Kausi-influenssa joka tappaa yhden viidestäkymmenestä?
Meillä ei myöskään ole vielä tarpeeksi suurta määrää sairastuneita jotka ovat joko kuolleet tai parantuneet jotta voisimme sanoa varmuudella kuinka suuri kuolleisuus tällä on.
HIV vaikutti myös aika vaarattomalta ensi alkuun.
Hyvin samoissa luvuissa ollaan.
Vertasimme koronavirusta maailmalla riehuneisiin tauteihin – katso, mitä virus ihmisessä aiheuttaa
Koronavirusta voisi hillitä jo pelkästään sillä, että välttää koskettelemasta kasvojaan tai pesee kädet ennen sitä.
yle.fi
Koronavirus on aiheuttanut paljon huolta, vähän kuolemantapauksia – STM: Vielä ei ole tietoa, onko tauti ärhäkkä vai lievä
Viruksen on arvioitu tappavan noin kaksi prosenttia infektion saaneista. Aiemmat virusepidemiat vaikuttavat olleen vaarallisempia.
yle.fi
Nautinnollista hysteriaa.