Eränkäynti

Onko terä itse taottu? Näyttäisi valmiille aihiolle, mutta jos on itse tehty niin nosta hattua. Hieman paremman näköinen kuin mitä itse väsäsin yläasteen metallitöissä, tai no oma puukonterä katkesi karkaisuvaiheessa opettajan antaessa sillä esimerkkisuorituksen. Opettaja syytti taonnan aikana syntynyttä hiusmurtumaa, minä syytin opettajaa... Eipä sillä, muotoilin terän enemmänkin epämääräiseksi pitkäksi sapelimaiseksi taisteluteräksi jolla ei tehnyt mitään kun ei tietotaitoa ollut ja vision oli että terän pitää olla päheän näköinen. Tilalle sain oikeasti käytännöllisen terän. :cool:

Kahva oli katastrofi sekin käytännöllisyyden kannalta (kapea, lyhyt, sormikuviointi keskenkasvuisen pojan mitoissa). Kotipaikan pajassa kyseinen puukko on vieläkin ja on sillä hommia tehty, isäukko vaan muotoili kahvan vähän uusiksi.

Että on tosiaan pikkuisen paremman näköinen on tuo teikäläisen malli.

EDIT: jaa niin eränkäynnistähän tässä oli kysymys. On hiljaista nyt, viime sorsakauden alussa otin haulikon ja kiväärin sekä leirivälineet (varustus painoi 30 kg) ja painelin yhden nevan taakse yöksi, kiikaroin elämää nevalle. Lähinnä tuo reissu oli juuri metsään pääseminen ja todella raskaan varustuksen testaaminen vasta postista tulleessa brittiläisessä 120 litran rinkassa, kyseisellä nevalla ei näy oikeastaan kuin kurkia.
Aiemmin olen pyrkinyt ainakin yhden yön viettämään maastossa jokaisena vuoden aikana, nyt vaan on aika hiljaista pari vuotta. Uusi lapsi tullut perheeseen joka minulla ilmeisesti vaikuttaa siten että en mielellään ole öitä pois kotoa. Tosin olen pyrkinyt ottamaan nyt tavaksi tehdä lasten kanssa metsäretkiä ainakin kerran viikossa vanhempi kävelee itse ja pienempi kulkee isin sylissä niin ei isi pääse lihomaan ja laiskistumaan, tuonkin kanssa vaan toteutuminen on aina vähän sitä ja tätä.

Muuten tulee metsällä käytyä kerran kyyhkyaikana (lähinnä tutkiskelen metsäkanalintutilannetta), kerran metsäkana-aikana ja pari kertaa jänismehtuun aikana. Yleensä mitään en saa, kun otan nuo enemmän treeneinä enkä metsästämisenä, eli eteneminen on kohtuu rivakaa kun pitää saada sopiva hegästyminen ja hiki päälle ja elukat kaikkoaa edeltä kaukana haulikkohollilta... Aiemmin kun kulki enemmän ja asennekin oli enemmän metsästyskeskeinen niin saalista tuli aika usein.


Urheiluprojekti vie ehkä vielä pari vuotta, sitten luulen että askel suuntautuu metsää kohden useammin. Kun talolaina on maksettu, pennut tarpeeksi vanhoja ja akkaa ei isäntä enää kiinnosta niin... Saatana kuukaudeksi jonnekin vaelluskelle joka toinen kuukausi. Vaeltaminen on etenkin se touhu joka jostakin syystä kiehtoo, ehkä siksi että kunnon vaelluksia en ole päässyt toteuttamaan. Metsästys nyt lopunviimein ei niin kummoista hommaa ole (etenkään kyttääminen), kalastus ei kiinnosta oikeastaan tippaakaan kun se on passiivista puuhaa myös, marjastus yms pienissä määrin ihan jees.
 
Viimeksi muokattu:
Joko olette taimenen tai siian perässä käyneet? Itse ajattelin rynnistää merelle viikonvaihteessa. Onko joku Kilpisjärvellä asti ja odottaa perinteistä vapun pilkkikisaa? :)
 
Joko olette taimenen tai siian perässä käyneet? Itse ajattelin rynnistää merelle viikonvaihteessa. Onko joku Kilpisjärvellä asti ja odottaa perinteistä vapun pilkkikisaa? :)

Muistanko oikein, että niissä kisoissa muutama vuosi sitten joku sai oikeasti kalan?
 
Muistanko oikein, että niissä kisoissa muutama vuosi sitten joku sai oikeasti kalan?

Se on sellainen kansanjuhla. Yhdellä kalalla voi päästä voittoon. Yleensä kuulemma on mukava hiihtokeli. En ole ollut siellä vappua viettämässä, mutta kutsuttu on.
 
Allekirjoittanut kalastaa, metsästää, sienestää ja tarkkailee luontoa joko koirien kanssa, tai ilman.
Metsäkauripukki on kaatunut vuosittain ja sarvet päätyvät seinälle. Pyrin ampumaan saaliin, joko
houkuttelemalla, tai hiippailemalla.
Hirvijahdissa kuluu syksyisin viikko tai pari. Kolmena syksynä olen käynyt ja kolme eläintä on
lopettanut maallisen vaeltamisensa Petran hönkäisystä.
Pienriistaa en juurikaan harrasta, mutta siihen pitäisi kyllä satsata. Toisaalta parin ruokintapaikan
ylläpitokin on ihan mukavaa harrastamista riistanhoidon parissa.
Metsäkanalintujahti alkanut kiinnostamaan entistä enemmän.

Kalastuspuolella harrastepohjaa on nappulasta asti. Lohia, taimenia isoja särkikaloja jne.
Edelleenkin jaksaa innostaa, vaikka saaliskeskeisyys on hävinnyt. Ympäri pohjolaa on tullut
mentyä ja kotimaassa Ahvenanmaa pitää mielestäni ykköspaikkaa kauneimpana osana maatamme.

Sienestys! Huippu hommaa. niin työaikana (suunnistamisen ohessa), kuin vapaa-aikana.
Tulispa jo syksy...
 
Korvasienet, nuo mytologiset piirteet saaneet sienet loistavat poissaolollaan, vaikka niitä on iltaisin etsitty.
Tuomitsen lajin yhtä yleiseksi, kuin yksisarvisen.
Työaikana kuitenkin tullut tänään bongattua kyy, vaskitsa, rantakäärme, metsäkauriita, hirvi, valkohäntäpeura,
kettu, supi ja pirunmoinen lajisatsi erillaisia merilintuja ja vielä yksi teerikukko.
 
Itsellä tuli viikonlopun retkellä bongattua 2 strutsia, jokunen villisika, valkoselkätikka, kalasääski ja lepakko.
 
Tähän löyhästi otsikkoa mukaillen.

Ystäväni tontilla järvenrannalla on ollut vilskettä viime viikkojen aikana. Hanhikarjat ovat pitäneet majaansa ja hanhien mukana sitten normi meri- ym. kotkat ilmestyvät. Lähes ympäri vuorokauden lintuharrastajat miehittävät rantaa. Ja sitten se tapaus. Merikotka, joka on luuhannut kohta viikon tuolla mestalla on kokenut todellisen paskamyrskyn. Voi sanoa, että kun paska osuu tuulettimeen, se tapahtuu kirjaimellisesti.

Kotkaparka on liitänyt noin 20 metrin korkeudella, kun se on tullut yllätetyksi. Laskukiidossa ollut kanklattava hanhikarja on tullut yli noin 40 metrissä ja pommittanut, kuten sen tapana on laskukiitotapahtumassa, teevadin kokoisia rätkösiä ja todennäköisesti kotka otti pahaa osumaa ja putosi järveen siinä rannassa. Se oli aikansa peppuroinut järvessä ja muutaman yrityksen jälkeen noussut nöyryytettynä siivilleen. Näkijät ovat varmoja, että siihen osui yksi tai useampi pommi, kenties jopa täsmäsellainen silmikkoon ja ilmojen kuningas koki nöyryyttävän tappion. Kaikkea sitä hitto luonnossa tapahtuu.

Susitapahtuma. Jahtimies oli dreeverinpennun kanssa metsällä. Pentu oli ansiokkaasti jo ajellut jänistä. Sitten tuo koira oli hiljentynyt ja metsästäjä oli kuunnellut, että mihin hittoon se hävisi. Sitten kuului rapse selän takaa ja mies kääntyi: alle 10 metrin päässä oli susi roikottanut hellästi hampaissaan koiraa. Ukko karjaisi ja koira putosi ikenistä, rumat reiät nahkaan ja stressiperäinen reaktio koiralle ja eikun eläinlääkäriin. Susia näillä alueilla on nyt ja paljon. RKTLn tosiaikaiseksi sanottu sivu ei taida ihan pysyä mukana, koiratapahtumia useita varovaisuudesta huolimatta. Muutama alue käytännössä mahdoton koirille, koiriin erikoistuneet hukat ovat pirullisen röyhkeitä ja rohkeita. Pieni pöläyttely tekisi terää. En ole sudenvihaaja, päinvastoin, mutta röyhkeiksi äityvät sudet eivät ole kovin mukavia.
 
Susitapahtuma. Jahtimies oli dreeverinpennun kanssa metsällä. Pentu oli ansiokkaasti jo ajellut jänistä. Sitten tuo koira oli hiljentynyt ja metsästäjä oli kuunnellut, että mihin hittoon se hävisi. Sitten kuului rapse selän takaa ja mies kääntyi: alle 10 metrin päässä oli susi roikottanut hellästi hampaissaan koiraa. Ukko karjaisi ja koira putosi ikenistä, rumat reiät nahkaan ja stressiperäinen reaktio koiralle ja eikun eläinlääkäriin. Susia näillä alueilla on nyt ja paljon. RKTLn tosiaikaiseksi sanottu sivu ei taida ihan pysyä mukana, koiratapahtumia useita varovaisuudesta huolimatta. Muutama alue käytännössä mahdoton koirille, koiriin erikoistuneet hukat ovat pirullisen röyhkeitä ja rohkeita. Pieni pöläyttely tekisi terää. En ole sudenvihaaja, päinvastoin, mutta röyhkeiksi äityvät sudet eivät ole kovin mukavia.

Olisiko Jahtimies jäänyt ikinä kiinni mikäli olisi tehnyt reiän suteen ja polkenut raadon suohon?
 
Vaikea sanoa. Seuruejahdissa: kyllä.

Minulla ainakin olisi hirvittivän suuri houkutus yksin ollessa ampua vastaantullut susi varsinkin, mikäli se olisi jo käynyt koiraan kiinni... Jos sudentalja olisi vielä ulkovarastossa odottamassa käsittelyä ja oikein haluaisin mehustella ja jakaa susikokemukseni, niin saattaisin myös kertoa, tai siis kertoisin kaverin painaneen liipaisinta karjaisseen voimallisesti, jolloin susi kuin taikaiskusta "katosi".

Luenko nyt rivien välistä jotain sellaista mitä sinne ei ollut kirjoitettu?
 
Kovasti ovat sudet lisääntyneet myös mökkimaisemissani keskisemmässä Suomessa. Joitakin vuosia sitten oli kolme, sitten viisi ja neljä-viisi vuotta sitten oli muistaakseni kahdeksan. Sikiäväthän ne, kun on tilaa. Pikkukylät kuolleet ja kahden taajaman välillä 50 km etupäässä metsää, pari viljelijää vielä siinä välimaastossa. No se minun mökkini on keskellä ei mitään, ja marjapuskissa on milloin karhunpaska ja milloin metsästä löytyy susien ahmiman hirvenvasan jäännökset.

On hyvä, että susia on useampi, koska lauma kykenee vaivattomasti kaatamaan myös täyskokoisen hirven. Yksinäinen vaeltajasusi olisi se koirien ja lampaiden kannalta häijyin.

Hirviä suden saaliina ja ravintona ajatellen - kun tässä otetaan huomioon, että saalishirvistä on ehkä puolet vasoja ja puolet aikuisia - niin yksi susi tarvitsee vuosittain ravinnokseen kymmenkunta hirveä. Kahdeksan tarvitsee 80 jne. Syöväthän ne majavia ja mäyriäkin tietysti.

Liian suuri kanta on ongelma, koska susilta loppuu se "metsän vilja" ja silloin alkavat talon nurkalla olevat päkätit ja muu helpompi pala kiinnostaa.
 
Oiva Kainulainen kertoo omasta kokemuksestaan Ilomantsissa kymmenen vuotta sitten

“Tämä meidän pihaan tullut keväinen hukanpentu tai koko poikue, jota vain ei tapahtuman vuoksi huomattu, seurasi emäntää lenkkireissun jälkeen. Hänellä oli koira mukanaan ja heti heidän saavuttuaan kotiin alkoi tapahtua.

Havahduimme koiran haukuntaan ja vilkaisin keittiön ikkunasta mikähän sillä on, kun noin kiivaasti haukkui talon rappusilla. Ikkunan alla lähestyi susi.

Koiran luo tultuaan Jekku nuuhkaisi hukkaa nenästä, niinkuin koirilla yleensä on tapana. Susipa ei nuuhkaissutkaan vaan iski hampaansa koiran lapoihin, nosti rappusilta maahan.

Tässä vaiheessa juoksin koiralle avuksi ja rappusilla yritin huutamalla karkoittaa pedon, joka ei reagoinut huutoon mitenkään. Seuraavaksi kun se yritti käydä Jekun kurkkuun, tempaisin rappuharjan, juoksin hukan viereen ja iskin harjalla.

Harja osui hukan otsaan, siltä lähti taju ja se kaatui kupeelleen maahan. Harjan varsi katkesi kahteen osaan iskun voimasta ja huusin emännälle, että toisi jotain kättä pitempää. Emäntä toi hiilikoukun, umpiteräksestä valmistetun.

Hujautin sillä sutta kalloon mitä nyt voimia minulla sattui olemaan. Koira selvisi shokistaan ja kannoin sen häkkiin. Mitään vaurioita en havainnut, mutta soitin kuitenkin eläinlääkärille, joka sattui olemaan päivystämässä lähikaupungissa, eikä siihen hätiin päässyt tulemaan.

Seuraavaksi soitin poliisille, joka ei meinannut uskoa tapahtumaa.... että hiilikoukulla tapoit... Selvittely kesti muutaman viikon. Omaisuutta, johon koirakin kuuluu, saa puolustaa ja suden lopetus oli sen verran kivuton ja nopea, ettei siitäkään tullut syytettä.

Luonnonsuojelu puolelta tuli uhkailuja, muttei käytännössä tullut mitään konfliktia. Poliisi olisi ollut apuna jos jotain olisi tullut.”
 
Tuossa on viimeisin tilanne, toissapäivän uutinen. Tuli muuten metsämiehelle tuskanhiki ilman asetta.

Karppisen koira liikkui vähän matkan päässä omistajastaan metsässä, kun se alkoi haukkua hirveä. Karppisen mukaan metsästä ilmestyi viisi sutta, joista kaksi oli täysikasvuisia ja kolme pentuja. Sudet iskivät kiinni koiraan.

Kun Karppinen näki sudet, hän juoksi niitä kohti, jäi 30 metrin päähän ja yritti huutaa ne pois koiran kimpusta. Hänellä ei ollut kivääriä mukanaan sillä hetkellä.

– Huusin kurkku suorana koiraa mitä ikinä itseltä jänteistä lähti. Sillä lähti kolme sutta ja kun koira pääsi irti, se tuli minun luokseni. Kaksi susista ei lähtenytkään pois, vaan ne lähtivät kiertämään minua vasemmalta ja oikealta. Siinä iski puolihillitön paniikki, että tulevatko ne minun päälleni. Huusin täysillä niille ja kyyhötin odottaessani, että pääsen pois.

Lähimmillään sudet tulivat 30 metrin päähän. Karppinen huusi ja pysyi paikallaan. Kun Karppisen kaveri ehti paikalle, toinen susista oli ehtinyt kiertää hänen selkänsä taakse. Sudet lähtivät, kun metsästyskaverit tulivat paikalle.

– En ole ikinä törmännyt tällä tavalla susiin. En tiennyt mitä tehdä, kun koira on toisessa kädessä ja sudet lähellä, eivätkä ne meinanneet lähteä huutamalla mihinkään.

Etelän Jane-niminen metsästyskoira sai pahat raatelujäljet. Sille laitettiin kuusi tai seitsemän tikkiä. Koiraa raadeltiin pahasti varsinkin takaruumiista, ja se on Karppisen mukaan kauttaaltaan mustelmilla.

– Koira on vielä hengissä, mutta eläinlääkäri sanoi, että on ihme, jos se selviää.

Syksyn aikana sudet ovat raadelleet muitakin koiria.


http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015101320512696_uu.shtml
 
Mutta eräelämään.

Yksin on saanut viime aikoina kulkea. Pojat kasvoivat teini-ikään ja kaverinsa ovat tuolla jossain nurkilla. Mitä sitä nyt ukon kanssa merelle tai metsälle enää.

Olen iloinen siitä, että sain kaikki herkut elämästä noiden vuosien aikana. Sain nähdä pokien parhaan intiaaniajan, sen joka loppuu viimeistään 12-vuotiaana. Ei sellaista oppimisen iloa, uteliaisuutta ja elämän riemua ole sen jälkeen. Ja kalastuksen ilo tarttui poikiin. Nyt vain menevät kavereitten kanssa. Ehkä joskus vuosien päästä tehdään yhdessä vielä yksi Lapin retki tai meriretki. Kuka tietää. Tärkeintä on, että elävät tyytyväisinä ja kunnioittavat elämää ja luontoa.

Opetin tyttärenikin kalastamaan, vaikka hän valitsikin hevostallit eräelämän sijasta. Ensi reissullamme, hänen ollessaan viiden vanha, hän sai kolme ahventa ja hauen.

Pikkuisen kuitenkin miettii, miten nopeasti se elämä menee. Monet eivät ole lastensa kanssa ollenkaan ennen kuin "joskus" ja silloin se on jo mennyt. Minä olen saanut olla. Olemme yhdessä suunnistaneet sumussa, nähneet auringonlaskuja, nostaneet pienimmän suonsilmästä, tehneet lukuisat tulet, koukuttaneet hauet, savustaneet jättiahvenia, onkineet säynäviä ja uineet ja saunoneet iltayöhön.


DSCI0645.JPG
 
Mutta eräelämään.

Yksin on saanut viime aikoina kulkea. Pojat kasvoivat teini-ikään ja kaverinsa ovat tuolla jossain nurkilla. Mitä sitä nyt ukon kanssa merelle tai metsälle enää.

Olen iloinen siitä, että sain kaikki herkut elämästä noiden vuosien aikana. Sain nähdä pokien parhaan intiaaniajan, sen joka loppuu viimeistään 12-vuotiaana. Ei sellaista oppimisen iloa, uteliaisuutta ja elämän riemua ole sen jälkeen. Ja kalastuksen ilo tarttui poikiin. Nyt vain menevät kavereitten kanssa. Ehkä joskus vuosien päästä tehdään yhdessä vielä yksi Lapin retki tai meriretki. Kuka tietää. Tärkeintä on, että elävät tyytyväisinä ja kunnioittavat elämää ja luontoa.

Opetin tyttärenikin kalastamaan, vaikka hän valitsikin hevostallit eräelämän sijasta. Ensi reissullamme, hänen ollessaan viiden vanha, hän sai kolme ahventa ja hauen.

Pikkuisen kuitenkin miettii, miten nopeasti se elämä menee. Monet eivät ole lastensa kanssa ollenkaan ennen kuin "joskus" ja silloin se on jo mennyt. Minä olen saanut olla. Olemme yhdessä suunnistaneet sumussa, nähneet auringonlaskuja, nostaneet pienimmän suonsilmästä, tehneet lukuisat tulet, koukuttaneet hauet, savustaneet jättiahvenia, onkineet säynäviä ja uineet ja saunoneet iltayöhön.


DSCI0645.JPG
Älä huoli. Niin niiden lapsien täytyykin olla tässä vaiheessa siipiään kokeilemassa. Nuo eräkokemukset ovat kuitenkin painuneet selkärankaan ja hautuvat siellä. Usko pois, minä tiedän. Viimeistään vähän reilu parikymppisinä tulee toinen ”aalto”, joka sitten kestää koko elämän. Nuorena aikuisena sitä vasta olikin aikaa harrastaa luonnossa liikkumista, ja kyllä ukkokin otetaan mukaan.:)
Kunhan saavat lapsia, voi tulla toinen suvantovaihe, mutta kyllä sekin ohi menee.
Elämä menee kiertoaan.
 
Back
Top