Hbl: Wallinia epäillään jääviydestä puolustusvoimien leikkauksissa

Umkhonto

Ylipäällikkö
Hbl: Wallinia epäillään jääviydestä puolustusvoimien leikkauksissa
10.2.2012 9:11 | 13 |
Helsingin Sanomat

Puolustusministeri Stefan Wallin (r) oli ehkä jäävi esittelemään puolustusvoimien uudistuksen, arvelee kaksi Hufvudstadsbladetin haastattelemaa professoria.

Syynä olisi se, että Wallin on jäsenenä Uudenmaan prikaatin killassa, jonka tehtävänä on tukea Uudenmaan prikaatia ja sen varusmiehiä.

Wallin on ollut vuodesta 2007 tuon kannatusyhdistyksen valtuuskunnan jäsen.

Valtuuskunta on 30-henkinen herrakerho, joka valvoo ja antaa ohjeita killan päätöksiä tekevälle hallitukselle.

Ilta-Sanomien haastattelemien valtuuskunnan jäsenten mukaan Wallin ei ole käynyt pari kertaa vuodessa kokoontuvan valtuuskunnan kokouksissa eikä sen tapahtumissa.

Jääviysepäily syntyy siitä, että kannatusyhdistyksen jäsenenä puolustusministeri olisi taipuvainen suosimaan puolustushallinnon uudistamista suunnitellessaan ja siitä päätöksiä tehdessään juuri Uudenmaan prikaatia.

Wallin kertoi torstaina kysyneensä asiasta oikeuskanslerin mielipidettä median tivattua hänen jääviyttään.

Oikeuskansleri ei Wallinin mukaan nähnyt asiassa ongelmaa.

"Johonkin hallitukseen kuuluminen on vakavampi juttu, mutta tällaiseen kannatusyhdistykseen kuuluminen ei johda esteellisyyteen", Wallin vastasi Ilta-Sanomille.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok) sanoi perjantaina Ylen Aamu-tv:ssä, että hänen mielestään Wallin ei ole ollut jäävi esittelemään puolustusuudistusta.

Aamu-tvssä käytiin läpi Ilta-Sanomien jääviysuutisointia.

Katainen otti tarkemmin kantaa siihen, että Wallinin on epäilty suosineen ruotsinkielistä Uudenmaan prikaatia Dragsvikia toisten joukko-osastojen kustannuksella.

Kataisen mukaan mukaan puolustushallinnon virkamiehet eivät ole kertaakaan esittäneet ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan kokouksissa Dragsvikin varuskunnan lakkauttamista.

"Puolustushallinto on itse miettinyt maanpuolustuksen kannalta järkevimmän rakenteen", Katainen vakuutti.

"Väite [jääviydestä] on täysin perätön", hän lisäsi.

Lapin yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen vertaa perjantain Hufvudstadsbladetissa tilannetta kulttuuriministeri ex-kulttuuriministeri Suvi Lindénin vuonna 2000 tekemään päätökseen myöntää tukea golfseuralle, jonka jäsen hän oli.

Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen puolestaan ihmettelee, että jääviyttä ei ole selvitetty etukäteen.

Hallintolain 28 pykälän mukaan virkamies on esteellinen, jos asian ratkaisusta on odotettavissa hänelle tai hänen läheiselleen erityistä hyötyä tai vahinkoa.

Samoin esteellisyys syntyy jos on hallituksen tai vastaavan elimen jäsenen yhteisössä, jolle on asian ratkaisusta odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa.

http://www.hs.fi/politiikka/Hbl+Wallinia+ep%C3%A4ill%C3%A4%C3%A4n+j%C3%A4%C3%A4viydest%C3%A4+puolustusvoimien+leikkauksissa/a1305555381382
 
Niin,mutta on oikeus omalla kielellään suorittaa asepalveus,kun se virallinen toinen kieli meillä on.
Olisi sitten pitänyt tehdä niin että siirretään se varuskunta jonkun toisen varuskunnan yhteyteen. Siellä olisi ruotsia puhuvat ollut toisella laidalla ja suomea puhuvat toisella.
Varuskunta elämään se olisi vaikuttanut niin että nämä puolet olisi tarvinnut erottaa aidalla.

Tämä siksi koska meillä on ruotsinkielistä vähemmistöä jotka eivät puhu sanaakaan suomea tai pari sanaa osaavat. Tämä tosiasia on jäänyt tai jätetty aika vähälle huomiolle mediassa.

Joten ei oikein passaa että suomalainen luutnantti alkaa puhuttelemaan ruotsalaista alokasta tervehtimättä jättämisestä,ja kumpikaan ei ymmärrä toisiaan.

Joten jäävi tai ei niin säilynyt se olisi.
 
Oinonen tekee tutkintapyynnön Wallinista
is 10.2.2012 klo 11.26 (päivitetty klo 11.48)

Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen tekee oikeuskanslerille tutkintapyynnön puolustusministeri Stefan Wallinista (r).

Tutkintapyynnön taustalla on Ilta-Sanomien tämänpäiväinen uutinen siitä, että Wallin kuuluu Uudenmaan prikaatin kiltaan, joka aiheuttaa kysymyksen Wallinin jääviydestä.

Oinonen kertoi tutkintapyynnöstään perussuomalaisten eduskunnassa järjestämässä tiedotustilaisuudessa. Tilaisuus koski varsinaisesti puolustusvoimien uudistuksiin liittyvää perussuomalaisten välikymystä.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Niinistö kuvaili armeijan uudistusta suurimmaksi sitten jatkosodan. Niinistön mukaan perussuomalaisten eduskuntaryhmälle ei ole esitelty tulevaa puolustusvoimien organisaatiota, eikä siihen olennaisesti liittyvää turvallisuusanalyysia.

- Mistään ei selviä mihin sodan ajan joukkoihin vähennykset kohdistetaan, tai miten reservi jatkossa muodostuu, välikymyksessä todetaan.

Eduskunnan varapuhemies Anssi Joutsenlahti kiinnitti huomiota sotilassoittokuntien lakkauttamiseen, joita hän piti täysin käsittämättönä. Joutsenlahti paljasti Iltalehdelle pitävänsä erityisesti torvimusiikista.
 
Jos olisin ollut Mr. Säästöpäällikkö, olisin järkännyt parin komppanian tilat Merivoimiin ja sanonut: tässäpä ruotsinkielinen joukko-osasto. Kutsuntalääkärille ohjeet, että kaksi komppaniaa kyllä piisaa ihan hyvin kerrallaan...lopuille erilaisia vapautuksia. Tällä keinoin olisi myös säästöä syntynyt.
 
baikal kirjoitti:

Olen tainnut juuri tätä ratkaisumallia tarjota jo jokusen vuoden. Samalla tempulla rkp olisi osoittanut ottavansa osaa näissä säästötalkoissa.
 
aj77 kirjoitti:
Niin,mutta on oikeus omalla kielellään suorittaa asepalveus,kun se virallinen toinen kieli meillä on.
Olisi sitten pitänyt tehdä niin että siirretään se varuskunta jonkun toisen varuskunnan yhteyteen. Siellä olisi ruotsia puhuvat ollut toisella laidalla ja suomea puhuvat toisella.
Varuskunta elämään se olisi vaikuttanut niin että nämä puolet olisi tarvinnut erottaa aidalla.

Tämä siksi koska meillä on ruotsinkielistä vähemmistöä jotka eivät puhu sanaakaan suomea tai pari sanaa osaavat. Tämä tosiasia on jäänyt tai jätetty aika vähälle huomiolle mediassa.

Joten ei oikein passaa että suomalainen luutnantti alkaa puhuttelemaan ruotsalaista alokasta tervehtimättä jättämisestä,ja kumpikaan ei ymmärrä toisiaan.

Joten jäävi tai ei niin säilynyt se olisi.

Nimimerkillä kokemusta on, voin kertoa meillä olevan ainakin yksi sa-pioneerijoukkue, jossa on umpisuomenkielisiä johtajia ja pelkkää närpiönruotsia puhuvaa miehistöä. Homma hoituu siten, että esim. ykkösryhmässä on ruotsinkielinen puoliryhmä ja suomenkielinen puoliryhmä. Kunhan toinen alikessuista osaa molempia kieliä, niin homma hoituu. Taisteluammunnan aikana meinasi jojoa kyllä välillä vähän jänskyttää.

Suomenkielisessä varuskunnassa voi toimia ruotsinkielinen joukko-osasto, tuo ei ole ongelma ensinkään.
 
Tvälups kirjoitti:
- Mistään ei selviä mihin sodan ajan joukkoihin vähennykset kohdistetaan, tai miten reservi jatkossa muodostuu, välikymyksessä todetaan.

Näitä tietoja eivät kansanedustajat sen paremmin kuin kukaan muukaan pienen sisäpiirin ulkopuolinen tule näkemään. Syynä tietenkin se, että niiden antaminen "vaarantaisi maanpuolustuksen edun".

Käytännössähän homma menee niin, että puolustushallinto linjaa lain tulkinnat ja hallinto-oikeus lyö poikkeuksetta paperiin sellaisenaan hyväksyntäleiman. Vastaavat käytännöt ovat voimassa ainakin työvoimahallinnolla. Viranomainen päättää itse miten lakia luetaan ja oikeusistuin vahvistaa ilman poikkeuksia viranomaisen näkemyksen. Aina toisinaan oikeusasiamies sitten jälkikäteen haukkuu kaksikon, mutta päätökset pysyvät kuitenkin sellaisenaan voimassa.
 
Tvälups kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Jos olisin ollut Mr. Säästöpäällikkö, olisin järkännyt parin komppanian tilat Merivoimiin ja sanonut: tässäpä ruotsinkielinen joukko-osasto. Kutsuntalääkärille ohjeet, että kaksi komppaniaa kyllä piisaa ihan hyvin kerrallaan...lopuille erilaisia vapautuksia. Tällä keinoin olisi myös säästöä syntynyt.

Olen tainnut juuri tätä ratkaisumallia tarjota jo jokusen vuoden. Samalla tempulla rkp olisi osoittanut ottavansa osaa näissä säästötalkoissa.

Joku tämmöinen järjestely olisi ihan oikeasti myös tuonut sitä säästöäkin.
 
baikal kirjoitti:
Joku tämmöinen järjestely olisi ihan oikeasti myös tuonut sitä säästöäkin.

Tässä vaiheessa näytelmää voi jo kysyä, että haettiinko sitä säästöä oikeasti, vai onko homma jälleen kerran pelkkää teatraalista näpertelyä?
 
Ummikkoruotsalaisiahan ei voi olla, jos on Suomen peruskoulun oppimäärän suorittanut kuten lait ja asetukset edellyttävät. Ne kun edellyttävät molempien kotimaisten opiskelua. Poikkeuksena ahvenanmaalaiset, jotka muutenkin on jo vapautettu ja ne harvat saamea äidinkielenään puhuvat, joilla toinen kotimainen on ollut ruotsi. Heidätkin voidaan vapauttaa, koska määrä on niin pieni. Jäljelle jäävät maahanmuuttajat ja ulkosuomalaiset. Koska joukkoja pienennetään niin vapautuslistalle vaan. Uudenmaan prikaatissakin komentokieli on suomi, niin ymmärtävät kyllä suomalaisten komentoja. Esimeiehenhän ei tarvi alaisen mussutusta ymmärtääkään. Käsittääkseni upseerit ovat kuitenkin virassa joten heiltä voidaan edellyttää virkamiesruotsin tutkintoa eli heidän pitää kyetä tarvittaessa käyttämään ruotsin kieltä sen verran, että pystyvät hoitamaan tilanteet, joissa eteen tulee yllättäin ruotsinkielinen mulli.
 
Roope Ristintekijä kirjoitti:
Ummikkoruotsalaisiahan ei voi olla, jos on Suomen peruskoulun oppimäärän suorittanut kuten lait ja asetukset edellyttävät. Ne kun edellyttävät molempien kotimaisten opiskelua.
Epäilen tuon olevan lähinnä teoriaa. Jos on opiskellut arvosanalla välttävä peruskoulun minimiannoksen toista kotimaista, niin ei välttämättä irtoa.

Mutta ei tuo tosiaan mikään ylitsepääsemätön murhe ole. kun perushommat ovat kaikille tuttuja, niin ratkaisut kyllä löytyvät.

Olivat muuten parhaita koskaan näkemiäni työmiehiä nuo Närpiön miehet, eli mieluusti saavatkin roikkua mukana.
 
Kyllä niitä ummikkoja on ainakin Pohjanmaalla. Sundomilaisia, joiden puhetta ei ymmärrä muutkaan ruotsinkieliset.
 
Hande kirjoitti:

En tiedä, mutta heti kun tämä lista pasahti julki niin nenääni losahti aistimus, että joko tämä on alkusoitto tahi sitten säästöt otetaan enemmän sisällöistä kuin rakenteesta. Rakenteiden perään en itke niin lujaa kuin jo valmiiksi tiukalle ajettujen sisältöjen. Niistä sisällöistä rakentuu puolustuskyky, ei rakenteista.

Saa nähdä.
 
aj77 kirjoitti:
Niin,mutta on oikeus omalla kielellään suorittaa asepalveus,kun se virallinen toinen kieli meillä on.

Tämä siksi koska meillä on ruotsinkielistä vähemmistöä jotka eivät puhu sanaakaan suomea tai pari sanaa osaavat. Tämä tosiasia on jäänyt tai jätetty aika vähälle huomiolle mediassa.

Tuskin tuollaisia rekryyttejä edes halutaan palvelukseen. Ei meinaan ole penaalin terävimpiä kyniä, jos ei pakkosuomen tunneilta ole jäänyt yhtään mitään mieleen.

aj77 kirjoitti:
Joten ei oikein passaa että suomalainen luutnantti alkaa puhuttelemaan ruotsalaista alokasta tervehtimättä jättämisestä,ja kumpikaan ei ymmärrä toisiaan.

Nappuloiden määrä ratkaisee..
 
Bodyguard kirjoitti:
Roope Ristintekijä kirjoitti:
Ummikkoruotsalaisiahan ei voi olla, jos on Suomen peruskoulun oppimäärän suorittanut kuten lait ja asetukset edellyttävät. Ne kun edellyttävät molempien kotimaisten opiskelua. Poikkeuksena ahvenanmaalaiset, jotka muutenkin on jo vapautettu ja ne harvat saamea äidinkielenään puhuvat, joilla toinen kotimainen on ollut ruotsi. Heidätkin voidaan vapauttaa, koska määrä on niin pieni. Jäljelle jäävät maahanmuuttajat ja ulkosuomalaiset. Koska joukkoja pienennetään niin vapautuslistalle vaan. Uudenmaan prikaatissakin komentokieli on suomi, niin ymmärtävät kyllä suomalaisten komentoja. Esimeiehenhän ei tarvi alaisen mussutusta ymmärtääkään. Käsittääkseni upseerit ovat kuitenkin virassa joten heiltä voidaan edellyttää virkamiesruotsin tutkintoa eli heidän pitää kyetä tarvittaessa käyttämään ruotsin kieltä sen verran, että pystyvät hoitamaan tilanteet, joissa eteen tulee yllättäin ruotsinkielinen mulli.

Kyllä niitä ummikkoja on ainakin Pohjanmaalla. Sundomilaisia, joiden puhetta ei ymmärrä muutkaan ruotsinkieliset.

Kuinkas sundomilaiset sitten Dragsvikissä mukamas pärjäävät?
 
Hande kirjoitti:
Roope Ristintekijä kirjoitti:
Ummikkoruotsalaisiahan ei voi olla, jos on Suomen peruskoulun oppimäärän suorittanut kuten lait ja asetukset edellyttävät. Ne kun edellyttävät molempien kotimaisten opiskelua.
Epäilen tuon olevan lähinnä teoriaa. Jos on opiskellut arvosanalla välttävä peruskoulun minimiannoksen toista kotimaista, niin ei välttämättä irtoa.

Mutta ei tuo tosiaan mikään ylitsepääsemätön murhe ole. kun perushommat ovat kaikille tuttuja, niin ratkaisut kyllä löytyvät.

Olivat muuten parhaita koskaan näkemiäni työmiehiä nuo Närpiön miehet, eli mieluusti saavatkin roikkua mukana.

Mikäli on vain teoriaa, ei syy ole puolustusvoimien vaan koulujärjestelmän ja solloin kyseisten henkilöiden opettajat on asetettava vastuuseen siitä, että ovat hyväksyneet vaaditun oppimäärän suoritukseksi vajavaisin perustein.
 
Niin? Puolustusvoimienko tehtäväkö sitten on tuollaisten "helmien" hiominen?

Saunamajureista ja pumppuluumuista ollaan käsittääkseni jo luovuttu.
 
baikal kirjoitti:
Jos olisin ollut Mr. Säästöpäällikkö, olisin järkännyt parin komppanian tilat Merivoimiin ja sanonut: tässäpä ruotsinkielinen joukko-osasto. Kutsuntalääkärille ohjeet, että kaksi komppaniaa kyllä piisaa ihan hyvin kerrallaan...lopuille erilaisia vapautuksia. Tällä keinoin olisi myös säästöä syntynyt.
Jos olisin ollut wallin olisin siirtänyt pari suomenkielistä varuskuntaa viroon koulutettavaksi. Siellähän on kiinteistöt halvempia ja kielikin on suunnilleen samaa ja kouluttajat saadaan paljon halvemmalla kuin tässä maassa.

Tällä keinoin olisi myös säästöä syntynyt

No takaisin tosi maailmaan.....

Onko tuo vitsi vai haluatko provosoida ja loukata tahallasi?
 
Roope Ristintekijä kirjoitti:
Mikäli on vain teoriaa, ei syy ole puolustusvoimien vaan koulujärjestelmän ja solloin kyseisten henkilöiden opettajat on asetettava vastuuseen siitä, että ovat hyväksyneet vaaditun oppimäärän suoritukseksi vajavaisin perustein.

Koulujärjestelmästä varmasti lipsahtaa toisinaan läpi hiukan kevyttä porukkaa. Toisaalta esim. lomautusten jälkeen opettajat velvoitetaan kirjoittamaan todistukset täysistä kursseista, vaikka kaikki tietävät tuntimäärän jääneen vajaaksi. On myös niin, että aika monella meistä voisi kymmenen vuoden jälkeen tulla yllättäviä vaikeuksia läpäistä joku osanen peruskoulun oppimäärästä.
 
Back
Top