen puhuu ihan asiaa. Varmaan puhuu samaa asiaa X:ttä kertaa, mutta pysyy silti asiassa. Pisteet siitä metsuripaitamiehelle.
 
Sebastian Tynkkynen lähestyy hitaasti mutta varmasti Suomen ennätystä pisimmästä puheenvuorosta eduskunnassa. 4 tuntia takana ja vallitsevan ennätyksen ylittämiseen pitäisi vielä jaksaa kaksi ja puoli tuntia. Yleisö pidättää hengitystään.
 
Tämän sivustomme pääaihetta noudattaen: Annan joukkueen hyökkäyskäskyn! No käskyn jälkeen alkaa mijoonan puheenvuoron aika.... Ei toimi. Ikävä kyllä persut pissii tässä nilkoilleen. Tämä myös syö Eduskunnan arvovaltaa. Tunnen myötähäpeää.

Molemmat puolet venyttävät lakia ja käytäntöjä. Kyse on niin isosta ja vakavasta asiasta, että puolestani puhukoot vaikka Jouluun asti jos "elvytys"paketille ei löydy perusteluita eikä kansanäänestykseen suostuta.
 
Neljäkymmentäluvulla Veikko järjesteli evakkojen asutusta, noin viran puolesta.
Se taisi onnistua, koska karjalaiset ovat liuenneet yhteiskuntaamme (lukeudun heihin), toki aina siihen kuuluneetkin.
Tästä syystä tietysti kunnioitan Vennamoa. Sen jälkeen hän tuli tunnetuksi lähinnä populistisinä temppuineen.
Tämä on jäänyt vähän niin kuin päälle, ja emme voi muuta Perussuomalaisiltakaan odottaa.
Olen aina pitänyt hyvänä asiana oppositiota, joka tasoittaa vitunmoiset ylilyönnit (EK/ammattiliitot).
SMP ja sen jatkumo ei ole sellainen.
Perussuomalaiset ovat jarrumiespuolue, joka lyö kalikkaa rattaisiin, asiassa kuin asiassa, pystymättä milloikaan esim. hallitustyöskentelyyn.
Se ei aja pienviljeliöiden asiaa, duunareiden asiaa, eikä yrittäjien asiaa, se vaan panee hanttiin ja kapuloita rattaisiin.
Olen varmaan samaa mieltä ko. puolueen kanssa maahanmuuttajista, ryssästä ...no monesta asiasta, mutta asioiden hoito vaatii muutakin, kuin paskaksi lyömistä ja päälle kusemista.
Koittakaa joskus jotain rakentavaa, se kannattaa.
Helppo esittää "pahaa poikaa", joka kannetaan ulos ja mitä sitten, niin... ei mitään.
 
Persuilla olisi nykyistä laajemmalti kannattajia monessakin ajamassaan asiassa mutta se porukka ei hyppää heidän kelkkaansa ennen kuin puolueella on todistettavasti tarjota muutakin kuin eieitä ja yleistä älämölöä. Toivottavasti pääsevät hallitukseen näyttämään kypsyytensä ja toimeenpanokykynsä niin voivat jopa kasvaa nykyisestä. Ja jos ei näyttöjä tule niin joutavat kuihtua pois. Historia tukee tuon kaltaiselle poliittiselle liikkeelle jälkimmäistä kohtaloa mutta tulevaa historiaa voi onneksi omin toimenpitein vielä muuttaa.
 
Back
Top