Europarlamentin vaalit 2024

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja skärdis
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Validi ehdotus. Tosin mainitsemasi demokratian kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä, mitä hieman tuossa ylempänä ihmettelin. Liittovaltioltahan tuo haiskahtaa, kuten USA:ssa, missä edustajien määrä kaikilla osavaltioilla sama väkiluvusta riippumatta. Senaattiko se noin oli järjestetty?
Senaatti on tosiaan järjestetty noin, mutta kongressi on kaksikamarinen. Edustajainhuoneen paikkamäärä perustuu väkilukuun.

Onhan EU:ssa toki myös Eurooppa-neuvosto joka koostuu valtioiden päämiehistä, eikös Orban juuri tuolla jumita kun vaaditaan yksimielisyys?

Ja sitten on komissio eli ilmeisesti ns. hallitus, ja lisäksi Euroopan unionin neuvosto. Hienoa kun kuvio on selkeä tavalliselle kansalaiselle.
 
Kivirantaa itse alustavasti katselin. Nuori, todella kielitaitoinen ja innokkaalta (aikaansaavalta) vaikuttava kaveri. Ei liian öyhö, sillätavalla että lähtee vastustamaan vaan kaikkea mitä EU:sta tulee. Eikä yhden asian henkilö, esim ajaa vain vaikkapa pakolaispolitiikkaa.
Melko vähiin käy hyvät vaihtoehdot, itse lasken nykyiset kansanedustajat vaihtoehdoista pois.
 
Senaatti on tosiaan järjestetty noin, mutta kongressi on kaksikamarinen. Edustajainhuoneen paikkamäärä perustuu väkilukuun.

Onhan EU:ssa toki myös Eurooppa-neuvosto joka koostuu valtioiden päämiehistä, eikös Orban juuri tuolla jumita kun vaaditaan yksimielisyys?

Ja sitten on komissio eli ilmeisesti ns. hallitus, ja lisäksi Euroopan unionin neuvosto. Hienoa kun kuvio on selkeä tavalliselle kansalaiselle.
Syy, miksi senaatissa on 2 edustajaa per osavaltio on suojata osavaltioitten asemaa. Mielestäni Suomessakin pitäisi muuttaa kaksikamariseen edustaan niin, että alahuone olisi valittu kuin nykyinen, mutta ylähuoneessa jokaisella maakunnalla/vaalipiirillä olisi yhtä monta edustajaa. Ja samalla pitäisi siirtyä presidenttijohtoiseen toimeenpanovaltaan.
 
Eurovaaliketju, joten spoileriin:
Rapia viisi miljoonaa asukasta ja lisää rakenteita?
Meillä on ennestäänkin ihan järkyttävä hallintohimmeli: Kuntataso, aivan järjettömän suuri määrä kuntia väestöön nähden, alueet, läänitkin (ei vaaleja) tekee kai jotain, eduskunta, TP ja europarlamentti. Sitten pitäis parlamenttiin lisätä vielä toinen kammari? Ei saatana, kyllä olisi poliitikoilla toisissaan väistelemistä.
Hallintoa ja virkakuntaa pitää raakasti pienentää, miten helvetissä tämä nykyinenkään himmeli saadaan kustannettua ja jotenkin järkevästi kontrolloitua?
 
Ovatko nyt esimerkiksi PS:n Simo Grönroos ja jo mainittu Teija Makkonen "huonoja". Itse ainakin aion äänestää sellaista, joka ei tällä hetkellä ole kansanedustaja.
Itse äänestin Makkosta vähän samalla periaatteella. Makkonen sotatieteen maisterina tuskin on Venäjän etujen ymmärtäjä kuten valitettavasti jotkut PS-listalla.
 
Hävettää sanoa, että harvinaisen vähän on tullut perehdyttyä ehdokkaiden taustoihin. Toverin jättäisin mieluusti eduskuntahommiin joten eiköhän se Aaltolaan kallistu. Kulmuni on kyllä aina jotenkin miellyttänyt, mut jos nyt ajateltaisiin vaan muullakin kun... Ei paljon auta vaalikoneet. Jostain kumman syystä tarjoavat aina pahimmat hörhöt 😁
 
Ei mitään Pekka Toveria vastaan, päinvastoin, mutta aika nopeasti on vaihtamassa maisemaa kun vasta reilu vuosi on oltu eduskunnassa. Jotenkin ajattelisin että enemmän annettavaa Suomessa kuin EU-parlamentissa. Tietysti jos Kokoomusta äänestää joka tapauksessa niin ehkä sitten, siellä on listalla kuitenkin Sirpa Pietikäinen vasemmiston myyränä joka helposti livahtaa läpi.
 
Toveri on jo wanha mies, eli on toimittava nopeasti jos meinaa. Toisia mahdollisuuksia ei välttämättä tule.
 
Suomi on ollut tilanteessa, jo ainakin 16 vuotta, jossa jaettu enemmän kuin ansaitttu, sen takia velkaantuminen on räjähtänyt. Talous Suomessa on täysin onnettomissa kantimissa, sekä yksityinen että julkinen. Muista pohjoismaista ollaan jääty aikoja sitten ja nykyään ollaan EU-maidenkin pohjalla. Luulisi että alettaisiin vähitellen tajuamaan että Suomessa harjoitettu politiikka on ollut täysin harhaista. Kaikki raha kiertää valtion kautta ja se vähenee koko ajan VAIKKA velkaa otetaan pää märkänä.

Jos ei EU regulaation supervaltana ja teknologiakuristajana miellytä niin ehkä ääni Aura Sallalle voisi kiinnostaa kuten itellä meni?
 
Ei mitään Pekka Toveria vastaan, päinvastoin, mutta aika nopeasti on vaihtamassa maisemaa kun vasta reilu vuosi on oltu eduskunnassa. Jotenkin ajattelisin että enemmän annettavaa Suomessa kuin EU-parlamentissa. Tietysti jos Kokoomusta äänestää joka tapauksessa niin ehkä sitten, siellä on listalla kuitenkin Sirpa Pietikäinen vasemmiston myyränä joka helposti livahtaa läpi.
Tämä on olennaista muistaa !
Jos erehdyt äänestämään kokoomusta niin äänesi hyödyttää viherkommunisti pietikäistä !
On käsittämätöntä että kokoomus pitää tuota listoillaan, mutta niin pitkään kun pitää ei kokoomusta pidä äänestää.
 
Kaikki kristillisten ehdokkaat on minulle täysin vieraita. Mutta jos joku on perehtynyt, niin olisiko siellä sellaista joka ymmärtää ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa kuten me täällä maanpuolustus.netissä 😎? Ja jos vielä puolustaisi suomalaista maa- ja metsätaloutta, metsästystä ja (vienti)teollisuutta.

Jos ääneni sattuu menemään persuille, niin Makkoselle.

Aika monella tuntuu olevan halua pitää Pekka Toveri suomessa kansanedustajana. Minulla sama ajatus.
 
Kaikki kristillisten ehdokkaat on minulle täysin vieraita. Mutta jos joku on perehtynyt, niin olisiko siellä sellaista joka ymmärtää ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa kuten me täällä maanpuolustus.netissä 😎?
Vaalikoneita kun katsastelin, niin KD:n Eija-Riitta Korhola vaikutti vastauksiensa, ja ennen kaikkea niiden perustelujen puolesta järki-ihmiseltä.
Ja jos vielä puolustaisi suomalaista maa- ja metsätaloutta, metsästystä ja (vienti)teollisuutta.
Ainakin on jyrkästi sitä mieltä, että EU ei sanele, miten Suomessa saa kaataa metsää. Noihin muihin en mene sanomaan; en perehtynyt niin paljoa.

Korholan puolesta puhuu myös se, että on ollut pitkään meppinä, eli tietää miten siellä toimitaan ja saattaa olla verkostojakin valmiina.
 
Back
Top