Eränkäynti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Torrakko
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Tänään aamulla hirvipassissa ollessa sain miltei ukkometsosta päähän. Koiramiesten havaintoja odotellessa päätettiin ottaa loppuporukalla lämpimikseen pieni ajo. Passiketju oli viritetty jyrkän töyrään laelle hieman jyrkän rinteen reunasta taaksepäin loivasti laskeutuvalle hakatulle aukealle. Seisoin hieman kyyristyneenä, tarkkailin etualaa sekä sivustoja ja kuuntelin ajomiesten lähestymistä. Niin teki myös rinteessä ollut ukkometso, joka totesi poikien tulevan huutelemaan pikkuisen liian lähelle ja käynnisti lentomoottorin.

Metso kiihdytti vauhtia kuin täyteen kuormattu toisen maailmansodan aikainen pommikone nousukiidossa ja ylittäessään nipin napin jyrkänteen reunan se tuli suoraan kohti allekirjoittaneen otsaa. Yllätys ja säikähdys oli varmasti molemminpuolinen ja jälkikäteen ajateltuna oli ollut viisas veto tyhjentää suoli ennen metsälle lähtemistä. Vauhtia ei selvästikään ollut vielä riittävästi, mutta lintu veti ”evasive maneuvers” -kahvasta miltei sakaten ja vältyimme törmäykseltä. Reilun kahden metrin päästä ja lopulta metrin puolitoista korkeammalta minusta katsottuna oikealta puolen se meni ohi. Komean näköinenhän se metso oli mutta nyt oltiin tekemässä hirveyksiä, joten seurasin sitä vain katseella.
 
Viimeksi muokattu:
Vanhinta poikaa tässä toista syksyä koulinu riistahommiin tosissaan. Viime vuonna oli kortto perässä eikä onnistunut. Käynti jatulintarhalla toimi ja saatiin kortto eksytettyä. Uhrit ja taiat selkeästi saivat meidät Tapion suosioon. Ei tyhjää reissua tälle vuotta. Progressiokin on ollut kova. Ekalta reissulta ensimmäinen saalis: tavi. Siitä teki poika iltapalat itselleen. Toiselta reissulta todella komea teerikukko kiväärillä. Siitä syötiin koko perhe. Viimeisimmältä reissulta tuli jackpot. Valtava ukkometso. 90cm pitkä. Pyrstö 60cm levitettynä. Itekki oon ampunu vaan yhden isomman. Ei huonosti 14 vuotiaalle. Lihat oli tänään palvautumassa. Tuosta saa herkkua ruisleivän päälle. Toinen täkkä joulupöytään.
 
Hienoa murretta siellä, pitää oikein miettiä mitä tarkoittaa: jatu, kortto ja täkkä 👍
 
Vanhinta poikaa tässä toista syksyä koulinu riistahommiin tosissaan. Viime vuonna oli kortto perässä eikä onnistunut. Käynti jatulintarhalla toimi ja saatiin kortto eksytettyä. Uhrit ja taiat selkeästi saivat meidät Tapion suosioon. Ei tyhjää reissua tälle vuotta. Progressiokin on ollut kova. Ekalta reissulta ensimmäinen saalis: tavi. Siitä teki poika iltapalat itselleen. Toiselta reissulta todella komea teerikukko kiväärillä. Siitä syötiin koko perhe. Viimeisimmältä reissulta tuli jackpot. Valtava ukkometso. 90cm pitkä. Pyrstö 60cm levitettynä. Itekki oon ampunu vaan yhden isomman. Ei huonosti 14 vuotiaalle. Lihat oli tänään palvautumassa. Tuosta saa herkkua ruisleivän päälle. Toinen täkkä joulupöytään.
Nyt on kunnollista!
 
Pitkästä aikaa mökkireissu ja lähtötohinoissa tuli mieleen, että kai se pitää haulikko ainakin ottaa matkaan. Nakkasin sen kummemmin ajattelematta pyssykän pussiin ja lähdettiin matkaan. Totta perkeleessä heinuriparvi rantakaislikossa ja värkissä liipaisinlukko kiinni. Avaimet tietysti kämpillä. Siinä sitten perjantai-illan kuuntelin ränkytystä ja mietin oliko oikea aika aloittaa taas kerran tupakkilakko 😁
 
Aika paha! Tupakkilakko kannattaa kuitenkin, antaa heinureiden kaakattaa. On muutamaankin kertaan tullut radalla kivääriä pussista otettaessa todettua, että lippaat jäi kaappiin. No, tuleepahan ainakin tähdättyä paremmin, kun se paikon lataaminen kestää pitkään. Metälle en vielä ole onnistunut lippaatta lähtemään.
 
Mikä turvallisessa aseenkäsittelyssä on niin vaikeaa?

" - - ase oli nojannut autoa vasten ja lauennut kaatuessaan."

Piti oikein kahdesti lukea, millaista se on, kun kaksi oin 75-vuotiasta miestä ovat lopettamassa metsästystä. Ei ole ihan eka kerta, kun jälkitunnelmissa sattuu ja tapahtuu.

Kertomuksia Keski-Suomesta. 40 ja 50-luvulla syntyneet "metsästäjät" Hirvimetsällä oli normaalia, että pullo kossua naamaan ja metsälle.
Yhdellä herkkä pystykorva, hyppäsi ojan yli, niin laukesi. Toinen oli useamman tunnon hukassa. Kuului laukaus. Ääntä kohti, niin löytyi ladosta ison uroshirven kanssa. Oli ampunut sinne latoon ja selitti sille kuolleelle elukalle, että hän ei pahalla tarkoittanut.
Samaan porukkaan kuuluva mies sorsametsällä oli osoittanut, että tuolla on sorsa. Toinen ampui ja samalla lähti osoittajan sormi.

Näitä juttuja olisi paljon. Nykyään suurin osa on jo puupalttoossa.
 
Ja höpöhöpöpaskaa iso osa.
 
Niin tai näin, turvallinen aseenkäsittely on opittava ja pidettävä mielessä. Eivätkä kaikki hulluimmat jutut ole "kaupunkitarinoita". Valitettavasti.

Mieleeni on jäänyt tapaus 50 vuoden takaa, kun hämäläispappa ampui poliisivenettä sorsana. Aamulehti kirjoitti siitä. Sheriffit olivat lähteneet katsomaan sorsakauden alun meininkiä, mikä ei ehkä ollut hyvä idea, kun lipuivat rantaan vihollisen suunnasta. Pappa näki liikkeen vähän peitteisesti, lepikon läpi.

Mitään hätää ei kellään ollut, koska etäisyyttä oli ihan liikaa (olisi ollut sorsallekin).
 
Oli iso vaikutus, kun isän kanssa sai kulkea metsällä Hän liikkui metsässä hiljaa ja ketterästi kuin intiaani vielä viisissäkymmenissä, kolmesti puhkiammuttu jääkäri. Ase oli kaveri ja tuttu. Polulla etummaisena kulkevalla oli piipuissa, muilla ei, ja oli harjoiteltu ilmaan heitettävien peltipurkkien avulla niin, että varmistin työnnettiin miltei samalla kun haulikko nousi poskelle. Ei tulipaniikkeja. Ampumiseen piti ottaa oma aika. Ei se tarkoita viivyttelyä vaan se on se sekunnin murto-osa, joka erottaa harkinnan ja hönöilyn, tähdätyn laukauksen ja hudin.

Pitkäpiippuisella sektoreista ja taustasta oli tiukat ohjeet. Hän oli syntynyt 1920-luvun alkupuolella. En ole missään niin hyvää koulutusta saanut.
 
Juu, tiukan asekäsittely ja tulikurikoulun minäkin kävin. Huolimattomuuteen puututtiin ja pelisäännöt selvät.
 
Back
Top