Entäs jos

baikal kirjoitti:
En tiedä. Jos joku vihjaa, että nainvanvan oli salaliitto tai johonkin muuhun amerikkalaiseen caseen, hän on foliohattu. Venäläisten vastaaviin tapahtumiin viittaaminen on faktaa. En tiedä, kyllä kannattaa mielestäni olla tarkempi ja suodattaa meikäläisestäkin ns. informaatiosta välillä ne suolaisimmat jutut pois.

Ja jos olemme tulleet sille tielle, että oikeasti kansoja hallitaan salaliitoilla, niin olemme jo polulla, jonka päässä odottaa tyrannia, jos ei peräti harmageddon. Fakta.


Järkyttävä nuorisotyöttömyys eu:ssa,etenkin eteläeuroopassa.. Ääriliikkeiden kannatus senkun kasvaa tämän vuoksi, kuten radikalisoitumien yleensä. Asiaa ei auta yhtään se , että yleinen asevelvollisuus on poistettu monesta maasta.. Nuorilla ei ole mitään tekemistä eikä töitä. En minä ainakaan kovin ruusuisena tulevaisuutta näe. Me olemme suomessa vielä sen verran lintukodossa, että emme tajua tuota eteläeuroopassa alkavaa levotonta liikehdintää. Vaikkakin natsipuole on jo kreikassakin voimissaan.

Eurovaluutalle tapahtuu se,mitä suomalaiset kauppakorkeaopiskelijat aina harjoitustyönään laskevat. Eli se ei mitenkään voi toimia. Meillä on raha joka ei toimi. Tosi hieno asia. Populismi ja kansallisaatteet vain kasvavat.- Koskas populismi on rauhaa taannut...ei koskaan.- Populisimi on siittä huono juttu, että vaikka se oman maan pitäisi poissa sodasta,niin aina saattaa olla naapurimaassa hallitsija joka lopettaa sen naapurin suunsoiton.,

Tähän sitten yhdistetään herra Putin ja pyrkimys Neuvostoliiton loistoon. Amerikan rappio ja sodan kokeneiden sukupolvien katoaminen niin ei hyvältä näytä. Rauhan taehan on ollut Ydinaseet,toinen maailmansota ja sen tuhoisuus,sekä sodan kokeneet. Kohta rauhan takeeksi ei ole kuin ydinaseet,mutta iltapäivälehdessäkin oli koko aukeaman juttu ydinaseista jossa vähäteltiin niitä oikein kunnolla. Kumottiin väite että ydinaseet tuhoaisivat maailman ja sanottiin että vaikka kaikki ammuttaisiin¨, niin ei siitä mitään seuraisi. Laskettiin kuinka monta neliökilometriä on maapalloa ja kuinka monta tuhosi nl:n voimakkain räjäytys. Fiksua. Säteilystä ei tosin muistaakseni puhuttu mitään.

Putin muuten huolestuttaa myös sen vuoksi, että jos hän aikoo pysyä vallassa väkisin eikä jää mukavaan eläkevirkaan jonnekkin konserniin.. Tälläiset diktaattorit ovat aina käyneet vastuuttomiksi vanhemmiten. Sen on historia osoittanut.

Jos eurooppalaisten kesken väkisin kuvittelisi keskinäisen sodan,niin se on etelä vastaan muu eurooppa.. Todennäköisesti kuitenkin proxisodat käydään lähi-idässä. Se viimeinen välienselvittely on vielä siellä edessä ja sitä vartenhan kaikki varustautuu. Kansa sen ainakin siellä tiedostaa.
 
aj n kirjoitukseen sen verran, että luin maaliskuussa IMF:n julkaiseman raportin, jossa esitettiin vakava huolestuneisuus mm. nuorison syrjäytymisestä, valtioiden infran rapautumisesta, eriarvoisuudesta, sosiaalisesta kehityksestä jne. IMF on tosin vain yksi toimija, joka hoitaa valtioiden rahoitusasioita jne.

Jännää sikäli, että nämä entiset kirosanat, kuten IMF, ottavat thråådille näitä asioita. Miksi valtiojohtajat eivät ota? Puhuvat kyllä, mutta kädet toimivat suun kanssa hyvin riitasointuisesti.

Jos Euroopan sisällä syttyisi sotia, niin on mielestäni täysin mahdotonta nyt sanoa kuka olisi vastaan ja ketä?
 
ruotsin valtiovarainministeri (finansminister) haluaa että Euroopa on kuin Nigerian kaupunki Lagos....:huh:

Finansminister Anders Borg är för närvarande på resa genom Afrika. På plats i den nigerianska huvudstaden Lagos är han mäkta imponerad.

Så här säger Borg till Expressen i en intervju:

- Alla de vackra färgerna man ser på kvinnorna här. På tio års sikt kommer det att se ut så i hela Europa. Hemma är det ju bara svart överallt, det är så avmätta färger hos oss. Europa kommer bli bättre, mer multikulturellt.

Hän puhuu väreistä miten ne on pukeutunut.....ja että näin se on Euroopassa 10 vuoden päästä. Ja että nyt kotona kaikki on niin musta ja huonoja väriä siis vaateet.

Kuka maksaa??? kun ne on täällä......niilä kauneilla väreillä...
 
crane kirjoitti:
Miksi listaat jonku lento-onnettomuuden tuohon?
Vihjaatko sitä järjestetyksi
Siksi koska se tapahtui Venäjällä. Oliko järjestetty, niin sitä en voi pätevästi väittää.
Paljonhan erinäisiä puutteita ja ongelmia havaittiin, jotka olivat omiaan lisäämään onnettomuusriskiä.
http://en.wikipedia.org/wiki/2010_Polish_Air_Force_Tu-154_crash

Uskon, että Suomessa tämä olisi osattu hoitaa huomattavasti paremmin ja vastaavaa turmaa olisi tapahtunut. Mutta täytyy myöntää että heti kun tapahtuneesta uutisointiin, niin ensimmäisenä ajatukseni kääntyi Puolan ohjuspuolustushankkeeseen :a-shocked:

Viime kuussa yle vielä uutisoi asiasta, jossa Antoni Macierewiczin (Puolan sotilastiedustelun päällikkö, ex?) johtama ryhmä julkaisi keskiviikkona uuden raportin, jonka mukaan koneessa tapahtui räjähdyksiä.
http://yle.fi/uutiset/kolme_vuotta_...a_-_puolassa_uskotaan_yha_salamurhaan/6574063

Niin ja turman todistaja Remigiusz Mus löydettiin kuolleena kotoaan.
http://finnish.ruvr.ru/2012_10_29/92778689/

Paljonhan tuo epäilyksiäkin näyttää herättävän. :huh:
 
Kieltämättä minullekin tuli tuolloin ensiajatuksena se, että venäläiset ovat kyseisen ”onnettomuuden” takapiruina enkä suoranaisesti yllättyisi, vaikka joskus selviäisi, että intuitioni oli oikea.
 
pstsika kirjoitti:
Kieltämättä minullekin tuli tuolloin ensiajatuksena se, että venäläiset ovat kyseisen ”onnettomuuden” takapiruina enkä suoranaisesti yllättyisi, vaikka joskus selviäisi, että intuitioni oli oikea.

Sikäli kun tuosta olen spekulaatiota kuullut, niin ainakin se kuollut pääministeri teki homman helpoksi, vai mitä mieltä olette henkilöstä, joka määrää lentäjän laskeutumaan potkujen uhalla. Sitä sen sijaan ei ole selitetty, että miten ryssät saivat pääteltyä, että alueella olisi niin sumuisaa juuri tuolloin, jotta attentaattia voisi edes yrittää. Tietääkseni salamurhia ei yleensä suunnitella siltä varalta, että sää sattuu olemaan sopiva.
 
SJ kirjoitti:
pstsika kirjoitti:
Kieltämättä minullekin tuli tuolloin ensiajatuksena se, että venäläiset ovat kyseisen ”onnettomuuden” takapiruina enkä suoranaisesti yllättyisi, vaikka joskus selviäisi, että intuitioni oli oikea.

Sikäli kun tuosta olen spekulaatiota kuullut, niin ainakin se kuollut pääministeri teki homman helpoksi, vai mitä mieltä olette henkilöstä, joka määrää lentäjän laskeutumaan potkujen uhalla. Sitä sen sijaan ei ole selitetty, että miten ryssät saivat pääteltyä, että alueella olisi niin sumuisaa juuri tuolloin, jotta attentaattia voisi edes yrittää. Tietääkseni salamurhia ei yleensä suunnitella siltä varalta, että sää sattuu olemaan sopiva.

En usko tuota salaliittoteoriaa hetkeäkään, koska Venäjä ei hyötynyt tuosta millään lailla. Paljastumisen riskit olisivat sen sijaan huomattavat.

Moskovan pommi-iskut ovat hieman kinkkisempi juttu, koska niitä hyvin selvästi käytettiin perusteluna toiselle Tsetsenian sodalle. Silti lienee todennäköisempää, että niitä käytettiin kuten 9/11:sta: käännettiin valitettava terrori-isku omien tarkoitusperien ajamiseen.

Salaliitoista puhuttaessa USAlla ja Venäjällä on merkittävä ero. USA on, puutteistaan huolimatta, demokraattinen oikeusvaltio jossa on laaja sananvapaus ja kriittinen media. Siksi Abu Ghraibit ja muut jenkkihallinnolle ikävät asiat ennen pitkää paljastuvat.
 
Back
Top