Eduskuntavaalit 2019

Näkökulma: Vihreät nimitti lobbaritoimiston osakkaan hallitusneuvottelijakseen - tämä jos mikä on korruptiota



Onhan tämä melkoista kun viestintäkonsulttilobbari laitetaan asialle Suomen hallitusneuvotteluihin.

Wikin mukaan Elina Moision puoliso on Matti Kalliokoski, joka on Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja. Ei varmaan yllätä ketään, että HS:lta on varmasti tulossa ennen näkemätöntä tulitukea hallitukselle ja erityisesti Vihreille.

Ehkä ajankohtaisimmin ja paltstan spekulaatioihin liittyen Miltton on SAABin lobbauskumppani Suomessa.

Suomella on edessä kymmenen miljardin euron hävittäjäkaupat ensi vuosikymmenen alkupuolella, kun Puolustusvoimat korvaa nykyiset Hornet-hävittäjät.

Ruotsalaiset kauppaavat Suomelle Saabin Gripen E -hävittäjää. Saab ostaa apua viestintään ja neuvoja lobbaukseen Suomen suurimmalta viestintätoimistolta Milttonilta.

Saabilla on täällä oma organisaatio, jonka neuvonantajina me toimimme. Sen toimitusjohtaja Jussi Kekkonen kertoo oheisessa videohaastattelussa, että Miltton on hävittäjähankkeessa perinteisen konsultin roolissa.

Entisellä kokoomusvaikuttajalla Jussi Kekkosella on erinomaiset kontaktit politiikkaan. Kekkonen oli Jyrki Kataisen pääministeriaikana erityisavustajana vallankäytön ytimessä.


Kekkosen paikan Miltton Networksin toimitusjohtajana toukokuussa 2019 on ottanut RKP entinen puolustusministeri Stefan Wallin. Wallinin RKP-kamutkin varmasti hamuavat perinteistä puolustusministerin puolueelle salkkua, niin alkaa hallitus tuoksumaan entistä vahvemmin vahvasti Gripeniltä.

Julkaistu: 16.4. 9:04

Entinen RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin siirtyy yhteiskuntasuhteisiin ja vaikuttajaviestintään erikoistuneen Miltton Networksin toimitusjohtajaksi ja partneriksi. Hän aloittaa Milttonilla toukokuun alussa, yhtiö kertoo tiedotteessa.


Vähän taustaa minkä tyylisestä lafkasta on kyse, niin Milton oli mm. Guggenheimissa mukana kyynärpäitä myöten.
Miten suomalaisiin poliitikkoihin ja virkamiehiin on vaikutettu Guggenheim-asiassa?

Helsingin Guggenheim-museon kaatuminen veti lobbarin nöyräksi
Guggenheim-projektista on otettu opiksi, sanoo Miltton Networksin toimitusjohtaja Jussi Kekkonen Ylen Kova talous -haastattelussa.

 
Vihreät puhdisti ns. yksityisajattelijat pois riveistään 2000-luvulla.

Mulla on parikin Vihreisiin kuuluvaa reserviupseeri-kaveria, toinen ollut jopa puoluevaltuustossa tms. Ovat pojat aika hiljaisina katselleet näiden vaalien jälkeistä menoa ja laukoneet mm "tuon eduskuntaryhmän keskelle ei tee mieli mennä sanomaan 'On muuten suomalainen mies saunan jälkeen alastomana kaunis'"...
 
Muistathan suojata työpisteesi Isoveljen valvonnalta!

jayna0.jpg

139fa45d.jpg
 
Mulla on parikin Vihreisiin kuuluvaa reserviupseeri-kaveria, toinen ollut jopa puoluevaltuustossa tms. Ovat pojat aika hiljaisina katselleet näiden vaalien jälkeistä menoa ja laukoneet mm "tuon eduskuntaryhmän keskelle ei tee mieli mennä sanomaan 'On muuten suomalainen mies saunan jälkeen alastomana kaunis'"...

Varsinkin kun sen kivekset ovat laskeutuneet jota sopii epäillä kyseisten herrojen kohdalla.
 
Mulla on parikin Vihreisiin kuuluvaa reserviupseeri-kaveria, toinen ollut jopa puoluevaltuustossa tms. Ovat pojat aika hiljaisina katselleet näiden vaalien jälkeistä menoa ja laukoneet mm "tuon eduskuntaryhmän keskelle ei tee mieli mennä sanomaan 'On muuten suomalainen mies saunan jälkeen alastomana kaunis'"...

Ja jos saman erehtyisi sanomaan naisesta, tulisi taas turpaan kun nainen olisi vain pelkkä seksiobjekti...
 
Jos tämä nykyinen pohja menee läpi, niin tulee kyllä haasteita. Käytännössä hallituksen 5 puolueesta 4 on sellaisia jonka lähtö kaataa hallituksen. Vasemmistoliitto ei suoraan mutta enemmistö olisi silloin vain 1 edustaja joka ei toimi kauaa.

SDP joutuu jakamaan piiperöille, kepulle ja vassareille paljon hyvää. Missäköhän silloin heidän oma painonsa näkyy? Pääministeriys lohduttaa kuitenkin vain yhtä miestä kerallaan.

Toinen ongelma on se, että sekä kepulit että piiperöt vaihtavat kohta puheenjohtajaa/ministeriä. Piiperöiden tuleva p-johtaja on todennäköisesti "vihainen nuori nainen" jonka pitää näyttää heti kuinka kova luu hän on. Ja taas kepuilla alkaa ongelmat heti, jos kannatus ei nopeasti ala kasvaa.

Oli niin tai näin, veikkaan että Rinteen verenpainemittari tulee huutamaan armoa vielä monta kertaa seuraavien vuosien aikana.
 
Nyt siellä on semiterroristeja hallitusneuvotteluissa.

toukokuu 10, 201913:08
PS-Nuoret: Dan Koivulaakso poistettava hallitusneuvotteluista


Dan-Koivulaakso-640x320.jpg


Valtioneuvosto julkisti 9.5. hallitusneuvotteluihin osallistuvien henkilöiden nimet. Erityisen kiinnostavaa listassa on niin sanottujen ilmiöpöytien vetäjät. Ilmiöpöydän ”Turvallinen oikeusvaltio Suomi” -alaryhmää oikeusvaltion kehittämisestä vetää vasemmiston Dan Koivulaakso.

Perussuomalaisten Nuorten mielestä on törkeää, että Koivulaakson (kuvassa) kaltainen henkilö on mukana hallitusneuvotteluissa ja vieläpä ryhmässä, jonka tarkoituksena on oikeusvaltion kehittäminen.
Koivulaakso muun muassa kannattaa väkivaltaisen Antifa-järjestön toimintaa ja on vuonna 2012 vaatinut lainvastaisesti perussuomalaisten valiokuntapaikkojen eväämistä sekä puolueen eristämistä poliittisin keinoin.
– Hallitusneuvotteluista tulee vain entistäkin irvokkaampi näytelmä, jos niiden oikeusvaltion kehittämisestä vastaavaa työryhmää vetää väkivaltaa kannattava äärivasemmistolainen, toteaa PS-Nuorten puheenjohtaja Asseri Kinnunen.
Perussuomalaiset Nuoret vaatii Koivulaakson välitöntä erottamista vetämästään työryhmästä.
– Vaadimme myös, että hänet pidetään mahdollisimman kaukana hallitusneuvotteluista ja kaikesta muusta, missä päätetään yleensäkään mistään merkityksellisestä.
SUOMEN UUTISET
 
Itse aion pian vetäytyä tältäkin foorumilta, tulevan hallituksen kokoonpano ja uudet tiedustelulait takaavat että "äärioikeiston" metsästyskausi on avattu.
Pöh. Noudatat vain lakia ja Supon tullessa ovelle huudat:
Minulla on kuitit kaikesta!

Muistathan suojata työpisteesi Isoveljen valvonnalta!

jayna0.jpg
Amatöörit. Jos haluaa häiritä vastapuolen kuuntelulaitteita niin pitää luoda Faradayn häkki.
:D
 
Keskusta teki viisaan valinnan lähtiessään hallitusneuvotteluihin
Vasemmisto on keskustalle paljon kokoomusta luontevampi yhteistyökumppani, ja valtaosa keskustalaisista pitää syntymässä olevaa hallitusyhteistyötä paluuna aatteellisille juurille, kirjoittaa Yrjö Rautio kolumnissaan.

Yrjö Rautio
Julkaistu: 10.5. 12:14


RANKAN vaalitappion kärsinyt keskusta etsii uutta alkua osallistumalla hallitusneuvotteluihin, jokseenkin varmasti myös itse hallitukseen vasemmiston, vihreiden ja Rkp:n kanssa. Valinta on viisas. Oppositiossa puolue joutuisi kilpailemaan perussuomalaisten kanssa ja tuskin menestyisi kisassa. Hallituksessa se pystyy paremmin korjaamaan edellisellä hallituskaudella menettämäänsä uskottavuutta.

Yllättävän suuri osa keskustan päättävien elinten jäsenistä, yli 80 prosenttia, oli hallitusneuvotteluihin osallistumisen kannalla. Tämä kertoo ennen muuta siitä, että tyytymättömyys edellisen hallituksen pääministeriin Juha Sipilään ja hänen hallituksensa politiikkaan on ollut keskustassa laajaa ja syvää. Nyt keskustaväki haluaa palata aatteellisille juurille ja karistaa puolueeseen Sipilän kaudella iskostuneen kylmän oikeistolaisen leiman.

TÄSSÄ TILANTEESSA on omituista, että Sipilä kuitenkin roikkuu puolueensa johdossa syksyyn asti ja johtaa neuvotteluja, joissa on tarkoitus korjata hänen omia virheitään.

Keskusta on nyt koko 111-vuotisen historiansa syvimmässä alhossa. Siitäkin se saattaa selvitä, sillä se on selviytymisen maailmanmestari. Kaikkialla muualla agraaripuolueet ovat kuihtuneet sitä mukaa kuin maalaisväestökin. Keskustankin aurinko on näyttänyt jo monesti laskevan lopullisesti, mutta aina se vain on pompahtanut jo seuraavana aamuna taivaanrannasta takaisin.

Kun keskusta aloitti Maalaisliittona vuonna 1908, suomalaisista noin 85 prosenttia oli maaseutuväestöä. Maaseudulla asuu nyt noin kolmekymmentä prosenttia suomalaisista, ja maanviljelijöiden osuus työvoimasta on noin kolme prosenttia.

Kaupungeissa ja kaupunkimaisissa yhteisöissä asuvien määrä ylitti maaseutuväestön määrän jo noin viisikymmentä vuotta sitten. Silti agraaripuolue on kamppaillut näihin asti menestyksekkäästi suurimman puolueen asemasta. Se on likimain ihme.

TÄMÄ IHME perustuu ennen muuta siihen, että keskusta ei ole – toisin kuin yleisesti uskotaan – vain maanviljelijöiden ja maaseutuväestön etujen puolustaja, vaan myös hyvin vahvasti aatepuolue.

Maalaisliitto oli syntymänsä jälkeen kansanliike, joka puolusti kansan vähäosaisen enemmistön etuja, taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia. Puolue ajoi väkevästi tasavaltaista valtiomuotoa ja edisti kansallista sopua kansalaissodan jälkeen. Se puolusti kansanvaltaa 1930-luvulla äärioikeistoa vastaan. Kansansivistyksen nostaminen ja maan tasapuolinen kehittäminen ovat olleet näihin päiviin asti puolueen ydinasioita. Alkiolaisuuden perustana on ihmisyysaate, sanoo puolue itse.

Olen seurannut toimittajana useita keskustan puoluekokouksia ja muutamien muidenkin puolueiden puoluekokouksia. Keskustan kokoukset ovat aina olleet suuria suosikkejani. Niissä aatteen palo on ollut voimakkainta. Niissä on ollut todellista kansanvallan ja -liikkeen juhlan tuntua. Siksi minun on helppo uskoa, että aatteellisten juurien hylkääminen on monelle keskustalaiselle hyvin vakava asia.

Keskusta on ollut synnyttämässä kaikkia suuria tasa-arvoa ja hyvinvointia kasvattaneita yhteiskunnallisia uudistuksia yhteistyössä vasemmiston kanssa. Lähes aina oikeisto – kokoomus tai ainakin osa siitä – on vastustanut näitä uudistuksia.

Ei siten ole ihme, että valtaosa keskustalaisista vieroksuu oikeistoyhteistyötä ja että hallitusyhteistyö kokoomuksen kansa on aina päätynyt keskustan vaalitappioon. Vasemmisto on keskustalle paljon luontevampi yhteistyökumppani, ja valtaosa keskustalaisista pitää syntymässä olevaa hallitusyhteistyötä paluuna aatteellisille juurille.

JUURILLE PALUU ei kuitenkaan ratkaise puolueen kaikkia ongelmia. Niistä ei nimittäin löydy vastausta läheskään kaikkiin tämän päivän suurimpiin kysymyksiin – kuten siihen, miten vastata ilmastonmuutokseen.

Pelkkä hallitusyhteistyö ei myöskään tuo takaisin hukattua kannatusta. Nyt kannatusta syö entisten tekijöiden lisäksi uusi iso ongelma. Jussi Halla-ahon perussuomalaisten kannatus on kaksi kertaa suurempi kuin oli Veikko Vennamon SMP:n vuosien 1970 ja 1983 eduskuntavaaleissa.

Perussuomalaisten arvot ovat lähellä monen keskustaa äänestäneen arvoja. Kun keskusta yrittää keksiä uusien hallituskumppaneidensa kanssa kainoja hillitä ilmastonmuutosta, perussuomalaiset yrittävät riistää siltä roolin maaseudun ihmisten elinkeinojen ja elämäntavan puolustajana. Puolue saanee runsaasti muitakin tilaisuuksia heittää pyydyksiään keskustan ikiaikaisille kalavesille.

Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.

 
PS siirto pois keskeltäkin selittyy nyt hyvin, Rinne painoi asian läpi kepun pyynnöstä, se yrittää voittaa menettämänsä takaisin.
Uskon että ei tule onnistumaan tuossa hallituksessa, kepusta voi vielä repiä noin 15 paikkaa kok-ps-kd suuntaan.
 
Sitä ihmettelen, että mitenkä KePuun päätyi niinkin taloudellisesti oikeistolainen parivaljakko kuin Sipilä ja Berner. Luulisi, että heidän talousajatuksillaan olisivat molemmat kovan linjan Kokoomuslaisia.
 
Sitä ihmettelen, että mitenkä KePuun päätyi niinkin taloudellisesti oikeistolainen parivaljakko kuin Sipilä ja Berner. Luulisi, että heidän talousajatuksillaan olisivat molemmat kovan linjan Kokoomuslaisia.

Koska yrittivät viedä kokoomuksen ääniä mutta kokoomus on jupeille brändi siinä kuin muutkin joita käyttävät identiteettinsä rakentamiseen ja mummoille kuten omalleni se on ainoa vaihtoehto hamaan loppuun.
 
Sitä ihmettelen, että mitenkä KePuun päätyi niinkin taloudellisesti oikeistolainen parivaljakko kuin Sipilä ja Berner. Luulisi, että heidän talousajatuksillaan olisivat molemmat kovan linjan Kokoomuslaisia.

Sipilä on pohjoispohjanmaalaisia lestadiolaisia. Ei siinä ole muuta vaihtoehtoa kuin kepu.

Berner kilpailutti myös kokoomuksen ja RKP:n. Kepulla oli paras tarjous eli ministerin salkku.
 
Hesarin kolumnia lukiessa kannattaa huomioida, että kirjoittaja on entinen kommunisti, jolle potentiaalinen kansanrintama-hallitus on ilon ja onnen päivä.

"Vuonna 1988 Rautio valittiin SKDL:n pää-äänenkannattajan Kansan Uutisten päätoimittajaksi, jossa tehtävässä hän jatkoi tammikuuhun 2004. Rautio erosi lehden palveluksesta ja puolueesta ajauduttuaan erimielisyyksiin Vasemmistoliiton puheenjohtajan Suvi-Anne Siimeksen kanssa. Hän väitti puolueen ja sen johtajan unohtaneen aatteellisen perintönsä ja vaati paluuta Marxiin"
 
Back
Top