Eduskuntavaalit 2019

MediPower ja 18 maassa toimiva Falck-ketju ovat tehneet yhteistyötä kolme vuotta. Helmi–maaliskuussa etsitään jälleen 3–6 sopivaa ehdokasta Ruotsiin.

Työaika on keskimäärin 38,25 tuntia viikossa, ja töitä tehdään 12 tai 8 tunnin vuoroissa kerrallaan. Sairaanhoitajatason ensihoitajan lähtöpalkka on noin 34 500 kruunua (noin 3 300 euroa) ja lisät päälle. Eroa on Suomeen verrattuna 1 000–1 500 euroa.

Ensimmäisen vuoden jälkeen palkka nousee noin 10–20 prosenttia.

Ruotsissa ambulanssihoitajan pitää ensihoitaja, joka on myös laillistettu sairaanhoitaja. Laillistus haetaan lisäksi Ruotsissa. Ruotsia pitää osata, muuten ei selviä läpi haastatteluista, mutta sitä ei tarvitse silti osata täydellisesti.

– Ihan kouluruotsillakin on sinne lähdetty.

Tukholmasta on vaikea löytää asuntoa, ainakaan kohtuuhinnalla, mutta MediPowerin mukaan Falck järjestää myös asunnon työntekijän maksukyvyn ja tarpeiden mukaan. Perehdyttämistä ja muutakin käytännön apua saa.

Sote-alalle erikoistuneen MediPowerin bisnes pyörii alan myllerryksen keskiössä. Sote-uudistus seisoo perustuslakivaliokunnan käsittelyssä, mutta eduskuntatalon ulkopuolissa maailmassa kisa työntekijöistä käy kiivaana yksityisellä sektorilla. Kysyntä luo uutta hr-bisnestä, joka vuokraa, konsultoi ulkoistamisista ja tehostamisesta ja tarjoaa uusia palvelukonsepteja.

– Globaalia toimintaa. Suomesta puuttuu työvoimaa ja sitä pitää sitten hakea Suomen ulkopuolelta maista, joissa palkkataso on Suomea pienempi ja Suomi näyttää kiinnostavalta. Suomi on hyvä paikka Ruotsille etsiä työvoimaa, ja Norja ruotsalaisille.

MediPower ei värvää ensihoitajia ulkomailta Suomeen. Sen sijaan lääkäreitä ja hoitajia tuodaan Unkarista ja Virosta.

– Nyt on niin paljon työntekijämarkkina kuin olla ja voi. Hyvät tekijät viedään käsistä. Vakituista työtä etsiviä on koko ajan vaikeampi ja vaikeampi saada.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006002568.html

Omastakin tuttavapiiristä lähtenyt hoitsuja ruotsiin, myös norjaan jossa palkkataso on vieläkin kovempi kuin ruotsissa. Täällä stadissa on metropolitian ammattikorkeakoulu jonka opettaja oli avautunut vuosi sitten että 70 % heidän opiskelijoistaan on aineistoa joita he ei uskalla lähettää edes työharjoitteluun saatikka alan töihin. Nämä suomijunnut on entisiä huumeidenkäyttäjiä ja vaikka mitä mitä sinne on työnnetty ilmeisesti ainakin osittain aktiivimallin myötä. Jos nämä SOTE sotkut pysyy pinnalla kovinkin monta kuukautta kun uusia caseja tulee päivittäin ilmi lööppeihin tässä on olemassa myös riski että itse TEHY hermostuu - ne voi keksiä vaikka lakon. Se jos mikä tulee kalliiksi, edellinen hoitajalakko maksoi palkankorotuksina miljardin vuodessa valtiolle. Ruotsihan on myös noussut ykkösmaaksi maastamuutosta suomen osalta, voi hyvin olla että hoitoala on myös yksi selittävä tekijä ilmiölle, käsittääkseni ruotsiin muuttaa suomesta kuitenkin etupäässä akateemisesti koulutetut. Muuttoaalto on jo saavuttanut 70 luvun öljykriisin huippuluvut.
 
Siis sinun mielestäsi turvapaikan saaneen ei pitäisi saada sosiaaliavusta, eikä hän saisi käydä töissä?? Tuo että ulkomaalainen ei saisi valittaa oikeuden päätöksistä on myös aika radikaali linjaus.
Se, että joka kerran pitää keksiä uudet perusteet, istuu ehkä joidenkin oikeuskäsitykseen, ei minun.

Kun salakuljetusorganisaation myymä peitetarina on hylätty, siitä valitetaan. Kun se on uudelleen hylätty, vedotaan homoseksuaalisuuteen Kun se ei pure, käännytään kristityksi.

KHO linjasi, että vaikka kääntyminen ei ollut aitoa ja uskottavaa, riitti se turvapaikan perusteeksi koska joku olisi siitä kotopuolessa kuitenkin voinut ottaa nokkiinsa.

Siis kuka tahansa mistä tahansa, joka rajan yli kykenee raahautumaan, on oikeutettu kaikkeen samaan kuin tänne syntyneet kansalaiset, ja vielä monissa asioissa enempäänkin. On vaikeaa - lue mahdotonta - ymmärtää itse asiaa, tai sitä kannattavia.
 
Siis kuka tahansa mistä tahansa, joka rajan yli kykenee raahautumaan, on oikeutettu kaikkeen samaan kuin tänne syntyneet kansalaiset, ja vielä monissa asioissa enempäänkin. On mahdotonta sitä kannattaa.
Jälleen kerran lause joka pitäisi laittaa päiväkäskynä seinälle.
 
Tässä on itse uutista kiinnostavampaa kommenttiketju...

Halla-aho tyrmää Ylellä Soinin idean filippiiniläishoitajista: ”Hyvin kyseenalaista”

Tänään klo 11:40
Perussuomalaisten puheenjohtaja ei innostu ulkoministerin ajatuksesta, että Suomeen rekrytoitaisiin entistä enemmän hoitajia Filippiineiltä.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4979dce0-ca31-43f9-8f8f-997493776533

ja sama asia toisessa lehdessä...katsokaas kommentit..

Yle: Halla-aho kuittasi Soinille filippiiniläisistä hoitajista: ”On kyseenalaista ratkaista ongelmaa tuomalla Suomeen halpatyövoimaa”
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006003815.html?ref=rss
 
Viimeksi muokattu:
Tässä on itse uutista kiinnostavampaa kommenttiketju...

Halla-aho tyrmää Ylellä Soinin idean filippiiniläishoitajista: ”Hyvin kyseenalaista”

Tänään klo 11:40
Perussuomalaisten puheenjohtaja ei innostu ulkoministerin ajatuksesta, että Suomeen rekrytoitaisiin entistä enemmän hoitajia Filippiineiltä.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4979dce0-ca31-43f9-8f8f-997493776533

Soini on lievästi sanoen irronnut todellisuudesta. Heitto oli niin mauton ja älytön, ettei moni ole edes viitsinyt siihen tarttua. Haju tarttuu jos tonkii.
 
Se, että joka kerran pitää keksiä uudet perusteet, istuu ehkä joidenkin oikeuskäsitykseen, ei minun.

Kun salakuljetusorganisaation myymä peitetarina on hylätty, siitä valitetaan. Kun se on uudelleen hylätty, vedotaan homoseksuaalisuuteen Kun se ei pure, käännytään kristityksi.

KHO linjasi, että vaikka kääntyminen ei ollut aitoa ja uskottavaa, riitti se turvapaikan perusteeksi koska joku olisi siitä kotopuolessa kuitenkin voinut ottaa nokkiinsa.

Siis kuka tahansa mistä tahansa, joka rajan yli kykenee raahautumaan, on oikeutettu kaikkeen samaan kuin tänne syntyneet kansalaiset, ja vielä monissa asioissa enempäänkin. On vaikeaa - lue mahdotonta - ymmärtää itse asiaa, tai sitä kannattavia.
Noniin. Otetaan tähän fiktiivinen esimerkki.

Australialaisnainen (valkoihoinen, kristitty), asunut suomessa 6 vuotta. Naimisissa suomalaisen kanssa (kantasuomalainen) jonla kanssa yhteinen lapsi (suomessa syntynyt, Suomen kansalainen).
Välillä tehnyt Suomessa töitä, välillä ollut työttömänä ja äitiysvapaalla.

Joku nisti käy naisen kimppuun taksijonossa. Nainen puolustautuu ja saa käräjäoikeudessa pahoinpitelytuomion.

Pitäisikö naisella olla oikeus työttömyyskorvauksiin? Äitiysrahaan? Terveydenhuoltoon? Entä synnytyssairaala?

Pitäisikö naisella olla oikeus oikeusapuun? Pitäisikö olla oikeus valittaa tuomiosta hovioikeuteen? Pitäisikö nainen karkottaa? Entä lapsi?
 
Australialaisnainen ei tainnut tulla turvapaikkaprosessin kautta?

ymmärrän oikein hyvin muuten kirjoituksesi idean.
 
Autot kuuluva teille. Jumalattoman loistava slogan! Niin ympäripyöreä että jokainen voi tulkita miten tahansa kun ei kerrota onko kyseessä sähköautot vai polttomoottoriautot vaiko jopa molemmat.
 
Annika Lapintie on menneinä vuosina toistuvasti kehuskellut kuinka hieno asia oli kun peruslakiin saatiin muutos siitä, että oikeudet koskevat 'kaikkia maassa olevia', ei vain Suomen kansalaisia.
Tietoinen valinta siis, vaikka uusinta hyväksyttyä perustuslakia ei tietystikään ole kokonaan tyhjälle paperille kirjoitettu.

Uskomatonta on se, että tuo on mennyt kahden hallituskauden läpi ilman uudelleenarviointia, mutta kertonee jotain hallituksista ja niiden kansallisen itsesuojelun tasosta.

Ilman Suomen kansalaisuutta ei pitäisi olla oikeutta a) äänestää missään vaaleissa, b) olla sosiaaliturvan, maksuttoman koulutuksen tai julkisen terveydenhuollon (paitsi hätätapauksissa eli kun henki lähtee ilman välitöntä hoitoa; esim. diabeetikoille kuukauden satsi ja pois, jos kielteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija) piirisssä tai c) valittaa mistään oikeuden tai viraston päätöksistä.
Lisäksi turvapaikka- tahi pakolaisstatuksella ei pitäisi saada tehdä palkkatyötä, eikä myöskään näillä perusteilla maahan tulleille myöntää Suomen kansalaisuutta, paitsi tietysti poikkeustapauksissa, joissa tulija näyttää ilman muuta haluavansa otaksua suomalaiset arvot ja tavat (pitää ilmetä omatoimisesti, ilman mitään 'kotouttamistoimia') ja tulla uussuomalaiseksi.
Äläs nyt jauha...yllä oleva, jossa lainasit kahta @YliKoo viestiä, koski juurikin mitä kerroin.

Olen kanssa samaa mieltä itse asiasta.
Vastasin alunperin Lukkarinapulaisen viestiin nr #4008 joka on tuossa yllä, ja YliKoo vastasi minun kommentiini. Sori.
 
"Yle: Halla-aho kuittasi Soinille filippiiniläisistä hoitajista: ”On kyseenalaista ratkaista ongelmaa tuomalla Suomeen halpatyövoimaa”

Mutta ei ollut kyseenalaista viedä suomalaista tuotantoa halpatyövoiman maihin. Kaksinaismoralismi on. Samasta asiastahan siinä on kysymys, eli siitä kuka homman tekee edullisemmin, vastaavasti kyllä työntekijätkin menee mielummin sinne joka paremmin maksaa ja mielellään. Onko joku Ruotsissa valittanut että suomalainen hoitohenkilökunta vie heidän työpaikat ?

Kyllä jokainen ajaa vain omaa etuaan, niin työnantaja kuin työntekijäkin. Globaalissa maailmassa yksilön on helppoa valikoida hyvät hevoset jos ammattitaitoa löytyy.
 
Perussuomalaiset tai Halla-aho ovat vieneet Suomesta tuotantoa kaukoitään? Pientä lisävalaistusta kaipaisin tuohon tajunnanvirtaan.
 
Back
Top