Jari Ehrnroothin kolumni: Vahvistuva oikeisto tarvitsee yhdistävän aatteen
On pakko ihmetellä, miksi oikeisto on niin avuton ja hajanainen, kirjoittaa Jari Ehrnrooth.
Oikeistopuolueet
11.7.2019 klo 06.45
Laura Railamaa / Yle
Yle
Jaa artikkeli:
Jaa artikkeli Whatsapissa
Jaa artikkeli Facebookissa17
Jaa artikkeli Twitterissä
Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
> Kaikki kolumnit löydät täältä
> Ykkösaamussa kuullut kolumnit Areenassa ja podcasteina
Laskutaitoiset ovat ihmetelleet, mikä Suomen oikeistoa vaivaa. Uudessa eduskunnassa vasemmistopuolueilla on vain 56 paikkaa. Silti maahan syntyi hallitus, jota johtaa ay-demari ja jossa vaa’ankielenä keikkuu laitavasemmisto.
Monien mielestä tällainen on kansanvallan pilkkaamista. Onhan pelkästään perussuomalaisilla, kokoomuksella ja keskustalla yhteensä 108 kansanedustajaa. Kun tähän lisätään pienet ei-sosialistiset puolueet, porvarillinen hallitusvalta olisi lujalla perustalla.
On pakko ihmetellä, miksi oikeisto on niin avuton ja hajanainen.
Kamppailussa dominoi se, jolla on enemmän taitoa ja tahtoa valtaan.
Demokratia on kuin nyrkkeilyä. Sininen ja punainen kulma ottelevat, ja vastustajan liikkeiden oikea-aikainen hyväksikäyttö on avain voittoon. Siksi oikeisto määrää vasemmiston ja vasemmisto oikeiston muutosta. Kamppailussa dominoi se, jolla on enemmän taitoa ja tahtoa valtaan.
Hyvän esimerkin aktiivisesta oikeistosta tarjoaa Tanska, jossa sosiaalidemokraatit ovat omaksuneet oikeistolaisen politiikan piirteitä maahanmuutossa ja sosiaalipolitiikassa. Ruotsissa nähdään jo sama suuntaus.
Samaan aikaan Suomessa koko puoluekenttä hokee sosialismiin perustuvaa pakotetun yhteisvastuun koodikieltä. Keskusta ja kokoomuskin ovat omaksuneet sosiaalietiikakseen kollektivistisen tulontasauksen ja avokätisen ihmisoikeusidealismin.
Siksi meillä sosiaaliturvasta asumistukineen on muodostunut elinkeino ja myös maahan saapuvien on helppo käyttää järjestelmää hyväkseen. Yksilönvastuusta ja vapaudesta, ihmisyyden vaatimuksista, elintapapolitiikasta ja suorituskyvyn nostamisesta ei puhu juuri kukaan.
Vasemmistoliberaali henki leijuuArkadianmäen ilmatilassa ja taikoo valtikan pois porvariryhmien käsistä. Jos suomalaiset oikeistopuolueet särkisivät taian ja yhdistyisivät blokiksi, vasemmistolla tuskin olisi asiaa hallitukseen.
Mielestäni meillä, jotka edustamme enemmistöäja tahdomme yhteiskunnan uudistamista ilman sosialistista painolastia, on oikeus odottaa, että lumous pian haihtuu ja historiallinen aloite siirtyy pois vasemmistolta, joka edustaa enää neljännestä kansasta.
Suomen suurimman oikeistopuolueen, perussuomalaisten puoluekokouksessa puheenjohtaja
Jussi Halla-aho nosti esiin globalisaation ja nationalismin välisen vastakkainasettelun. Hänen mielestään kansallismieliset ja vihreät kasvattavat kannatustaan, koska ne edustavat tätä uutta erottelua johdonmukaisesti.
Niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa oikeisto onkin edennyt juuri nationalistisin äänenpainoin. Tästä riemuitaan etenkin Pekingissä, Moskovassa ja Teheranissa, koska kansallinen eriytyminen hajottaa lännen ja tekee siitä heikon.
Pienet yksiköt ovat herttaisia ja joskus hyvin innovatiivisia, mutta historian pitkässä linjassa vahvoja ovat olleet vain suuret kokonaisuudet, imperiumit.
Vaikka Halla-ahon diagnoosiesimerkiksi islamilais-arabialaisen kulttuurin vahingollisista vaikutuksista länsimaiseen vapauteen osuu oikeaan, hänen hoitokeinonsa – uusnationalismi – johtaa vaivasta toiseen, sillä globalisaation aikakaudella oikeiston konservatiiviset ja liberaalit voimat eivät voi yhdistyä kansallismielisyyden alle.
Pienet yksiköt ovat herttaisia ja joskus hyvin innovatiivisia, mutta historian pitkässä linjassa vahvoja ovat olleet vain suuret kokonaisuudet, imperiumit. Jos toivomme että länsi voittaa kulttuurien kamppailun ja uuden kylmän sodan, meidän on haluttava ylivoimaista valtakeskittymää, jonka taakse koko länsi liittoutuu.
Mehän olemme ainoa kulttuuri joka on synnyttänyt yksilön vapauteen nojaavan kansanvallan. Jos me emme voita kamppailua ihmiskunnan arvojohtajuudesta, vapaus häviää.
Lopulta kysymys on siitä, mikä aate voi yhdistää sekä konservatiivisen että liberaalin ajattelun. Nähdäkseni se voi tällä vuosisadalla olla vain historiatietoinen
westernismi tai positiivinen oksidentalismi (ihanteellinen länsimielisyys), jossa ylikansallisten länsimaisten arvojen puolustaminen on kaikkein tärkeintä. Mehän olemme ainoa kulttuuri joka on synnyttänyt yksilön vapauteen nojaavan kansanvallan. Jos me emme voita kamppailua ihmiskunnan arvojohtajuudesta, vapaus häviää.
Globalisaation aikakaudella kulttuurimme on todella hätää kärsimässä, ellei synny länsimaisen vapauden
kansainvälistä liittoa, joka kykenee torjumaan paitsi islamin myös konfutselais-kiinalaisen kommunismin ja venäläisjohtoisen itäisen autoritäärisyyden vaikutuksen. Tässä maailmanhistoriallisessa tilanteessa kansallinen itsesuojelu edustaa avutonta ja riittämätöntä toimintamallia länsimaisten arvojen turvaamiseksi ja edistämiseksi.
Yksilön vapauteen uskova länsivoi siis tulla
great again, vahvaksi jälleen, vain jos se onnistuu kokoamaan voimansa. Siihen me emme tarvitse eripuraista kansallismielisyyttä, vaan vahvaa Eurooppaa, vahvaa Amerikkaa ja niiden lujaa yhteistyötä.
Jari Ehrnrooth
Kirjoittaja on kirjailija ja filosofisesti suuntautunut kulttuurin tutkija. Hän on kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti. Syntyi Koitereella, kirjoittaa Munkkiniemessä, juoksee Keskuspuistossa. Palautetta kirjoittajalle voi lähettää myös suoraan osoitteeseen[email protected](siirryt toiseen palveluun)
Kolumnista voi keskustella 11.07. klo 16.00 asti.
On pakko ihmetellä, miksi oikeisto on niin avuton ja hajanainen, kirjoittaa Jari Ehrnrooth.
yle.fi