Eduskuntavaalit 2019

Sininen katastrofi! Tunnelma lässähti täysin - kosteita silmäkulmia, kiroilua ja kaljatilauksia: ”Ei tässä ole paljon kommentoitavaa”

Tänään klo 21:33
Siniset veikkasivat puolustusministeri Jussi Niinistöstä ääniharavaansa. Väärin veikattu.











Toista


Vastarannan Kiiskessä tunnelma vaikuttaa siltä, että meneillään olisi vaalien sijaan ruumiinvalvojaiset.Kun äänistä oli laskettu lähes puolet, yksikään sinisten 152 ehdokkaasta ei ollut menossa läpi.17 istuvaa kansanedustajaa on putoamassa. Alusta asti oli selvää, että puolueen viisi ministeriä menettävät salkkunsa.
Yksi heistä on puolustusministeri Jussi Niinistö, josta siniset toivoivat puolueensa ääniharavaa.Kun Iltalehti pyysi Niinistöltä kommenttia, hän hymähti, että tilanteessa ei ole paljon kommentoitavaa.Isänmaallisuudestaan tunnettu Niinistö näytti siltä, että olisi maansa myynyt.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Sinisten johto on seurannut haikealla mielellä vaalipiirien ääntenlaskentaa.

Sinisten johto on seurannut haikealla mielellä vaalipiirien ääntenlaskentaa.

Sinisten johto on seurannut haikealla mielellä vaalipiirien ääntenlaskentaa.ANTTI HALONEN
– Tää korutont’ on kertomaa. Sen otan vastaan isänmaa, Niinistö kommentoi tilannetta.

Vielä ennen ennakkoäänten tuloksia siniset jaksoivat pitää yllä iloista ilmapiiriä. Työministeri Jari Lindström ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo puhuivat jopa viidestä kansanedustajasta, mikä olisi hyvä tulos.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Vaalitulos on vetänyt ihmiset vakavaksi sinisten vaalivalvojaisissa.

Vaalitulos on vetänyt ihmiset vakavaksi sinisten vaalivalvojaisissa.

Vaalitulos on vetänyt ihmiset vakavaksi sinisten vaalivalvojaisissa. ANTTI HALONEN
Puheenjohtaja Sampo Terho yritti parhaansa mukaan rauhoitella omiaan toteamalla, että ehdokkaat valitaan vaalipiireittäin ja katsotaan kaikessa rauhassa. Hän kuitenkin myönsi, että tilanne olisi pettymys, jos siniset eivät saisi yhtäkään edustajaa läpi.
Mitä pidemmälle ilta etenee, sen kauemmas karkaa sinisten tulevaisuus viidestä edustajasta.Osa sinisistä peittelee pettymyksensä huonommin kuin toiset. Puheensorina on hiljaisempaa, vaikka olutta tilataan.Monet näpläävät kännyköitään.Suupielet ovat alaspäin ja monilla näyttää olevan kosteat silmäkulmat.
– Vittu, eräs paikalla ollut sininen huudahti seurattuaan vaalipiirien tuloksia.

 
Satakunta valmis ja viimeinen paikka meni nipin napin demareille. :cry:
edit. Tuo oli varmaan se demarien 40.s paikka.
 
Kolme suurinta voi olla ihan miten päin tahansa. Helsingin suunnasta tullee paitsi vihreitä ääniä niin myös persujen ja kokoomuksen. Toivottavasti ei demarien. Mielummin otan persujen piikkipaikan kuin sossujen.
 
Jos persut menevät hallitukseen ja pakolaismäärät pidetään nykyisellään sekä työperäistä lisätään (kok tulee ainakin vaatimaan tuollaisia), niin mikä olisi reaktio äänestäjien keskuudessa? Mitä foorumeita seuraillut niin monet persujen kannattajat eivät ole valmiita minkäänlaisiin kompromisseihin.
 
Jos persut menevät hallitukseen ja pakolaismäärät pidetään nykyisellään sekä työperäistä lisätään (kok tulee ainakin vaatimaan tuollaisia), niin mikä olisi reaktio äänestäjien keskuudessa? Mitä foorumeita seuraillut niin monet persujen kannattajat eivät ole valmiita minkäänlaisiin kompromisseihin.

Koska en ole persu, toivon lämpimästi persuille hallitusvastuuta piakkoin tulossa olevaan taloudelliseen laskukauteen. ;) Persujen kannalta parasta olisi sementoida asemansa vielä kerran oppositiossa, ulkoistaa hörhöt ja nousta reippaasti suurimmaksi puolueeksi ensi vaaleissa.
 
Ihmettelen jos siniset ei saa Uudeltamaalta yhtä edustajaa. Vertailuluku auttaa ehdokaslistan parasta verrattuna muiden puolueiden muilla sijoilla oleviin nähden.
 
Valitettavasti tosin Touko Aalto on yhteistyökyvykkyydessä vihreiden kärkikaartia. Aallosta tuli sellainen mielikuva, että hän erottaa puolueideologian ja realiteetit. Ei suinkaan huonoin vihreä.

Feministinen puolue sai kyllä paljon näkvyyttä


Suomalaiset ovat sen verran konseervatiivista porukkaa, ettei tuollainen Feministinen puolue oikein herätä innostusta. Suurin osa suomalaisista kuitenkin edelleen kutsuu miehiä miehiksi ja naisia naisiksi, eivätkä yritä väkisellä sukupuolineutralisoida kaikkea ja silti samalla kannattavat tasa-arvoa.
 
Last edited by a moderator:
Back
Top