Heimoistuminen, sodan uhka ja ratkaisu

kimmo.j

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Minäkin vastustan pakkoruotsia mutta kannatan sen vapaaehtoista opiskelua. Pärjää sitten aika hyvin tuolla Pohjolassa. Kuten monia muitakin tärkeitä kieliä kannattaa jonkin verran opiskella.

Puhuin vähän eri asiasta eli siitä, että voisi yhteisessä maassa olla yhteinen tavoite joihinkin muihin asioihin.

Nyt jätän tämän ketjun tähän ja kiitän @TomTom hyvästä portsarityöstä. Perjantaiyönä suomalaisessa kapakassa pitää olla poke. Se on kansallinen ominaispiirre, joka ei varmaan kokonaan katoa koskaan.

Minä kyllä osaan olla umpikaheli myös selvin päin, mutta se tässä jo tulikin todistettua.

Hyvää yötä, veljet. Olkoon yönne rauhaisa.
En vastusta opiskelua, vain pakkoruotsia. Kaikki kielten opiskelu on kannattavaa, kaikkia ei vain ole tehty vieraiden kielten taitajaksi.
Yhteisen tavoitteen kanssa alen kanssasi samaa mieltä. Suomalaisen yhteiskunnan rakentaminen on tärkeää ja se ei ole kielikysymys.
 

inscout

Kenraali
Saanen esittää eriävän mielipiteen ruotsinkielisista suomalaisista.
On totta, että jossain vaiheessa, iso osa oppineista ja varakkaista Suomalaisista oli äidinkieleltään ruotsinkielisiä. Tänään suurin osa ruotsia puhuvista on tavallisia kansalaisia. Vaikutusvaltaisten sukujen joukossa on sekä suomen-, että ruotsinkielisiä.
Mitä sitten tulee puolustamiseen, ne joilla on eniten menetettävää, on eniten puolustettavaa. Eli jos ruotsinkielisillä onkin enenmmän, heillä on enemmän puolustettavaa.

Kielikysymyksessä olet ollut aikaisemmin oikeassa. Nyt tämä ei enää ole suuressa merkityksessä.
RKP toki puolustaa vimmaisesti ruotsinkielen asemaa, mutta miksi ei puolustaisi. RKP on puolue jonka tehtävä on puolustaa ruotsinkieltä suomessa. Ihna niin kuin minkä tahansa lobbaus/edunvalvontajärjestön. Onko RKP sitten jotenkin erityisen promaahanmuuttaja puolue, on hyvin hankala kysymys. Jos verrataan muihin vasemmistopuolueisiin, linja on hyvin samantasoinen.

Lopuksi totean, että vastustan pakkoruotsia itsekkäistä syistä.
Tuttavapiirissäni on kuitenkin paljon äidinkielenään ruotsia puhuvia henkilöitä ja merkillepantavaa on heidän maanpuolustushenkensä.
Vapautettuja, tai sivareita ei ryhmästä löydy, kyse voi tietysti olla vain sattumasta, tai siitä, että millaisten ihmisten kanssa sitä tulee hengailtua. Kuitenkin suomenkielisissä tuttavissa on sivareita ja vapautettuja, ei montaa, mutta kuitenkin.
Puhuin historiallisessa kontekstissa yhtä paljon kuin nykypäivänkin ajattelussa. Tunnen minäkin suomenruotsalaisia ja heitä on moneen lähtöön kuten kaikkia muitakin. Olen tavannut ihan normiporukkaa ja myös aitoja svekomaaneja jotka ovat toki pieni vähemmistö. RKP on ihailtava puolue. Kaikista puolueista se on ainoa, joka ei myy perusajatustaan. En millään tavalla moiti heitä. He toimivat kuten puolueen pitääkin. Se, mitä mieltä minä mahdollisesti olen heidän tavoitteistaan ei ole merkittävää. Sitä on demokratia. Vasemmistolaisena en kyllä osaa RKP:tä nähdä.

Tuosta "jolla on eniten menetettävää" en ole samaa mieltä. Miljadööri voi menettää 500 miljoonaa eikä kärsi suurta tappiota. Kyllä se on se, jolla on 5 metriä perunamaata, nälkä ja velkainen mökki joka eniten taistelee. Rikas siirtyy toiseen maahan ja alkaa tienaamaan lopuilla miljoonilla.

Mutta jotta emme puhuisi aivan pehmoja. Tunnustan kyllä aiheen osalta väriä. Minun on henkilökohtaisesti vaikea nähdä ruotsinkielistä henkilöä suomalaisena. Kieli on merkittävä yhdistävä ja erottava kulttuurinen tekijä. Ja jos joku haluaa roikkua identiteetiltään kielessä jonka virallinen vaikutus loppui meillä jo kauan sitten ja joka tosiasiallisesti erottaa hänet 90% väestöstä, niin silloin minun on vaikea nähdä häntä osana valtaväestöä. Tämä ei tarkoita että heitä yksilöinä mitenkään sorsisin tai halveksisin. Mutta he haluavat itse erottautua ja, puhutaan nyt suoraan, olla parempia.

Pakkoruotsi on alistamista, joka on todennäköisesti merkittävin syy antipatiaan kielivähemmistöjen välillä. Itselläni se on suurin syy. Ja se on pahuksen hyvä syy kaiken lisäksi. Venäjän valta loppui täällä 100 vuotta sitten. Olisi jo korkea aika luopua myös Tukholman kumartamisesta.
 

tulikomento

Ylipäällikkö
Oma näkemykseni pakkoruotsista on, että kyllä vaan lukioikäisenä inhosin sitä. Varsinkin kun itärajalla asustelee, niin eipä sille juuri käyttöä ollut. Yliopistossa tuli käytyä pakollinen virkamiesruotsi, joka käytön puutteen takia unohtui aika nopeasti.

Mutta sitten nykyistä aiempaan työpaikkaan päätyessäni tulikin eteen se, että työnantaja edellyttikin minua toimimaan yhteyshenkilönä ruotsalaisten yhteistyökumppaneiden suuntaan. Ja tämä tarkoitti useitakin työmatkoja länsinaapuriin. Arvelin kyllä että englannilla tulee varmasti toimeen, mutta varmuuden vuoksi aloitin aikamoisen preppaamisen ja kaivelin vanhat ruotsin oppikirjat esiin. Ja täytyy sanoa että melko nopeasti palautui mieleen. Ja voin myös sanoa, että ei siitä todellakaan työelämässä haittaa ole jos ruotsilla pystyy asioimaan ruotsalaisten kanssa. Olen huomannut että svedut arvostavat ihan aidosti sitä, että ummikkosuomalainen edes yrittää keskustella heidän kielellään. Eli ei minusta ruotsin opiskelu nyt hukkaan mennyt ainakaan omalta kohdalta. Ei sitä koskaan tiedä mikä tulee elämässä eteen.

Ja vaikka nykyinen työnantaja ei ainakaan toistaiseksi ole vaatinut muuta kuin englannin osaamista, olen pitänyt ruotsista siinä määrin kiinni, että silloin tällöin lueskelen ruotsinkielisiä kirjoja (lähinnä sotahistoriaa ja ilmailua kylläkin). Ja katselen elokuvia ilman tekstitystä. Ihan vaan vastaisuuden varalle.
 

Herman30

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Onko RKP ...verrataan muihin vasemmistopuolueisiin,
Ymmärränkö oikein että mielestäsi RKP on vasemmistopuolue? Se on ja ei ole riippuen keneltä kysyt. Suhtautuminen on eri Pohjanmaalla ja Uudellamaalla, noin yleistäen. RKP on sekasikiö kaikenlaista ideologiaa jossa yhteistä on vain ruotsin kielen puolustaminen.
 

kimmo.j

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Puhuin historiallisessa kontekstissa yhtä paljon kuin nykypäivänkin ajattelussa. Tunnen minäkin suomenruotsalaisia ja heitä on moneen lähtöön kuten kaikkia muitakin. Olen tavannut ihan normiporukkaa ja myös aitoja svekomaaneja jotka ovat toki pieni vähemmistö. RKP on ihailtava puolue. Kaikista puolueista se on ainoa, joka ei myy perusajatustaan. En millään tavalla moiti heitä. He toimivat kuten puolueen pitääkin. Se, mitä mieltä minä mahdollisesti olen heidän tavoitteistaan ei ole merkittävää. Sitä on demokratia. Vasemmistolaisena en kyllä osaa RKP:tä nähdä.

Tuosta "jolla on eniten menetettävää" en ole samaa mieltä. Miljadööri voi menettää 500 miljoonaa eikä kärsi suurta tappiota. Kyllä se on se, jolla on 5 metriä perunamaata, nälkä ja velkainen mökki joka eniten taistelee. Rikas siirtyy toiseen maahan ja alkaa tienaamaan lopuilla miljoonilla.

Mutta jotta emme puhuisi aivan pehmoja. Tunnustan kyllä aiheen osalta väriä. Minun on henkilökohtaisesti vaikea nähdä ruotsinkielistä henkilöä suomalaisena. Kieli on merkittävä yhdistävä ja erottava kulttuurinen tekijä. Ja jos joku haluaa roikkua identiteetiltään kielessä jonka virallinen vaikutus loppui meillä jo kauan sitten ja joka tosiasiallisesti erottaa hänet 90% väestöstä, niin silloin minun on vaikea nähdä häntä osana valtaväestöä. Tämä ei tarkoita että heitä yksilöinä mitenkään sorsisin tai halveksisin. Mutta he haluavat itse erottautua ja, puhutaan nyt suoraan, olla parempia.

Pakkoruotsi on alistamista, joka on todennäköisesti merkittävin syy antipatiaan kielivähemmistöjen välillä. Itselläni se on suurin syy. Ja se on pahuksen hyvä syy kaiken lisäksi. Venäjän valta loppui täällä 100 vuotta sitten. Olisi jo korkea aika luopua myös Tukholman kumartamisesta.
Itse olen erimieltä kaikesta muusta paitsi pakkoruotsista.
Tuo mijardööri vertaus on tietysti totta kun puhutaan ihmisestä jolla on esim. ulkomaalalsia sijoituksia, mutta niillä joilla omaisuus on jotain muuta, jotain jota ei voi noin vain siirtä tilanne on toinen. Suurin osa "rikkaista" on juuri näitä, heidän varallisuutensa perustaa ei voi kriisin tullen noin vain siirtää Ruotsiin.
Se on vähän niin kuin sanottaisiin, että vuokra-asunnossa asuvalta metallimieheltä vietäisiin kaikki, helppo siirtyä ruotsiin Volvon tehtaille töihin, ei täällä ole mitään joka pidättelisi. Mutta eihän se noin taida olla.
 

kimmo.j

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Ymmärränkö oikein että mielestäsi RKP on vasemmistopuolue? Se on ja ei ole riippuen keneltä kysyt. Suhtautuminen on eri Pohjanmaalla ja Uudellamaalla, noin yleistäen. RKP on sekasikiö kaikenlaista ideologiaa jossa yhteistä on vain ruotsin kielen puolustaminen.
Mielestäni RKP on vetänyt hyvin vasemmistolaista politiikkaa. Vaikka perinteisesti RKP katsotaan kuuluvaksi oikeistoon, se on viimeiset vuodet ollut täysin vasemmistolainen, valitettavasti.
Olen kuitenkin samaa mieltä, puolueen sisällä on monenlaista politiikan tekijää.
 

inscout

Kenraali
Itse olen erimieltä kaikesta muusta paitsi pakkoruotsista.
Tuo mijardööri vertaus on tietysti totta kun puhutaan ihmisestä jolla on esim. ulkomaalalsia sijoituksia, mutta niillä joilla omaisuus on jotain muuta, jotain jota ei voi noin vain siirtä tilanne on toinen. Suurin osa "rikkaista" on juuri näitä, heidän varallisuutensa perustaa ei voi kriisin tullen noin vain siirtää Ruotsiin.
Se on vähän niin kuin sanottaisiin, että vuokra-asunnossa asuvalta metallimieheltä vietäisiin kaikki, helppo siirtyä ruotsiin Volvon tehtaille töihin, ei täällä ole mitään joka pidättelisi. Mutta eihän se noin taida olla.
Se, että olet samaa mieltä yhdestä asiasta on jo positiivinen alku. Kyllä se siitä lähtee:).

No vitsi vitsinä. Olkaamme molemmat vahvoja uskossamme.
 

jak

Eversti
Lahjoittaja
Mielestäni RKP on vetänyt hyvin vasemmistolaista politiikkaa. Vaikka perinteisesti RKP katsotaan kuuluvaksi oikeistoon, se on viimeiset vuodet ollut täysin vasemmistolainen, valitettavasti.
Olen kuitenkin samaa mieltä, puolueen sisällä on monenlaista politiikan tekijää.
Maailman parannuksessa RKP varmaan on sitten vasemmistolainen mutta ei se minusta mikään työväenpuolue ole ollut.
 

Nojatuolistrategi

Ylipäällikkö
Esimerkkejä kielenvaihdosta(kielen tuhoamisesta) löytyy sekä länsi että itänaapurista. Kummastakin on suomalais-ugrilaiset kielet katoamassa...
Tulenkantaja paloi poroksi.

Suomalais-ugrilaisen udmurtin kielen puolesta taistellut kieliaktivisti teki polttoitsemurhan Iževskissä

Udmurtian yliopiston humanistisen instituutin johtaja ja tunnettu kieliaktivisti Albert Razinhttps://www.hs.fi/haku/?query=albert+razin, 79, teki tiistaiaamuna polttoitsemurhan Venäjään kuuluvan Udmurtian tasavallan pääkaupungissa Iževskissä. Asiasta kertoi ensimmäisenä paikallinen uutissivusto Izhlifehttp://izhlife.ru/incidents/89577-chelovek-podzheg-sebya-u-gossoveta-udmurtii.html.

Presidentti Vladimir Putinin https://www.hs.fi/haku/?query=vladimir+putininallekirjoittama laki heikensi merkittävästi vähemmistökielien asemaa Venäjällä.

Udmurtin kieltä kutsuttiin aiemmin votjakiksi. Se kuuluu suomalais-ugrilaisten kielten permiläiseen haaraan, ja sillä on noin 340 000 puhujaa lähinnä Uralin länsipuolella sijaitsevassa Udmurtiassa.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006233904.html
 
Top