Eduskuntavaalit 2019

Noniin. Otetaan tähän fiktiivinen esimerkki.

Australialaisnainen (valkoihoinen, kristitty), asunut suomessa 6 vuotta. Naimisissa suomalaisen kanssa (kantasuomalainen) jonla kanssa yhteinen lapsi (suomessa syntynyt, Suomen kansalainen).
Välillä tehnyt Suomessa töitä, välillä ollut työttömänä ja äitiysvapaalla.

Joku nisti käy naisen kimppuun taksijonossa. Nainen puolustautuu ja saa käräjäoikeudessa pahoinpitelytuomion.

Pitäisikö naisella olla oikeus työttömyyskorvauksiin? Äitiysrahaan? Terveydenhuoltoon? Entä synnytyssairaala?

Pitäisikö naisella olla oikeus oikeusapuun? Pitäisikö olla oikeus valittaa tuomiosta hovioikeuteen? Pitäisikö nainen karkottaa? Entä lapsi?
Kun nyt puheeksi tuli, niin muutaman australialaisnaisen kohdalla voisin jyrkkyydestäni livetä. Mutta Uudesta Seelannista on ihan turha yrittää, pohja se on miunkin säkissäin!
 
Attendo, Esperi ja Mehiläinen kokoomuksen vallan takana

Vai että vahinko? Kaikkea muuta.
Miksi kokoomuksen Laura Räty siirtyi Terveystalon liiketoimintajohtajaksi? Miksi kokoomuksen kansanedustaja Lasse Männistö siirtyi Mehiläiseen niinikään liiketoimintajohtajaksi? Mikä oli Petteri Orpon päämäärä siirtäessään kokoomuksen ja oman erityisavustajansa Joonas Turusen Mehiläisen kehityspäälliköksi?

Mitä kokoomus haki sillä, että uhrasi pätevän puoluesihteerinsä Taru Turusen kokoomuslaisen Kirsi Pihan omistaman Ellun Kanat -viestintätoimiston johtajaksi? Mitä tekemistä Ellun Kanoilla on sosiaali- ja terveystoimen kanssa?
Onpa hyvinkin. Kela ostaa viestintäpalveluja Ellun Kanoilta ja juuri Taru Turunen kuuluu Kelan hallitukseen.

VIIME VUODET on puhuttu sotesta, eikä kuitenkaan ole kerrottu, että kokoomus tarvitsee sotea noustakseen todelliseen valtaan, pääministeripuolueeksi.

Sote ja valinnanvapaus on kokoomuksen elinehto. Miksi Orpo ja kokoomus ei sitten millään suostu asettamaan vanhustenhoidon hoitajamitoitukseksi 0,7 yhtä hoidettavaa vanhusta kohden?

Miksi nyt hyvän lypsylehmän menettäisi!

Tilanne on hyvin mielenkiintoinen. Voidaan sanoa, että Suomen politiikassa ollaan nyt perimmäisten kysymysten äärellä.

Orpo on näyttänyt kyntensä.

Kuvatut poliitikkojen siirrot eivät ole todella tapahtuneet vahingossa. Kyseessä on ollut yksi Suomen poliittisen historian häikäilemättömin kaappausyritys, jossa on viety niin poliitikkoja kuin kansaakin.

Maan suurin yksityinen vanhusten palveluiden hoitaja Attendo vastaa noin 11 000:n vanhuksen hoidosta. Toiseksi suurin on Esperi Care, jolla on hoitolaitoksissaan ja palvelukodeissaan 8 000 vanhusta.
Vanhusten asumispalvelujen lisäksi Esperi Care tarjoaa palveluja mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä vammaisille – eli juuri niitä palveluja, joista on mahdollista hankkia suurin tuotto.

USEIN AHNEUS sokeuttaa toiminnan. Näin kävi vanhuspalveluissa. Lobbarit ovat pörränneet eduskunnassa ja tulosta on syntynyt.
Kokoomus on saanut valmistella kaappaustaan rauhassa. Keskusta ryvettyi lautakasojen ja Nuorisosäätiön koplauksissa, mutta tämä on ollut pientä 2010-luvun loppupuolella sosiaali- ja terveyspalvelujen ympärillä tapahtuneeseen vaalirahahuijaukseen verrattuna. Vaalilaki on kiristänyt vaalirahan tarkkailua mutta ei estä sellaisen vaalirahan jakamista, mistä ei jää merkkiäkään mihinkään kirjanpitoon.

Valvonta on kaiken a ja o.

Maamme suurimmissa yksityisissä vanhusten hoitoa tarjoavissa yrityksissä paljastunut vanhusten hoidon laiminlyönti ja vanhusten todellinen heitteillejättö ei ole tapahtunut vahingossa. Ja nyt kokoomus kiristää keskustaa toteamalla, että jos ette tue sotea ja valinnanvapautta kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtämiseksi juuri ennen kaikkea Attendolle, Esperi Carelle ja Mehiläiselle, voitte unohtaa maakuntamallin.

MIKSI VARSINKIN avin valvonta on ollut tehotonta? Valvontaa, jolla on täytetty vain lain vaatimus että on valvontaa? Eli se ei ole ollut mitään valvontaa.

Olen itse päässyt näkemään, miten kaikessa säästetään, miten 80-vuotiaalle vanhukselle, jolla oli vielä ehjät omat hampaat, ei suostuttu antamaan hammastahnaa, kun se ei kuulunut hoitomaksuun.

Miksi avin käytäntö on ollut sellainen, että ensin ilmoitetaan hoitopaikkaan, että tulemme tarkastuskäynnille ja siksi lähes aina tarkastuksen lopputulos on ”ei huomauttamista”?

Miten kokoomustaustaisten yksityisten terveysjättien on onnistunut vaikuttaa avin valvontatoimeen siten, että omavalvonnalla on pystytty korvaamaan julkisviranomaisen valvonta? Tämä on mielenkiintoinen kysymys, mihin saataneen pian vastaus.

Lobbauksellako?

Miksi Orpoa suojellaan?

Ilari Kotimäki
Keuruu


https://www.ksml.fi/mielipide/mieli...-Mehiläinen-kokoomuksen-vallan-takana/1324902
 
Perussuomalaiset tai Halla-aho ovat vieneet Suomesta tuotantoa kaukoitään? Pientä lisävalaistusta kaipaisin tuohon tajunnanvirtaan.

Eipä sävelletä omia, ei minä tiedä kuka ne on sinne vienyt, todnäk. yritysten istuvat hallitukset selvitäkseen itse hengissä, mutta kunhan nälväisin. Joka tapauksessa ei niitä soinin sieltä tarvitse alkaa importteeraan suomeen, sen tulee tekemään hoiva-alan ja SOTE:n alihankkijat viimeistään siinä vaiheessa kun mahdollisimman paljon on ulkoistettu yksityiselle sektorille ja sote vyörynyt kuntasektorille täysimääräisesti. Sen jälkeen voikin kokoomus alkaa ajamaan paikallista sopimista. Kittilän kultakaivoksella eikä talviaarassa ei ole sen jälkeen yhtään suomalaista enään duunissa kun hoitsuphilippinon aviomiehet tulee monttuihin edullisesti ? ;=.
 
arvatkaa kuka?

TOTUUDEN SAA SANOA

Meillä on hoitajapula ja vaje pahenee.

Ongelma tiedetään, tarvitaan ratkaisuja.

Ei asiat parkumalla parane.

Hoitajia ja hoivaa ei Saa puoluepolitisoida. Halla- aho ei tätä käsitä.

Tämän minä ymmärrän.

Kylmän kuurainen maailmankuva näkee kaiken ulkomaisen kielteisenä. Kuurapää ei kauas nää.

Me emme tulevaisuudessa pysty hoitamaan vanhuksiamme nykyisillä resursseilla. Siksi on tehtävä toisin. Paremmin.

Samasta työstä sama palkka. Verot maksettava. Työnantajilla vastuu työntekijöistä. Valvonta kuntoon.
 
Siis sinun mielestäsi turvapaikan saaneen ei pitäisi saada sosiaaliavusta, eikä hän saisi käydä töissä?? Tuo että ulkomaalainen ei saisi valittaa oikeuden päätöksistä on myös aika radikaali linjaus.
Turvapaikan saaneen tai pakolaisen ei pitäisi päästä vapaaseen yhteiskuntaan, vaan niin kauan kuin suojelulle on tarvetta, tämä pidettäisiin muusta yhteiskunnasta eristetyssä ('vastaanotto')keskuksessa, jossa tietenkin huolehdittaisiin perustarpeista eli ravinnosta, vaatetuksesta ja majoituksesta. Toimeentulotuelle tai millekään rahalliselle avustukselle ei täten ole tarvetta.

Vain maailmassa, jossa jonkin valtion kansalaisoikeudet kuuluvat kaikille sen rajojen sisäpuolelle eksyneille, on valitusmahdollisuuden puute radikaali.

Suomalaisen ulkolaiselle aviopuolisolle näköjään myönnetään kansalaisuus, joten 'esimerkkisi' on turha. Ja se, että mainitset 'valkoihoisuuden', nostattaa paska-agendan hajun ilmoille ('vitun rasistit kun vastustatte ihonvärin takia!').

Jos 'esimerkkitapauksesi' ulkolainen (ei kansalaisuutta) ei olisi aviossa suomalaisen kanssa, eikä olisi tullut humanitaarisperusteisesti maahan, niin ainoa vaihtoehto kuuden vuoden lailliselle maassaololle diplomaattitehtävien lisäksi olisi työperäinen oleskelulupa. Silloin tietysti saa työskennellä, mutta sosiaaliturvaan ei oikeutta pitäisi olla.
 
Viimeksi muokattu:
Jussi Niinistön mukaan kauden haasteellisin asia on ollut taistelu puolustusbudjetista. Hän sanoo, että elämä hallituskumppaneiden kanssa ei ole aina ollut niin auvoista.

Kokoomuksen ja keskustan maanpuolustustahto on julkisuudessa suurempaa kuin käytännössä, mutta olemme saaneet kiristämällä, uhkailemalla ja painostamalla lisäpanostuksia puolustukseen. Siitä en kiitä hallituskumppaneita, vaan sinistä tulevaisuutta ja edellistä viiteryhmää perussuomalaisia.

Niinistön mukaan lisärahoituksella on pystytty paikkaamaan kipeimpiä puutteita, joita puolustusvoimilla on ollut erityisesti maavoimissa. Niinistön mukaan puolustusvoimauudistus sekaisin, kun Jyrki Kataisen (kok)six pack -hallitus leikkasi budjetista kymmenyksen.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c9c0c5fe-f22b-43cd-a729-03e4824a092a
 
Turvapaikan saaneen tai pakolaisen ei pitäisi päästä vapaaseen yhteiskuntaan, vaan niin kauan kuin suojelulle on tarvetta, tämä pidettäisiin muusta yhteiskunnasta eristetyssä ('vastaanotto')keskuksessa, jossa tietenkin huolehdittaisiin perustarpeista eli ravinnosta, vaatetuksesta ja majoituksesta. Toimeentulotuelle tai millekään rahalliselle avustukselle ei täten ole tarvetta.
Eli käytännössä Vangitaan vaikka kymmeniksi vuosiksi? Esimerkiksi vaikka Venäläinen joka on paennut poliittisen vainon takia?
Suomalaisen ulkolaiselle aviopuolisolle näköjään myönnetään kansalaisuus, joten 'esimerkkisi' on turha. Ja se, että mainitset 'valkoihoisuuden', nostattaa paska-agendan hajun ilmoille ('vitun rasistit kun vastustatte ihonvärin takia!').
Ei myönnetä.
Valkoihoisuus sen takia että ulkomaalainen voi olla vaikka 30 vuotta Suomessa asunut ruotsalainen, mutta nämä öyhöttäjät lyövät helposti kaikki samaan nippuun.
Jos 'esimerkkitapauksesi' ulkolainen (ei kansalaisuutta) ei olisi aviossa suomalaisen kanssa, eikä olisi tullut humanitaarisperusteisesti maahan, niin ainoa vaihtoehto kuuden vuoden lailliselle maassaololle diplomaattitehtävien lisäksi olisi työperäinen oleskelulupa. Silloin tietysti saa työskennellä, mutta sosiaaliturvaan ei oikeutta pitäisi olla.
Mitä jos on tullut ero? Tämä henkilöhän maksaa veroja niinkuin kaikki muutkin.
 
Ei myönnetä.
Totta, pelkästään oleskelulupa tai sitä voi siis hakea 'perhesiteen perusteella, kun puoliso on Suomen kansalainen'.

Eli käytännössä Vangitaan vaikka kymmeniksi vuosiksi? Esimerkiksi vaikka Venäläinen joka on paennut poliittisen vainon takia?
Jos laitosolosuhteet, varusmiespalvelus tai öljylautalla työskentely ovat mielestäsi vangitsemista vastaavia, niin kyllä. Kymmenen miljoonaa turkkilaista hakee turvapaikkaa Suomesta lyhyellä aikavälillä ja ovat siihen oikeutettuja. Kaikkiko Suomeen ja vapaasti yhteiskunnan pariin?

Mitä jos on tullut ero? Tämä henkilöhän maksaa veroja niinkuin kaikki muutkin.
Jos oleskelulupa perhesiteen varjolla raukeaa, eikä työperäistä oleskelulupaa ole, niin karkoitetaan.

Kuten kirjoitin, niin kansalaisuus voidaan myöntää myös humanitaarisperusteisesti maahan tulleille, jos he omatoimisesti osoittavat riittävää 'kotoutumista'. Korkeat kielivaatimukset kansalaisuuden ehdoksi, ihan kuten etelänaapurilamme.
 
Viimeksi muokattu:
.....................
Jos oleskelulupa perhesiteen varjolla raukeaa, eikä työperäistä oleskelulupaa ole, niin karkoitetaan.
.......................

Noin käy Israelissa B1-viisumilla. Joka on oleskelu-/työlupa perhesiteiden takia. Satun tietämään kun mulla oli aikanaan moinen. Ei mua tosin karkoitettu :D
 
Rahaa on rajallisesti käytössä. Siksi se pitää käyttää viisaasti ja perustaa pakolaisleirejä. Niissä pitää olla koulutusta, terveydenhuoltoa ja turvaa. Siellä on parempi olla mahdollisesti kymmeniä vuosia ennemmin kuin kotimaassaan katuojassa ryöstettynä, raiskattuna ja tapettuna.

Kaikkia pakolaisia emme valitettavasti pysty asuttamaan Kallioon Kela Goldin varaan, rahamme loppuu. Tai ovat jo loppuneet, elämme itse velaksi...
 
Dzinl4iX0AA1FAC
 
Kokoomuksen mainosta mukaillen - "Vihreät: Pyörällä päästään"

https://www.vihreat.fi/sites/defaul...29-8636e5553f5c/eduskuntavaaliohjelma2019.pdf

Vihreiden eduskuntavaaliohjelma. Sanahaulla "puolust" löytyy mm.

"Puolustamme demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltion periaatetta kaikkialla, missä ne ovat uhattuina, lähellä ja kaukana. "
...
Samalla kun puolustamme hiilinieluja, puolustamme metsäluonnon korvaamatonta monimuotoisuutta, uhanalaisia soita ja kosteikkoja. "
...
Haluamme Suomen, joka päättäväisesti puolustaa yhdenvertaisuutta ja luovuttamatonta ihmisarvoa.
...


Maanpuolustuksesta, turvallisuuspolitiikasta tms. ei puhuta siis mitään...
 
Tilannekatsaus.

Ei yksin kokoomus ole valunut terveysjättien ja lobbareiden käsiin. Jo pari vuotta sitten aloin ounastella pahinta. Toisaalta Orpon diili on tehty Juha Sipilän kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä. Puhuttaessa norminpurusta puhutaan mielellään jostain nautaeläinten synttymäilmoitusten helpottumisesta tai postilaatikoiden sijoittamisesta tiealueelle. Harvemmin kerrotaan, että Esperi Care on yksi osoitus väärästä norminpurusta. Hallitustunnusteluissa 2015 Juha Sipilä kysyi puolueilta sitoutumista pelisääntöjen U-käännökseen. Tuolloin kristillisdemokraatit vastasivat sanatarkasti, että osa kuntien velvoitteista takaa heikoimmassa asemassa olevien elintärkeitä oikeuksia.

Moraalisella näkemyksellä pääsi silloin oppositioon.

Juha Sipilä palkkasi Bernerin laittamaan Suomen liikenteeseen liittyvät valtionyhtiöt myyntikuntoon. Kaikkein eniten odotan, että tuo työ jää kesken. Nyt on myyty halvalla muuta valtion ns. ei-strategista omistusta - kavereille. Mika Lintilä junaili Raskoneen myynnin puoleen hintaan Nuorisosäätiö-sotkuun kietoutuneelle Niemiselle (Lease Deal Group). Kaupan jälkeen uusi omistaja nosti osinkoa 1,5 miljoonaa euroa. Papereista suurin osa on salattu.

Lintilä väittää, että hän ei tuntenut ostajaa. Keskustalainen omistajaohjausministeri ei siis tunne yhtä maan vaikuttavinta mafiamiestä. Timo Niemisen toimista voitte lukea tästä ja tästä.

Kokoomuksessa on maailman eriskummallisin oikeisto, joka ajaa sananvapauden rajoituksia, suomalaisten pienyritysten anastamista ulkomaisille korporaatioille (keskusta taas kotimaisille "niemisilleen"!), kiinteistöveron korotuksia ja perintöveron säilyttämistä. Lisäksi se on maahanmuuttopolitiikassaan liberaalimpi kuin keskimäärin eurooppalainen vasemmisto. Kokoomuksen arvot korreloivat Vihreiden ja Vasemmistoliiton kanssa. Siinä ei ole konservatiivisuuden häivää.

‍‍‍‍‍Keskusta? Liikenneministeri on bulvaani, joka evakuoi infraa. Lasten raiskausepidemian ollessa syvimmillään, keskustalaisen pääministerin ykkösprioriteetti on saada Suomi "hiilineutraaliksi". Norminpurku taas muuttuikin yks kaks järeäksi maakuntahallinnoksi.
‍‍‍‍‍‍ ‍‍
‍‍‍‍‍‍Entä "työväenliike"? Monien duunarien silmissä suomalaisen pienipalkkaisen työtä tekevän ihmisen rahoja siirretään ryöstöverotuksella ulkomaalaisille työtä tekemättömille. Jos joku ihmettelee, miksi se on niin säyseä halpatyövoimalle, katsokaa paljonko AY-mafia tienaa asumistuen muodossa ja miten paljon yhteiskunnan rahoilla toimivat (vasemmistoliiton ja demarien) sosiaalipuolen säätiöit ja yhdistykset tienaavat.

Suomalainen duunari on hiilijalanjäljen pienentämisen maksumies.
‍‍‍‍‍‍
Vihreät? Meillä on yksi maailman ekologisimmista teollisuuksista, mutta se pitää ajaa alas. Viennin kilpailukyky on tuhottava, vaikkapa teollisuuden matalamman energiaverokannan poistamisella. Tämä täysin riippumatta siitä, että teollisuuttamme verotetaan energiasta jo nyt enemmän kuin kilpailijamaita.

Jos vihreiden ideat otetaan todesta, vihreitä edunsaajia (joita riittää), rahoitettaan pian pelkästään velalla. Miettikää painajaista, jossa demarit, vihreät ja vasemmistoliitto saisivat yhdessä enemmistön. Se veisi maan tuhoon kertakaikkisesti.

Perussuomalaiset eivät valitettavasti kovin paljon tule eroamaan muista missään muussa asiassa kuin suhtautumisessaan maahanmuuttoon. Hallitusvastuussa homma on jo nähty. Ottakaa huomioon, että Perussuomalaiset olivat jo hallituksessa aina hajoamiseensa asti, kun perussuomalaisministerit päättivät, että on kivaa olla ministeri.

Marginaalipuolueita en aio edes mainita.

Tästä paletista sitä pitäisi repiä. Olen jo sanonut muutamankin kerran, että saatan antaa vaivaisen ääneni kristillisdemokraateille mutta varmaan petyn heihinkin.

Ai niin. Kukas muuten koko tämän nyky-dystopian maksaa?

Sinä.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top