Alustus:
Mietin tässä yön hiljaisena tuntina lastani. Hän on sen ikäinen ettei ole vielä "juurtunut" mihinkään.
Tuli mieleen oma sukuhistoria. Sen mitä tiedän niin minulla on ollut esi-isiä Preussissa ja monen mutkan kautta lähempiä isovanhempia Karjalassa. Vanhemmistani toinen on ns. "varttievakko" ja muutoin he ovat 100% etelä-pohjalaisia, jollainen koen itsekin olevani. Pointti mitä ajan takaa on, että koen olevani eteläpohjalainen, koska olen elänyt ja kasvanut siellä. Muistan lapsuudesta isovanhempia jotka kaipasivat Karjalaan, mutta en minä sinne mitään hinkua ole kokenut... Kuten en sattuneesta syystä Kaliningradiinkaan.
Oma elämä on sellaisella uralla, että voin ottaa emännän ja mukulan mukaan sekä erittäin helposti vaihtaa maata ilman mitään työ- tai muita siteitä Suomeen.. No talo jää, mutta se on oma tarinansa. Mietin siis tässä vaan, että mitäs sitten jos ja kun tulee sota? -Mulla on mahdollisuus kasvattaa lapsi jossain geopoliittisesti turvallisemmassa maassa, kuin Suomessa jossa pisin matka Venäjälle on rapiat 500km. Miksi en nostaisi kytkintä Suomesta ja lähtisi johonkin muualle minne lapsi kasvaa ja jonka hän kokee omana kotinaan? Toiseksi pahin skenario on, että koen koti-ikävää (vaikkakin olen matkustellut paljon) ja vietän Suomessa viitisen kuukautta vuodessa. Samalla puhun Suomesta, kuin isovanhempi kertoi Karjalasta: Se on minun murhe, jos niin kävisi ei hänen. Pahin skenario olisi, että olisin jossain muualla ja Suomeen hyökättäisiin. Brutaalin rehellisesti mietittynä en tiedä mitään muuta, kuin Suomi maana (ja se samainen talo josta aiemmin mainitsin) jota haluaisin puolustaa. Järjestelmä on omaan makuuni liian vasemmistolainen ja ne läheiset jotka jäisivät sodan alle toimittaisin joka tapauksessa johonkin turvaan. No siinä sitten tulisi oma kamppailunsa: Lähtisinkö turvallisesta maasta missä rakkaat ihmiset ovat puolustamaan Suomea jolla ei sinällään ole mitään muuta annettavaa, kuin vitutusta ja pahaa mieltä? -Asia ei ole ihan niin yksinkertainen miltä se kuulostaa; Nyt ryssän hyökättyä isommalla voimalla Ukrainaan olen oikeasti kamppaillut tämän kysymyksen kanssa. Aiemmin olisin vastannut suorilta, että en jää Suomeen mutta kyllä vain joku voima täällä pitää ja tänne vetää... No, ettei mene täysin ot:ksi niin asiaan: Kuten sanottua omat juuret on Saksassa ja Karjalassa, mutta en minä ole saksalainen, enkä karjalainen: Suvut liikkuu ja ihmiset siinä mukana. Mitä jos minun lapseni ei enää kokisi olevansa suomalainen ja sillä tavoin pitäisin hänet paremmassa turvassa TAI ainakin antaisin vaihtoehdon jossa hän voi aikuisena valita tuleeko kylmän käydessä puolustamaan synnyinmaataan vai kokeeko uuden maan olevan kotimaa.
Tähän asti ajatusketjussa päästyäni, tuli tenkkapoo josta pääsen tämän jokseenkin lyhyen alustuksen jälkeen asiaan:
Mikä maa on mielestäsi niin geo-, kuin poliittisesti turvallinen vähintään tulevat 100 vuotta?
Mietin tässä yön hiljaisena tuntina lastani. Hän on sen ikäinen ettei ole vielä "juurtunut" mihinkään.
Tuli mieleen oma sukuhistoria. Sen mitä tiedän niin minulla on ollut esi-isiä Preussissa ja monen mutkan kautta lähempiä isovanhempia Karjalassa. Vanhemmistani toinen on ns. "varttievakko" ja muutoin he ovat 100% etelä-pohjalaisia, jollainen koen itsekin olevani. Pointti mitä ajan takaa on, että koen olevani eteläpohjalainen, koska olen elänyt ja kasvanut siellä. Muistan lapsuudesta isovanhempia jotka kaipasivat Karjalaan, mutta en minä sinne mitään hinkua ole kokenut... Kuten en sattuneesta syystä Kaliningradiinkaan.
Oma elämä on sellaisella uralla, että voin ottaa emännän ja mukulan mukaan sekä erittäin helposti vaihtaa maata ilman mitään työ- tai muita siteitä Suomeen.. No talo jää, mutta se on oma tarinansa. Mietin siis tässä vaan, että mitäs sitten jos ja kun tulee sota? -Mulla on mahdollisuus kasvattaa lapsi jossain geopoliittisesti turvallisemmassa maassa, kuin Suomessa jossa pisin matka Venäjälle on rapiat 500km. Miksi en nostaisi kytkintä Suomesta ja lähtisi johonkin muualle minne lapsi kasvaa ja jonka hän kokee omana kotinaan? Toiseksi pahin skenario on, että koen koti-ikävää (vaikkakin olen matkustellut paljon) ja vietän Suomessa viitisen kuukautta vuodessa. Samalla puhun Suomesta, kuin isovanhempi kertoi Karjalasta: Se on minun murhe, jos niin kävisi ei hänen. Pahin skenario olisi, että olisin jossain muualla ja Suomeen hyökättäisiin. Brutaalin rehellisesti mietittynä en tiedä mitään muuta, kuin Suomi maana (ja se samainen talo josta aiemmin mainitsin) jota haluaisin puolustaa. Järjestelmä on omaan makuuni liian vasemmistolainen ja ne läheiset jotka jäisivät sodan alle toimittaisin joka tapauksessa johonkin turvaan. No siinä sitten tulisi oma kamppailunsa: Lähtisinkö turvallisesta maasta missä rakkaat ihmiset ovat puolustamaan Suomea jolla ei sinällään ole mitään muuta annettavaa, kuin vitutusta ja pahaa mieltä? -Asia ei ole ihan niin yksinkertainen miltä se kuulostaa; Nyt ryssän hyökättyä isommalla voimalla Ukrainaan olen oikeasti kamppaillut tämän kysymyksen kanssa. Aiemmin olisin vastannut suorilta, että en jää Suomeen mutta kyllä vain joku voima täällä pitää ja tänne vetää... No, ettei mene täysin ot:ksi niin asiaan: Kuten sanottua omat juuret on Saksassa ja Karjalassa, mutta en minä ole saksalainen, enkä karjalainen: Suvut liikkuu ja ihmiset siinä mukana. Mitä jos minun lapseni ei enää kokisi olevansa suomalainen ja sillä tavoin pitäisin hänet paremmassa turvassa TAI ainakin antaisin vaihtoehdon jossa hän voi aikuisena valita tuleeko kylmän käydessä puolustamaan synnyinmaataan vai kokeeko uuden maan olevan kotimaa.
Tähän asti ajatusketjussa päästyäni, tuli tenkkapoo josta pääsen tämän jokseenkin lyhyen alustuksen jälkeen asiaan:
Mikä maa on mielestäsi niin geo-, kuin poliittisesti turvallinen vähintään tulevat 100 vuotta?
. 
