Epidemiat maailmalla

Viimeksi muokattu:
"Erityisen huomionarvoista CDC:n havainnoissa on se, että myös rokotetut ihmiset voivat levittää deltamuunnosta eteenpäin. Rokotetuilla voi olla yhtä paljon virusta elimistössään kuin rokottamattomilla."

Tuo muuten on ilmeisesti hieman vajaavainen huomio, tämä siksi että näin artikkelin jonka mukaan että vaikka yllä oleva ilmeisesti on paikkansapitävä huomio, niin se pitää paikkaansa ilmeisesti vain pian altistuksen jälkeen. Mutta jos mennään 5 päivää eteenpäin, niin virusta on paljon vähemmän jäljellä.
 
Ihan loogista.
 
Ben Shapirolta hyvä kooste Delta-kiinaviruksesta. 1:39 - 13:50.

Viimeisellä minuutilla turhankin tarkkaa infoa.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä video, mistä huomaa, mitä teemoja vahvasti Kiinan asiamieheltä vaikuttava puskee - eli miten Kiinan valtio vaikuttaa länsimaihin. Video on seitsemän kk vanha, ja siitä huomaa tutun kuuloisia ajatuksia, liittyen kiinavirus pandemian hoitoon. Kohdassa 7:00-10:30.

Käynnissä on voimakas hyökkäys länsimaista yhteiskuntaa ja sen vapauksia vastaan.

Edit: Ja ei kannata langeta siihen ajatukseen, että kyseessä olisi hyödyllinen hölmö. On sen verran villi meno twitterin suunnalla - kommentointia myöten.
 
Viimeksi muokattu:
Onkohan Briteissä levitetty sitä jo nii pahasti ennestään ettei vaan ole tarpeeksi ihmisiä enää jotka sairastuisivat ?

Joku yli kuuskyt prossaa on rokotettu. Kaikki eivät halunneet roketteita. Kaupoissa käydään maskit päällä ja välillä lotrataan käsidesillä. Kadulla jotkut pitävät maskeja, kaupoissa yli 80 prosenttia. Tuubissa on maskipakko, mutta busseissa se on hieman aukinaisempaa.

Luulen että iso osa populaatiosta on joko sairastanut sen ainakin yhteen kertaan taikka sitten saanut rokotteen. Sairaaloissa kaikki pitävät maskia, mutta kun viime viikolla kävin St Maryssä homma oli hoidettu asiallisesti ja käsidesiä on joka nurkalla. Ei hirveästi näkynyt potilaita.
 
Tartunnat vähentyneet rajoituksia purkaneessa Englannissa – asiantuntija: ”Eivät itsekään oikein tunnu ihan tietävän, miten tätä tulee tulkita”

Onkohan Briteissä levitetty sitä jo nii pahasti ennestään ettei vaan ole tarpeeksi ihmisiä enää jotka sairastuisivat ?

Tuossahan tuo artikkelissa näkyy Twitterissä ihan selvästi, että käytännössä ainoastaan alle 35-vuotiailla on enää tilaa koronan levitä, kun lähes kaikilla sitä vanhemmilla on koronan vasta-aineita veressä: 35-vuotiailla ja vanhemmilla vähintään 94,5%:illa löytyy vasta-aineita.

Iltalehti antaa lisää ajattelemisen aihetta:

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008164622.html

"Intiassa oli ennätysmäärä tartuntoja 7. toukokuuta: yhteensä 414 188 uutta tapausta vuorokaudessa.

Sittemmin maassa todettujen koronatartuntojen määrä on romahtanut, vaikkakin Intiasta lähtöisin oleva deltavariantti leviää asiantuntijoiden mielestä tavallista flunssaakin helpommin.

Myös Yhdysvalloissa tartunnat lähtivät laskuun vuoden alusta ilman selkeää selitystä.

10. tammikuuta Yhdysvalloissa raportoitiin 312 247 koronatartuntaa vuorokaudessa. Kyseessä oli ennätysmäärä tartuntoja koko pandemian ajalta.

Tammikuun alkupuolella tartunnat kuitenkin romahtivat ilman laajaa rokotekattavuutta tai merkittäviä muutoksia kansalaisten suhtautumisessa virukseen.

Britanniassa tartunnat laskussa​

Osa brittiasiantuntijoista ennusti, että helposti tarttuva deltavariantti nostaisi maan tartuntaluvut jopa 200 000 tartuntaan vuorokaudessa.

Sen sijaan tartuntamäärät ovat olleet jyrkässä laskussa sen jälkeen, kun maa poisti lähes kaikki koronarajoituksensa heinäkuun lopussa."
------------

Voisiko tämä olla syynä siihen, että koronalla loppuu yllättävän nopeasti tila riehua populassa:

https://www.laakarilehti.fi/ajassa/verkkokommentti/immunologian-palomiehet-tyossaan/

"Oleellinen havainto on, että SARS-CoV-2:n vastaista T-soluimmuniteettia on löytynyt 40–60 prosentista vuosina 2015–2018, siis vuosia ennen pandemiaa, kerätyistä verinäytteistä (3). COVID-19-tartunnan saaneet, ilmaantuupa oireita tai ei, synnyttävät kiertävien vasta-aineiden ohella laajan muisti-T-soluvasteen SARS-CoV-2:n piikkiproteiineja (spike) ja muita epitooppeja kohtaan. Mutta niin olivat tehneet myös "neitseelliset" henkilöt, jotka eivät olleet tavanneet SARS-CoV2-virusta vaan sen sukulaisia."
 
Ja tämä:

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/21ac0b79-08d7-49a1-a76b-c9879e8053fd

Miksi korona ei ryöpsähdä Afrikassa? Viisi koronamysteeriä, jotka ovat vailla vastauksia​

Tartuntatautien tutkimuskeskuksen johtajan mukaan virus ei ole levinnyt odotetusti.
...

Rajoituksilla ei merkittävää vaikutusta​

Yhdysvaltojen kevään tartuntamäärät eivät olleet merkittävästi korkeampia alueilla, joissa maski- ja turvavälikäytäntöjä oltiin höllennetty.

Esimerkkejä vähäisten rajoitusten osavaltioista ovat esimerkiksi Florida ja Texas.
 
Intian osalta maassa alettiin käyttää Ivermektiiniä koronan hoitoon huhtikuun lopulla. Kyseinen aine on halpaa ja erittäin saatavilla, koska sitä käytetään yleisesti loishäätöön. Länsimaissa siitä ei saa koronan yhteydessä edes puhua, koska se on halpa mutta ilmeisesti toimii yhtä hyvin kuin rokotteet. Veikkaan että Afrikankin puolella samaa ainetta saatetaan käyttää koronan hoitoon, sitä kun on sielläkin erittäin helposti saatavilla.

https://www.thedesertreview.com/new...cle_6a3be6b2-c31f-11eb-836d-2722d2325a08.html
 
Kiinalaisten viirus oli suuniteltu tappamaan vain Valkoiset et tuolta olisivat sit itselleen uuteen maaailmaan palvelijat hommanneet ? Siel jo seuraavaa viritellään !
 
Aivan. Sama homma kuin flunssan kanssa. Joka vuosi pitäisi boosteria ottaa. Silti kaikki sitä ei tarvitse. Ne jotka on sairastaneet, niillä on oma immuniteetti ja kroppa on oppinut tunnistamaan ainakin yhden muutoksen. Niin kauan kun pöpö tunnistetaan ja se ei ole muuttanut niitä piikkejään, niin kaikki hyvä.

Ja tämän takia vastustan rokotepassia henkeen ja vereen. Pfizerin toimitusjohtaja kertoo että rokote on ehkä jouduttava ottamaan joka vuosi. Se muuttaa koko koronapassin hyvin kyseenalaiseksi.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Intian osalta maassa alettiin käyttää Ivermektiiniä koronan hoitoon huhtikuun lopulla. Kyseinen aine on halpaa ja erittäin saatavilla, koska sitä käytetään yleisesti loishäätöön. Länsimaissa siitä ei saa koronan yhteydessä edes puhua, koska se on halpa mutta ilmeisesti toimii yhtä hyvin kuin rokotteet. Veikkaan että Afrikankin puolella samaa ainetta saatetaan käyttää koronan hoitoon, sitä kun on sielläkin erittäin helposti saatavilla.

https://www.thedesertreview.com/new...cle_6a3be6b2-c31f-11eb-836d-2722d2325a08.html

Intian osalta maassa alettiin käyttää Ivermektiiniä koronan hoitoon huhtikuun lopulla. Kyseinen aine on halpaa ja erittäin saatavilla, koska sitä käytetään yleisesti loishäätöön. Länsimaissa siitä ei saa koronan yhteydessä edes puhua, koska se on halpa mutta ilmeisesti toimii yhtä hyvin kuin rokotteet. Veikkaan että Afrikankin puolella samaa ainetta saatetaan käyttää koronan hoitoon, sitä kun on sielläkin erittäin helposti saatavilla.

https://www.thedesertreview.com/new...cle_6a3be6b2-c31f-11eb-836d-2722d2325a08.html

Tuo hra tohtori professori Peter McCullough on kovasti sitä mieltä, että näiden taudin varhaisessa vaiheessa (ennen sairaalahoitoa) tehoavien kotioloissa toteutettavien hoitomuotojen tukahduttaminen on aivan elimellisessä yhteydessä rokotteen agressiiviseen puskemiseen. Koska muutenhan rokotteelle ei olisi vastaavaa tarvetta.

Sama herra on myös tehnyt koronan kotioloissa hoitoa koskevan tieteellisen julkaisun ja oppaankin, julkaisijana videolle on Association of American Physicians and Surgeons:

teemasta lisää:

No nyt saa salaliittoteoreetikot taas aihetta. Ensimmäinen valtamedia eli Australian Skynews on bannattu youtubes.

Jos sairautta ei kerran ole, niin miksi pitäisi käyttää mitään lääkettä?

channel posted videos denying the existence of disease and encouraging people to use discredited medication
 
Saattaa olla Guardian lisä Guardianin tarinassa. Tästä suuresta rikoksesta tarkemmin:

Ja sitten muualtakin kuuluu jo meteliä:

Lähti myös tohtori Pauli:n video youtube:sta, kun meni kyseenalaistamaan asioita. Eka videossa purnaa sitä, että Public Health England:in luvut näyttäisivät osoittavan siihen suuntaan, että delta-variantti on kuin myöhemmät menestyvät variantit yleensäkin, eli herkemmin tarttuva mutta vähemmän vakava. Mutta jos sellaista lähtee esittämään niin some-sensuuri iskee. Alemmassa videossa purnaa kun ei saa kyseenalaistaa maskien järkeä, lähti yksi hänen videonsa kälppimään syystä siitä.

, että delta-variantti on kuin myöhemmät menestyvät variantit yleensäkin, eli herkemmin tarttuva mutta vähemmän vakava. Mutta jos sellaista lähtee esittämään niin some-sensuuri iskee.

En ymmärrä miksi, se on edelleen SARS siitä ei päästä mihinkään, mutta delta on osa viruksen evoluutiota. Odotammeko että kaikki variaatiot on pahempia kuin toiset?
 
Ihmetyttää juu tämä kun uusi variaatio tulee. Niin mainostetaan "propaganda maisesti"
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top