Hiipijä - Jääkäripataljoona 4

Vonka

Supreme Leader
Talvisodan historiassa on valtavasti itsensä ja joukon suorituskyvyn ylittämistä. Muuten sellainen torjunta ei olisi onnistunut sillä armeijalla. Torjunta ei myöskään ollut "jäykkää" puolustusta kuin korpiteiden tulppa- ja katkaisukohdissa ja Kannaksen pääpuolustuslinjassa, jossa sielläkin aktiiviset vastahyökkäykset olivat välttämätön osa puolustustaistelua.

Laatokan Karjalassa Voldemar Hägglund sai koko joulukuun ajan kehotuksia Päämajasta ryhtyä aktiivisempaan toimintaan, ilman tulosta. Lopulta Nihtilä suunnitteli joulukuun lopussa IV AK:lle hyökkäyksen. Tammikuun alussa Nihtilä määrättiin erillistehtävään "monitoroimaan" hyökkäyksen onnistumista.

Laatokan Karjalassa pakkanen pysytteli hyvin korkealla ja kipusi tammikuusta alkaen pahimmillaan neljäänkymmeneen.

Jääkäripataljoona 4 oli viivytystaistelujen jälkeen ollut Divisioonan reservinä ja kouluttautunut. Se annettiin IV Armeijakunnan käyttöön. "Motti-Matti" Aarnio oli jo kolmas komentaja ja vasta 20.1. 1940 alkaen. Edellinen meni täysosumasta. Motti-Matti ei tietenkään yhdellä pataljoonalla motitellut vihollisarmeijoita. Lisänimi komentajalle tuli Hiipijän keskeisestä roolista ja tuhoavista hyökkäyksistä Lemetin mottialueella.

Aarnio valmistautui hyökkäyksiin huolellisesti. Komppaniat olivat lähtöasemissa, kun pitikin. Helmikuussa Aarnion miehet hyökkäsivät Itä-Lemetin mottiin pohjoisesta hiljaa lumen sisässä kaivautuen samalla, kun etelässä oli pieni harhautushyökkäys. Neljä viholliskorsua räjähti miltei yhtaikaa, syöksyryhmät alkoivat edetä. Korsu korsulta, panssarivaunu panssarivaunulta. Hyökkäys suoritettiin alivoimaisena. Vihollinen ei päässyt korsuista ulos, koska konepistoolimiesten ja kasapanosmiesten yhteistyö oli tehokasta. Aamulla Itä-Lemetin motti oli Aariolla ja vihollisen kaatuneita oli avomaalla yli 400, kukaan ei tiedä, montako korsuissa. Vankeja otettiin 80.

Jatkosodassa Hiipijä hyökkäsi Korpiselästä prikaatin kärkenä Kokkariin. Vilokki, Pitkäranta, Salmi, Tuulos, Syväri, Karhumäki - Utsjoki!

Valpo pidätti Aarnion liikekannallepanon valmistelusta. Motti-Matti kuitenkin pakeni Valpon käsistä. Hän päätyi lopulta Venezuelaan, jossa tapasi pakomatkalla olevan entisen keittiöalikersanttinsa Lauri Törnin.

Törni oli Hiipijässä tehnyt aamupuuroa, kun 30.11.1939 ensimmäinen tykistökeskitys tuli. Hän muisteli heidän naureskelleen ensin, mutta sitten hän näki yhden pojista kaatuvan sisälmysten valuessa kankaalle. "Ei naurattanut enää", kertoi Törni paljon myöhemmin. Näin ihmiskohtalot syntyvät. Tästä lähtien Törni oli sodan kanssa tekemisissä sitten pienin keskeytyksin aina kuolemaansa Kaukoidässä Vietnamissa.

Tammikuussa "Sokeritopalla" (Pukitsanmäki, Lemetti) Törni, Määttä ja kaksi muuta esikuntakomppanian poikaa (joiden nimiä en tiedä) menivät Aarnion puheille. Motti-Matti tarvitsi vapaaehtoisia tuhoamaan elintarvikkeita täynä olevan kuorma-auton, jonka suojasi poteroihin kaivautunut osasto. Pojat päättivät, että hekin haluavat sotia.

Legendasta syntyi toinen legenda. Motti-Matti antoi johdon Törnille. Hän muisteli myöhemmin, että Törni oli niin jännittynyt, että vapisi. Pari päivää aikaisemmin 20-vuotias alikersantti oli jo tehnyt tiedustelumatkan ja selvittänyt vihollisalueen. Lisäksi hän oli palattuaan puoli viisi aamulla tullut omien linjojen läpi ja pamahtanut naapuripataljoonan komentotelttaan kenenkään huomaamatta niin, että kaikki vartiojärjestelyt menivät uusiksi.

Pääsivät auton lähelle huomaamatta. Määttä laittoi kasapanoksen kuorma-autoon ja Törni ja kaksi muuta ampuivat konepistooleilla ja heittivät käsikranaatteja poteroihin. Tuhottuaan vartion he irtautuivat. Koko alue oli täynnä räjähdyksiä ja tulitusta.

Mitä oli Motti-Matin mielessä? Auto oli venäläisten paikoilleen juuttuneen saattueen keskellä. Törnin toiminta oli osa pataljoonan sotaa ja harhautus. Tuona päivänä vallattiin Pukitsanmäki eli Sokeritoppa.

Törnin tavaramerkiksi tuli se, että hän oli hiukan kiihkeä ennen taistelua - kuin sen tyypin kilpaurheilija - mutta tulitaistelun ja räjähdysten alettua täysin tyyni. Aarnio käytti häntä sitten erillistehtäviin tammi-helmikuun aikana.

Länsi-Lemetissä JP 4 sai ruotsinkielisiä vanhempia reserviläisiä komppanian. Sen koko oli vain 23 miestä ja komppanian päällikkökin oli sairastunut. Aarnio laittoi 20-vuotiaan alikersantti Törnin johtamaan tuota porukkaa. Törni ei osannut puhua ruotsia. Tammikuun 28. Törni vei osaston hyökkäyksen keskellä hiljaa pimeällä vihollisasemiin ja alkoi heittää kasapanoksia ja ampua. Joukko seurasi esimerkkiä. Länsi-Lemettiä ei vallattu tuona yönä, mutta Törnin vetämä ruotsinkielinen ikämiesporukka oli ainoa, joka pääsi maantielle asti.

Helmikuussa Törni sitten jätti Hiipijän ja lähti RUK:hon. Motti-Matin kanssa kohtasivat sitten Venezuelassa.



1166_IMG_1948_2014722154848.JPG
 
Viimeksi muokattu:
Jääkäripataljoona 4 oli viivytystaistelujen jälkeen ollut Divisioonan reservinä ja kouluttautunut. Se annettiin IV Armeijakunnan käyttöön. "Motti-Matti" Aarnio oli jo kolmas komentaja ja vasta 20.1. 1940 alkaen. Edellinen meni täysosumasta. Motti-Matti ei tietenkään yhdellä pataljoonalla motitellut vihollisarmeijoita. Lisänimi komentajalle tuli Hiipijän keskeisestä roolista ja tuhoavista hyökkäyksistä Lemetin mottialueella.

YH:n alusta pataljoonaa johti everstiluutnantti Martti Nurmi ja hänet siirrettiin Taipaleen lohkolle 10. Divisioonaan rykmentinkomentajaksi joulukuussa. Hänen jälkeensä JP 4:n komentajana toimi kapteeni Paul-Åke Johansson, joka kaatui 13. tammikuuta 1940. Hänen jälkeensä seurasi 1. Komppanian päällikkö luutnantti Väinö Hahtela, joka hoiti tehtävää 20.1. saakka, jolloin neljänneksi komentajaksi tuli majuri Aarnio. Luutnantti Hahtela komensi Hiipijää jälleen huhtikuusta elokuuhun 1940 Aarnion ollessa prikaatinkomentajan viransijaisena.

Myös MRR Taavi Törmälehto, joka Jatkosodan aikana sai ristinsä JP 4:n riveissä taisteli jo Talvisodan aikana samassa pataljoonassa. Nykyään tuo Mannerheimristi nro 41 on HÄMPSP:n perinnehuoneessa.

Hiipijän tappiot olivat Talvisodassa yhteensä 549 miestä. Se on aika paljon yhdelle jääkäripataljoonalle...
 
YH:n alusta pataljoonaa johti everstiluutnantti Martti Nurmi ja hänet siirrettiin Taipaleen lohkolle 10. Divisioonaan rykmentinkomentajaksi joulukuussa. Hänen jälkeensä JP 4:n komentajana toimi kapteeni Paul-Åke Johansson, joka kaatui 13. tammikuuta 1940. Hänen jälkeensä seurasi 1. Komppanian päällikkö luutnantti Väinö Hahtela, joka hoiti tehtävää 20.1. saakka, jolloin neljänneksi komentajaksi tuli majuri Aarnio. Luutnantti Hahtela komensi Hiipijää jälleen huhtikuusta elokuuhun 1940 Aarnion ollessa prikaatinkomentajan viransijaisena.

Myös MRR Taavi Törmälehto, joka Jatkosodan aikana sai ristinsä JP 4:n riveissä taisteli jo Talvisodan aikana samassa pataljoonassa. Nykyään tuo Mannerheimristi nro 41 on HÄMPSP:n perinnehuoneessa.

Hiipijän tappiot olivat Talvisodassa yhteensä 549 miestä. Se on aika paljon yhdelle jääkäripataljoonalle...

Johanssonille tuli täysosuma suoraan telttaan. Lemetissä oltiin teltoissa taempana ja mottia kiristettäessä aivan kovimmilla pakkasilla maastossa myös nuotioilla. Jääkärit makasivat tulessa kiinni ja käänsivät välillä jäätyvää puolta lämpenemään. Venäläiset luulivat joko omiksi tulikseen tai olivat jo niin passiivisia ja väsyneitä, etteivät välittäneet.

1990-luvulla tein yhtä kulttuurityötä Hiipijän talvisodan lääkintämiehen kanssa. Hän ei halunnut puhua talvisodasta ja sanoi muistavansa vain, että oli silloin aina hirveän väsynyt.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän tuo Törni on monta kertaa mietityttänyt. Ja sekin, että hyvin on sijoitukset onnistuneet. Pannaan jätkä nyt vaikka hankaamaan tonkan pohjia ja sutimaan hevosia....ja tästä miehestä tuli legenda. Missä kohtaa hän vastasi palikkatestissä väärin?
 
Kyllähän tuo Törni on monta kertaa mietityttänyt. Ja sekin, että hyvin on sijoitukset onnistuneet. Pannaan jätkä nyt vaikka hankaamaan tonkan pohjia ja sutimaan hevosia....ja tästä miehestä tuli legenda. Missä kohtaa hän vastasi palikkatestissä väärin?
Olisko valinta metodit tässä 70v aikana muuttunut...? Taisi metodiikka vielä tuonne 70-luvulle (jopa 80-luvulle) olla luokkaa "jaa ylioppilas...rukkiin!" "maatalonpoika...hevoskuskiksi" "rajaseudulta kotoisin...rajasissiksi", jne... Tänään on valintametodit ja kriteerit ennen kaikkea vähän erot...
 
Olisko valinta metodit tässä 70v aikana muuttunut...? Taisi metodiikka vielä tuonne 70-luvulle (jopa 80-luvulle) olla luokkaa "jaa ylioppilas...rukkiin!" "maatalonpoika...hevoskuskiksi" "rajaseudulta kotoisin...rajasissiksi", jne... Tänään on valintametodit ja kriteerit ennen kaikkea vähän erot...

No, toivottavasti on muuttunut, eikä poikkeus tietenkään ole sama kuin sääntö. Mutta muikeaksi vetää suupielen, kun miettii tulevaa legendaa lapioimassa hevosen paskaa tallissa samalla, kun vainolainen tulla röimii pitkin peltoja.
 
Mitäs näitä kovia pataljoonia olikaan tuolla, Hiipijä, Ravaaja, mitä muita, vonka varmaan vetää ihan ulkomuistilta?
 
No, toivottavasti on muuttunut, eikä poikkeus tietenkään ole sama kuin sääntö. Mutta muikeaksi vetää suupielen, kun miettii tulevaa legendaa lapioimassa hevosen paskaa tallissa samalla, kun vainolainen tulla röimii pitkin peltoja.

Ei ihmisiä ikinä saada täsmälleen oikeille paikoilleen missään organisaatiossa.

On olemassa ihmistyyppi, jolla on jatkuvia vastoinkäymisiä taistelutoiminnan ulkopuolella. Esimerkiksi Aarne Juutilainen oli varmaankin sopimaton rauhanajan palvelukseen, mutta oli avainhenkilö Kollaalla.
 
Ei ihmisiä ikinä saada täsmälleen oikeille paikoilleen missään organisaatiossa.

On olemassa ihmistyyppi, jolla on jatkuvia vastoinkäymisiä taistelutoiminnan ulkopuolella. Esimerkiksi Aarne Juutilainen oli varmaankin sopimaton rauhanajan palvelukseen, mutta oli avainhenkilö Kollaalla.

No ei, ja onhan joku satojen tuhansien ihmisten organisaatio jo kooltaan sellainen, että siihen sopii kaikenlaista. Ja sota on jatkuessaan siitä kiitollinen asia, että jokainen halukas pääsee näyttämään leijonankyntensä, kun vain haluaa.
 
Mitäs näitä kovia pataljoonia olikaan tuolla, Hiipijä, Ravaaja, mitä muita, vonka varmaan vetää ihan ulkomuistilta?

En osaa vertailla. Jos on samankaltaista väkeä, se on usein johtajasta kiinni. Ei tietenkään silloin, jos onnistumiselta viedään edellytykset (kuten Kempiltä Viipurissa).
 
Mitäs näitä kovia pataljoonia olikaan tuolla, Hiipijä, Ravaaja, mitä muita, vonka varmaan vetää ihan ulkomuistilta?

Monella joukolla oli viime sodassa nimi, joka kuitenkin useinmiten jäi lähinnä joukon sisäiseen käyttöön. Ja unohtui nopeasti sotien jälkeen. 70 v sitten sai JP 4 nimen
"Hiipijä" , jonka synty ei varmaan selvinnyt Vongan muuten ansiokkaasta aloitusviestistä.

Alkutilanne oli siis, että jo kolme vastahyökkäystä oli epäonnistunut. Neljäs, joka joissakin lähteissä kutsutaan nimellä Suuri vastahyökkäys, oli pakko onnistua. JP 4 toimi
sodan alussa Kannaksella. Päämaja antoi lisäjoukkoina kaksi vanhemmista ikäluokista koostuvaa pataljoonaa sekä JP 4:n, joka oli varusmiespohjainen ja siten kuului
parhaisiin joukkoihimme.

JP 4 sai tehtäväkseen edetä maastoitse venäläisten ryhmityksen välistä Pukitsanmäkeen, joka sijaitsi 4 km rintamalinjan takana, ja pitää sen hallussa. Tämä onnistui
ainoastaan jättämällä raskaat aseet, konekivääritkin, pois. Telttojakaan ei voitu ottaa mukaan. Sotaliikettä on aiheellisesti verrattu maahanlaskuun. Venäläiset pitivät
aluksi aamuvarhaisella Pukitsanmäkeen ilmestynytttä joukkoa omina ja huomasivat erehdyksen vasta puoliltapäivin. He eivät kuitenkaan yrittäneet JP 4:n tuhoamista keskitetyin voimin, joten tehtävä onnistui.

Pataljoona joutui kuitenkin olemaan eristettynä omista kolme vrk ilman huoltoa. Radioiden paristotkin jäätyivät, joten oltiin täysin ilman yhteyksiä. Myöhemmin on arvioitu,
että tätä puolta AK:n esikunnassa oltu edes mietitty. Onni oli kuitenkin rohkean puolella, kuten sodassa usein tapahtui.
 
Onhan näitä nimiä joillakin. Kaikkien syntyhistoriaa en tiedä. Voisin kuvitella että jatkosodan aikainen Yrjö Keinosen polkupyöräkomppania sai nimensä "Pinna"... ööhh... mistähän?

Hiipijä oli ainakin Robert Brantbergin mukaan JP 4:n Lemetin aikainen peitenimi, joka jäi käyttöön.


Tauno Räisäsen kirja Kenraalimotti valottaa näitä Lemetin aikaisia.

Lemetin mottitaisteluista on annettava kunniaa monille pataljoonille. Ja Nihtilän operatiivisten aivojen lisäksi Hägglundin ennakkoluulottomalle divisioonarakenteen purkamiselle: hän muodosti taisteluosastoja tilanteen edellyttämällä tavalla. Lemetissä kaikille annettiin peitenimi. Oli Jousimies, Oinas, Mehiläinen, Lohikäärme ja Tykki. Taisteluosasto Mehiläinen jakautui vielä alaosiin Keihäs ja Vaaka. Kun ajattelee tätä Lemetin tunnuspolitiikkaa ja sitä, että JP 4 kuului Mehiläiseen, mutta sen käyttöön tarvittiin Nihtilän lupa... itsekin epäilen Hiipijä-nimityksen alkuperäinen etymologian liittyvän sen saamaan tehtävään eli aivan 100% varmuutta ei ole, että se olisi syntynyt nimenomaan toiminnan seurauksena. Näinhän on usein sanottu puskaradiossa. Jotenkin tuntuu siltä, että kun alueella liikkuu vain eksoottisen nimisiä taisteluosastoja, Päämajan lähettämälle pataljoonalle tulee väkisinkin uudelleenristimispainetta - etenkin kun kaikilla muillakin osastoilla on peitenimi.

Sopivia taisteluosastoja syntyi entisten rykmenttien esikuntien johtoon. Myös divisioonan esikunnasta tehtiin taisteluosaston esikunta johtamaan muutamaa pataljoonaa.

Lemetin mottitaistelut ovat äärimmäisen raskaat. Kylmät niukat tilannekatsaukset eivät kerro ruohonjuuritason toiminnasta mitään. Tammikuussa pakkanen nousi hurjiin lukemiin. "Vaaka", eli I/JR39, hyökkäsi ensin syntyvään ns. kenraalimottiin ja vaikutti vihollisen etenemisen pysähtymiseen. Se hyökkäsi täysin ylivoimaisen vihollisen päälle häikäilemättä. Kärkikomppanian päällikkö kaatui joukkonsa kärjessä.

"Vaaka" ja Kevyt Osasto 13 yrittivät ensin tuhota Itä-Lemetin mutta ei voima riittänyt. Pataljoonat kuluivat vajaavahvuisiksi ja Itä-Lemetti oli iso siivu. Myös II/JR 36 tuli mukaan hyökkäykseen.

”Itä-Lemetin saartorengas tulisi olemaan kymmenisen kilometriä pitkä. Pataljoonamme kokonaisvahvuus oli saarrostuksen alkaessa noin 350 miestä, puolet alkuperäisestä, mutta varsinaisiin etulinjan taistelutehtäviin oli käytettävissä komppanioissa vain 9 upseeria, 23 aliupseeria ja 128 miestä, yhteensä 160 eli suunnilleen yhden komppanian verran alkuperäisvahvuuksien mukaan.”

”Kapteeni Virtanen komentajana parhaiten tiesi, ettei kourallisella miehiä selvitä Itä-Lemetistä. 8. päivän tappiotilasto osoitti, että alkanut hyökkäys oli vaatinut I pataljoonalta kaatuneina ja haavoittuneina 1 upseerin, 4 aliupseeria ja 16 miestä, ja paleltuneina tai muuten sairastuneina 2 upseeria, 8 aliupseeria ja 55 miestä, yhteensä siis 86 entisten menetysten lisäksi, joita korvaamaan pyydetty täydennyskään ei vielä ehtinyt. Siksi pataljoonamme vähävoimaiset hyökkäykset kehittyivät vain väkivaltaisiksi tiedustelupistoiksi. Mutta niilläkin oli merkityksensä, koska venäläiset menettivät yhä enemmän etenemisuskoaan ja ryhtyivät kaivautumaan molemmissa Lemeteissä.”


Hiipijä kuului Mehiläisen alaosastoon Keihääseen ja luikahti Pukitsanmäkeen palelemaan 7.1. Kuormaston toi sitten Kevyt Osasto 13 kolme päivää myöhemmin, joten se oli vasta 10.1. alkaen oikeastaan hyökkäyskelpoinen. Bondarev kuitenkin huomasi suomalaisjoukkoja ilmestyneen itäsivustalle ja yritti heittää kaikki Kitilän motin itäsivustan joukot pois. Komentaja Johansson menetti näissä raskaissa taisteluissa jalat polvien alapuolelta ja menehtyi. Tuo suuntahan vakiintui sodan loppuun asti osapuilleen siihen ja Hiipijää siirreltiin sitten sinne tänne.

Suurin ansio monien mukaan koko venäläisen armeijakunnan motittamisen onnistumisesta kuuluu alkupäivien toiminnalle ja myöhemmän Mannerheim-ristin ritarin Pietari Autin (Tst. Os Lohikäärmeen komentaja) henkilökohtaiselle lujuudelle. Autin hyökkäys oli ensimmäinen todelliseen menestykseen johtava operaatio koko IV AK:n toiminnassa.

Ruohonjuuritasolta, realistisesti, maailman parhaiden sotilaiden "operaatio", jossa suurvallan armeijakunta pannaan polvilleen, näyttää tältä:

”8. päivän hyökkäys ei päässyt määräaikaan liikkeelle. Se myöhästyi puoli kymmeneen ja olisi varmasti viivästynyt pitempäänkin, jollei 'Ukko' itse henkilökohtaisesti ryhmästä ryhmään hiihtämällä ja viimeisiä kahvinsa keittäjiä kiirehtimällä olisi saanut sitä liikkeelle."

"Bomanin miehet pääsivätkin hiljentyneen tankin taitse maantien yli, kiersivät muiden panssarien tuntumaan ja tuhosivat ainakin yhden läntisemmän tankin 'portinpylvääksi' aukkoon tällekin puolen. Tämä oli ratkaisevaa. Autti itse oli saanut joukot liikkeelle, ja maantien aukkoa ruvettiin syystä kutsumaan 'Autin portiksi' tai 'Lohikäärmeen portiksi'

Autti teki pienen "salamasodan". Hän määräsi osaston olemaan piittaamatta hittojakaan metsissä harhailevista vihollisosastoista vaan takaa tuli pataljoona, jonka tehtäväksi annettiin niistä huolehtiminen. Nyt mentiin Koivuselän tietä eteenpäin.

Hiipijällä oli oma roolinsa isossa operaatiossa, kun se meni Pukitsanmäkeen piikiksi lihaan. Nythän venäläisten pääosat eivät enää päässeet takaisin itään. Maayhteys Venäjän suuntaan oli poikki.

”Tammikuun 10. päivän jälkeen tällä Myllykylän ja Koirinojan välisellä rintamanosalla jatkuneissa kiivaissa taisteluissa, joissa mm. JP4:n komentaja kapteeni Johansson haavoittui 11.1. kuolettavasti, muodostui se rintamalinja, jolla taisteluja käytiin aina sodan päättymiseen asti.”

Lähteitä:

Tauno Räisänen: Kenraalimotti

Brantberg:

http://www.brantberg.fi/Motti-Matti 1 luku.htm

Putkonen:

http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Suurmotin_teko.htm
 
Viimeksi muokattu:
Paljon sitä lukee rauhanaikaisia lehtiä ja juttuja. On monenlaista käsitystä, joista puuttuu hiki ja se, miten adrenaliini meinaa tehdä kädestä lakritsia juuri väärällä hetkellä. Odottamisen paine. Kokemuksen tuoma rauhoittuminen. On kuvaa räyhäkkäistä sotilaista ja kaikenlaista.

Olen elämässäni kokenut, mitä on iskuryhmä. Se on sitä, kun lauma joutomiehiä lähetetään johonkin kusiseen paikkaan. Onneksi mitään noin raskasta kuin Lemetti ei ole tarvinnut kokea. Toivottavasti kenenkään ei enää tarvitsekaan.
 
Onhan näitä nimiä joillakin. Kaikkien syntyhistoriaa en tiedä. Voisin kuvitella että jatkosodan aikainen Yrjö Keinosen polkupyöräkomppania sai nimensä "Pinna"... ööhh... mistähän?
"9.Prikaatin polkupyöräkomppania määrättiin Tohmajärven alueelle keskitetyn eversti Antero Svenssonin komentaman 7.Divisioonan erilliseksi yksiköksi, jonka virallinen nimi oli nyt PPK/7.D ja peitenimi Pinna."
Yrjö Keinonen: "Kärkijoukkona Syvärille" s.20
 
Matti Aarnion Talvisodan ihme kannattaa lukea. Aarnion aiempi tehtävä kannattaa myös huomioida.

Tuossa Talvisodan ihmeessä näkyy hyvin se, että mottien kukistaminen hivuttamalla ei suinkaan ollut tarkoitus. Elävää voimaa oli kuitenkin pakko säästää. Ylipäänsä mottien syntymistä ei tavoiteltu, Kitilän suurmottia lukuunottamatta, vaan ne syntyivät koska ei ollut voimaa tuhota vihollisvoimia.
 
Ei ihmisiä ikinä saada täsmälleen oikeille paikoilleen missään organisaatiossa.

On olemassa ihmistyyppi, jolla on jatkuvia vastoinkäymisiä taistelutoiminnan ulkopuolella. Esimerkiksi Aarne Juutilainen oli varmaankin sopimaton rauhanajan palvelukseen, mutta oli avainhenkilö Kollaalla.

Törni toinen hyvä esimerkki. Myös asemasodan aikana oli ongelmia, eivätkä kaikki alaiset ilahtuneet esim. irtojalan ripustamisesta teltan kattoon, täyden (oman) teltan ampumisesta kk:lla väittelyn voittamiseksi tai vangin tappamisesta porukan kovuuden esittelemiseksi. Kuitenkin lapsuudenaikaisen tuttavan mukaan ennen talvisotaa maailman mukavin tyyppi - siis ennen talvisotaa...
 
Back
Top