Haluaisin kuulla Venäjästä muutakin kuin satuja

Tvälups

Ylipäällikkö
Kolumni
Haluaisin kuulla Venäjästä muutakin kuin satuja
hs 29.3.2014 11:48 228



Riku Rantala



Georgiassa oli käynnissä sota ja se tuli usein paikallisten kanssa puheeksi, kun vuonna 2008 reissasin Venäjällä, Ukrainassa ja muualla entisessä Neuvostoliitossa.

Monet venäläiset ihmettelivät, miksi sotilasliitto Nato tunkee joka käänteessä laajentumaan heidän rajoilleen. Mihin Yhdysvallat oikein pyrkii, he ihmettelivät. "Meitä piiritetään", pelkäsi moni.

Ajattelin, että reaktiot ovat seurausta valtion mediakontrollista: ex-neukut näkivät asiat yksisilmäisesti, koska he eivät saa riippumatonta ja monipuolista tietoa maailman tapahtumista.

Ukrainan kriisi toi mieleeni matkoillani tapaamieni venäläisten pelot. Mutta käsitelläänkö tapahtumia länsimediassakaan oikeasti riippumattomasti tai monipuolisesti?

Mediakatsaus viime viikkoihin on kuin satukirjasta. On hyviksiä ja pahiksia, rationaalinen länsi ja eläimellinen Venäjä. Poliitikot ja pääkirjoittajat ovat vasta nyt heränneet tuomitsemaan kansainvälisen oikeuden räikeät loukkaukset ja valtiojohdon kännyköiden salakuuntelun, vaikka yksi supervalta on harrastanut niitä jo vuosia.

Tolkullisinta analyysia on tarjonnut Yhdysvaltain entinen Moskovan-lähettiläs Jack Matlock, joka kritisoi rankasti maansa Venäjän-politiikkaa. Hänen mukaansa tilanteeseen on johtanut jo 1990-luvulla alkanut kierre, jossa Yhdysvallat vähättelee ja provosoi ja Venäjä ylimitoittaa vastareaktiot.

Kotoisille Nato-haukoillemme Ukrainan tilanne on taivaan lahja. Venäjän-pelolla päästään puhaltamaan uutta eloa eliitin hiipuneeseen sotilasliittoprojektiin.

Tämäkin "keskustelu" on sietämätöntä. Agendat haisevat kauas: esimerkiksi tästä lehdestä on vuosia saanut lukea lähinnä Naton erinomaisuuden kronikointia. Tämä huipentui viime sunnuntaina, kun sotilasliitto puuteroitiin orwellilaisesti puolustusliitoksi, josta ei löytynyt kerrassaan mitään kyseenalaistettavaa.

Kymmeneen vuoteen en ole Suomen mediassa nähnyt kenenkään esittävän yhtä Nato-keskustelun tärkeintä kysymystä. Kysymystä, jota vain idiootti jättää liike-elämässä pohtimatta ennen sopimusneuvottelua: mitä toinen osapuoli tavoittelee?

Samaahan miettivät ne tapaamani venäläisetkin. Miksi Nato – siis viime kädessä Yhdysvaltain etua ajava sotilasorganisaatio – näyttää niin kovasti haluavan Suomen jäsenekseen?

Kansalaiset ja lukijat ansaitsisivat poliitikoilta ja medialta edes siteeksi rakennuspuita ajatteluunsa. Nyt tarjolla on lähinnä iltasatuja. Lapsenkin tulisi ymmärtää, että oikeasti suurvaltapolitiikassa on vain pahiksia ja pahiksia.

Kirjoittaja on Madventures-seikkailija ja reservin yliluutnantti, jota hämmästyttää suurten ikäluokkien viehtymys suurvaltojen nuoleskeluun.
 
Riku Rantala:
"Kymmeneen vuoteen en ole Suomen mediassa nähnyt kenenkään esittävän yhtä Nato-keskustelun tärkeintä kysymystä. Kysymystä, jota vain idiootti jättää liike-elämässä pohtimatta ennen sopimusneuvottelua: mitä toinen osapuoli tavoittelee?

Samaahan miettivät ne tapaamani venäläisetkin. Miksi Nato – siis viime kädessä Yhdysvaltain etua ajava sotilasorganisaatio – näyttää niin kovasti haluavan Suomen jäsenekseen?"

Nato ei tavoittele mitään. Sen tarkoitus on luoda jäsenilleen turvallisuutta. Tämähän ei ole Venäläisten, eikä Venäläismielisen, eikä myöskään NATOa tunnepohjaisesti vastustavien mieleen - mutta niin se vain on!

NATO ei myöskään aja USA:n etuja. USA on toki NATOn suurin jäsen ja NATOn iskukyky on varsinkin laajoiksi eskaloituvissa kriiseissä olennainen osa NATOn iskukykyä. NATO ei kuitenkaan ole mikään "USA:n" organisaatio, eikä NATO ole mikään USA:n sota-automaatti.. Jos tarkkoja ollaan niin useimmat USA:n sodat se on joutunut käymään ilman NATOa..toki usean NATO-maan tukemana, mutta silloin siis USA:n kokoamana koalitiona, EI NATOna puolustusliittona.

En myöskään ymmärrä Rantalan näkemystä että NATO jotenkin haluaisi Suomen jäsenekseen - ei halua - mutta se on valmis ottamaan Suomen jäsenekseen - ei siis erityisesti halua.
Syy on yksinkertainen: lähes jokainen EU maa kuuluu NATOon. Yhtään merkittävimmistä EU-maista vain Suomi ja Ruotsi ei kuulu NATOon..ja niiden lisäksi on vain kaksi muuta marginaalimaata EU:sta jotka eivät kuulu NATOon. EU:lla on halua ja tarve yhteiseen puolustukseen..arvatkaapa miksi se asia ei kuitenkaan etene..vai siksi, että se on helpointa ja järkevintä luoda NATOn kautta.
NATO ei siis halua Suomea..se kyllä ottaa Suomen ja Ruotsin mieluusti jäsenekseen..kiitos EU:n ja EU:iin kuuluvien NATO-maiden.

NATO on siis puolustusliitto, joka tarjoaa jäsenilleen kollektiivista suojaa - ja onhan se myös samanlaisen arvomaailman omaavien maiden liittouma..edelleen tavoitteenaan turvallisuus.

Olin itsekin hyvin skeptinen NATOn suhteen - kunnes oikeasti otin selvää mitä NATO tarkoittaisi Suomelle - suosittelen samaa jokaiselle - minun takkini kääntyi skeptikosta kannattajaksi...ja veikkaan että kääntyy monen muunkin kun ottaa asioista selvää. NATOon EI PIDÄ suhtautua tunnepohjaisesti..ei suuntaan eikä toiseen.
 
Riku Rantala kiteyttää huonosti. Venäläiset ohittavat kokonaan ja tylysti yhden olennaisen toimijan, joka on siinä EU:n (tai NATOn) ja Venäjän välissä. Ukrainan. Ja se on itsenäinen valtio, joka haluaa ja päättää liittyä näihin. Vaikka liittouma olisi paska, kyse on täysin eri asiasta kuin laajeta Krim-tyyppisesti. Ei pidä puhua Venäjästä ja NATOsta Ukrainan ohi.

NATO ei ole hakenut jäseniä aseella uhaten.

Samaa rähmälläänolopaskaa oli Sirkka-Liisa Anttilan "ei ole otettu Venäjää huomioon" -valitus.
 
Toisekseen. 95 prosenttia venäläisistä ei ole koskaan käynyt ulkomailla ja 99% venäläisistä puhuu vain Venäjää ja katsoo sikäläistä telkkaria. Mitä muuta he voisivatkaan ihmetellä?

Asia on valitettavasti juuri noin!
Ja kun tilanne on tuo, on heille helppo syöttää vaikka mitä paskaa...kuten esim se että lännessä pitää valtaa Ukrainan tavoin natsit ja fasistit joiden ainoa tavoite on tuhota Venäjä...ja kun ei muusta tiedä, niin uskoohan sitä sitten..

Siellähän on mm. Johan Bäckmanin ja muutaman muun vastaavan "hahmon" toimesta syötetty jo jonkin aikaa mediasta sellaistakin paskaa että tosiasiassa Suomi haluaa liittyä myös Venäjään ja että myös Suomen ja Venäjän yhteinen puolustusliitto on saanut Suomessa selvää kannatusta - harva näistä täällä Suomessa on edes perillä, koska harva pystyy Venäläistä mediaa kielimuurin takia kunnolla seuraamaan..mutta kyllä siellä aika määrätietoisesti on tätäkin osuutta toteutettu Suomen kohdalla.
 
Suomalaisia pitää ryhtyä valistamaan. 78% ei usko kykyymme puolustautua, 62% luulee, että saamme jotain apua ja 47% on sitä mieltä, että puolustusmäärärahat ovat riittävät.
 
Mutta topiikkiin. Jos tämän hermonne kestävät katsoa loppuun saatte jotain muuta kuin satua... erikoisen ja ehkä hiukan pelottavan kokemuksen.

 
"Toisekseen. 95 prosenttia venäläisistä ei ole koskaan käynyt ulkomailla ja 99% venäläisistä puhuu vain Venäjää ja katsoo sikäläistä telkkaria. Mitä muuta he voisivatkaan ihmetellä?"

Käy joskus vähän pidemmälla reillulla siellä. Tutustu kulttuuriin jne.
 
"Toisekseen. 95 prosenttia venäläisistä ei ole koskaan käynyt ulkomailla ja 99% venäläisistä puhuu vain Venäjää ja katsoo sikäläistä telkkaria. Mitä muuta he voisivatkaan ihmetellä?"

Käy joskus vähän pidemmälla reillulla siellä. Tutustu kulttuuriin jne.

Kumpihan meistä siellä pitempään on ollut?

Kun minä menen rajalle, virkailija kirjoittaa passistani nimen tietsikkaan, valahtaa kalpeaksi ja tekisi asennon ellei istuisi. Perillä kukaan ei ole liiemmin kiinnostunut mutta aina jossain vaiheessa joku, yleensä nainen, tulee juttelemaan niitä näitä. Aina kysyy saman: "Mitä mieltä olen Putinista?"

Viimeksi sanoin, että kuka hän on.
 
Lisää satuja Riku Rantalalle
1.4.2014 12:51 Anton Nikolenko
Helsingin sanomat julkaisi viime lauantaina Riku Rantalan kolumnin “Haluaisin kuulla Venäjästä muutakin kuin satuja” joka käsitteli Krimin kriisiä, sekä NATO:n ja Venäjän vastakkainasettelua.

Rantala muisteli Georgian sodan aikana kuulemiaan venäläisten pelkoja NATO:n laajentumisesta Venäjän rajoille. Sen sijaan niille pelkotiloille mitä Suomessa on herännyt Venäjän viimeaikaisten aggressioiden seurauksena ei Rantalalla riitä ymmärrystä: “Kotoisille Nato-haukoillemme Ukrainan tilanne on taivaan lahja. Venäjän pelolla päästään puhaltamaan uutta eloa eliitin hiipuneeseen sotilasliittoprojektiin.”

No, käydään läpi tapahtumia viimeisen viidentoista vuoden ajalta. Vuonna 1999 entiset Varsovan liiton maat Tšekki, Unkari ja Puola liittyivät NATO:on, minkä seurauksena Venäjällä oli yhteinen maaraja puolustusliiton kanssa. Vuonna 2000 tehdyssä haastattelussa Putinilta kysyttiin voisiko Venäjä joskus liittyä NATO:on. “Miksipä ei? En sulje pois sitä mahdollisuutta.” Tässä vaiheessa NATO:n laajentuminen ei ilmeisesti pelottanut.

Vuonna 2004 Baltian maat liittyivät NATO:on. Kuten Rantala täysin oikein toteaa, NATO:a voidaan sanoa myös “orwellilaiseksi puolustusliitoksi”. Tällä liitolla ei ollut mitään puolustus- tai mitään muutakaan suunnitelmaa Baltian maiden varalle. Vuonna 2007 Virossa oli Pronssisotilaan patsaan siirtoon liittyviä mellakoita, joissa Venäjä yllytti paikallista venäläisväestöä ja tuki aggressiota täysimittaisellakybersodalla. NATO joutui viimein pohtimaan mahdollisia uhkia ja perusti Tallinnaan kyberpuolustuskeskuksen vuonna 2008.

Oli NATO:lla toki muutakin toimintaa Baltian maissa. Vuonna 2007 olin varusmiehenä Suomen kansainvälisissä valmiusjoukoissa ja “loppusotamme” oli NATO:n ja sen rauhankumppanuusohjelmanmaiden (kuten Suomi, Venäjä ja Valko-Venäjä) yhteinen kahden viikon mittainen harjoitus Amber Hope 2007 Liettuan Klaipedassa. Harjoituksessa käytiin läpi kovasti Afganistanin olosuhteita muistuttavia skenaarioita, joissa Liettuan vapaaehtoisjoukkojen nuoriso oli meidän “maaliosastomme”, eli näyttelivät välillä rauhallista paikallisväestöä ja välillä kapinallisia. Meidän yhteiset roolipelileikkimme tapahtuivat asutuskeskuksissa ilman, että paikallisille olisi juuri tapahtumasta tiedotettu. Harjoituksen toisena päivänä tehtävämme oli suojata paikallista kirkkoa. Läheisestä talosta luoksemme tuli noin 80-vuotias mies ihmettelemään maastokuvioon pukeutuneita aseistettuja poikia, jotka kantoivat Suomen lippua. Tilanne vaikutti rauhalliselta, joten tervehdin miestä venäjäksi ja syntyi keskustelu jossa hän kertoi minulle elämäntarinansa. Päällimmäiseksi muistikuvaksi minulle jäi miehen kertomus hänen omasta nuoruudestaan, kun venäläiset aseistetut joukot olivat hakeneet pois hänen veljensä ja siskonsa. Veli oli ammuttu ja sisar viety Siperiaan. Seuraavana päivänä etsimme kapinallisia esittäviä nuoria toisesta kylästä. Miehistökuljetusvaunun päältä harjoitusta seuraava suomalainen kapteeni huusi minulle: “Nikolenko, te puhutte venäjää, käyttäkää sitä hyödyksi!” Minun oli pakko vastata etten kehtaa. Joten jos Riku Rantala haluaa puhua venäläisten pelkotiloista, olisi vähintään korrektia mainita tunteen olevan molemminpuolinen. Suomessakin on ihmisiä jotka pelkäävät rokotuksia, kännyköiden säteilyä tai kummituksia. Jos haluamme käyttää näitä pelkoja perustelemaan jonkin valtion toimintaa, meidän on ensin analysoitava tarkkaan kuinka perusteltuja nämä pelot ovat. NATO:n Amber Hope 2007-harjoitus ei ainakaan ollut uhka Venäjälle. Käytettävissä olevalla kalustolla vaikein mahdollinen operaatio, josta olisimme voineet suoriutua, olisi ollut moottoripyöräjengin kerhotilojen valtaaminen.

Viime vuosina uutiset Venäjän ilmavoimien ilmatilaloukkauksista ovat muuttuneet melkeinpä arkipäiväisiksi. Suomen, Japanin, Viron, Yhdysvaltojen, Iso-Britannian ja jopa Kolumbian ilmatilaa on loukattu. Venäjä on aloittanut uudestaan kylmän sodan ajoilta tutut strategisten pommikoneiden salaiset harjoituslennot Iso-Britannian pohjoisrannikolle. Itse en ainakaan onnistunut löytämään yhtään Venäjän ilmatilan loukkausta 2000-luvulla jossa syyllinen olisi ollut NATO:on kuuluvan maan sotilaskone.

Mutta pienet rikkeet sikseen. Venäjä on 2000-luvulla hyökännyt Georgiaan ja miehittänyt sen osia. Viimeksi Venäjä anasti itselleen Krimin niemimaan. Riku Rantala kutsuu NATO:a Yhdysvaltain etua ajavaksi järjestöksi. Mitä Yhdysvallat on tehnyt sillä välin kun Venäjä on harrastanut edellä mainittua toimintaa? Päättänyt siirtää sotilaallista painopistettä Aasiaan ja vähentää läsnäoloaan Euroopassa. Oikeastaan koko Venäjän viimeaikainen toiminta on vaikuttanut epätoivoiselta yritykseltä kiinnittää huomioon itseensä ja vakuuttaa maailmalle, että he ovat aito uhka. Minusta tuntuu, että he ovat viimein onnistuneet.

Ei sillä, että Venäjä itse pitäisi NATO:a aitona uhkana. Vuonna 2012 Venäjä salli Afganistanista vetäytymisen helpottavan NATO:n tukikohdan omalle maaperälleen, eikä tätä sopimusta olla uhattu purkaa edes vallitsevassa tilanteessa. NATO ja Yhdysvallat ovat vain niin perinteinen ulkoinen vihollinen Venäjän propagandalle että niitä on pakko käyttää aina perusteluna omalle toiminnalle. Olipa kyse Unkarin kansannoususta, Prahan keväästä tai Afganistanista vuonna 1979, narratiivi on aina ollut se, että venäläisten oli pakko ehtiä paikalle juuri ennen kuin Yhdysvallat ja sen liittolaiset olisivat ehtineet ensin. Ukrainan nykyinen hallitus on virallisen Venäjän mielestä “fasistinen”, samalla tavalla kuin Berliinin muuri oli “anti-fasistinen este”.

Riku Rantala jatkaa: “Mediakatsaus viime viikkoihin on kuin satukirjasta. On hyviksiä ja pahiksia, rationaalinen länsi ja eläimellinen Venäjä. Poliitikot ja pääkirjoittajat ovat vasta nyt heränneet tuomitsemaan kansainvälisen oikeuden räikeät loukkaukset...” Tämä argumentti on revitty suoraan Russia Today-propagandakoneiston ohjekirjasta: Kaksi miinusta peräkkäin tekevät plussan. Vaikka kuinka yrittäisin asettua kaikkea Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa vastustavan henkilön saappaisiin, minun on mahdotonta ymmärtää miten Krimin anastaminen parantaa kansainvälisen oikeuden tilaa. HyökkäyksilläAfganistaniin ja Libyaan oli de facto YK:n lupa. Hyökkäys Irakiin ei ollut kansainvälisen oikeuden näkökulmasta perusteltu. Mutta tuskin kukaan, joka on seurannut kyseisten maiden kehitystä voi väittää että nyt vallassa oleva johto olisi Yhdysvaltojen hallitsema nukkehallitus? Tai että Yhdysvallat olisivat miehityksen jälkeen liittäneet nämä maat osakseen.

Riku Rantalan kolumni paljastuu loppua kohtia yksinkertaisesti Suomen NATO-jäsenyyttä vastustavaksi mielipiteeksi: “Miksi Nato – siis viime kädessä Yhdysvaltain etua ajava sotilasorganisaatio – näyttää niin kovasti haluavan Suomen jäsenekseen?” Ei siinä mitään, on olemassa hyviä syitä vastustaa Suomen NATO:n jäsenyyttä. Kuten olen tässä tekstissä aikaisemmin huomauttanut, NATO ei näytä olevan ihan ajan tasalla uhkien suhteen, ja Yhdysvaltojen nykyjohtoa Euroopan tilanne näyttää lähinnä pitkästyttävän. Rantalan esittämä argumentti on kuitenkin huono: Minulta on kokonaan jäänyt huomaamatta se, että joku oikein kovasti haluaisi Suomen NATO:n jäseneksi. Tarkoittaako Rantala kenties lausuntoa jossa eräs tutkija oli Suomen liittymisen puolesta? Tuskin Yhdysvallat ja NATO ovat niin monoliittisia toimijoita, että voisimme kuvitella tämän edustavan “kovaa halua”.

Annettuaan ymmärrystä Venäjän toiminnalle reaktiona Yhdysvaltojen ja NATO:n toiminnalle Rantala heittäytyy puolueettomaksi: “Lapsenkin tulisi ymmärtää, että oikeasti suurvaltapolitiikassa on vain pahiksia ja pahiksia.” Maailma ei tosiaan ole mustavalkoinen, mutta se ei myöskään ole sysimusta. Mielestäni harmaan eri sävyjä on havaittavissa.

http://anikolen.puheenvuoro.uusisuo...ction_type_map=["og.likes"]&action_ref_map=[]
 
Muutama huomio Nikolenkon kirjoituksesta. Mahtoiko hän tiedostaa olleensa Klaipedassa harjoittelemassa väärin äänestäneen EU-maan heikosti aseistautuneen siviiliväestön vastarinnan murtamista? Liettuan vapaaehtoisjoukot eivät tainneet käsittää mihin osallistuivat.

"NATO:n Amber Hope 2007-harjoitus ei ainakaan ollut uhka Venäjälle. Käytettävissä olevalla kalustolla vaikein mahdollinen operaatio, josta olisimme voineet suoriutua, olisi ollut moottoripyöräjengin kerhotilojen valtaaminen."

Joten mitähän tuosta pitäisi päätellä?


"Vaikka kuinka yrittäisin asettua kaikkea Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa vastustavan henkilön saappaisiin, minun on mahdotonta ymmärtää miten Krimin anastaminen parantaa kansainvälisen oikeuden tilaa. HyökkäyksilläAfganistaniin ja Libyaan oli de facto YK:n lupa. Hyökkäys Irakiin ei ollut kansainvälisen oikeuden näkökulmasta perusteltu. Mutta tuskin kukaan, joka on seurannut kyseisten maiden kehitystä voi väittää että nyt vallassa oleva johto olisi Yhdysvaltojen hallitsema nukkehallitus? Tai että Yhdysvallat olisivat miehityksen jälkeen liittäneet nämä maat osakseen."

Libyan operaation osalta YK taisi hyväksyä Libyan hallituksen lentotoiminnan estämisen. Todellisuudessa suurin osa länsimaiden toiminnasta oli tulitukea kapinallisten hyväksi. Tällaista Venäjä ja Kiina eivät olleet hyväksyneet, ja sillä on luonnollisesti seurauksensa. Krim on yksi niistä. Afganistanissa on tyylipuhdas nukkehallitsija ja Libyassa lännen talutusnuorassa oleva epämääräinen hallitus. Maan itäosa ei ole tilanteeseen tyytyväinen, mutta asialla ei ole enää länsimaille väliä Gaddafin kukistumisen jälkeen. USA:n laivasto näkyy hoitavan merivalvonnan hallituksen hyväksi ja Itä-Libyan väestön tappioksi.


"Annettuaan ymmärrystä Venäjän toiminnalle reaktiona Yhdysvaltojen ja NATO:n toiminnalle Rantala heittäytyy puolueettomaksi: “Lapsenkin tulisi ymmärtää, että oikeasti suurvaltapolitiikassa on vain pahiksia ja pahiksia.” Maailma ei tosiaan ole mustavalkoinen, mutta se ei myöskään ole sysimusta. Mielestäni harmaan eri sävyjä on havaittavissa."

Rantalan näkemys on oikea. Harmaan sävyjä toki on, mutta pienen maan näkökulmasta ne kaikki ovat mustia. Tällä hetkellä suomalaisille markkinoitu mustavalkoinen maailmankuva voi johtaa samanlaisiin karmaiseviin virheisiin, kuin vastaava politiikka 30-luvulla. Usko ja idealismi korvaa reaalipolitiikan maanpuolustuksen sekä ulkopolitiikan saralla. Se oli tuhoisaa silloin, se on tuhoisaa yhä edelleen.

Kommunismin kaaduttua Venäjä ei ole enää läntisen eliitin olemassaoloa uhkaava vihollinen, vaan se on pohjimmiltaan samoilla pelisäännöillä toimiva kilpailija. Tällaisessa tilanteessa länsimaat eivät ole valmiit taistelemaan yhdessä Venäjää vastaan. Kaikki katsovat asiaa lyhyen tähtäimen etujen pohjalta. Siitä näkökulmasta katsottuna ei ole mielekästä istua jonkun muun puolesta nuotioon. Natolta on siten pohja poissa.

Venäjän ja länsimaiden suhteet palannevat kohtuullisen nopeasti raiteilleen, kunhan Ukrainan kriisi on taputeltu jonkinlaiseen muottiin.
 
PUHEENJOHTAJALLA ON ASIAA
02.04.2014

MIELIPITEET JA TODELLISUUS

Suomalaisessa mediassa käydään kiivasta keskustelua Venäjän toimista Krimillä ja Putinin mahdollisista muista tavoitteista. Venäjän tuntemus on “pilttiruokitulla” sukupolvella valitettavan heikko. USA:n kritiikitön ihailu ei voi olla hämmästyttämättä valveutuneita kansalaisia. Snowdenin kansainväliselle medialle toimittama tieto NSA:n globaalista tiedustelutoiminnasta tulisi herättää jokaisen suomalaisen, myös Ulkopoliittisen Instituutin tutkijat ymmärtämään, että NSA:n toiminta on kansainvälisen oikeuden loukkaamista. USA toimii ainoastaan omassa intressissään, mihin liittyy myös amerikkalaisten korporaatioiden vallan käyttö globaaleina toimijoina. On syytä muistaa Irakin sodan aikaisesten amerikkalaisten ministerien kytkökset suuryhtiöihin, esim. Dick Cheney ja Halliburton.

Venäjän toimet Krimillä ja Ukrainan lähialueilla ovat olleet jo vuosia sitten ennustettavia. Vakavasti otettavat kansainvälisen politiikan ja sotahistorian tutkijat ovat nähneet Naton laajenemisen aiheuttaman uhkan Venäjälle. EU:n rooli laajenemispyrkimyksineen on aivan yhtä tyhmää kuin kahden köyhän naimakauppa. Ukraina olisi ainoastaan taakka EU:lle, mikä olisi etu USA:n pyrkimyksille päästä hyödyntämään Mustanmeren alueen maakaasuesiintymiä. Ukrainan tilannetta ei voi verrata Suomen tilanteeseen, sillä Suomi on ollut itsenäinen valtio vuodesta 1917 ja selvinnyt myös toisesta maailmansodasta miehittämättömänä. Keskustelut USA:sta ja Natoon liittymisestä ovat hyvin ohjattua näytelmää.

Historia on syytä tuntea ja erityisesti suomalaisten. Mitkä maat auttoivat Suomea 1939/40. Ei yksikään nykyisistä Nato-maista. USA on kaikissa sodissa, samoin kuin Englanti, ollut Suomen vihollisten puolella. Saksa auttoi Suomea Vapaussodassa 1918 ja jatkosodassa 1941-1944. Euroopan jako Toisen Maailmansodan jälkeen alueluovutuksineen oli Stalinin vaatimusten mukainen ja USA:n presidentin Franklin Delano Rooseveltin hyväksymä. Rautaesiripun mahdollisti USA:n sodanaikainen politiikka. Kuka suomalaisista voisi koskaan luottaa USA:n apuun, kun muistaa lähihistoriasta USA:n kansainvälisen oikeuden vastaiset operaatiot Irakissa, Afganistanissa ja Jemenissä. Jokainen lennokki-isku suvereenin valtion alueelle on kansainvälisen oikeuden vastainen.

Jokaisella kansalaisella on oikeus mielipiteeseen, mutta politiikkojen mielipiteillä on vaarana muuttua todellisuudeksi. Demokratia on politiikkojen toiminnan jatkuvaa valvomista. Kansalaisten on syytä pysyä hereillä, silä erityisesti YLE on ainoastaan valtapuolueiden asialla yleisen mielipiteen muokkaajana. Suvivirttäkin tärkeämpää on aloittaa kouluissa tehostettu historian opetus, koskien Vapaussotaamme ja Toista Maailmansotaa. Ilman tietoa historiastaan, ei kansakunta voi ennakoida tulevaisuutta. Sosiaalidemokraattisten presidenttien kausi oli tuhoisa Suomen puolustusvoimille!

Runo K. Kurko
NRA:n puheenjohtaja
 
PUHEENJOHTAJALLA ON ASIAA
02.04.2014

Historia on syytä tuntea ja erityisesti suomalaisten. Mitkä maat auttoivat Suomea 1939/40. Ei yksikään nykyisistä Nato-maista. USA on kaikissa sodissa, samoin kuin Englanti, ollut Suomen vihollisten puolella. Saksa auttoi Suomea Vapaussodassa 1918 ja jatkosodassa 1941-1944. Euroopan jako Toisen Maailmansodan jälkeen alueluovutuksineen oli Stalinin vaatimusten mukainen ja USA:n presidentin Franklin Delano Rooseveltin hyväksymä. Rautaesiripun mahdollisti USA:n sodanaikainen politiikka. Kuka suomalaisista voisi koskaan luottaa USA:n apuun, kun muistaa lähihistoriasta USA:n kansainvälisen oikeuden vastaiset operaatiot Irakissa, Afganistanissa ja Jemenissä. Jokainen lennokki-isku suvereenin valtion alueelle on kansainvälisen oikeuden vastainen.

Kylläpä Kurko puhuu aivan täyttä paskaa esim. tuosta talvisodan avusta. Yhdistynyt kuningaskunta myi sodan alussa Suomeen 20 ja lahjoitti 10 Gloster Gladiatoria sekä 40 ambulanssivaunua. Suomi osti tai sai lahjoituksena Isosta-Britanniasta ja Ranskasta paljon muuta sekalaista sotatavaraa, kuten Blenheim-pommikoneita, Hurricane-hävittäjiä, Morane-Saulnier -hävittäjiä, tykkejä ja heittimiä ammuksineen, viestintävälineitä, vaatteita, telttoja ja kenttäkeittiöitä.

Italia oli avoimesti myötämielinen Suomelle. Suomi osti Italiasta 35 Fiat-hävittäjälentokonetta, jotka oli tarkoitus toimittaa junakuljetuksena Saksan läpi. Saksa ei kuitenkaan sallinut asekuljetuksia Suomeen alueensa läpi, joten koneet toimitettiin meriteitse Ruotsiin, jossa ne koottiin ja lennettiin Suomeen.

Kurko ei selvästikään tunne Teheranin konferenssin tapahtumia vuodelta 1943 lainkaan.

Historia on syytä tuntea ja erityisesti suomalaisten.

Suosittelen herra Kurkolle pikaista perehtymistä historiaan.
 
Jatkoa Kurkolle:

Rahallisesti listan kärki. Mikä ei ole Natossa? Sveitsi?

  • Ruotsi oli ehdottomasti Suomea eniten avustanut maa. Ruotsi myi tai luovutti Suomelle sotatarvikkeita yhteensä noin 1 470 miljoonan markan arvosta. Vuoden 2008 euroiksi muutettuna summa oli noin 471 miljoonaa euroa.
    • Lisäksi Ruotsi huolehti Svenska Frivilligkårenin kustannuksista, jotka olivat noin 500 miljoonaa markkaa (noin 160 miljoonaa euroa).
  • Italia myi Suomelle sotatarvikkeita yhteensä noin 790 miljoonan markan arvosta (vuoden 2008 euroiksi muutettuna noin 253 miljoonan arvosta).
    • Italian merkittävin asekauppa koski Fiat-hävittäjiä.
    • Kyseisen kaupan, joka maksettiin selluloosalla, laskentaperusteet ovat vain arvailujen varassa.
    • Toinen merkittävä sotatarvike-erä käsitti ilmatorjunta-aseita, joista tärkeimmät kaupat tehtiin 20 mm:n ilmatorjuntatykistä Breda M35.
    • Italian kanssa tehdyt kaupat saattavat sisältää myös kokonaan peruuntuneita eriä sotamateriaalia.
  • Ranska myi tai luovutti Suomelle sotamateriaalia noin 600 miljoonan markan (vuoden 2008 euroina noin 192 miljoonan euron) arvosta.
    • Ranskan luovuttamasta materiaalista merkittävä osa oli ilmaista, joskin suurelta osin mm. vanhanaikaista tykistöä (mukana saapuneet ampumatarvikkeet olivat kuitenkin erittäin tarpeellisia). Materiaalin rahallinen arvo perustuu arvioon.
  • Iso-Britannia myi tai luovutti Suomelle sotatarvikkeita noin 500 miljoonan markan (v. 2008 euroiksi muutettuna noin 160 miljoonan euron) arvosta.
    • Ilmaiseksi saadulle materiaalille on pyritty laskemaan myös jonkinlainen arvo.
  • Belgian myymän tai luovuttaman materiaalin arvo oli myös noin 500 miljoonaa markkaa, joskin luku on erittäin epävarma Saksan aloitettua hyökkäyksensä maahan jo toukokuussa 1940.
  • Yhdysvallat myi tai luovutti Suomelle sotatarvikkeita 270 miljoonan markan (v. 2008 euroiksi muutettuna noin 87 miljoonan euron) arvosta.
    • Luvusta on vähennetty peruuntuneet erät.
    • Tärkein tapahtuma on vain suomalaisia varten järjestetty ns. ylijäämähuutokauppa Brewster F2A-hävittäjistä, joista Suomeen saapui sodan aikana vain 8 kpl Ruotsissa tapahtuneen kokoamisen jälkeen.
  • Unkari myi tai luovutti Suomelle sotatarvikkeita noin 100 miljoonan markan (v. 2008 euroiksi muutettuna noin 32 miljoonan) arvosta.
  • Norjasta saadun materiaalin arvon laskettiin olevan noin 80 miljoonaa markkaa (v. 2008 euroiksi muutettuna noin 26 miljoonaa euroa).
  • Tanskasta saadun materiaalin hinnaksi arvioitiin noin 70 miljoonaa markkaa (v. 2008 euroiksi muutettuna noin 22 miljoonaa euroa).
  • Espanjasta saadun materiaalin hinnaksi arvioitiin noin 55 miljoonaa markkaa (v. 2008 euroiksi muutettuna noin 18 miljoonaa euroa).
  • Sveitsistä saadun materiaalin hinnaksi arvioitiin noin 35 miljoonaa markkaa (v. 2008 euroiksi muutettuna noin 11 miljoonaa euroa).
  • Saksasta saadun materiaalin hinnaksi arvioitiin noin 35 miljoonaa markkaa (v. 2008 euroiksi muutettuna noin 11 miljoonaa euroa). Saksan osuus olisi saattanut nousta huomattavasti suuremmaksikin ellei ruotsalainen lehdistö olisi joulukuun alkupuolella 1939 tuonut Neuvostoliiton lähetystön tietoon saksalaisten sallimaa kauttakulkua ja asekauppoja ns. bulvaanien välityksellä.[
 
Puuttuuhan tuosta myös vapaaehtoiset sotilaat sekä VSS/Punaisen ristin avustustyöntekijät sekä lahjoitettu kalusto.

Kurkolta on saksan ihannoinnissaan unohtunut kuinka juuri Saksan ja Neuvostoliiton sopimus ajoi Suomen Talvisotaan sekä kuinka tehokkaasti juuri Saksa esti ja ehkäisi sitä apua ja materiaalia saapumasta Suomeen jota muualta tänne lahjoitettiin sekä myytiin.
 
Minusta Suomessa käytävässä Nato-keskustelussa on se hieman outo piirre, että Nato nähdään synonyyminä USA:lle - mitä se ei missään nimessä ole. NATO on historiansa aikana käytännössä toteuttanut kaksi operaatiota, joissa Suomi on molemmissa ollut mukana: KFOR ja ISAF. Hyvin usein kuitenkin keskusteluissa ihmiset viittaavat mm. Irakin sotiin..jopa Vietnamin sotaan puhuessaan siitä, mitä "paha NATO" on saanut aikaan.. Nuo sodat on käynyt USA:n kokoama koalitio..osa mukana olleista toki on ollut NATO-maita, mutta ei se niistä NATO-operaatioita tee.

Toisekseen: Tuskin kukaan on aidosti sitä mieltä, että USA olisi puhdas pulmunen. Ei se ole - se on suurvalta ja se toimii kuten suurvalta toimii: hoitaa omia etujaan suurvallan käytössä olevin keinoin. Se ei kuitenkaan mielestäni oikeuta Venäjää toimimaan esim Krimillä siten kuin se toimii. Ei se "kyllähän USA:kin" riitä tai kelpaa perusteluksi sille, että Venäjän toiminta pitäisi hyväksyä. Pitää muistaa, että lähes jokaista USA:n kokoaman koalition sotaa on lännessä kritisoitu - kovinkin sanakääntein. Esimerkiksi jälkimmäinen Irakin sota sai melkoista kritiikkiä pitkin länsimaailmaa. USA:lle ei asetettu pakotteita - kuten Venäjälle nyt - mutta realismi taas käteen tässäkin asiassa: Ei USA:n toimet Irakissa aiheuttaneet minkäänlaista haitallista muutosta tai muuta haittaa esim Euroopan maiden näkökulmasta - miksi siis olisi pitänyt asettaa pakotteita?! Ei kansainvälinen politiikka ole mitään pyhäkoulua..kunkin omat edut siellä painaa - ja vain ne!

Venäjän toiminta Krimillä ja jo noin 10v ennen Krimiä ovat muuttaneet läntisen Euroopan turvallisuustilanteen hyvin epävarmaksi ja hankalaks. Moni valtio kokee itsensä enemmän tai vähemmän Venäjän uhkaamaksi - ja NATO tarjoaa suojaa sitä uhkaa vastaan. Puoli tässä nykyisessä tilanteessa on jokaisen valittava - ja varsinkaan EU:n jäsenmaana Suomi EI OLE enää puolueeton - joten miksi hitossa emme liittyisi NATOon, joka kuitenkin käytännössä vastaa EU:nkin puolustuksesta tarpeen tullen. Nyt olemme eräänlainen vapaamatkustaja, joka uskoo saavansa apua..saattaa saadakin..mutta niin kauan kuin emme ole NATOn jäsen, olemme jonkinlainen turvallisuuspummi läntisessä yhteisössä. Ei ole mitään "puoliksi liittouneita/puoliksi liittoutumattomia". Me olemme EU-jäsen ja sellaisena liittoutunut maa, miksi siis emme suostu ottamaan täysimääräisiä turvatakuita - kun ne meille tarjolla kerran ovat?!
 
Kapiaiselle: olet siis sitä mieltä, että Nato-ovi on auki 24/7 Suomelle? Arveletko, että Usan diplomaattilähteet, sekä Kissinger ja se juutalaismies, jolla on hirmuinen nimi, mutta kova karriääri, ovat ihan suunsa mauksi ja huvikseen toppuutelleet "mahdollisia uusia jäseniä, kuten Suomea ja Ruotsia" ? Ovat jopa maininneet, että "Suomen malli" on sopiva monille Venäjän naapureille. Entäs Saksan ja Ranskan tiedossa oleva penseys? "Suomen hakemus voisi vaurioittaa kahdenvälisiä Venäjä-suhteita"....jne.

En ole lainkaan varma, että tässä nyt elettävässä aikaikkunassa on realismia edes odottaa sitä, että valo olisi vihreä. Siinä olen samaa mieltä, että Suomen on näköjään ajettava Pursi määrätietoisesti "läntisiin turvallisuusrakenteisiin", kun SE hetki koittaa. SE:n hetken tunnistaminen on sitten päättäjien hoksattava. Ymmärrän, että monet piirit pitävät painetta päättäjiin Nato-keskustelulla, mutta perusteella pelkään, että tämä aikaikkuna on mentävä ihan omin jaloin läpi ja jatkuva hilloaminen Natolla hämärtää kuvaa, jossa päätöksenteolle täytyy löytää perusteet. Pelkään, että "keskustelemme" Natosta vielä sittenkin, kun lepakkohihat lepattavat Mannerheimintien kävelykatua naamarit kasvoilla. Keskustellaan, keskustellaan...ikäänkuin se olisi joku loputon Arvo, jolla voimme lakaista suunnilleen kaikki ITSE RATKAISTAVAT ongelmat maton alle.
 
Kapiaiselle: olet siis sitä mieltä, että Nato-ovi on auki 24/7 Suomelle? Arveletko, että Usan diplomaattilähteet, sekä Kissinger ja se juutalaismies, jolla on hirmuinen nimi, mutta kova karriääri, ovat ihan suunsa mauksi ja huvikseen toppuutelleet "mahdollisia uusia jäseniä, kuten Suomea ja Ruotsia" ? Ovat jopa maininneet, että "Suomen malli" on sopiva monille Venäjän naapureille. Entäs Saksan ja Ranskan tiedossa oleva penseys? "Suomen hakemus voisi vaurioittaa kahdenvälisiä Venäjä-suhteita"....jne.

Käsitykseni on se, että vielä olisi ovi auki..nopeallakin aikataululla ja varsinkin yhdessä Ruotsin kanssa. Loputtomiin se ovi ei kuitenkaan auki ole..varsinkin jos/kun tilanne kiristyy entisestään.
 
Kommunismin kaaduttua Venäjä ei ole enää läntisen eliitin olemassaoloa uhkaava vihollinen, vaan se on pohjimmiltaan samoilla pelisäännöillä toimiva kilpailija. Tällaisessa tilanteessa länsimaat eivät ole valmiit taistelemaan yhdessä Venäjää vastaan. Kaikki katsovat asiaa lyhyen tähtäimen etujen pohjalta. Siitä näkökulmasta katsottuna ei ole mielekästä istua jonkun muun puolesta nuotioon. Natolta on siten pohja poissa.

Voisitko vähän avata ja perustella näitä väitteitä? Mitä tarkoitat "taistelulla yhdessä Venäjää vastaan"? Entä "istumisella jonkun muun puolesta nuotioon"? Miten nämä ovat relevantteja Rantalan tai Nikolenkon kirjoituksissaan esittämien näkökulmien kannalta?
 
Back
Top