Egypti

Tvälups

Ylipäällikkö
laitetaan jo omaksi ketjukseen:

yle Uutiset Ulkomaat 3.7.2013 klo 7:00
Egyptin armeija: Puolustamme kansaa hölmöjä vastaan tarvittaessa verellämme

Myös presidentti Mursi on vannonut olevansa valmis kuolemaan asemansa puolustamiseksi. Armeijan komentaja on antanut presidentille ja oppositiolle keskiviikkoiltapäivään asti aikaa ratkaista kiistansa.

Egyptin armeijan johto on vannonut sotilaiden olevan valmiita kuolemaan puolustaessaan kansaa.

- Vannomme jumalan nimeen olevamme valmiita uhraamaan veremmekin Egyptin ja sen kansan puolesta puolustaaksemme niitä terroristeja, radikaaleja ja hölmöjä vastaan, kirjoitetaan armeijan virallisella Facebook-sivulla julkaistussa viestissä.

Armeijan komentaja Abdel Fattah al-Sisi on antanut presidentti Mohamed Mursille ja oppositiolle keskiviikkoiltapäivään asti aikaa ratkaista kiistansa. Ellei näin tapahdu, uhkaa armeija ottaa kriisin hoidon omiin käsiinsä.

Mursi tyrmäsi vaatimuksen yöllä pitämässään puheessa. Presidentti sanoi, ettei aio erota tehtävästään, sillä hänet on valittu presidentiksi demokraattisesti, vapaissa ja rehellisissä vaaleissa. Mursi sanoi puolustavansa demokraattista oikeutusta tehtäväänsä vaikka hengellään.

Kairossa kuoli tiistai-illan ja tiistain ja keskiviikon välisen yön aikana ainakin 23 ihmistä. Vakavin välikohtauksista sattui Kairon yliopiston lähellä, jossa ainakin 16 ihmistä kuoli ja noin 200 haavoittui presidentti Mohamed Mursia kannattajien ja turvallisuusjoukkojen yhteenotossa. Lisäksi ainakin seitsemän kuoli kolmessa erillisessä väkivaltaisessa yhteenotossa opposition ja Mursin kannattajien välillä aiemmin illalla.

Lähteet:
Reuters, AFP
 
Joo. Mursi ilmoitti ettei aio luopuva vallasta. Pelaa kovaa peliä varmaan luullen että kyllä se rauhoittuu. Nykypäivänä sisällisotien ja Arabikevään aikana ei ole ihan paras asenne tuo.
En halua tarkoituksella olla rasistinen,mutta tuntuisi,että tuon vallassapysymisen hinku on geneettinen ominaisuus tuollapäin. Se siittä demokratiasta.
Toki kansakaan ei kunnioita Demokratiaa. Vapailla vaaleilla valitun presidentin pitäisi saada olla kautensa loppuun. Eriasia sitten jos tekee jotain sellaista että ei ole enään oikeutettu asemaansa. Onko Mursi tehnyt jotain sellaista? Ainakin huhujen mukaan kovasti pönkittää asemaansa ja sellaista kuvaa antaa , että haalii itselleen valtaa ja kutistaa opposition ja muiden puolueiden toimtaa. Aivan kuin aikoisi olla tuolla pallilla koko ikänsä.

Myös Mursin puolue on vetänyt homman överiksi. Puhunut julkisesti arvostelijoistaan , että teidän täytyy kunnioittaa hallitsijoitanne ja muuta tuollaista Faarao puhetta.
 
aj77 kirjoitti:
En halua tarkoituksella olla rasistinen,mutta tuntuisi,että tuon vallassapysymisen hinku on geneettinen ominaisuus tuollapäin. Se siittä demokratiasta.

Eroaa muusta maailmasta miten?

Katsopas vaikka ihan omaa "päättäjistöämme". Ministerinpalli menee sanojen pitämisen ohitse. Aina.

Kekkonen-Koivisto, Aho, Lipponen, Halonen... Kummasti tuo valta humalluttaa ja siitä ei irti lasketa.
 
Obaman vastaisia mielenosoituksia.

http://directorblue.blogspot.fi/2013/07/15-photos-from-tahrir-square-protests.html
 
yle Uutiset Ulkomaat 3.7.2013 klo 17:37
Armeija lähetti joukkoja Egyptin tv-keskukselle

Uutistoimisto AP:n mukaan sotilaita on myös uutistoimituksessa.

Egyptin armeija on lähettänyt joukkoja valtiollisen television luo pääkaupungissa Kairossa, kertovat uutistoimistot. AP:n mukaan armeijan edustajia on myös uutistoimituksessa.

Henkilökunnan mukaan armeijan edustajat ovat tarkastaneet uutisten sisältöä, mutta eivät ole puuttuneet siihen.

Uutistoimisto Itar-Tassin mukaan tv-keskuksesta on lähtenyt henkilökunta, joka ei osallistu suoriin lähetyksiin.

Armeijan panssaroitujen ajoneuvojen kerrottiin siirtyneen television rakennuksen luo hieman ennen kuin armeijan asettama määräaika maan poliittisen kriisin ratkaisemiselle oli umpeutui illansuussa.

Armeija uhkasi maanantaina ottaa kriisin hoidon käsiinsä, jos presidentti Mohamed Mursin islamistihallinto ja maallinen oppositio eivät itse löydä ratkaisua keskiviikkoon mennessä. Oppositio vaatii Mursin eroa, mutta Mursi torjuu vaateen.

Oppositio on tehostanut erovaateita suurmielenosoituksilla. Kymmeniä tuhansia ihmisiä on kokoontunut kaduille myös keskiviikkoiltana armeijan asettaman takarajan lähestyessä.

Sisäministeriö varoittaa, että poliisi vastaa tiukasti mahdollisiin väkivaltaisuuksiin. Viime päivien väkivaltaisuuksissa on kuollut jo lähes 50 ihmistä.

Lähteet:
AP, Itar-Tass, AFP
 
Mursin avustajat: Käynnissä sotilasvallankaappaus
il Keskiviikko 3.7.2013 klo 19.09 (päivitetty klo 19.48)

Egyptin presidentti Mohamed Mursi viestittää kansalle toivovansa, etteivät nämä käyttäisi väkivaltaa sotilasvallankaappaajia vastaan.

Presidentin avustajien mukaan Egyptissä on käynnissä täysimittainen sotilasvallankaappaus.

- Egyptin ja historiallisen tarkkuuden vuoksi on syytä kutsua käynnissä olevia tapahtumia sotilasvallankaappaukseksi, Essam al-Haddad kirjoittaa Facebookissa.

- Kirjoittaessani näitä lauseita olen täysin tietoinen siitä, että nämä saattavat olla viimeiset viestini tälle sivustolle, hän toteaa.

Reuters kertoo kaduilla olevan satoja armeijan kulkuneuvoja. Tuoreen tiedon mukaan armeija on asettanut Mohamed Mursin matkustuskieltoon.

Reuters kertoo presidentin työskennelleen keskiviikon normaalisti toimistostaan käsin.

Presidentin lehdistöavustaja Jasser Haddara toteaa nyt olevan kuitenkin epävarmaa, pääsekö presidentti palaamaan työpaikaltaan virkapalatsiinsa.

Avustaja Haddaran mukaan Mursi toivoo, että kansalaiset vastustaisivat sotilasvallankaappausta rauhanomaisesti.

Lähteet: CNN, AFP, Reuters
 
yle Uutiset Ulkomaat 4.7.2013 klo 8:03
Professori: Mursin syrjäyttäminen vaarallinen ennakkotapaus

Juusolan mukaan armeija pyrkii nyt saamaan vallalleen mahdollisimman laajan siviilituen. Hänen mukaansa suuri kysymys on, mitä nyt tapahtuu. Juusola ei kuitenkaan usko maan ajautuvan sisällissotaan.

Ensimmäisen vapaissa vaaleissa valitun presidentin Muhammad Mursin syrjäyttäminen Egyptissä vain vuoden mittaisen valtakauden jälkeen muodostaa vaarallisen ennakkotapauksen, Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola Helsingin yliopistosta sanoo.

- Tässä on isona vaarana, että syntyy eräänlainen katuparlamenttikulttuuri, jossa jokainen uusi valtias syrjäytetään keinoilla, jotka eivät ole kovin demokraattisia, Juusola pelkää.

Juusolan mukaan Egyptin tapahtumia voidaan kutsua sotilasvallankaappaukseksi. Maassa on nyt palattu tilanteeseen, joka vallitsi ennen vuosi sitten pidettyjä demokraattisia presidentinvaaleja, Juusola sanoo.

- Ollaan siinä tilanteessa, joka vallitsi Mubarakin kaatumisen jälkeen. Todellista valtaa pitää armeija, Juusola sanoo.

Juusolan mukaan armeija pyrkii nyt saamaan vallalleen mahdollisimman laajan siviilituen. Hänen mukaansa suuri kysymys on, mitä nyt tapahtuu. Muslimiveljeskunnan kannattajat pelkäävät joutuvansa maksamaan Mursin vallasta. Toisaalta he kokevat Mursin syrjäyttämisen vääryytenä.

- Ei ole mikään ihme, jos he nousevat seuraavaksi kaduille ja käyttävät myös väkivaltaa.

Juusola ei kuitenkaan usko, että Egyptissä ajaudutaan varsinaiseen sisällissotaan, vaikka väkivaltaisuudet tuskin loppuvat.
 
yle Uutiset Ulkomaat 4.7.2013 klo 2:09
Obama syvästi huolissaan Egyptin armeijan toimista

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama vaatii Egyptiä siirtymään takaisin siviilihallintoon niin pian kuin mahdollista

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama sanoo olevansa syvästi huolestunut Egyptin armeijan otettua vallan. Obama vaatii Egyptiä siirtymään takaisin siviilihallintoon niin pian kuin mahdollista.

Obama vaatii kaikkia osapuolia pidättäytymään väkivaltaisuuksista ja sanoi odottavansa, että armeija kunnoittaa oikeuksia rauhanomaisiin kokoontumisiin sekä oikeudenmukaisiin siviilioikeudenkäynteihin. Hän myös vetosi armeijaan, jottei Mursia tai hänen kannattajiaan pidätettäisi mielivaltaisesti.

Obama sanoi myös, että Yhdysvallat pohtii nyt vallankaappauksen vaikutuksia taloudelliseen tukeensa Egyptiin. Yhdysvallat tukee Egyptiä 1,5 miljardilla dollarilla vuosittain. Valtaosa rahasta menee sotilaalliseen tukeen.

Yhdysvaltain puolustusvoimien esikuntapäällikkö Martin Dempsey varoitti niin ikään armeijaa seurauksista, mikäli armeijan toimet osoittautuvat todelliseksi sotilasvallankaappaukseksi.

Lähteet:
AP, AFP, Reuters



yle Uutiset Ulkomaat 4.7.2013 klo 2:12
Mursin läheisiä avustajia pidätettiin - televisiokanavia pimennettiin

Muslimiveljeskunnan varajohtaja sekä veljeskunnan poliittisen puolueen johtaja on pidätetty. Mursin itsensä olinpaikka ei toistaiseksi ole selvillä.

Egyptin viranomaiset ovat pidättäneet kaksi syrjäytetyn presidentin Mohamed Mursin läheistä avustajaa. Viranomaisten mukaan Muslimiveljeskunnan poliittista puoluetta johtanut Saad al-Katatni sekä veljeskunnan varajohtaja Rashad Bayumi on pidätetty keskiviikkona.

Egyptin valtionmedian mukaan kaikkiaan 300 Muslimiveljeskunnan jäsentä on määrätty pidätettäväksi. Al-Ahram-sanomalehden mukaan turvallisuusjoukot ovat valmistautumassa hajottamaan Mursia kannattavan mielenosoituksen Kairon yliopistolla.

Mursin itsensä olinpaikka ei ole selvillä. Hänen avustajansa kertoi aiemmin keskiviikkoiltana, että Mursi on siirtynyt salaiseen paikkaan. Myöhään keskiviikkona Mursi esiintyi YouTubeen ladatulla harrastajavideolla, jossa hän vakuutti olevansa yhä Egyptin vaaleilla valittu presidentti.

Armeija on pimentänyt Mursin Muslimiveljeskunnan televisiokanavan. Lähetykset kesketytettiin "turvallisuussyistä", armeija sanoi. Myös al-Jazeera-televisiokanavan Egyptin-toimistoihin on tehty ratsia ja ainakin viisi ihmistä on pidätetty. Armeija kielsi kanavaa näyttämästä Mursia tukevaa mielenosoitusta. Al-Jazeeran päätoimisto on Qatarissa. Kanavan Egyptin-toimitusta on arvosteltu Mursia kannattavista mielipiteistä.

Lähteet:
AFP, AP, Reuters
 
Olinpas väärässä spekuloidessani alkaako Muslimiveljeskunta aseistautumaan. Se ei voi sitä tehdä,koska se on jo hampaisiin asti aseistautunut ainakin toimittaja Rauli Virtasen mukaan. Ollut aina.

Huolestuttavia Marttyyrikuolema uhoamisia on kuulunut muslimiveljeskunnan kannattajilta. Vaikka ajatellaan että pieni osa kannattajista on ääripäätä ja valmiina itsemurhahyökkäyksiin ja muihin väkivallantekoihin,niin veikkaanpa että ulkomaiset aateveljet tulevat apuun jos niikseen tulee.
Vaatimaton arvaus on että egyptissä tulee autopommi-iskuja ja vastaavia tässä lähiaikoina. Armeijaa ei kenestäkään ole haastamaan,ellei löydy suurta tukijamaata joka organisoisi homman.
 
Näköjään keritään muutakin tekemään kuin huutamaan iskulauseita.

Dutch female reporter gang-raped by 5 men in violent Egyptian protests
From THE SUN
Last Updated: 1:58 PM, July 2, 2013
Posted: 1:55 PM, July 2, 2013
http://www.nypost.com/p/news/international/dutch_female_reporter_raped_in_violent_1i3XjASFKD5HjybnAJ2b2L

Gang rape, the dark side of Egypt's protests
By Nina Burleigh, Special to CNN
July 3, 2013 -- Updated 1431 GMT (2231 HKT)
http://edition.cnn.com/2013/07/03/opinion/burleigh-rapes-tahrir-square
 
STT-AFP-Reuters-Karjalainen 04.07.2013 07:50
Länsimaat ovat huolissaan Mursin syrjäyttämisestä

Egyptissä vallan kaapannut armeija pitää syrjäytettyä presidentti Mohamed Mursia ja tämän avustajia arestissa.
Egypti herää uuteen päivään presidentti Mohamed Mursin syrjäyttämisen jälkeen. Armeija määräsi eilen presidentin luopumaan virastaan ja varhain aamulla vahvistettiin, että armeija on ottanut Mursin kiinni.

Ulkomaailman kommentit tapahtumaan olivat varovaisia. Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama kertoi olevansa huolissaan Egyptin armeijan päätöksestä syrjäyttää Mursi. Hän sanoi toivovansa, että maan tulevaisuus määräytyy egyptiläisten toiveiden mukaan.

EU:n ulkoministeri Catherine Ashton vaati, että Egyptin uudet vaalit pidetään mahdollisimman pian.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty ilmaisi huolensa siitä, että armeija päätti keskeyttää Mursia tukevien mielenosoitusten näyttämisen televisiossa. Amnestyn mielestä päätös rikkoi sananvapautta.

Armeijan suunnitelman mukaan valtaan astuu ensin lyhytaikainen väliaikaishallinto, minkä jälkeen järjestetään pikaisesti vaalit. Armeija on luvannut, että se pitäytyy poliittisen vallan ulkopuolella. Tällä hetkellä Egyptiä johtaa perustuslakituomioistuimen johtaja Adly al-Mansour.

Noin 300 Muslimiveljeskunnan jäsentä on pidätetty.
 
miheikki kirjoitti:
Näköjään keritään muutakin tekemään kuin huutamaan iskulauseita.

Dutch female reporter gang-raped by 5 men in violent Egyptian protests
From THE SUN
Last Updated: 1:58 PM, July 2, 2013
Posted: 1:55 PM, July 2, 2013
http://www.nypost.com/p/news/international/dutch_female_reporter_raped_in_violent_1i3XjASFKD5HjybnAJ2b2L

Gang rape, the dark side of Egypt's protests
By Nina Burleigh, Special to CNN
July 3, 2013 -- Updated 1431 GMT (2231 HKT)
http://edition.cnn.com/2013/07/03/opinion/burleigh-rapes-tahrir-square

Muutaman päivän ajan yli 100 naista on ilmoittanut seksuaalisesta ahdistelusta ja raiskauksista mielenosoituksissa. Auttavana puhelimeen tullut paljon soittoja. Tämä sama ilmiö oli silloin parivuotta sitten myös. Joku suomalainen nainenkin joutui väkijoukon seassa yhtäkkiä useamman ahdistelemaksi,mutta onneksi joku pelasti hänet.
 
IL Kairossa: Sotilaat ampuivat mielenosoittajan
Perjantai 5.7.2013 klo 16.55 (päivitetty klo 17.41)

Kairossa vallitsee tällä hetkellä äärimmäisen jännittynyt tunnelma, kertoo toimittaja Rauli Virtanen Iltalehdelle.

Mohamed Mursin kannattajajoukko osoitti mieltään kaduilla torstaina vallankaappausta seuranneena päivänä.
Toimittaja Rauli Virtanen raportoi Iltalehdelle Egyptin levottomuuksien keskipisteestä Kairosta.

Syrjätetyn presidentti Mohamed Mursin kannattajat osoittavat parhaillaan mieltään Kairon kaduilla.

Rauli Virtasen arvion mukaan paikalla on jopa tuhansia ihmisiä ja tunnelma on äärimmäisen jännittynyt.

Presidentinkaartin päämajan lähellä päivystävä suomalaistoimittaja joutui hetki sitten todistamaan sitä, kuinka armeija ampui kuoliaaksi yhden mielenosoittajista. Uhri oli yrittänyt murtautua sotilaiden muodostaman katusulun lävitse. Rauli Virtanen kertoo miehen saaneen luodin päähänsä.

- Näiden mielenosoitusten ensimmäinen uhri makaa huovan alla, viiden metrin päässä minusta, Virtanen kuvailee tapahtumia puhelimitse Kairosta.

Sotilaat ovat ampuneet ilmaan varoituslaukauksia hajottaakseen mielenosoittajien joukon.

- Täällä on valtavasti vihaa. Ihmiset kertovat, että heiltä on ryöstetty demokratia.

Ainakin kolme uhria

Kansainvälisten uutistoimistojen mukaan perjantain mielenosoituksissa puhjenneissa levottomuuksissa olisi kuollut yhteensä kolme ihmistä. Useiden kerrotaan haavoittuneen.

Armeija kuitenkin kiistää ampuneensa mielenosoittajia.

Uutistoimisto AFP:n mukaan ampumista kuului sekä mielenosoittajien että armeijan puolelta.
 
Egyptiläinen mielenosoittaja valmisti itselleen kypärän. :camo:
iv5.png
 
yle Uutiset Ulkomaat 8.7.2013 klo 17:18
Yli 50 kuollutta Kairon ampumisvälikohtauksessa

Yli 50 ihmistä on kuollut ja 400 haavoittunut ammuskelussa armeijan rakennuksen edustalla, kertoo Egyptin hätätilaviranomaisten johtaja. Muslimiveljeskunnan mukaan islamisteja ammuttiin, kun he olivat osoittamassa rauhanomaisesti mieltä. Armeija sanoo, että "terroristiryhmä" yritti tunkeutua kaartin tiloihin.

Egyptin pääkaupungissa Kairossa ainakin 51 ihmistä on kuollut ammuskelussa armeijan rakennuksen edustalla, sanoo hätätilaviranomaisten johtaja uutistoimisto Reutersin mukaan. Lisäksi ainakin 435 ihmistä haavoittui.

Välikohtauksen yksityiskohdat olivat vielä maanantaina iltapäivällä yhä epäselvät. Muslimiveljeskunnan edustajien mukaan sen kannattajia ammuttiin, kun nämä olivat osoittamassa rauhallisesti mieltä lähellä rakennusta, jossa tiettävästi pidetään armeijan viime viikolla syrjäyttämää islamistista presidenttiä Muhammad Mursia. Armeija puolestaan sanoo, että "terroristiryhmä" yritti tunkeutua rakennukseen ja hyökkäsi sotilaita ja poliiseja vastaan. Osa silminnäkijöistä puhuu siviilipukuisista joukoista, jotka olisivat avanneet tulen.

Egyptin väliaikaishallinto on luvannut selvittää verisen välikohtauksen tapahtumien kulun. Väliaikaishallinto sanoo lausunnossaan, että mielenosoittajat yrittivät tunkeutua tasavaltalaiskaartin päämajaan.

Armeija syrjäytti Mursin hänen vastustajiensa laajojen mielenosoitusten jälkeen. Mursin väistyttyä mielenosoituksia ovat järjestäneet sekä hänen tukijansa että vastustajat. Perjantaina yli 30 ihmistä kuoli ja yli tuhat loukkaantui eri puolilla Egyptiä mielenosoitusten yhteydessä puhjenneissa väkivaltaisuuksissa.

Lähteet:
AP, AFP, Reuters
 
yle Uutiset Ulkomaat 12.7.2013 klo 21:30
Yhdysvallat vaati Egyptia vapauttamaan Mursin

Yhdysvallat on Saksan kanssa samaa mieltä siitä, että syrjäytetty presidentti Muhamed Mursi on vapautettava.

Yhdysvallat on vaatinut Egyptin armeijaa ja väliaikaishallintoa vapauttamaan syrjäytetyn presidentin Muhamed Mursin. Aiemmin perjantaina myös Saksa vaati Mursin vapauttamista. Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan Yhdysvallat on Saksan kanssa samaa mieltä siitä, että Mursi on vapautettava.

Mursia on pidetty väliaikaishallinnon mukaan "turvallisessa paikassa" siitä saakka kun hänet syrjäytettiin 3. heinäkuuta.

Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan amerikkalaisviranomaiset ovat olleet säännöllisessä yhteydessä egyptiläisten virkaveljiensä kanssa. Tähän mennessä ei kuitenkaan ole kerrottu, onko Yhdysvallat vaatinut Mursin vapauttamista. Ulkoministeriö vahvisti, että Yhdysvaltain Kairon-suurlähettiläs on tavannut Egyptin väliaikaisen presidentin Adli Mansurin.

Mursin Muslimiveljeskunta on kutsunut perjantaiksi mielenosoituksia Kairoon. Pelkona on, että ne saattavat äityä väkivaltaisiksi.

Lähteet:
AFP, Reuters
 
Libyan johtajan eversti Muammar Gaddafin teloitus oli ihanan spontaania kansalaisaktivismia vaan Mursia (faaraoksi julistautunutta) ei saa vahingoitettavan...
 
Teräsmies kirjoitti:
Egyptiläinen mielenosoittaja valmisti itselleen kypärän. :camo:
iv5.png

Kyllä ne on moniosaajia :D
 
Tulleeko nyt länsimais demokraatia Egyptin tai mitä siellä tapahtuu??
 
Back
Top