EU:n taisteluosastojen kokoaminen vaikeuksissa

vehamala

Kenraali
Mod
Lahjoittaja
#21
Häkämies Ylelle: Taisteluosastojen jatkoa mietittävä

http://elisa.net/uutiset/kotimaa/?id=51862665

Puolustusministeri Jyri Häkämies pitää ongelmallisena sitä, ettei EU ole löytänyt taisteluosastoille järkevää tekemistä.

Puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok.) mielestä Suomen osallistumista EU:n taisteluosastojen toimintaan on syytä arvioida uudelleen nyt alkaneen päivystysvuoron päättyessä.

Häkämies sanoi Ylen haastattelussa, että hän ei ole toistaiseksi valmis luopumaan EU-joukoista. Hänen mukaansa on kuitenkin ongelma, ettei EU ole löytänyt päivystäville taisteluosastoille järkevää tekemistä ja tästä ongelmasta täytyy keskustella.

Suomi päivystää alkaneella puolivuotiskaudella sekä Ruotsin että Hollannin johtamissa taisteluosastoissa. Valmiudessa on noin 300 suomalaissotilasta.

Muun muassa eduskunnan puolustusvaliokunta on aiemmin vaatinut, että järjestelmä mietitään uusiksi, sillä rahankäytön tehokkuudessa on toivomisen varaa. Kolme vuotta sitten perustettuja joukkoja ei ole lähetetty tehtävään kertaakaan, ja silti valmiuden ylläpitäminen maksaa.
 

Hösseli

Kapteeni
Lahjoittaja
#22
Ja kuinka ollakaan, keskustelun ajankohdaksi vaikoitui tälläkin kertaa Häkämiehelle tyypillisesti vaalien jälkeen.
 
#23
Hösseli kirjoitti:
Ja kuinka ollakaan, keskustelun ajankohdaksi vaikoitui tälläkin kertaa Häkämiehelle tyypillisesti vaalien jälkeen.
Rohkeatahan se olisikin, jos tuon nyt _ennen_ vaaleja ottaisi puheeksi...
 

vehamala

Kenraali
Mod
Lahjoittaja
#24
juhapar kirjoitti:
Rohkeatahan se olisikin, jos tuon nyt _ennen_ vaaleja ottaisi puheeksi...
Tai ylipäätään mitään _oikeaa_ asiaa !
Ennen vaaleja vain hymistellään ja tarjotaan rahvaalle sirkushuveja :mad:
 

koponen

Kenraali
Lahjoittaja
ELSO 2.0
#25
Tietyllä tavalla suomalaiseen yhteiskuntajärjestelmään sopisi paremmin lyhyempi vaalikausi parlamentille. Nyt on ollut jo jonkin aikaa etsikkoaika vaikuttaa tulevien hallitusohjelmien kirjoittamiseen. Kohta sitten katsotaan keiden keitokset lyödään yhteen. Ei sillä etteikö satulastakin tule lisää tekstiä ohjelmiin.

EU-taisteluosastojen suhteen taitaa kummitella raskaasti se kun hiiri kissalle EU-puolustusliittoa teki, tässä taannoin.
 
#26
vehamala kirjoitti:
juhapar kirjoitti:
Rohkeatahan se olisikin, jos tuon nyt _ennen_ vaaleja ottaisi puheeksi...
Tai ylipäätään mitään _oikeaa_ asiaa !
Ennen vaaleja vain hymistellään ja tarjotaan rahvaalle sirkushuveja :mad:
Niinpä. Olipa kyse sitten hallituksesta tai oppositiosta...
 
#27
Ei Suomikaan taistelujoukkoja mihinkään tarvinnut

skärdis kirjoitti:
Tuskin yllättää muita kuin suomalaisia.
Suomalaiset toimittajat eivät hoksanneet, että EUBG oli Suomelle vain keino päästä NATO Response Forceen sertifioitavaksi.

Sotilaspuolen on ilmeisesti täytynyt koko ajan tietää, että koko ohjelma on sinänsä huijausta muun kuin NRF -sertifoinnin suhteen.

Se kuitenkin on moraalitonta, että EUBG:hen käytettiin kriisinhallintavaroja, joista puolet tuli UM:Ltä.
 

adam7

Ylipäällikkö
#28
RE: EU:n taisteluosastojen kokoaminen vaikeuksissa

Tämä näyttää menneen ohi täällä.


http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=UTP+40/2005+11.+UM+11.05.2012&base=euykirj&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD

Jossa lopussa todetaan:

Suomi kehittää nopean toiminnan kykyjä ja erikoisosaamisalueita osallistumalla Euroopan unionin taisteluosastoihin (EUBG) ja Naton nopean toiminnan joukkoihin (NRF).

Suomi on osallistunut EU:n taisteluosastojen valmiusvuoroihin vuosina 2007, 2008 ja 2011, ja Suomi panostaa jatkossakin EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseen myös taisteluosasto-osallistumisen kautta. Ruotsi suunnittelee toimimista EU:n pohjoismaisen taisteluosaston (Nordic Battle Group, NBG) johtovaltiona vuoden 2015 ensimmäisellä puoliskolla. Suomen osallistuminen pohjoismaisen taisteluosaston valmiusvuoroon vuonna 2015 on luontevaa jatkoa aiemmalle taisteluosastoyhteistyölle. Ennen uutta osallistumista on tarkoitus keventää kansallista toimintamallia valmiusvuoroihin osallistumisen ja niihin valmistautumisen osalta siten, että valmiusvuoroihin pyritään asettamaan joukkorekisterin mukaisia valmiita joukkoja kustannusten alentamiseksi. Myös Ruotsi suunnittelee keventävänsä kansallista toimintamalliaan taisteluosastojen osalta kustannusten alentamiseksi.

Kuluvana vuonna Suomi osallistuu ensimmäisen kerran Naton nopean toiminnan joukkojen toimintaan RFP (Response Forces Pool) -joukkopoolissa. Naton nopean toiminnan joukkojen toimintaan osallistuminen ei edellytä joukkojen asettamista korkeaan valmiuteen. Mikäli Nato täydentäisi välittömän valmiuden joukkoaan RFP-joukkopoolin joukoilla, tapahtuisi kansallinen harkinta ja päätöksenteko Suomen osalta kriisinhallintalaissa säädetyllä tavalla.

Suomen osallistumista Naton nopean toiminnan joukkojen toimintaan jatketaan suunnitelman mukaisesti. Vuodeksi 2013 RFP-joukkopooliin on ilmoitettu maavoimien erikoisoperaatio-osasto. Vuodeksi 2014 joukkopooliin ilmoitetaan ilmavoimien valmiusyksikkö ja vuodeksi 2015 merivoimien rannikkojääkäriyksikkö. Suomen kannalta NRF on tärkeä kahden ja monenvälisen yhteistyön sekä suorituskykyjen kehittämisen väline. Sen hyödyntäminen kehittää merkittävästi puolustusvoimien kykyä vastata kaikkiin lakisääteisiin tehtäviin.

Suomen kannalta ennakoivat päätökset nopean toiminnan joukkojen toimintaan osallistumisesta vahvistavat kriisinhallinnan suunnitelmallisuutta ja resurssien käytön optimointia. Puolustusvoimien kannalta ennakointi mahdollistaa suorituskykyjen pitkäjänteisen kehittämisen ja varautumisen niiden käyttöön sekä parantavat osallistumismahdollisuuksiamme harjoitustoiminnassa. Osallistumista nopean toiminnan joukkoihin jatketaan puolustusministeriön hyväksymän suunnitelman mukaan.

Suomi osallistuu YUTP:n ja YTPP-kriisivalmiutta ja kriisinhallintarakenteita arvioivaan kriisinhallintaharjoitukseen (Multilayer 12), joka järjestetään 1.-26.10.2012. ML12-harjoitus korvaa tänä vuonna CME- ja MILEX-harjoitukset. Kyse on EU:n kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan suunnittelu- ja päätöksentekomekanismien ja sen eri siviili- ja sotilastoimijoiden strategisen tason harjoituttamisesta
Eipä ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja ole kovasti pitänyt meteliä tästä....
 
Top