pstsika
Haukka
Toivottavasti lupaviranomainen on käyttänyt harkintaansa myös toiseen suuntaan ja jättänyt aseiden haltuunoton sikseen, ettei koko kausi mene pilalle.
Asiahan vaikuttaa varsin selvältä. Metsästäjä saa käydä kertaalleen kuulustelussa, jotta asia saadaan paperille ja epäillyn asemassa ei edes tarvitse puhua totta eikä itsekriminointisuojan takia kannata tuoda muutenkaan esille mitään itselleen vahingollista.
Riippuen laitoksesta ja tutkinnanjohtajasta tuon jälkeen menee muutama päivä tai kenties kuukausi ja kotiin tulee kirje, jossa poliisi ilmoittaa tutkinnan päätöksestä "ei rikosta" perusteella.
Jähmeä ja turhauttava prosessi varsinkin ensikertalaiselle, mutta ei tuossa nähdäkseni ole pienintäkään riskiä tuomiosta jos asia on yhtään siten kuin uutisessa sanotaan.