Eduskuntavaalit 2019

Aion juoda pitkän tölkin Karhua. Huvitan itseäni
Täällä myös olut viileänä. Tästä on tulossa mahtava ilta! Viikonloppu ei tän jälkeen tunnu enää miltään.
Poliitikkojen jaarittelu on juuri sitä oikeaa vaaliviihdettä. Sitä niinku rentoutuu kun sekä esiintyjillä että katsojilla on aivot narikassa.
.
 
Kiitos ei kurjuutta kummempaa. Entäpä itselläsi?

Ei huolta rakas @Hallinkorva. Yritän parhaani mukaan korjata pahimmat ylilyöntisi:).

Etkö nyt muista kurssilta, että ei pidä levittää väitteitä jotka voidaan todistaa liian helposti valeinformaatioksi. Jos tuon pakolaishomman olisit jättänyt pois, niin olisi toiminut paremmin:D.

t: hybridikurssi 2018

Yhdysvaltain Lähi-Idän politiikan osuus ongelmaan on kiistaton, kun mennään 2000-lukua taakse. Al Qaida tiesi, mitä teki, kun hyökkäsi torneihin. Tyhmä lähti liikkeelle kuin ärsytetty sonni. Arabikevät ja muuta shaibaa. Viimeiset vuodet ovat siten mielenkiintoisia. Venäjä hyödyntää näitä syöttöjä, sekin on kiistatonta eikä se valeinformaatiota ole. Toki maailmankuvasta riippuu, kumpaa haluaa painottaa. Tuomiojalaisessa katsannossa se on vähän erilainen kuin vaikkapa länsiorientoituneilla, koska USA.

En ole ollut hybridikurssilla. Olen autodidaktikko. Etkä saa Venäjän tekoja ja toimia pyyhityksi pois amerikkalaisten hölmöilyllä, vaikka sitä puolta kyllä piisaa. :D:cool:
 
Joten liekö millään läntisen Euroopan maalla oikeasti pelkoa siitä, että "venäläiset tulevat". Suomi, Baltia ja Puola toki kuuluvat sille vyöhykkeelle, jossa on soudettu ja huovattu vuosisatojen aikana. Mutta käsittääkseni jopa venäläiset ymmärtävät nykyisin varsin hyvin, ettei vihamielisen populaation asuttamia alueita kannata yrittää miehittää. Siinä vain sattuu pidemmän päälle leukaan (a'la Neuvostoliitto Afghanistanissa tai USA Vietnamissa, Irakissa, Afghanistanissa).

Jos lasket, miten monta jäätynyttä tai osakuumaa konfliktia on ja missä ne ovat, taitaa olla niin, että Natoon kuulumattomista eurooppalaisista rajamaista vain yksi on vielä jonkinlaisessa hapessa, toistaiseksi. Se on Suomi.
 
Huomenna olisi tämä Persu meikäläisen "takapihalla".

54521855_595171847560668_1972426136839258112_n.png
 
Yhdysvaltain Lähi-Idän politiikan osuus ongelmaan on kiistaton, kun mennään 2000-lukua taakse. Al Qaida tiesi, mitä teki, kun hyökkäsi torneihin. Tyhmä lähti liikkeelle kuin ärsytetty sonni. Arabikevät ja muuta shaibaa. Viimeiset vuodet ovat siten mielenkiintoisia. Venäjä hyödyntää näitä syöttöjä, sekin on kiistatonta eikä se valeinformaatiota ole. Toki maailmankuvasta riippuu, kumpaa haluaa painottaa. Tuomiojalaisessa katsannossa se on vähän erilainen kuin vaikkapa länsiorientoituneilla, koska USA.

En ole ollut hybridikurssilla. Olen autodidaktikko. Etkä saa Venäjän tekoja ja toimia pyyhityksi pois amerikkalaisten hölmöilyllä, vaikka sitä puolta kyllä piisaa. :D:cool:

Tiedät hyvin, että Euroopan pakolaiskriisi alkoi 2014 ja räjähti käsiin alkuvuonna 2015. Edelleen tiedät hyvin, että Venäjän pommitukset Syyriassa alkoivat syyskuun 2015 lopussa. Minkä lisäksi tiedät erinomaisen hyvin, että suurin osa Eurooppaan 2014-2017 tulleista pakolaisista tuli Irakista, Afganistanista ja eri Afrikan maista Välimeren kautta. Venäjän syyttäminen pakolaiskriisistä on pelkästään yritys poistaa huomio Lännen itse aiheuttamasta ongelmasta.

Ei kukaan ole "pyyhkimässä Venäjän tekoja pois". Et tee palvelusta asiallesi esittämällä asioita, jotka jokainen edes hieman viime vuosina uutisia seurannut tietää humpuukiksi.

Venäjä ja Neuvostoliitto ennen sitä ovat perseilleet ihan tarpeeksi ansaitakseen tuomion hiton monesta asiasta ja lukemattomista tapetuista ja kidutetuista ihmisistä. Mutta se on eri asia kuin yrittää peittää Euroopan omia ongelmia ja tekemisiä syyttelemällä sitä kaikesta, mitä auringon alla tapahtuu.

Ja jos tämän sanominen tekee ihmisestä kaalisopan syöjän, niin suosittelen sellaisen arvion tekijää katsomaan hieman omaa ruokavaliotaan.
 
Tiedät hyvin, että Euroopan pakolaiskriisi alkoi 2014 ja räjähti käsiin alkuvuonna 2015. Edelleen tiedät hyvin, että Venäjän pommitukset Syyriassa alkoivat syyskuun 2015 lopussa.

Niin, vallassa väkisin pidettävä bulvaani al-Assad ei tietenkään ole venäläinen. Hän tosin tarjosi jo vuonna 2008 Venäjälle laivastotukikohdan laajentamista Syyriassa sekä ohjuksien sijoittamista. Arabikeväällä on vaikutuksensa, koska Tunisian tilanne hermostutti häntä, ja hallituksen armeija ja sen aseelliset järjestöt pidättivät, käyttivät nälkäasetta, kiduttivat, tekivät joukkomurhia, pommittivat siviilien asuinalueita tavanomaisin ja joskus kemiallisin asein. Vuoden 2015 pommitukset olivat hyvä jatke, etenkin kun pommitukset kohdistettiin siviiliasutuksiin, sairaaloihin, voimalaitoksiin, koko infraan.

Sinä näet vain yhden pahan ja Venäjän hyväksi. Minä näen molemmat hämmentäjät. Näen Venäjän hyödyntäneen.

Sairaaloiden ja siviilien pommittaminen Syyriassa, Krimin kaappaaminen, Itä-Ukrainan ruma touhu ja alas ammuttu matkustajakone voidaan toki selittää vanhalla kunnon Venäjä se vain reagoi kun länsi kiusaa -argumentilla, mutta en sitä oikein jaksa ostaa.
 
Viimeksi muokattu:
Ylen vaalikone valitsi minulle Rydmanin.
Hyvä ehdokas, mutta näissä vaaleissa en voi äänestää, koska ääni menisi Orpolle.

Koska elinympäristö on muuttunut sietämättömäksi niin asialle pitää tehdä jotain.
Turvapeikot pitää saada pois ja tilanne on nollattava vuoden 2013 tasolle.

Säästyneillä turvapeikkorahoilla (2-3mrd/vuosi) voidaan sitten toteuttaa eri puolueille mieleisiä asioita tai lyhentää velkaa. Aivan sama minulle mihin nuo rahat käytetään, maan turvallisuus ja tulevaisuus on tärkeintä.
 
Minä ainakin aidosti vihaan kaikkia suurvaltoja ja suhtaudun Eurooppaan kyynisen pragmaattisesti.

Ideaalini ja turvallisuuspoliittisesti mielestäni järkevin ratkaisu pitkällä aikavälillä olisi vahva Suomi, joka olisi huomattavasti lujempi ja itsenäisempi EU:n suuntaan pakolaiskysymyksessä. Suhteissa suurvaltoihin sen pitäisi olla kumartelematon, ja jotta se voisi tehdä sen, sen pitäisi olla riittävän vahva.

Ei ole näköpiirissä, eikä tämä vaalikevät tuo mitään lisäarvoa asiaan.
 
Jos lasket, miten monta jäätynyttä tai osakuumaa konfliktia on ja missä ne ovat, taitaa olla niin, että Natoon kuulumattomista eurooppalaisista rajamaista vain yksi on vielä jonkinlaisessa hapessa, toistaiseksi. Se on Suomi.

No Suomen lisäksi ainoat Natoon kuulumattomat eurooppalaiset rajanaapurit ovat Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidzan ja Kazakstan. Näistä Ukraina ja Georgia ovat olleet konflikteissa Venäjän kanssa, mutta jälkimmäinen konflikti on pohjimmiltaan sisäsyntyinen ja kytenyt pinnan alla jo ainakin 100 vuotta. Tuoreimmat jäätyneet konfliktit alkoivat Neuvostoliiton viimeisinä vuosina, ja neuvostoarmeija jäädytti Etelä-Ossetian konfliktin jo 1990 ja Venäjä Abhasian konfliktin 1992. Venäjä on siitä asti samaa linjaa, toki varmasti myös geopoliittisista eikä pelkästään pyteettömästä halusta auttaa ossetteja ja abhaaseja säilyttämään itsemääräämisoikeutensa.

Ei tuossa ole nähtävissä mitään sellaista jatkumoa, joka uhkaisi läntistä Eurooppaa. Ukrainassa Venäjä on ollut aloitteellinen, mutta maa on Venäjän näkökulmasta strategisen sijaintinsa, historiansa ja mittavan venäläisväestönsä vuoksi aivan erilainen tapaus kuin mikään vähänkään läntisempi Euroopan maa. Jos Venäjä vielä jossain lähimaassaan aktivoituu, tullee kyseeseen lähinnä Valko-Venäjä, joka on Ukrainan tavoin strategiselta sijainniltaan Venäjälle tärkeä. Jos Valko-Venäjä alkaisi Ukrainan tavoin hivuttautua lähemmäs NATO:a, voisivat konfliktin ainekset hyvinkin olla kasassa.
 
Ei tuossa ole nähtävissä mitään sellaista jatkumoa, joka uhkaisi läntistä Eurooppaa. Ukrainassa Venäjä on ollut aloitteellinen, mutta...

Juu on ja ihan ilman muttiakin.

Tuoreimmat jäätyneet konfliktit alkoivat Neuvostoliiton viimeisinä vuosina, ja neuvostoarmeija jäädytti Etelä-Ossetian konfliktin jo 1990 ja Venäjä Abhasian konfliktin 1992.

Georgian sotaa vuonna 2008 Venäjä suunnitteli kuusi vuotta ja jo useammassa tutkimuksessa on osoitettu, että GRU:n toimijat tulivat jo edellisvuonna nostamaan jännitteitä, jotta rauhanturvaajat voisivat tulla kutsumatta kylään.

Venäjän näkökulmasta strategisen sijaintinsa, historiansa ja mittavan venäläisväestönsä vuoksi aivan erilainen tapaus.

Venäjän näkökulmasta, niinpä niin. Pitäähän Venäjää ymmärtää. Hasssua, että ovat jotain pakotteita laittaneet kiltille Venäjälle.

Meillä asuu nyt yli 70 000 venäläistä, ja määrä kasvaa koko ajan. Sijainti Suomenlahden pohjoisrannalla 80 km Natosta + Arktinen.
 
Venäjän näkökulmasta, niinpä niin. Pitäähän Venäjää ymmärtää. Hasssua, että ovat jotain pakotteita laittaneet kiltille Venäjälle.
Mortin jutut ovat tuulahdus 30-luvulta. Eikös se Suomenkin raja vain ollut strategisesti vähän liian lähellä Pietaria.
 
Autoilussa kyllä, mutta ilmapuolustuksen suhteen siellä ei montaa viisautta ole tullut keltään.

Kohtuullisen huvittavaa ja surullista, että vouhotetaan hävittäjistä, vaikka sotilaille annetaan sissimuonapakkauksissa tyyliin Muumi-limppari ja Snickers-patukka. Aina kun luulee nähneensä kaiken politiikassa niin kulman takana on uudet ennätykset.
 
Maanpuolustus foorumi näyttää muodostuneen perussuomalaisen puolueen markkina alustaksi.Ei hyvä asia kun maanpuolustus on koko kansan harteilla riippumatta poliittisesta kannasta.Talvi ja jatkosodassa tarvittiin Suomen puolustukseen koko reservi.Jos aletaan omia isämaallisuus ja ainoat oikeat suomen rajojen puolustajat voi tulla miehistä pulaa.Ei kymmenen tai kahdenkymmenen prosentin porukka perussuomalaisia tätä maata voi yksin puolustaa.Aina kun on miehiä tosipaikkaan tarvittu on niin täältä pohjanmaan miehet lähteneet maataan puolustamaan.Minun tuntemani maanviljelijät jotka ovat pääosiltaan keskustan tukijoita ovat erittäin isänmaallisia.Maan omistus on aina lisännyt halua puolustaa maataan.Katsokaa tämän hallituskauden maanpuolustus linjaa.On satsattu kalustoon ja harjoituksiin.Siviilipalvelusmies Halla aho ei minua vakuuta.Ennemmin luotan maanpuolustuksessa res.kapteeni Sipilään
 
Back
Top