Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan raportti Venäjästä

[skärdis]

Suomi on kaikilla toimillaan osoittanut olevansa Naton sylikaima. Toisaalta toitotellaan liittoutumattomuutta. Veli Venäläinen taatusti esikunnissaan operaatiosuunnittelussaan sijoittaa meidät lännen rintamaan. Ja tästä kehityksestä saa kiittää poliittisia päättäjiämme. Eli puolemme olemme valinneet, jotain puuttu, useimmat arvaavat mitä....

Tiukassa tuntuu olevan UKK ja YYA -ajan opit ja haikailu.

Venäjän arkistot ja virolaiset ressut - siis puna-armeijassa palvelleet - ovat jo ajat sitten kertoneet, ettei Suomen puolueettomuudelle tai suoranaiselle YYA-liittolaisuudelle laskettu yhtään minkäänlaista arvoa. Suomi oli vihollisen maaperää ja NATO:n operointi Suomen läpi tuli estää. Tämä tarkoitti Suomen miehittämistä ja/tai ydinaseiskuilla tuhottavaa infraa. YYA:n arvo oli ehkä siinä, että tsuhnat olisivat vapaaehtoisesti päästäneet puna-armeijan Suomeen. Lopputuloksen kannalta sillä ei neukkujen suunnitelmien mukaisesti olisi ollut eroa.

Suomessa oltiin toki niin liittoutumattomia, että osa kansasta alkoi siihen uskoa.

 

[Taitolaji]

Tiukassa tuntuu olevan UKK ja YYA -ajan opit ja haikailu.

Venäjän arkistot ja virolaiset ressut - siis puna-armeijassa palvelleet - ovat jo ajat sitten kertoneet, ettei Suomen puolueettomuudelle tai suoranaiselle YYA-liittolaisuudelle laskettu yhtään minkäänlaista arvoa. Suomi oli vihollisen maaperää ja NATO:n operointi Suomen läpi tuli estää. Tämä tarkoitti Suomen miehittämistä ja/tai ydinaseiskuilla tuhottavaa infraa. YYA:n arvo oli ehkä siinä, että tsuhnat olisivat vapaaehtoisesti päästäneet puna-armeijan Suomeen. Lopputuloksen kannalta sillä ei neukkujen suunnitelmien mukaisesti olisi ollut eroa.

Suomessa oltiin toki niin liittoutumattomia, että osa kansasta alkoi siihen uskoa.

Lainaan tähän jo aimmin lainaamaani kohtaa eräästä vanhasta MOT-ohjelmasta:

"Kun vihollinen tulikin lännestä. Sotilaallisia uhkakuvia rähmällään olon ajoilta. Toimittaja Olli Ainola

Paavo Lipposen mielestä Suomi kuului Neuvostoliiton etupiiriin. Ilkka Suominen kannatti oven avaamista neuvostoarmeijalle tulla Suomeen jo rauhan aikana. Jan-Magnus Jansson ei uskonut, että Suomi voisi menestyksellisesti puolustautua puna-armeijaa vastaan, joten aseet oli käännettävä länteen. Nämä ja paljon muuta paljastuu asiakirjoista, jotka vielä äsken olivat lukittujen ovien takana. Mitä mieltä Suomen vaikuttajat olivat Suomen puolustusasioista 1970-ja 80-luvuilla? MOT 27.11.2000"

Noin siis Eduskunnassa, sotilaat saattoivat kyllä olla eri mieltä asiasta! Mikä lienee tilanne nyt, kuinka moni kansanedustaja olisi valmis käynnistämään sotatoimet jos Venäjä uhkaisi Suomea?

 

[Vonka]

Voisiko Forsbergin analyysit tiivistää: rautaa lahkeeseen. ?

Mitäpä uutta se olisi Suomen historiassa? Loppujen lopuksi aina on pitänyt itse sarkahousut ravassa ryhtyä pistämään vainolaista kenttään.

Rautalahkeet eivät ole tuontitavaraa, eikä sillä ole hintalappuakaan. Sitä ei voi tilata Naton postimyynnistä, eikä sitä kukaan tänne tuo. Siinähän on miettimistä.

Mitäpä arvelette seuraavaksi tapahtuvan? Seuraavaksi? Vai alkoiko jo? Alkaa ässällä....sitten uu ja sitten oo......ohhoijjaa.

Jos emme ole riittävän vahvoja ja lisäksi kumartelemattomia itään tai länteen, emme selviä. Emme selviä enää mitenkään vanhalla suomettumispolitiikan mallilla. Politbyroossa oli 14 täysjäsentä sentään, ja joukossa joskus jokunen älyä käyttävä. Olemme uudelleen 1930-luvun asetelmassa, jossa diktatuuri hännystelijöineen nostaa päätään.

Silloin 1930-luvulla olisimme suomettumisella menneet Baltian tielle. Mitä ne saivat palkaksi myöntyväisyydestä? Toisin kuin virallisen ulkopolitiikan historiankirjoitus väittää: Mikäli Neuvostoliitolla oli valloitussuunnitelma kansanhallituksineen (kuten oli), Erkko oli kaikessa oikeassa. Oli parempi taistella.

Suomettuminen on ongelmallista ja vaikeaa. "Luottamus" tarkoittaa sitä, että iso sanelee ja pieni puree hammasta. Yhteisiä sotaharjoituksia torjuessa meneekin sitten loppuaika - jos enää saa niinkään hyviä oloja.

Ei. Se on ohi. Se tie ei enää tarjoa mitään. Se oli kerran pakko: hävitty sota, Eurooppa raunioina, etupiirit tehty, ei tukea mistään. Nyt olisi vaihtoehto.

 

[skärdis]

Noin siis Eduskunnassa, sotilaat saattoivat kyllä olla eri mieltä asiasta! Mikä lienee tilanne nyt, kuinka moni kansanedustaja olisi valmis käynnistämään sotatoimet jos Venäjä uhkaisi Suomea?

Uskon, että enemmistö olisi valmis ja halukas taistelemaan.

Jos sotatoimien käynnistämisellä tarkoitetaan ennakoivaa kirurgin tarkkaa iskua vihollisen puolelle, niin toivottavasti siihen ralliin ei olisi lähtijöitä. Uskon, että eduskunta ei moiseen suostuisi.

 

[baikal]

Juuri tätä vonka tarkoitan, nyt oli isi kaivettava jostain kyky seisoa omilla jaloilla ja aika juurevasti sittenkin. Pelkään erittäin vakavasti ja pahoin, että uussuomettumisen aika ei ole tulossa vaan se on jo oikeasti alkanut. Niin moni asia suorastaan huutaa se kuuluviin, mutta emme vain sitä hahmota, koska suuri yleisö, kuten fooruminkin enemmistö, odottaa jotain kommonistista manifestia ja punalippujen kulkuetta. Ei, sitä ei näy eikä kuulu. Uussuomettuminen ui maahamme kiinteistökaupoilla, RosAtomeilla, miljardööri-paluumuuttajina, rautahampailla hymyilevinä liikemiehinä ja muina sliipattuina vekkuleina.

Sodan todennäköisyys VAIN Suomea vastaan lienee jotain väliltä olematon ja vähän. Venäjä saa haluamansa Suomesta muilla keinoilla. Ei tarvi sotia. Se on tietysti siunaus, mutta saa nähdä, mikä hinta tästä kaikesta vielä maksetaan.

 

[Taitolaji]

Uskon, että enemmistö olisi valmis ja halukas taistelemaan.

Jos sotatoimien käynnistämisellä tarkoitetaan ennakoivaa kirurgin tarkkaa iskua vihollisen puolelle, niin toivottavasti siihen ralliin ei olisi lähtijöitä. Uskon, että eduskunta ei moiseen suostuisi.

En tarkoittanut ensi-iskua, vaan puolustautumista esimerkiksi käynnistmällä liikekannallepanon. Venäjä tulkitsisi sen todennäköisesti sotatoimeksi, kuten esimerkiksi myös alueellemme tunkeutuneen hävittäjän pudottamisen. Vaikea muutenkaan kuvitella Suomea ensisijaiseksi kohteeksi. Jos Baltia (Viro) joutuisi hyökkäyksen kohteeksi on kuitenkin hyvinkin mahdollista, että hyökkäystä tuettaisiin varmistamalla Suomen rintama. Tässä piilee myös mahdollisuutemme (?) saada tukea Natolta, jonka etu ei olisi, että Suomen alueita joutuisi Venäjän haltuun. Siviiliyhteiskuntamme haavoittuvuus antaa kyllä ikäviä mahdollisuuksia kiristykseen. Kuinka pitkälle kansanedustajat ja hallitus taipuisivat antamaan periksi on ainakin minulle arvoitus.

 

[skärdis]

Juuri tätä vonka tarkoitan, nyt oli isi kaivettava jostain kyky seisoa omilla jaloilla ja aika juurevasti sittenkin. Pelkään erittäin vakavasti ja pahoin, että uussuomettumisen aika ei ole tulossa vaan se on jo oikeasti alkanut. Niin moni asia suorastaan huutaa se kuuluviin, mutta emme vain sitä hahmota, koska suuri yleisö, kuten fooruminkin enemmistö, odottaa jotain kommonistista manifestia ja punalippujen kulkuetta. Ei, sitä ei näy eikä kuulu. Uussuomettuminen ui maahamme kiinteistökaupoilla, RosAtomeilla, miljardööri-paluumuuttajina, rautahampailla hymyilevinä liikemiehinä ja muina sliipattuina vekkuleina.

Onko Venäjän hyväosainen kansanosa varmasti isänmaan ja Putinin asialla ostaessa lomapaikkoja Suomesta ja pyörittäessään miljardibisneksiään länsimaissa? En olisi aivan varma tuosta ja heidän uskollisuudesta Kremliä kohtaan.

Jos mietitään viime vuosisataa, niin eihän sisällissotamme aikanakaan käsittääkseni ollut ongelmia venäläisistä emigranteista, jotka olivat tulleet Pietarista Suomeen. Pietarin ja pietarilaisten emigranttien panos Suomen talouselämälle oli erittäin suuri.

 

[baikal]

Onko Venäjän hyväosainen kansanosa varmasti isänmaan ja Putinin asialla ostaessa lomapaikkoja Suomesta ja pyörittäessään miljardibisneksiään länsimaissa? En olisi aivan varma tuosta ja heidän uskollisuudesta Kremliä kohtaan.

Jos mietitään viime vuosisataa, niin eihän sisällissotamme aikanakaan käsittääkseni ollut ongelmia venäläisistä emigranteista, jotka olivat tulleet Pietarista Suomeen. Pietarin ja pietarilaisten emigranttien panos Suomen talouselämälle oli erittäin suuri.

Seli seli. Katso nyt hyvä mies, kenen lähipiiriä nämä suomalaistuneet miljardöörit ovat? Kukin on täysin estoitta Kremlin mies. Onko huomenna tai ensi vuonna, sitä emme tietenkään tiedä. Joku RosAtom ei ole todellakaan VAIN bisnes. Se on kovaa politiikkaa ja sen takana on vissi ministeriöiden rintama.

Odottakaa vain kommonistista manifestia ja punalippukulkuetta....se on suomettumisen merkki, niinkö? No, näitä voi katsoa näköjään monella tavalla, eikä siinä mitään.

 

[Ukkonen]

Seli seli. Katso nyt hyvä mies, kenen lähipiiriä nämä suomalaistuneet miljardöörit ovat? Kukin on täysin estoitta Kremlin mies. Onko huomenna tai ensi vuonna, sitä emme tietenkään tiedä. Joku RosAtom ei ole todellakaan VAIN bisnes. Se on kovaa politiikkaa ja sen takana on vissi ministeriöiden rintama.

Odottakaa vain kommonistista manifestia ja punalippukulkuetta....se on suomettumisen merkki, niinkö? No, näitä voi katsoa näköjään monella tavalla, eikä siinä mitään.

Likapyykkia pestaan monessa pesulassa.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Wallinin tervehdys Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin avajaisistunnossa
Ajankohta
27-09-2007
Puhuja
Stefan Wallin
Tilaisuus/Paikka
VIII suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi Tver, Venäjä
По-русски
Arvoisa Ministeri, Tverin kuvernööri,
hyvät foorumin osanottajat,


Kiitän lämpimästi kutsusta saapua 8. Venäläis-suomalaiseen kulttuurifoorumiin, joka tällä kertaa järjestetään täällä Venäjän sydänmailla Tverissä.

Haluan samalla käyttää tätä tilaisuutta hyväkseni ja onnitella kollegaani kulttuuri- ja joukkoviestintäministeriä Aleksandr Sergejevitsh Sokolovia ministerinnimityksen johdosta Venäjällä juuri muodostettuun uuteen hallitukseen.

Tämä vuosi on mielenkiintoinen poliittisesti niin täällä Venäjällä kuin se on ollut myös meillä Suomessa. Suomessa pidettiin parlamenttivaalit jo tämän vuoden maaliskuussa. Niinpä olen vastaanottanut Suomen kulttuuri- ja urheiluministerin tehtävät kuluvan vuoden huhtikuussa. Suomi sai parlamenttivaalien jälkeen tänä keväänä myös uuden hallituksen. Hallitus on neljän puolueen koalitio: keskusta, kokoomus, vihreät ja itse edustan liberaalista ruotsalaista kansanpuoluetta. Oma aiempi kokemukseni valtionhallinnosta oli toiminta vuosina 1994-2000 eri ministereiden avustajana, vuosina 2005-2007 ympäristöministeriössä valtiosihteerinä, sitten kolmen ja puolen kuukauden ajan ympäristöministerinä. Kun sain uuden hallituksen työnjaossa hoidettavakseni kulttuuri- ja urheiluministerin tehtävän, olin erittäin tyytyväinen. Mielestäni näet kulttuuri, nuoriso ja myös liikunta ovat suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa tulevaisuuden aloja ja haluan tehdä työtä niiden yhteiskunnallisen painoarvon kohottamiseksi.

Vaikka olen ehtinyt olla kulttuuri- ja urheiluministerin tehtävässä vasta vajaa puoli vuotta vierailen jo kolmatta kertaa Venäjällä. Tämä on merkki siitä, että maittemme väliset kulttuuri- ja urheilusuhteet ovat hyvin vilkkaat, mistä saamme kiittää aktiivisia kulttuuri- ja urheilualan toimijoita. Kulttuurisektorin asioissa tapasin kollegaani kulttuuri- ja joukkoviestintäministeri Sokolovin kesäkuun lopussa ja silloin kävimme läpi ministeriöiden välistä Vologdassa syksyllä 2005 solmittua taiteen ja kulttuurin alan yhteistyösopimusta. Yhteistyösopimus kattaa laajasti keskeiset taiteen ja kulttuurinalan toimintasektorit, mutta samanaikaisesti asettaa myös hyvin konkreettiset tavoitteet kehittää ja vahvistaa kansainvälisen taide- ja kulttuuripolitiikan puitteissa pohjoista kulttuurista kumppanuutta osana kahdenvälistä taiteen- ja kulttuurinalan yhteistyötä sekä EU:n ja Venäjän välistä yhteistyötä, jolla toteutetaan EU:n ja Venäjän strategisen kumppanuuden neljännen yhteisen alueen kulttuurin tiekarttaa. Saatoimme todeta kollegani, ministeri Sokolovin kanssa, että tuskin on montaa sopimusta, joille on asetettu niin kunnianhimoisia tavoitteita ja jotka ovat niin lyhyessä ajassa sekä toteutuneet että muuten menneet eteenpäin.

Suomen ja Venäjän kahdenvälistä kulttuuriyhteistyötä on toteutettu Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin ja lukuisten yhteistyöprojektien kautta. Kulttuurifoorumitoimintaa on alusta lähtien määrätietoisesti dokumentoitu, arvioitu ja sen pohjalta toimintaa on pystytty kehittämään monipuolisesti. Arvioinnin tulosten pohjalta foorumin alueellisen vaikuttavuuden lisäämiseksi niin Suomessa kuin Venäjälläkin on kiinnitetty paljon huomiota sekä tiedotusta on kehitetty vahvasti. Tuloksia on syntynyt molemmissa maissa. Suomesta osallistuu tänä vuonna Venäjällä pidettävään foorumiin ennätyksellinen määrä osanottajia ja Venäjältä mukana on tänä vuonna Luoteis-Venäjän hallintopiirin lisäksi Moskovan kaupunki sekä Jaroslavlin ja Smolenskin alueet.

EU:n ja Venäjän välinen kulttuuriyhteistyö käynnistyi puolestaan Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella järjestetyllä EU:n ja Venäjän välisellä kulttuurinalan asiantuntijakokouksella syyskuussa 2006. Nyt reilun vuoden kuluttua kokouksesta EU:n ja Venäjän välillä on toimiva yhteistyöryhmä, joka laatii EU:n ja Venäjän välistä kulttuurinalan toimintaohjelmaa. Näin nopeaa kehitystä tuskin kukaan olisi osannut ennustaa vuonna 2003 tai vuonna 2005, jolloin EU:n ja Venäjän välillä sovittiin neljästä yhteisestä alueesta ja niitä toteuttavista tiekartoista.

Mutta palatkaamme vielä kulttuurifoorumin alkulähteille. Oma ensi kosketukseni kulttuurifoorumiin tapahtui Helsingissä kuluvan vuoden kesäkuussa, jolloin pidettiin Suomalaisen foorumityöryhmän kokous, jonka puheenjohtajana minulla on kunnia toimia. Kokouksen aikana minulle hahmottui koko foorumitoiminnan historia aivan sen alkuvaiheesta vuodesta 1999 lähtien päätyen tähän päivään, jolloin lähestymme jo foorumin 10-vuotista taivalta maidemme välisten kulttuurisuhteiden rakentajana.

Foorumin ensimmäisinä vuosina oli tärkeää rakentaa siltaa ja kehittää maittemme kulttuuritoimijoiden keskinäistä vuorovaikutusta helpottavia yhteistyörakenteita. Lähtökohtatilanne oli tuolloin varsin vaikea kun vanhat Neuvostoliiton ajoilta tutut rakenteet ja toimijat olivat jääneet historiaan ja Suomi oli tuoreena EU:n jäsenenä suunnannut kaiken huomionsa länteen. Foorumitoiminnan yksi suuri viisaus piileekin mielestäni siinä, että sitä on lähdetty suunnittelemaan ja toteuttamaan heti alusta lähtien hyvin pragmaattisesti. Foorumitoiminnan yksi perusajatus on alusta asti ollut, että eri taiteen ja kulttuurin alan toimijoille tarjotaan mahdollisuus löytää itselleen haluamansa yhteistyökumppani. Aina neuvottelut eivät johda uuden projektin syntyyn, mutta se ei aina ole tarkoituskaan. Foorumissa voi testata projekti-ideansa ja mahdollisen tulevan yhteistyöpartnerin sopivuutta ja mikäli yhteistyölle ei näytä löytyvän riittäviä edellytyksiä ideasta voi luopua ajoissa ilman mittavia taloudellisia menetyksiä. Tässäkin tapauksessa foorumi on tehnyt tehtävänsä ja hankkeen toteutettavuus on selvitetty. Vuosien mittaan foorumien osallistujien määrä on ollut kasvusuuntainen ja mielenkiinto yhteistyökumppanien hakemiseen on pysynyt vakaana.

Erittäin tärkeää on ollut myös maiden kulttuurihallintojen välinen tiivis yhteistyö, jota on tehty foorumitoiminnan kehittämiseksi nykyisenkaltaiseksi toimintamuodoksi. Tässäkään yhteydessä ei voi riittävästi korostaa pragmaattisen yhteistyön merkitystä siinä, miten opimme toinen toiseltamme ja tuloksellinen yhteistyö puolestaan luo vahvan pohjan molemminpuoliselle luottamukselle. Ilman sitä ei voi myöskään ajatella merkittäviä uusia yhteistyöavauksia.

Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumitoiminta on antanut vahvan pohjan ja joustavat toimintapuitteet kulttuuriyhteistyön kehittymiselle. Tämänvuotisen Tverin foorumin teemana on Virtuaaliviestintä – internet, kulttuuri, nuoriso. Aihe on hyvin ajankohtainen niin kansallisesti kuin myös laajemmin esim. EU:ssa. Digitaaliset ratkaisut niin kirjasto- kuin museoalalla ovat tämän päivän kehitystyön keskiössä. Nuorison vahva mukaantulo foorumin ohjelmaan takaa puolestaan sen, että mielenkiintoisia sisältöjä riittää myös tulevaisuudessa. Nuorisonäkökulma ja nuorten kulttuurihankkeet ovat olleet alusta lähtien hyvin esillä Forumin toiminnassa. Käytännössä eräät isot hankkeet, kuten preventiivinen huumetyö ja avarttitoiminta sen osana, ovat erottuneet omaksi säännöllisiksi kahdenväliseksi hankkeeksi.

Toukokuussa hyväksyttiin uusi nuorisotyön yhteistyöpöytäkirja maittemme välille vuoden 2008 loppuun. Se toimii hyvin. Lokakuun alussa 50 venäläistä alueellista nuorisojohtajaa on Suomessa yhteistyöseminaarissa. Tässä Forumissa alkaa nuorikulttuuriosio omanaan. Odotamme innostuksella siitä saatavia tuloksia ja kokemuksia. Toisin sanoen nuorisopolitiikan vaihto on oma kokonaisuus ja nuori kulttuuri tulee Forumin osaksi. Vaikuttaa hyvältä. Tuemme tätä.


Lopuksi yhteenvetona haluaisin todeta, että Suomen ja Venäjän välinen yhteistyö Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin puitteissa on luonut luottamuksellisen ja vuorovaikutuksellisen pohjan maittemme kulttuuriministeriöiden, alueiden kulttuurihallintojen ja toimijoiden väliselle yhteistyölle. Jatkuva hallintojen välinen toimiva yhteys ja vuoropuhelu on mahdollistanut myös uusien isojen kulttuuripoliittisten aloitteiden teon. Yksi merkittävin aloite tehtiin Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella, jolloin osana Suomen ja opetusministeriön puheenjohtajuusohjelmaa järjestettiin EU:n ja Venäjän välinen kulttuurinalan asiantuntijakokous syyskuussa 2006 Kajaanissa. Siitä käynnistyi EU:n ja Venäjän välinen kulttuuriyhteistyö, joka tunnetaan nyttemmin nimellä Kajaani-prosessi. Kulttuuridialogia ja yhteistyötä kehittämään perustettiin EU:n ja Venäjän yhteistyöryhmä, jota puheenjohtavat komission ja Venäjä. Kajaani-prosessi toimeenpanee EU:n ja Venäjän välillä sovittua yhteistä aluetta kulttuurin alalla ja siihen liittyvää kulttuurin tiekarttaa. Sen mukaisesti laaditaan kulttuuriyhteistyötä tukeva toimintaohjelma. Kajaani-prosessi etenee nyt nopeasti. Portugali aikoo EU-puheenjohtajuuskaudellaan järjestää kulttuuriministereiden pysyvän kumppanuusneuvoston 25.10.2007, jossa tarkastellaan EU-Venäjä yhteistyön etenemistä kulttuurisektorilla.

Suomen johtaessa nyt Pohjoismaiden ministerineuvostoa olemme pitkällisen Venäjä-yhteistyömme ansiosta pystyneet osaltamme edistämään Pohjoismaiden ministerineuvoston tekemää yhteistyötä Luoteis-Venäjän kulttuurihallinnon kanssa.

Opetusministeriö järjestää osana Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajuusohjelmaansa Pohjoinen ulottuvuus ja kulttuuri -konferenssin 8.-9.10.2007 Kajaanissa, jolla kehitetään yhteispohjoismaista sekä EU:n ja Venäjän välistä yhteistyötä sekä pohjoista kulttuurista kumppanuutta. Näin ollen minulla on ilo tavata osa teistä pian uudestaan Kajaanissa.

Kulttuuriyhteistyön laaja kenttä kehittyy vauhdilla ja jatkuvasti eteemme avautuu uusia ja mielenkiintoisia mahdollisuuksia kehittää yhteistyötämme ja sen toimintaedellytyksiä.

Toivotan kaikille foorumin osanottajille tuloksellista ja kulttuurielämysten osalta runsasta ja mielenkiintoista foorumia!

 

[skärdis]

Seli seli. Katso nyt hyvä mies, kenen lähipiiriä nämä suomalaistuneet miljardöörit ovat? Kukin on täysin estoitta Kremlin mies. Onko huomenna tai ensi vuonna, sitä emme tietenkään tiedä. Joku RosAtom ei ole todellakaan VAIN bisnes. Se on kovaa politiikkaa ja sen takana on vissi ministeriöiden rintama.

Tottahan Rosatom on valtion bisnes ja tiukasti kytköksissä sotateollisuuteen.

Minä puhuin venäläisistä ihmisistä, jotka ovat tehneet rahansa bisneksellä tai varastamalla. Yhtäkaikki, rahat ovat heidän, eivätkä varmana ole halukkaita luovuttamaan rahojaan Putinille. Ei varsinkaan, kun Putinin pysyvyydestä ei ole mitään takeita.

 

[YliKoo]

Venäläisväki itsessään jo muodostaa uhan pelkällä olemassa olollaan, olivatpa he itse liikkeellä vaikka kuinka vilpittömällä mielellä. Puhumattakaan Hartwallin omistajista. Jos Putin tarvitsee sisäpoliittisista syistä ulkoista virikettä ja uskallus ei kuitenkaan riitä Baltian kimppuun NATOn vuoksi, on rajalla suhteellisen vaaraton naapurmaa. Meidän kanssa konfliktin voi myös lopettaa kun se on tehtävänsä tehnyt ja meidät palautettu ruotuun.

En puhu miehityksestä, vaan siitä että ruvetaan pullistelemaan venäjänkielisen väestön kaltoinkohtelusta. Pieni paukuttelu toki kuuluu asiaan, kuten vaikkapa alueellemme tunkeutuneen hävittäjän riepottelu. Siitä saadaan jutun juurta joksikin aikaa. Pohjatyö on meneillään ja kuten on nähty, niin totta ei tarvita edes siteeksi.

 

[Taitolaji]

IS
Suomalaisprofessori esittelee neljä tapaa suojautua Venäjältä: ”Pakoon ei voi juosta”

© RIA Novosti / Reuters
Julkaistu: 27.11.2014 12:48
Turvallisuuspolitiikka Professori Tuomas Forsberg vertaa artikkelissaan Venäjää karhuun ja listaa neljä selviytymisstrategiaa, kuinka Suomi pärjää karhun kainalossa.

Kuinka suojautua karhulta? Kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg Tampereen yliopistosta kirjoittaa tuoreessa Venäjä-raportissa, että karhulta voi joko suojautua, sen voi kesyttää, siltä voi piiloutua - tai sitten karhun kanssa voi kaveerata.

- Tavallisin tapa olisi kai juosta karhua pakoon, mutta valtion ollessa kyseessä siihen ei oikein ole mahdollisuutta.

Kun karhustrategiat käännetään turvallisuuspolitiikan kielelle, Suomella on neljä keinoa pärjätä Venäjän naapurina.

Nämä keinot ovat:

1) Voimatasapaino joko omien sotavoimien varustelun tai liittoutumisen kautta (karhulta suojautuminen)

2) Sotilasliitto Venäjän kanssa (kaveeraaminen)

3) Sitoutuminen kansainvälisiin normeihin ja diplomatiaan mukautuminen (kesyttäminen)

4) Puolueettomuus (piiloutuminen)

Forsbergin mukaan Suomi on itsenäisen historiansa aikana selvinnyt yhdistelemällä kaikkia neljää strategiaa.

Nyt tilanne on se, että kaksi keinoista on pettämässä ja yksi on kokonaan mahdoton.

Piiloutuminen: provokaation välttely ei riitä

Professori kirjoittaa, että Suomen turvallisuuspolitiikkaa muotoiltaessa on ymmärrettävä, miltä pohjalta Venäjä, presidentti Vladimir Putin ja maan valtaapitävä eliitti tekevät päätöksensä.

- Putin välttelee riskejä ja kunnioittaa valtaa. Hän arvostaa myös uskollisuutta ja rankaisee heitä, jotka ovat pettäneet hänen luottamuksensa.

Suomi on tähän saakka noudattanut piilossa pysymisen strategiaa.

Maamme on korostanut puolueettomuuttaan pysyttelemällä sotilasliittojen ulkopuolella ja puhunut herkistä aiheista – kuten Karjalan palauttamisesta – vain kuiskaten.

- Strategiassa on riskinsä, sillä naapurimaana emme voi piiloutua kauhean hyvin. Vaikka Suomi on yrittänyt välttää Venäjän provosointia, viime vuosien kehitys todistaa, ettei sekään riitä.

Forsberg muistuttaa, että jos Venäjä haluaa hyökätä, se löytää kyllä syyn.

- Niin kävi ennen talvisotaa: yhden saksalaisen sukellusveneen vierailu Suomen aluevesillä riitti Neuvostoliitolle syyksi olla välittämättä Suomen puolueettomuudesta.

Kaveerata ei voi - diplomatiakin horjuu

Karhulta piiloutumisessa on siis hankaluutensa. Karhun kanssa kaveeraaminen – eli sotilasliitto Venäjän kanssa - ei ole edes todellinen vaihtoehto.

Kansainvälisiin normeihin ja diplomatiaan sitoutuminen ei sekään ole tehokas keino, ottaen huomioon Venäjän käytöksen muun muassa Ukrainan ja Georgian tapauksissa.

- Se olisi periaatteessa strategioista paras, mutta 20 vuoden yrittämisen jälkeen olemme kokeneet vain takaiskuja. Siihen strategiaan ei voi yksinään luottaa.

Suojautuminen: Nato-pelote

Jäljelle jäävä strategia on karhulta suojautuminen, eli voimatasapaino karhun kanssa.

Miksi se on tarpeellista? Forsberg siteeraa sosiologi Randall Collinsia kirjoittaessaan väkivallan anatomiasta:

- Väkivalta ei ole sitä, että yhtä vahvat osapuolet taistelevat keskenään. Päinvastoin: suurin osa väkivallasta alkaa vahvemman aloitteesta ja heikompaa kohtaan.

Forsbergin mukaan Suomen selviytymisen kannalta on oleellista se, että väkivallan kynnys nostetaan riittävän korkeaksi.

- Uhkaavaa osapuolta kiinnostaa aluksi se, onko vastustajasta mihinkään. Jos vastustaja osoittautuu tasaväkiseksi tai vahvemmaksi, väkivallan aloittamista vältellään.

Kyse on siis pelotevaikutuksesta. Suomella on pelotteen luomiseen kaksi vaihtoehtoa: joko luotamme omaan puolustukseemme tai liitymme sotilasliittoon.

Sotilasliitto tarkoittaa Natoa, sillä professorin mukaan se on ainoa varteenotettava puolustusliitto Venäjää vastaan.

Väite saa tukea historiasta: Venäjä - tai Neuvostoliitto - ei ole koskaan aloittanut sotilaallista konfliktia Nato-maiden kanssa.

- Miinuspuoli on sotilasliitossa on se, että Suomen Nato-jäsenyys ärsyttäisi Venäjää ja se tulkittaisiin petturuutena.

Forsbergin osuudesta Venäjä-raportissa kirjoitti ensimmäisenä Uusi Suomi.

Miika Viljakainen

 

[Vonka]

Sodan todennäköisyys VAIN Suomea vastaan lienee jotain väliltä olematon ja vähän. Venäjä saa haluamansa Suomesta muilla keinoilla. Ei tarvi sotia. Se on tietysti siunaus, mutta saa nähdä, mikä hinta tästä kaikesta vielä maksetaan.

Tämä on varmaan se asia, josta meillä on tismalleen sama näkymä.

 

[Vonka]

IS
Suomalaisprofessori esittelee neljä tapaa suojautua Venäjältä: ”Pakoon ei voi juosta”

© RIA Novosti / Reuters
Julkaistu: 27.11.2014 12:48
Turvallisuuspolitiikka Professori Tuomas Forsberg vertaa artikkelissaan Venäjää karhuun ja listaa neljä selviytymisstrategiaa, kuinka Suomi pärjää karhun kainalossa.

Kuinka suojautua karhulta? Kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg Tampereen yliopistosta kirjoittaa tuoreessa Venäjä-raportissa, että karhulta voi joko suojautua, sen voi kesyttää, siltä voi piiloutua - tai sitten karhun kanssa voi kaveerata.

- Tavallisin tapa olisi kai juosta karhua pakoon, mutta valtion ollessa kyseessä siihen ei oikein ole mahdollisuutta.

Kun karhustrategiat käännetään turvallisuuspolitiikan kielelle, Suomella on neljä keinoa pärjätä Venäjän naapurina.

Nämä keinot ovat:

1) Voimatasapaino joko omien sotavoimien varustelun tai liittoutumisen kautta (karhulta suojautuminen)

2) Sotilasliitto Venäjän kanssa (kaveeraaminen)

3) Sitoutuminen kansainvälisiin normeihin ja diplomatiaan mukautuminen (kesyttäminen)

4) Puolueettomuus (piiloutuminen)

Forsbergin mukaan Suomi on itsenäisen historiansa aikana selvinnyt yhdistelemällä kaikkia neljää strategiaa.

Nyt tilanne on se, että kaksi keinoista on pettämässä ja yksi on kokonaan mahdoton.

Piiloutuminen: provokaation välttely ei riitä

Professori kirjoittaa, että Suomen turvallisuuspolitiikkaa muotoiltaessa on ymmärrettävä, miltä pohjalta Venäjä, presidentti Vladimir Putin ja maan valtaapitävä eliitti tekevät päätöksensä.

- Putin välttelee riskejä ja kunnioittaa valtaa. Hän arvostaa myös uskollisuutta ja rankaisee heitä, jotka ovat pettäneet hänen luottamuksensa.

Suomi on tähän saakka noudattanut piilossa pysymisen strategiaa.

Maamme on korostanut puolueettomuuttaan pysyttelemällä sotilasliittojen ulkopuolella ja puhunut herkistä aiheista – kuten Karjalan palauttamisesta – vain kuiskaten.

- Strategiassa on riskinsä, sillä naapurimaana emme voi piiloutua kauhean hyvin. Vaikka Suomi on yrittänyt välttää Venäjän provosointia, viime vuosien kehitys todistaa, ettei sekään riitä.

Forsberg muistuttaa, että jos Venäjä haluaa hyökätä, se löytää kyllä syyn.

- Niin kävi ennen talvisotaa: yhden saksalaisen sukellusveneen vierailu Suomen aluevesillä riitti Neuvostoliitolle syyksi olla välittämättä Suomen puolueettomuudesta.

Kaveerata ei voi - diplomatiakin horjuu

Karhulta piiloutumisessa on siis hankaluutensa. Karhun kanssa kaveeraaminen – eli sotilasliitto Venäjän kanssa - ei ole edes todellinen vaihtoehto.

Kansainvälisiin normeihin ja diplomatiaan sitoutuminen ei sekään ole tehokas keino, ottaen huomioon Venäjän käytöksen muun muassa Ukrainan ja Georgian tapauksissa.

- Se olisi periaatteessa strategioista paras, mutta 20 vuoden yrittämisen jälkeen olemme kokeneet vain takaiskuja. Siihen strategiaan ei voi yksinään luottaa.

Suojautuminen: Nato-pelote

Jäljelle jäävä strategia on karhulta suojautuminen, eli voimatasapaino karhun kanssa.

Miksi se on tarpeellista? Forsberg siteeraa sosiologi Randall Collinsia kirjoittaessaan väkivallan anatomiasta:

- Väkivalta ei ole sitä, että yhtä vahvat osapuolet taistelevat keskenään. Päinvastoin: suurin osa väkivallasta alkaa vahvemman aloitteesta ja heikompaa kohtaan.

Forsbergin mukaan Suomen selviytymisen kannalta on oleellista se, että väkivallan kynnys nostetaan riittävän korkeaksi.

- Uhkaavaa osapuolta kiinnostaa aluksi se, onko vastustajasta mihinkään. Jos vastustaja osoittautuu tasaväkiseksi tai vahvemmaksi, väkivallan aloittamista vältellään.

Kyse on siis pelotevaikutuksesta. Suomella on pelotteen luomiseen kaksi vaihtoehtoa: joko luotamme omaan puolustukseemme tai liitymme sotilasliittoon.

Sotilasliitto tarkoittaa Natoa, sillä professorin mukaan se on ainoa varteenotettava puolustusliitto Venäjää vastaan.

Väite saa tukea historiasta: Venäjä - tai Neuvostoliitto - ei ole koskaan aloittanut sotilaallista konfliktia Nato-maiden kanssa.

- Miinuspuoli on sotilasliitossa on se, että Suomen Nato-jäsenyys ärsyttäisi Venäjää ja se tulkittaisiin petturuutena.

Forsbergin osuudesta Venäjä-raportissa kirjoitti ensimmäisenä Uusi Suomi.

Miika Viljakainen

Niin siis, en tiedä luetko yleensä keskusteluita, mutta Forsbergin jutusta on jo tässä ketjussa.