Eduskuntavaalit 2019

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hansai
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Jep. Passivoidutaan ja vetäydytään turvallisuuspoliittisesti sisäänpäin. USA & NATO-yhteistyö jäihin ihan ideologisista syistä. Ja tähän päälle sitten vielä oman puolustuskyvyn rapauttaminen. :cry:

Toisaalta, aina sopii toivoa että vihreät ja vasurit ryhtyvät änkyröimään kuten Kataisen sikspäkin aikaan tekivät. Jos olisin Rinne tai kepun tuleva pj, niin enpä nyt hirveästi vihreiden ja vasemmistoliiton luotettavuuden varaan laskisi.
 
Vaikea uskoa, että kansanrintamahallitus kykenisi vastuulliseen talouspolitiikkaan, suomalaisten hyvinvoinnista välittävään maahanmuuttopolitiikkaan ja yhteiskunnalle pidemmällä tähtäimellä hyödyllisiin uudistuksiin. Viisimiljoonainen kansa ei kaipaa mitään ylimääräistä maakuntahimmeliä. Puolustuspolitiikan suhteen varmaan kukaan ei usko kansanrintamahallituksen olevan mikään erityisen hyvä hallituspohja, mutta totta puhuen en näe huonoa puolustuspolitiikkaa tällä hetkellä minään suurimpana uhkana tavallisen kansalaisen elämänlaadun kannalta. Ulkopolitiikankaan suhteen odotukset ei ole korkealla. Mielenkiinnolla toki seuraan miten HX-hanke etenee. :D

Tietysti pitää muistaa, että yksittäinen hallitus ei länsimaisessa demokratiassa voi täysin tuhota maan elinvoimaisuutta, mutta luotto tulevaan hallitukseen ei ole suuri. Toivon tietysti, että hallitus hoitaa suomalaisten asiaa mahdollisimman hyvin, olipa hallituspohja mikä tahansa, mutta minun toiveet eivät päätä hallituksen toiminnasta.

On hyvin mahdollista, että tulevan hallituskauden aikana Suomeen iskee taantuma. Se ei tee hyvää hallituspuolueiden kannatukselle, varsinkin jos on luvattu vappusatasia ja toisaalta kepunkin yritys uudistaa imagoaan voi olla haasteellista.

Kokoomukselle voi tehdä ihan hyvää hakea vauhtia oppositiosta, mutta Suomen kannalta ei lupaa hyvää että kokoomuksen oppositioon menon seurauksena hallitukseen menee vasemmistoliitto ja kepu. Uskon, että tulevaisuudessa perussuomalaiset ja kokoomus kykenevät suomalaisten edun mukaiseen yhteistyöhön. Kokoomus taisi pahasti yliarvioida oman neuvotteluasemansa, toisaalta Lepomäki ja Vartiainen seuraajineen on varmasti pitänyt oppositioon menoa realistisena mahdollisuutena.
 
Jep. Passivoidutaan ja vetäydytään turvallisuuspoliittisesti sisäänpäin. USA & NATO-yhteistyö jäihin ihan ideologisista syistä. Ja tähän päälle sitten vielä oman puolustuskyvyn rapauttaminen. :cry:

Toisaalta, aina sopii toivoa että vihreät ja vasurit ryhtyvät änkyröimään kuten Kataisen sikspäkin aikaan tekivät. Jos olisin Rinne tai kepun tuleva pj, niin enpä nyt hirveästi vihreiden ja vasemmistoliiton luotettavuuden varaan laskisi.
Tällä pohjalla kestää vassareiden lähdön..
 
Kokoomus taisi pahasti yliarvioida oman neuvotteluasemansa, toisaalta Lepomäki ja Vartiainen seuraajineen on varmasti pitänyt oppositioon menoa realistisena mahdollisuutena.
Jos oikein olen ymmärtänyt niin Orpon eväät oli sellaiset, että niillä mennään joko oppositioon tai SDP olisi joutunut Kokoomuksen talutettavaksi. Kokoomuksen kabinetti ei katsonut, että Orpon uhraaminen olisi mitenkään liian iso asia ja pisti miehen pokerinpeluun panokseksi. Joko kunnon potti hallituksesta tai toinen - vielä ulosmittaamaton potti oppositiossa.

Oppositiosta puheenollen se on nyt melko tiivis ja yhtenäinen jos ajatellaan sitä kontra hallituspuolueet. Vaikka sieltä ei mitään päätösiä tehdä poislukien nyt joitakin puolustusparlamentaarisia selontekoja tai vastaavia niin PS ja Kok valiokuntaedustukset on mittavat ja näkyvyys välikysymyksissäkin taattu. Toivottavasti löytävät toisensa ja mm PS muuttaa toimiaan hieman hygieenisemmäksi.
 
Ostoslista:
Köysi, rasvattu, niskat nätisti napsauttava, 3 metriä

Koska vihreät takaa enemmistön demarien ja kepun tavoin, voi ne pyytää ihan mitä tahansa. Vaikka puolustusministeriön Ohisalolle. Heidän arvovalta ei ole pelissä tässä kokoonpanossa.
Taitavampi vaalimatemaatikko olisi ehkä rakentanut kuvion, jossa kolmanneksi tullut epäluotettavaksi tiedetty vihreät ei voisi kiristää. Hintana olisi ollut ottaa sisään lisää roskasakkia.
Nyt vihreät on va'ankieli ja rkp on lähes täysin yhdentekevä vassareiden ohella.

Positiivisesti ajateltuna sisävesimurtajien hankinta tuli ehkä juuri astetta todennäköisemmäksi. :unsure:
 
Viimeksi muokattu:
Sinänsä uusi istumajärjestys on siitä hyvä, että nyt hallitus-oppositio-linja menee loogisesti suoraan raja piirtämällä.

Katso liite: 29781

Tuota hallitus-oppositio -jakoa voisi Eduskunnassa muutenkin harrastaa. Eihän tuollaisesta puolueittain jakamisesta jossa pienpuolueen edustajat ovat nauhana peräkkäin ole mitään käytännön hyötyä.

Niin ja Harkimon olisi voinut siirtää sinne medialehterin alle.
 
Ostoslista:
Köysi, rasvattu, niskat nätisti napsauttava, 3 metriä

Koska vihreät takaa enemmistön demarien ja kepun tavoin, voi ne pyytää ihan mitä tahansa. Vaikka puolustusministeriön Ohisalolle. Heidän arvovalta ei ole pelissä tässä kokoonpanossa.
Taitavampi vaalimatemaatikko olisi ehkä rakentanut kuvion, jossa kolmanneksi tullut epäluotettavaksi tiedetty vihreät ei voisi kiristää. Hintana olisi ollut ottaa sisään lisää roskasakkia.
Nyt vihreät on va'ankieli ja rkp on lähes täysin yhdentekevä vassareiden ohella.

Positiivisesti ajateltuna sisävesimurtajien hankinta tuli ehkä juuri astetta todennäköisemmäksi. :unsure:

Viddu, saadaan hiililneutraalit HX:t
 
Kumpi olisi parempi, KePulainen Puolustusministeri vai RKPläinen Puolustusministeri?
 
Voi hyvänen aika... hallitukseen tulee vain yksi puolue, joka edes auttavasti ymmärtää puolustuspolitiikan päälle, ja sekin on renkipojan asemassa.

Ettei vain tämä Li Anderssonin linja tulisi hallituksen ohjenuoraksi:

"Vasemmistoliiton mielestä asevelvollisuutta tulisi kehittää nykytarpeiden mukaan lisäten valinnanvapautta ja tasa-arvoa. Aseistakieltäytymisen rangaistuksia ja siviilipalveluksen kestoa tulisi lyhentää, eikä aseista kieltäytymisestä pidä rangaista vankeudella."

Vasemmistoliiton mielestä Suomen ei pidä hakea Naton jäsenyyttä. Sotilaallinen liittoutumattomuus on Suomelle vakautta edistävä ratkaisu. Se mahdollistaa Suomelle kokoaan suuremman roolin kansainvälisen rauhan edistäjänä. Suomen on myös harkittava tarkkaan Naton kanssa harjoitettavan yhteistyön eri muotojen ja laajuuden tarkoituksenmukaisuutta. Suomen tulisi luopua isäntämaasopimuksesta.

"On selvää, että Puolustusvoimien kalusto vaatii aika ajoin uudistamista ja nyt tarvitaan uutta kalustoa vanhentuvan kaluston tilalle. Puolustusvoimien hankintatoiveet eivät kuitenkaan voi olla kriittisen tarkastelun ulkopuolella. Vasemmistoliitto ei vastusta vanhentuvan kaluston korvaamista, mutta hävittäjien määrää ja hintaa tulee arvioida kriittisesti. Hankittavien koneiden määrää ei voi lukita etukäteen, vaan määrä tulee päättää sitten, kun tarjouspyyntöihin saadut vastaukset on asianmukaisesti käsitelty ja eri vaihtoehdot kartoitettu. "

"Eduskunnassa nyt käsittelyssä olevan Euroopan unionin asedirektiivin keskeinen tavoite on aseturvallisuuden parantaminen. Sen päämääränä on kansalaisten turvallisuuden vahvistaminen rajoittamalla terrori-iskuissa käytettyjen sarjatuliaseiden ja muiden erityisen vaarallisten aseiden saatavuutta. Vasemmistoliitto kannattaa asedirektiivin mukaista aseturvallisuuden parantamista. Yksityishenkilöiden hallussa olevien erityisen vaarallisten aseiden määrän kasvu saattaa lisätä aseväkivalla riskiä sekä laillisten aseiden kulkeutumista laittomille asemarkkinoille. "

 
Halla-aho: perussuomalaiset pidettiin mukana neuvotteluissa pelotteen luomiseksi – "Tässä on nähty kaikenlaisia näytelmiä"
8.5.2019 13.02 – PÄIVITETTY 13.02

Jussi Halla-aho arvelee, että kokoomuksella on suurempia vaikeuksia orientoitua oppositiotyöskentelyyn kuin perussuomalaisilla.

Jussi Halla-aho arvelee, että kokoomuksella on suurempia vaikeuksia orientoitua oppositiotyöskentelyyn kuin perussuomalaisilla.JOEL MAISALMI
Aki Taponen

Keskustele

Tulevan pääoppositiopuolueen perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho piti hallitustunnusteluja perussuomalaisten kanssa teatterina.

– Perussuomalaiset pidettiin muodollisesti mukana paitsi protokollasyistä myös sen takia, että sdp halusi luoda pelotetta kaikille muille puolueille. Kyllä me alusta lähtien pidimme epätodennäköisenä, että sosiaalidemokraatit ihan imagosyistä olisivat valmiit perussuomalaisten kanssa hallitukseen. Varsinkin kun he tiesivät, ettemme me sinne ole lähdössä hinnalla millä hyvänsä.

Halla-ahon mukaan perussuomalaisilla ei ole tarvetta tarkistaa linjaansa.

– Tässä on nähty kaikenlaisia näytelmiä. Kansalaisilla on mahdollisuus antaa eurovaaleissa palautetta nyt näkemästään.


Halla-aho muistutti, että keskusta kärsi eduskuntavaaleissa katastrofaalisen vaalitappion.

– Se lähtee hallitukseen lähinnä taistellakseen olemassaolostaan relevanttina puolueena. Eihän se hyvältä näytä, jos keskusta pääsee hallituksessa noilla muskeleilla leikkimään suurempaa puoluetta kuin se on. Mutta sääntöjen mukaanhan täällä mennään.

– Kokoomuksenkin suunnalta halukkuus yhteistyöhön perussuomalaisten kanssa on ollut aika vähäistä. Oli erittäin valitettavaa ja surullista, että kokoomus lähti mukaan istumapaikkanöyryytykseen. Ehkä kokoomus halusi hiukan olla mieliksi sdp:lle parantaakseen omia mahdollisuuksiaan päästä hallitukseen. Ei tämä ilmapiiriä parantanut kokoomuksen ja perussuomalaisten välillä, Halla-aho sanoi.

– Kokoomuksella on varmasti melkoinen itsetutkiskelu käynnissä siitä, millainen puolue kokoomus haluaa olla. Sillä on suurempia vaikeuksia orientoitua oppositiotyöskentelyyn kuin perusssuomalaisilla.

 
PPP poolustussihteeriksi ja Saddam Hussein matu-ja kehitysyhteistyösihteeriksi.

Tästä tulee kovat neljä vuotta, pojat! Nyt vaan vaseliinivarastot täyteen, koska on kyllä kovat ryskytykset tulossa tuhkaluukkuun!
 
Back
Top