Helsingin hyväksikäytöt ja raiskaukset

Onkohan nyt niin kun Oulun rikokset ovat saaneet paljon julkisuutta, niin näitä hiljaa olleiden uhrien ulostuloja alkaa tulla enenevissä määrin?

Mikäli ymmärsin oikein, niin Oulussa on jo tutkinnassa ainakin kaksi eri kokonaisuutta. Nyt sitten tämä Helsinki.

Käytännösähän tämä tarkoittaa sipiläksi, että ilmoituskynnys on madaltunut. Ja se on aivan oikein, ei ongelmia korjata tai estetä vaikenemalla kipeistä asioista. Kyllä nyt on viimeinen hetki alkaa puhumaan asioista äänen julkisesti.
 
Poliisi valottaa Helsingin seksuaalirikosepäilyjä: Tekokertoja useita, tapahtuneet talven aikana
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä on epäiltyinä törkeästä raiskauksesta.

Seksuaalirikokset
13.1.2019 klo 15:54

Helsingin poliisi tutkii Itä-Helsingissä tapahtuneeksi epäiltyä alaikäiseen kohdistunutta törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä.

Asiaa tutkitaan myös törkeänä raiskauksena.

Poliisi epäilee, että tekokertoja on ollut useita. Epäillyt rikokset ovat tähänastisten tutkimusten mukaan ajoittuneet viime vuoden marraskuun alun ja tämän vuoden tammikuun alun välille. Poliisi on ottanut jutussa kiinni kolme, ulkomaalaistaustaista epäiltyä.

Poliisi ei ota kantaa uhrien määrään tai ikään. STT kertoi aiemmin, että kiinniotot oli tehty Roihuvuoren kaupunginosassa. Poliisi ei kuitenkaan vahvista tätä tietoa Ylelle eikä STT:lle, vaan kertoo, että operaatio kohdistui Itä-Helsinkiin. Poliisista kerrottiin yöllä STT:lle, että poliisilla oli operaatio asunnossa Roihuvuoressa. Poliisi kertoi silloin operaation liittyvän aiempaan poliisitutkintaan.

https://yle.fi/uutiset/3-10594294?origin=rss
 
Holy Sherlock ;)

Poliisi otti Itä-Helsingistä lauantai-iltana kiinni kolme ulkomaalaistaustaista miestä epäiltyinä yhteen alaikäiseen kohdistuneista törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta, kertoo päivystävä tutkinnanjohtaja, Helsingin poliisin rikoskomisario Pekka Korhonen STT:lle.
..
Poliisi ei ota kantaa epäiltyjen uhrien määrään.

– Enempää en voi kertoa, Korhonen sanoo.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005964179.html
 
HS aktivoitui, sattumaa?

Kahdeksan lasta seksuaalisen hyväksikäytön uhreina – Kolmekymppinen mies saalisti sosiaalisessa mediassa, Helsingin käräjäoikeus tuomitsi vankeuteen
Tekijä on hyödyntänyt sosiaalista mediaa ottaessaan yhteyttä uhreihin.

Helsingin oikeustalo. (KUVA: JUSSI HELTTUNEN)
Lari Malmberg HS Juho Jokinen HS
Julkaistu: 15.1. 9:03 , Päivitetty: 15.1. 10:13


HELSINGIN käräjäoikeus tuomitsi perjantaina vuonna 1986 syntyneen Hedayatullah Safinneljän vuoden ja kymmenen kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seitsemästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Kaikki rikokset tapahtuivat vuoden 2018 aikana.

Tapaus ei liity viikonloppuna ilmi tulleeseen Itä-Helsingin seksuaalirikosepäilyyn.

TEKIJÄ ON hyödyntänyt sosiaalista mediaa ottaessaan yhteyttä uhreihin. Uhrit ovat hänelle ennestään tuntemattomia 14–15-vuotiaita tyttöjä.

”Sosiaalisen median viesteissä on ollut lapsia seksuaalisille sisällöille altistavaa tai seksuaalisesti latautunutta aineistoa”, Helsingin käräjäoikeus tiedotti tiistaina.

”Tekijä on myös pyytänyt lapsia tapaamaan itseään, ja hän on onnistunut tapamaan kolmea lasta. Yhden lapsen kanssa on ollut seksuaalista kanssakäymistä ja muita seksuaalisia tekoja.”

TEKIJÄ JOUTUUvankeustuomion lisäksi maksamaan korvauksia aiheuttamastaan kärsimyksestä seitsemälle uhrille. Yksi uhreista ei hakenut korvausta.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Oikaisu 15. tammikuuta 2019 kello 9.30: Uutisessa kerrottiin aiemmin, että uhreja olisi ollut seitsemän.

https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000005965901.html

 
Viimeksi muokattu:

Jos tuo on sama kaveri, niin se on Norjassa ollessaan ollut miltei tuplasti vanhempi kuin mitä on ilmoittanut. Ei taida olla mikään mahdottomuus.

Saanut alennetun tuomion, neljä ja puoli vuotta, josta ehdollista kolme vuotta.
However, Hedayatullah Safi, who was found guilty of group rape along with Mukendi and Aluma, got the penalty reduced. In this connection, the Court of Appeal shows that he was 16 and seven months old when the rape took place. In the district court, he was sentenced to four years and six months in prison, where three years have been conditional on a probation period of four years. The Court of Appeal imposed the sentence for imprisonment for four years, which three years has been made conditional on a probation period of four years.
Edit: Lainaus on google käännös artikkelista.
 
Kansliapäällikkö siis tiesi nämäkin taustat, mikäli sanottua on uskominen (2016, https://www.verkkouutiset.fi/ps-edu...likko-nerg-tietaa-kun-poliisi-ei-tieda-47681/)
Raatikainen toteaa sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nergin todenneen Ylen 2. maaliskuuta televisioimassa A2-turvattomuusillassa, että ”Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee.”

Näin vaalien alla joku voisi kysyä vaalitenteissä vaikka tähänkin tapaukseen liittyen:
Miksi tuolloinen sisäministeri antoi silti toiminnan jatkua salli ministeriön ylimmän virkamiehen (kansliapäällikön) jatkaa vaarantaen sisäistä turvallisuutta ilmeisesti tietoisesti? Edelleen: Miksi pääministeri ei puuttunut tähän? Missä kannetaan vastuu ja miten?
 
Vanhemmat,

Kuvitelkaa tilanne:
13-vuotias tyttö kertoo viettävänsä aikaa nuorisotalolla. Perusoletuksena aikuisella on varmasti valtaosalla sama, eli se, että lapsi viettää aikaansa siellä muiden alaikäisten nuorten keskuudessa aikuisten valvovien silmien alla eli on turvassa.

Alat kuulla ja nähdä hyvin suuren määrän nuorisotalon "nuorista" olevan ulkomaalaistaustaisia. Pikku hiljaa alkaa selvitä, että osa näistä ei puhu suomea ollenkaan , lasta hakiessa huomaat että samasta ovesta tulee ulos parrakkaita miehiä.
Seuraavaksi kuulet samasta joukkiosta olevan pidätettynä muutama mies ala-ikäisen tytön raiskauksesta epäiltynä.
Ja lopulta kuulet nuorisotalolla olevan selkeästi myös jopa yli 20v miehiä jotka katsovat seksistisesti näitä nuoria tyttöjä. Epäilemättä tulee myös lähestymisyrityksiä sosiaalisenmedian kautta.
" Nuoret " miehet esittäytyvät tytöille 16- vuotiaina. Näytetään jopa papereita kun tytöt epäilevät asiaa.
Valheiden verkko alkaa. Tytöt kuitenkin varmasti helpommin uskovat sillä ovathan nämä myös nuorisotalolla ja se on siellä aikuisten ohjaajien mielestä ok.
"
Nuorisotalolta asiaa tiedusteltuani sain vastaukseksi tämän
- näiden nuorten aikuisien miehien kotouttaminen!

Osalla heistä ei ole oleskelulupaa suomeen, he ovat turvapaikan hakijoita ja näitä aikuisia miehiä kotoutetaan suomeen meidän ala-ikäisten tyttäriemme seurassa.

Nuorisotalon ohjaajan mielestä media on leimannut maahanmuuttajat ja siksi tästä nyt valitetaan, mutta ei tästä ollut mitään tietoa, että nuorisotalolla saa hengata myös täysi-ikäiset!

https://www.facebook.com/groups/112859358757813/permalink/2178225252221203/
 
Back
Top