Eduskuntavaalit 2019

Joskus joutuu päättämään myös toisen ihmisen puolesta ja hoitokodeissa on myös sellaisia hoidokkeja joiden toimintakyky on oleellisesti heikentynyt, mutta ei olla vielä lähelläkään vihannestasoa. Niistä ihmisistä minä olen eniten huolissani, kun yksi sattuu olemaan ihan lähiomainen.

Parhaimmillaankin hoito on sitä kylvettämistä ja ruokkimista...muuhun ei henkilökunnan aika riitä. Henkisen vireyden ylläpito jää omaisten vastuulle ja se on huono homma erityisesti silloin, kun puhutaan vakavasta muistisairaudesta ja omaiset asuvat ihan eri kaupungeissa, kun hoitokodin asukas.

Hoitokoti on säilytyspaikka josta siirrytään hautausmaalle mahdollisimman nopeassa aikataulussa. Se voisi olla muutakin jos henkilökuntaa olisi riittävästi, mutta kun ei ole. Tämä on ihan kaikkien hoitokotien ongelma....puhutaan nyt sitten kunnallisista tai yksityisistä laitoksista, jotka ovat nykyään enemmän tai vähemmän samoja asioita.

Lähiomaisen olen tuollaiseen paikkaan toimittanut, kun ei oikein muitakaan järkeviä vaihtoehtoja ollut. Itse otan kyllä mieluummin luodin päähän, kun lähden tuonne maatumaan ja hautapaikkaa odottelemaan.

Armomurha?

Ehdottomasti heti käyttöön...se on toisinaan, eikä edes kovin harvoin se kaikkien inhimillisin vaihtoehto.

Tuo ei tosiaan ole mikään houkutteleva näkymä elämän ehtoovuosille. Itse olen päässyt näkemään yhden erinomaisen hyvän yksityisen laitoksen ja toisaalta todella heikon kunnallisen toimijan. Jälkimmäisen osalta oleskelu jäi onneksi lyhytaikaiseksi. Henkilökunta teki varmasti parhaansa mutta se ei aina riitä.

Kyllä se vaan on niin että kuolemallekin on ihmiselon kaaressa sijansa ja aikansa. Mieluiten siinä vaiheessa kun toimintakyky on vielä kohtalaisella tolalla.
 
Kansainvälisesti on ihan aatteellisin perustein päätetty olla avuttomia veroparasiittien edessä. Ei Suomi yksin voi asialle mitään tehdä.

Totta osittain. Verosuunnittelu "lue: kiertäminen" on tosiaan valtioiden erityssuojelussa koska pääoman vapaa liikkuvuus on "se" juttu. Toisaalta kyllä Suomi pystyisi asialle erinäisiä asioita tekemään mutta halua on yhtä vähän kuin muillakin.

Ohessa mielenkiintoinen juttu Esperin historiasta. Näin jälkikäteen on hauska katsoa, miten tuota touhua on kehuttu. Ja miten vähän on vaivauduttu miettimään taustalla olevia asioita.

https://paaomasijoittajat.fi/kasvutarinat/esperi-care-punaisesta-ristista-syntyi-kasvuyritys/
 
Suurin syy siihen ettei voida "mitään" on tosiaan halun puute. Jotakin asialle olisi varmasti tehtävissä. Ei veronkierto kuitenkaan mikään luonnonvoima ole. Olemme joka tapauksessa syvästä halusta hakeutuneet järjestelyihin jotka mahdollistavat verojen kiertämisen. Tietyt puolueet ovat myös sinnikkäästi torpanneet asiaan liittyvää lainsäädäntöä. Eikä todettujen rikkomustenkaan tutkimiseen ole mitään kiimaa ollut.
 
Tuo ei tosiaan ole mikään houkutteleva näkymä elämän ehtoovuosille. Itse olen päässyt näkemään yhden erinomaisen hyvän yksityisen laitoksen ja toisaalta todella heikon kunnallisen toimijan. Jälkimmäisen osalta oleskelu jäi onneksi lyhytaikaiseksi. Henkilökunta teki varmasti parhaansa mutta se ei aina riitä.

Veikkaan vahvasti, että ainakin osa ongelmista on suomalaisten omaa syytä.

Tiedän henkilön, joka työskenteli aikaisemmin vahustenhoidossa ja sen jälkeen lastensuojelussa.

Vanhustenhoidossa oli aikaisemmin kaikki hyvin, mutta äänestäjät ja päättäjät saivat loistoidean - nyt tehdään Suomesta viimosen päälle länsimainen yhteiskunta.

Vanhuspuolen hoitajille piti saada jonkinlainen koulutus, ennen sinne oli vaan käytännössä menty, mutta eipä sitten enää. En muista tarkkaa ammattinimikettä - sanotaan nyt vaikka perushoitaja. Perushoitajat voisivat sitten turvallisesti lääkitä vanhuksia, vaikka sitä oli jo kymmeniä vuosia tehty ilman tätä koulutusta.

Äänestäjät ja päättäjät saivat välittömästi siihen perään toisen loistoidean - kyllähän vanhusten lääkitsemiseen tarvitsee olla vähintään sairaanhoitaja. Olemassa olevista työntekijöistä, ei oikeastaan kellään ollut kykyä kouluttautua sairaanhoitajiksi. Senhön he olisivat jo aikaisemmin tehneet.

Laki on kuitenkin laki ja sairaanhoitaja pitää olla. Vuosikymmenten työkokemus hukkaan ja kustannukset räjähtivät taivaisiin.

Kaikki tuo siitä huolimatta, että ne lääkkeet jaettiin jo silloin joskus _valmiiksi_ dosettiin, siellä apteekissa. Tavallinen ojasta revitty tyyppi tajuaa, että siitä jaetaan lääkkeet päivän mukaan. Ei, se ei käynyt. Ensin piti olla se perushoitaja ja sitten sairaanhoitaja.

(Kyllä joo, pistoksia myös annetaan, mutta sitä tehtiin vuosikymmeniä ennen sairaanhoitajia)

Nyt sitten muistelemme vanhushuollon kultaisia aikoja, ja samalla helpointa tietä ulos siitä ongelmasta, minkä ihan itse saimme aikaan - ja ratkaisu on tappaminen.

Ja joku kehtaa vielä väittää, että ihmiskunta on kehittynyt.
 
Viimeksi muokattu:
Meillä ei ole varaa julkiseen hyvälaatuiseen vanhusten laitoshoitoon. Tämä on se perusongelma, joka ei muutu vaikka mitä lupailtaisiin. Hyvälaatuinen laitoshoito on aivan järkyttävän kallista, luokkaa 200-300€/henkilö/vuorokausi. Saanko ottaa omalta osaltani tuon rahana jos kuolen saappaat jalassa? Lapsille 100 000€/vuosi koko siltä ajalta kun olisin keskimääräisellä tarkastelulla laitoshoidossa. Eli vaikka 8 vuotta ja 800000€. Jotain tuota luokkaa on laitoshoidon kustannukset/hoidettava. Onko suomella varaa tähän? Mielestäni ei ole, eikä kuulukaan olla. Ei voi mitenkään olla niin, ettei ihminen saisi työaikanaan maksettua tuloveroilla itselleen hoitoa vanhuksena.
Mikä on vaihtoehto? Sitä pitää mennä katsomaan historiasta ajalta jolloin ei kuviteltukaan, että olisi varaa nykylainsäädännön mukaiseen vanhusten laitoshoitoon. Miten köyhimmät maat hoitavat vanhukset? Lasten ja lastenlasten kodeissa normaalina työnä. Vuosituhannet on ollut normaalia, että lapset, työkuntoiset ja vanhukset asuvat saman katon alla. Nyt tämäkin asia on päässyt unohtumaan kun uusi normaali on se, että yhteiskunnasta kupataan kaikki hyöty mitä saadaan ja vastukset ja kulut lykätään toisten hoidettaviksi.

Edit: Kirjoitusvirheitä vähennetty.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä se asian ydin on...

–Sukulaiseni on hoidossa EsperiCarella ja kiukuttaa niin perkeleesti. Tyydyn kuitenkin toteamaan sen, minkä olen sanonut tuhat kertaa: yritysten tehtävä on tuottaa voittoa.

Jos niitä ei valvota ja säännellä ne hakevat voiton sieltä mistä saavat. Muistakaa se sote-suunnitelmissanne, hän tviittasi.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a2186297-819b-4317-bbf1-d310f1e2ce3b

Keinoja kyllä löytyy, jos löytyy tahtoa.
 
Esperi-tyyppisten hoivayritysten toimintaa pitäisi rajoittaa/muuttaa Suomessa. Tällainen käy esimerkiksi vain älyttömän yhteiskuntavastuuttomasta toiminnasta.
Vanhustenhoidon turvaaminen on järjestettävä siten, että valtio maksaa jokaisen vanhuksen hoidon ja palkkaa sitä varten oman henkilökunnan. Maksaa mitä maksaa.

Tämä on nyt nähtyä että mihin hoivatoiminnan "tehostaminen" ja "kustannusten alentaminen" johtaa:
veroja ei makseta, kaikki tulot ulkomaiden tileille, johtajista miljonäärejä ja erityisesti se palvelun tarvitsija jää huonoimpaan osaan.
Eikö tuloksen pitänyt olla hieman toisen tyylinen?

Eli olen kyseisten yritysten lopettamisen kannalla.
.
 
Mitä esimerkkejä meillä on onnistuneesta yhteiskunnan järjestämisvastuulla olevan toiminnan ulkoistamisesta?
 
Mitä esimerkkejä meillä on onnistuneesta yhteiskunnan järjestämisvastuulla olevan toiminnan ulkoistamisesta?
Esimerkiksi Pääkaupunkiseudun lähiliikenne. Aikaisemmin kunnan hoidossa vuosittain nousevat kustannukset, töykeä henkilökunta sekä huono palvelutaso. Kun bussin ostaminen edullisesti, sen pitäminen ajokuntoisena sekä vempeleen liikkumaan saavan kuljettajan palkkaaminen eivät ole rakettitiedettä, syntyneet kiistattomat säästöt olivat peräisin isoksi osaksi henkilökunnan palkkakuluista. Mutta eivät kokonaan. Suuruuden ekonomia näkyi myös kun kilpailutusten voittajat olivat monikansallisia jättejä.
 
Tässä se asian ydin on...

–Sukulaiseni on hoidossa EsperiCarella ja kiukuttaa niin perkeleesti. Tyydyn kuitenkin toteamaan sen, minkä olen sanonut tuhat kertaa: yritysten tehtävä on tuottaa voittoa.

Jos niitä ei valvota ja säännellä ne hakevat voiton sieltä mistä saavat. Muistakaa se sote-suunnitelmissanne, hän tviittasi.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a2186297-819b-4317-bbf1-d310f1e2ce3b

Keinoja kyllä löytyy, jos löytyy tahtoa.

Orpo varmaan toteaisi taannoisen vaaliristeilyn puhetta mukaillen tähän jotain sen tyyppistä että kevennetään sääntelyä ja annetaan hoitohenkilökunnan tehdä työtä jonka se osaa. Ei sinne tarvita mitään sosialidemokraattia vahtimaan.
 
eSPeRistä. ilmeisesti vielä on hoidettu liian hyvin, kun toiminta oli tappiollista taas. https://yle.fi/uutiset/3-10616935
Vielä pitäisi varmaan "säätää" toimintaa.
Niillä on vähän huonot taloustilanne, vissiin, kun lainojen korot pyörii 15 prosentissa ja toiminta on lainavetoista.

Suomen valtio voisi ystävällismielisenä palvelun tilaajana edellyttää, että se itse antaa tarvittavat lainat, sanotaanko vaikka sopivalla 12 prosentin korolla. Koska tämä olisi pelkkää säästöä palvelun tuottajalle, voisi edellyttää verojen maksamista Suomeen, edellyttäen tietysti että yksikön tulos nousisikin plussalle.

:rolleyes:
 
Meillä ei ole varaa julkiseen hyvälaatuiseen vanhusten laitoshoitoon. Tämä on se perusongelma, joka ei muutu vaikka mitä lupailtaisiin. Hyvälaatuinen laitoshoito on aivan järkyttävän kallista, luokkaa 200-300€/henkilö/vuorokausi. Saanko ottaa omalta osaltani tuon rahana jos kuolen saappaat jalassa? Lapsille 100 000€/vuosi koko siltä ajalta kun olisin keskimääräisellä tarkastelulla laitoshoidossa. Eli vaikka 8 vuotta ja 800000€. Jotain tuota luokkaa on laitoshoidon kustannukset/hoidettava. Onko suomella varaa tähän? Mielestäni ei ole, eikä kuulukaan olla. Ei voi mitenkään olla niin, ettei ihminen saisi työaikanaan maksettua tuloveroilla itselleen hoitoa vanhuksena.
Mikä on vaihtoehto? Sitä pitää mennä katsomaan historiasta ajalta jolloin ei kuviteltukaan, että olisi varaa nykylainsäädännön mukaiseen vanhusten laitoshoitoon. Miten köyhimmät maat hoitavat vanhukset? Lasten ja lastenlasten kodeissa normaalina työnä. Vuosituhannet on ollut normaalia, että lapset, työkuntoiset ja vanhukset asuvat saman katon alla. Nyt tämäkin asia on päässyt unohtumaan kun uusi normaali on se, että yhteiskunnasta kupataan kaikki hyöty mitä saadaan ja vastukset ja kulut lykätään toisten hoidettaviksi.

Edit: Kirjoitusvirheitä vähennetty.
Toimii jossain agraariyhteiskunnassa. Hyvä kun tässä on saanut edes omat lapset hoidettua aikuisiksi. Mua ei tarvi lasten hoitaa köyttä rautakaupasta ja sen on sitten siinä.
 
Poisto
 
Viimeksi muokattu:
Esimerkiksi Pääkaupunkiseudun lähiliikenne. Aikaisemmin kunnan hoidossa vuosittain nousevat kustannukset, töykeä henkilökunta sekä huono palvelutaso. Kun bussin ostaminen edullisesti, sen pitäminen ajokuntoisena sekä vempeleen liikkumaan saavan kuljettajan palkkaaminen eivät ole rakettitiedettä, syntyneet kiistattomat säästöt olivat peräisin isoksi osaksi henkilökunnan palkkakuluista. Mutta eivät kokonaan. Suuruuden ekonomia näkyi myös kun kilpailutusten voittajat olivat monikansallisia jättejä.

Noiden kustannusten laskeminen ei ole ihan yksiselitteinen juttu. Tällä hetkellä 44% PKS-seudun joukkoliikenteen kuluista katetaan suoraan budjetista (50% 278 milj vuonna 2012, 44% 281 milj vuonna 2017). Kaupunkien sisäisessä liikenteessä hieman reilu 50%. Lippujen hinnat ovat nousseet inflaatiota nopeammin tähän asti.

Palvelutason kehitykseen en osaa sanoa paljoakaan. Riippuu todella paljon alueesta millä asuu. Joillain alueilla tilanne on todella hyvä, toisilla linjat vähentyneet todella rajusti.
 
Toimii jossain agraariyhteiskunnassa. Hyvä kun tässä on saanut edes omat lapset hoidettua aikuisiksi. Mua ei tarvi lasten hoitaa köyttä rautakaupasta ja sen on sitten siinä.

Jos meillä ei ole varaa muuhun kuin agraariyhteiskuntaan, niin miksi esittää velkarahalla jotain muuta? No toki kärjistin tuossa, mutta totuus on, että suomi on elänyt jo todella pitkään yli varojensa. Ja yhtenä syynä ovat rajusti kasvaneet sosiaali- ja terveydenhoitosektorin kulut.

Kysy lapsiltasi siitä hoitamisestasi ennen kuin menet sitä köyttä ostamaan.
PS! Voiko joku elää niin, ettei ole kotona materiaalia yhteen hirttoköyteen?
 
Back
Top