Eduskuntavaalit 2023

Mites sitten perustuslain itsensä muuttaminen? Sehän on kuitenkin poliittinen päätös, että muutetaan perustuslakia, ja siirretään valtaa esimerkiksi EU:lle. Miten ei-poliittinen perustuslakivaliokunta mahtaisi suoriutua toimenpiteestä?
Ihan kuten nykyäänkin: perustuslakituomioistuin toteaa, että tämä pitää säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä ja sitten eduskunta jatkaa siitä.
 
Onhan tuossa persun touhussa selvää huijausta. Ensin sanovat kannattavansa kiky-maksujen siirtoa takaisin työnantajille, mutta kun ennakkoäänestysaika on mennyt, sanovat että eivät kannatakaan. Muutenkin persujen linja esim työehtosopimuksiin sekä työttömyysturvaan ei ole ainakaan minulle tullut selväksi, mutta perusduunarin ja vähäosaisen asialla esittävät olevansa. Millä tavalla?
Riittääkö maanpuolustus.net palvelimella levytila jos tänne aletaan listaamaan demarien valheita?
 
Ei siellä Persuissa ihan mahottomasti ole ymmärrystä työehtosopimuspolitiikasta ja siihen liittyvistä asioista. Ei se Putkonenkaan riitä siihen vaikka AY-jääränä on uransa tehnyt. Tuossa puolessa on Persuilla parantamista, muuten sekoilevat jatkossa tulevien tyehtosopimusneuvottelujen kanssa, varsinkin olettaen että hallitukseen onnistuvat itsensä punkemaan.
Jos käy niin että Persut on seuraavassa hallituksessa - ehkä jopa pääministeripuolueena - niin tämä kaplakka kannattaa tosiaan ottaa opetuksena. Nimittäin tällaiset kömmähdykset on juuri niitä jotka saa ministerien kainalot märiksi.
 
No se nyt on selvä, mutta toisaalta monessa asiassa ajetaan (esim EU) ajetaan ihan samaa linjaa kokoomuksen kanssa.
Ei "duunaripuoluetta" hirveästi vaikuta kiinnostavan pienituloisten liikkumisen, asumisen tai elämisen kustannukset. Jotain tukihimmeleitä kyllä luvataan sitten tilalle.
Mutta mikäpä vaihtoehto, jos pitää valita ruton ja koleran väliltä? Toinen ilmoittaa jo etukäteen leikkaavansa heikoimmilta, toinen edes näennäisesti on heikompien puolella.
 
Mitä Orpo tekee vaalien jälkeen?

1) tulee pääministeri Purran edustuksellinen ”prinssipuoliso” ,
2) tulee Purran hallituksen eunukkipalvelija,
3) lähtee harrastemetsuriksi Kainuun korpiin,
4) tulee pääminesteri Purran valtionvarainministeri,
5) jotain muuta.

Arvio on tarkoitettu vain viihteelliseen käyttöön!
 
Purra on todennut että hallitusohjelma ratkaisee, eli kyllä se ihan vasemmistosta tulee tuo kieltäytyminen. Marin ajaa tällä hetkellä melkoista railoa kansan keskelle, ja ilmeisen tarkoituksellisesti. Tavoite on olla suurin puolue hinnalla millä hyvänsä, jotta oma asema säilyy. Huvittavaa sinänsä että edes palstan suurimmat Sanna-fanit eivät koe että sillä olisi uskallusta lähteä kantamaan vastuuta valtiovarainministerinä.
Muistan Purran haastattelun tms, jossa hän hyvin selkeästi linjasi, että PS ei mahdu samaan hallitukseen nyky-SDP:n kanssa. Ehkä kanta on vaalien alla lieventynyt? Vaalien jälkeen on joka tapauksessa kaikilla uuden harkinnan paikka, kunhan näkevät millainen käsi jaossa tuli.
 
Mitä Orpo tekee vaalien jälkeen?

1) tulee pääministeri Purran edustuksellinen ”prinssipuoliso” ,
2) tulee Purran hallituksen eunukkipalvelija,
3) lähtee harrastemetsuriksi Kainuun korpiin,
4) tulee pääminesteri Purran valtionvarainministeri,
5) jotain muuta.

Arvio on tarkoitettu vain viihteelliseen käyttöön!
Riippuu siitä, mitä henkilääkäri on ohjeistanut sydärin jälkeen. Veikkaan lepoon vetäytymistä, kuulostaa nimittäin jotenkin pysähtyneeltä ja hitaalta ulosannissaan. Ainakin noihin muihin vastaaviin verrattuna.
 
Muistan Purran haastattelun tms, jossa hän hyvin selkeästi linjasi, että PS ei mahdu samaan hallitukseen nyky-SDP:n kanssa. Ehkä kanta on vaalien alla lieventynyt? Vaalien jälkeen on joka tapauksessa kaikilla uuden harkinnan paikka, kunhan näkevät millainen käsi jaossa tuli.
Purra taisi rajata demarit mahdollisen hallitusyhteistyön ulkopuolelle jo Persujen pj-vaalien yhteydessä. Nyt on kanta tosin lieventynyt.
 
Mielenkiintoinen vaali-ilta tulossa. Hallituksen kokoonpanoa ei ole tarvetta jännittää muuten kuin nokkimisjärjestyksen osalta. Marin saa vetää kanin hatusta, jos meinaa uittaa demarit hallitukseen.
 
Purra taisi rajata demarit mahdollisen hallitusyhteistyön ulkopuolelle jo Persujen pj-vaalien yhteydessä. Nyt on kanta tosin lieventynyt.
Niin näkyy joo, ei-linjaus oli reilun vuoden takaa. Ehkä PS ja SDP ovat sittemmin lähentyneet, kun mieli on muuttunut.
 
Riippuu siitä, mitä henkilääkäri on ohjeistanut sydärin jälkeen. Veikkaan lepoon vetäytymistä, kuulostaa nimittäin jotenkin pysähtyneeltä ja hitaalta ulosannissaan. Ainakin noihin muihin vastaaviin verrattuna.
Kakkospuolueelle kuuluu puhemiehen jakkara.
 
Voi päätyä Kokkareet kolmanneksikin. Silloin ainakin hevosen vaihto paikallaan.
Pitää tietysti tarkentaa: hallituksen kakkospuolueelle. PS+SDP-hallitus ja KOK oppositioon voisi hyvinkin tehokkaasti katkaista Orpon poliittisen uran.
 
Back
Top