Historian tarinoita

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#1
Netissä on pieniä anekdootteja, myös sotahistoriasta. Niiden taso on tietysti varsin kirjava, mutta jotkut kestävät lukemisen. Tässä tarina "Franssin-Jukasta", tiedustelukoneesta, jotka tuhoutuivat sodan aikana liki kokonaan. Vaatii hermoja lentää sellaisella sodassa.

http://historianhavinaa.blogspot.fi/2013/07/tuntemattomat-sankarit.html
 
#2
Tänään 8.5.2014 tulee kuluneeksi 60 vuotta Sallan Onkamojärven (vajaa 10km pitkä järvi, jonka koillisnurkka on Venäjän puolella) ilmataistelusta, jossa NL:n MiG-17:t häätivät jenkkien RB-47E Stratojet -tiedustelukoneen ilmatilastaan. Kalevan uutisen mukaan takaa-ajo olisi jatkunut Ruotsin puolelle saakka. Kalevassa myös Stratojet-pilotin näkemyksiä asiasta. Mahtaisiko olla jopa viimeisin "kovilla kohti" -ilmataistelu Suomen ilmatilassa?

Lennon päivämäärä herättää vähän kysymyksiä. 8.5. on lännessä voitonpäivä, mutta idässä sitä vietetään vasta 9.5, koska Saksan antautuessa Moskovan aikavyöhykkeellä vuorokausi oli jo vaihtunut. Erehtyivätkö jenkit NL:n voitonpäivästä ja luulivat venäläisten olevan votkahuuruissa tai muuten vain valmiuden vähän sinnepäin?

Wikistä:

"Sallassa Onkamojärven yläpuolella toinen kahdesta Suomen ilmatilaa loukaten takaisin lentäneen koneen miehistöstä huomasi olevansa MiG-17-hävittäjien takaa-ajamana. MiG-17:t tulittivat ja RB-47 sai vaurioita polttoainesäiliöönsä sekä radioonsa kyeten kuitenkin palaamaan tukikohtaan Englantiin. Paikalliset asukkaat onnistuvat seuraamaan ilmataistelua, joka pyrittiin salaamaan salaamalla sitä koskevat asiakirjat Suomen ulkoasiainministeriössä. Uusi Suomi oli jo kuitenkin tehnyt asiasta artikkelin, minkä vuoksi Suomen ulkoasiainministeriön poliittisen osaston päällikkö, Eero A. Wuori leimasi uutisen humpuukiksi. Lopuksi asia jouduttiin kuitenkin myöntämään. Eduskunnan ulkoasiaivaliokunnan jäsen Johannes Virolainen kuitenkin esitti salaamisyrityksen perusteluksi sen, että haluttiin välttää Suomen joutuminen osalliseksi suurvaltojen välisistä ristiriidoista."

http://fi.wikipedia.org/wiki/MiG-17

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/migit-jahtasivat-vakoilukonetta/34988/
 

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#3
Amerikkalainen vakoilukone RB-47E Stratojet tunkeutui Neuvostoliiton ilmatilaan valokuvaamaan Kuolan niemimaan sotilaslentokenttiä lauantaina, toukokuun 8. päivänä 1954. Tehtävä Murmanskissa ja Arkangelissa oli ensimmäinen, jonka huippunykyaikaisella valokuvakalustolla varustettu suihkukone teki amerikkalaisen sotilastiedustelun nimiin.

Se yhytti Kuolan taivaalla joukon neuvostohävittäjiä, jotka tekivät kaikkensa ampuakseen amerikkalaiset alas. Kolmen MiGin lentue takaa-ajoi amerikkalaiskonetta rajan yli Sallan kohdalta koko Lapin yli vielä Ruotsin puolelle. Kaksi niistä tulitti todistettavasti tykeillään vielä Suomen ilmatilassa.

Harold Austinin oma muistelu löytyy tuosta:

http://www.rb-29.net/html/31HAustinB-47/31harb-472.htm
 

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#4
Valaiseva tarina tämäkin. 30.11. 1939 uutiset toivat maailmalta paljon hyviä neuvoja "pienelle Suomelle", miten pitää menetellä. Kahdelta kirjailijalta ja myöhemmältä nobelistilta tulivat sähkeet, käsittääkseni osoitettiin presidentti Kalliolle.

John Steinbeckin sähke oli vuolas, joten en muista sitä sanasta sanaan. Siinä hän kehotti Suomea myöntyväisyyteen ja varovaisuuteen. Näin kansa ei joutuisi kärsimään. Steinbeck oli varma siitä, että fiksut suomalaiset sitten nousisivat korkeisiiin ja hyödyllisiin asemiin Neuvostoliitossa. Turha suututtaa ylivoimaista karhua.

Toisen sähkeen lähetti Ernest Hemingway. Mies oli 18-vuotiaana vapaaehtoisena ambulanssimiehenä haavoittunut Italiassa hakiessaan sotilaan tykistökeskityksen alta, toiminut sittemmin Toronto Sunin ja Kansas Starin sotakirjeenvaihtajana ja tunsi maailman pimeän puolen eikä omannut yhtään harhakuvitelmaa.

Sähke oli lyhyt: "Taistelkaa loppuun asti."
 
Tykkäykset: TT

Erkki

Eversti
Lahjoittaja
#5
Hemingway oli äijä.Steinbeck puolestaan oli kyllä hyvä kirjailija,mutta ihmisenä ärsyttävä vasemmistolainen ja neuvostosympatioissaan täysi nuija.
 

Ottoville

Kenraali
Lahjoittaja
#6
Farssimainen oikeudenkäynti teki Hitleristä sankarin vuonna 1924 – Samalla kylvettiin natsi-Saksan nousun siemenet
Vallankaappaushanke Münchenissa päättyi pikku tuomioon, jonka aikana Hitler aloitti vankilassa Taisteluni-teoksen kirjoittamisen.

Adolf Hitler pidätyssellissään. (KUVA: HEINRICH HOFFMANN / ULLSTEIN BILD)
Petri Immonen
Julkaistu: 14.1. 11:31
Tietokirja

David King: Hitlerin oikeudenkäynti. Vallankaappausyritys 1923 ja natsi-Saksan nousu (The Trial of Adolf Hitler: The Beer Hall Putsch and the Rise of Nazi Germany, suom. Ilkka Rekiaro). Otava. 509 s.

JOUTUMINEN oikeuden eteen helmikuun lopulla 1924 oli Adolf Hitlerille onnenpotku.

Hänen Münchenissä 8. marraskuuta 1923 oluttuvassa aloittamansa vallankaappaushanke, joka päättyi seuraavana päivänä keskustan Odeonsplatzilla poliisien luoteihin, on tuttu aihe monesta kirjasta.

Aiemmin ei ole kuitenkaan suomennettu yhtä monipuolista, rikkaasti lähteytettyä ja näkemyksekästä selontekoa kuin David Kingin yli 500-sivuinen teos Hitlerin oikeudenkäynti.

Se kertoo, miten natsiagitaattori Hitler olisi voinut pudota historian marginaaliin narrina, elleivät uskomattoman monet asiat olisi pelanneet hänen pussiinsa neliviikkoisessa oikeudenkäynnissä.



Kyse oli vakavista asioista. Ne olivat vaarantaneet niin Weimarin Saksan hallinnon kuin myös Versailles’n rauhansopimuksen. Kun oikeudenkäyntiä seurattiin myös ulkomaisessa lehdistössä, provinssitason kansankiihottajasta tuli tunnettu maan ulkopuolellakin.

Iso askel miehelle, jonka nimeä eivät oikeudenkäynnin alkaessa kaikki lehdetkään kirjoittaneet oikein.

VALTIOPETOSJUTUT piti viedä Leipzigiin, perustuslakituomioistuimen eteen. Baijerin osavaltio yritti kuitenkin varjella erioikeuksiaan keskushallinnon otteelta, ja ilmeisesti lisälevottomuuksien pelossa Berliini suostui jutun pikaiseen käsittelyyn Baijerin kansantuomioistuimessa.

Se kokoontui Münchenissä, ja siinä oli kaksi ammattituomaria ja kolme maallikkoa. Päätuomari oli äärikonservatiivi Georg Neithardt, joka oli tuominnut vasemmistolaisia vastaavista rikoksista ankariin rangaistuksiin. Hitlerin hän sen sijaan antoi pitää palopuheita oikeussalissaan.


Päätuomari Georg Neithardt (kolmas vasemmalta korokkeella) johtaa oikeudenkäyntiä Baijerin kansantuomioistuimessa Münchenissä 3. maaliskuuta 1924. Hitlerin profiili näkyy kuvan keskellä. (KUVA: HULTON ARCHIVE / GETTY IMAGES)

Muutakin kummallista tapahtui. Syytteet koskivat vain oluttuvassa tapahtuneeksi epäiltyä valtiopetosta. Siihen liittyneistä ministerien, kaupunginvaltuutettujen ja juutalaisten vangitsemisista, setelipainojen ryöstöistä, natseja vastustaneen sanomalehden omaisuuden ryöstöstä tai kansalaisten yllyttämisestä mellakoihin ei puhuttu.

Edes vallankaappaajien luoteihin Odeonsplatzilla kuolleiden neljän poliisin kuolemaa ei käsitelty. King huomauttaa, että jo niistä olisi Leipzigissa voitu jakaa kuolemantuomioita.

KIRJA PURKAA tärkeän historiallisen käännekohdan osiinsa. Vaikka Weimarin Saksa oli ollut syntymästään, syksystä 1918 lähtien liki jatkuvassa poliittisessa ja taloudellisessa kuohuntatilassa, viimeistään Hitlerin oikeudenkäynti rapautti demokratian tuhoisasti.

Marraskuun 1923 vallankaappaushanke oli tehty Berliiniä vastaan, ja oikeussalissa ei keneltäkään jäänyt huomaamatta, että Neithardt teki kaikkensa suojellakseen hankalilta vihjailulta Baijerin hallinnon vahvaa triumviraattia eli valtionkomissaari Gustav von Kahria, poliisijohtaja Hans von Seisseria ja Reichswehrin aluekomentajaa, kenraalimajuri Otto von Lossowia. He olivat tosiasiassa sekaantuneet kaappaukseen mutta kääntäneet nopeasti takkinsa.

Oikeudelle ja Hitlerille itselleen sopi hyvin, että hän otti rehvakkaasti vastuun hankkeesta, jonka innoittajana toimi Benito Mussolinin fasistien marssi Roomaan 1922.

Oikeudenkäynti muutti myös Hitlerin poliittisia päämääriä. Aivan 1920-luvun alussa hän näki itsensä ”rummunlyöjänä”, joka herättelee kansallismielisiä piirejä. Kun hän ymmärsi oikeudenkäynnin poliittisen välinearvon, hän alkoi uskoa tulevaan kohtaloonsa Saksan johtajana.

JOTKUT historioitsijat ovat jälkiviisaasti korostaneet Neithardtin osasyyllisyyttä natsien vuonna 1933 tapahtuneeseen valtaannousuun. Hän heitti menemään tilaisuutensa estää Saksan luisua kohti diktatuuria ja toista maailmansotaa.

Kieltämättä Neithardtin ratkaisu oli erikoinen. Saksan rikoslain mukaan valtiopetoksesta piti antaa elinkautinen tuomio. Sen sijaan hän tuomitsi Hitlerin viideksi vuodeksi vankeuteen. Tämä sai myös luvan anoa ehdonalaiseen pääsyä puolen vuoden kuluttua.

Hitler istui noin yhdeksän kuukautta vankilassa, jossa hän alkoi laatia kirjaansa Taisteluni.

Tuona aikana hänelle kirkastui sekin, että Saksassa valta olisi otettavissa poliittisella työllä ja järjestelmän manipulaatiolla, ei aseellisilla kaappauksilla.

HITLERIÄ ei liioin määrätty karkotettavaksi synnyinmaahansa Itävaltaan, vaikka niin piti lain mukaan tehdä. ”Baijerilainen oikeudenkäynti” levisikin pian käyttöön terminä, joka tarkoitti oikeudenkäytön irvikuvaa.

Prosessin loppusuoralla maaliskuussa 1924 Vossische Zeitungin toimittaja ihmetteli lehdessään:

”Oliko mies, jolla oli Charlie Chaplinin hammasharjaviikset ja joka hallitsi müncheniläistä oikeussalia, ’uuden Saksan’ kasvot?”

Vastaus epäuskoiseen kysymykseen saatiin 1933.