HS: Puolustushallinto ei tiennyt Yhdysvaltojen vakoilusta

Laamanator

Eversti
09.06.2013 17:10 Puolustusministeri Carl Haglund kertoi sunnuntain Helsingin Sanomissa, että puolustushallinto ei tiennyt Yhdysvaltojen vakoilusta.

Puolustusministeri Carl Haglund vakuuttaa olevansa tietämätön Yhdysvaltojen vakoilusta. Haglund kertoi sunnuntain Helsingin Sanomissa puhuvansa puolustushallinnon puolesta sanoessaan, että hän ei tiennyt Yhdysvaltojen toimista.

Poliisihallinnon suhteen Haglundilla ei ollut varmaa tietoa.

–Epäilen, ettei myöskään poliisihallinto tiennyt, mutta tämä on vain arvio, Haglund sanoi.

Viime päivien aikana The Washington Post ja The Guardian –lehdet ovat paljastaneet Yhdysvaltojen laajan vakoiluohjelman, jossa kansallinen turvallisuuspalvelu NSA on kerännyt tietoja suoraan muun muassa Facebookin, Applen ja Googlen servereiltä.

Liikenne– ja viestintäministeriön ylijohtaja Juhapekka Ristola kertoi Helsingin Sanomille, että ministeriön virkamiehet keskustelevat asiasta maanantaina ministerin kanssa. Googlella on Suomessa Haminassa palvelimet.

Taloussanomat
 
Vastahan Suomi teki tietojenluovuttamissopimuksen USAn kanssa. Ei voi tietää, juu ei voi.
 
Ei tietenkään voi tietää. Eihän meillä ole patentteja taikka henkilöitä jotka on tehnyt noita patentteja millä kaapata dataa, joten kovin pyytettömiä ollaan. Uskokaa pois vain.... :a-cool:
 
Laamanator kirjoitti:
09.06.2013 17:10 Puolustusministeri Carl Haglund kertoi sunnuntain Helsingin Sanomissa, että puolustushallinto ei tiennyt Yhdysvaltojen vakoilusta.

MITÄ!?

Suuri liittolaisemme ja ystävävaltiomme vakoilee meitä ja yrittää vieläpä vaikuttaa sisä- ja ulkopolitiikkaamme?

Olen shokissa, kertakaikkiaan ällikällä lyöty.

:a-cry:
 
Creidiki kirjoitti:

Se on vissiin se toinen kapteeni jonka tehtävä on olla shokissa...
 
SJ kirjoitti:

Tästä jutustahan on ollut ruumoreita jo vuosia, jopa tälläkin nettisaitilla?; ainakin itselleni on ollut selvää jotta CIA/FBI/NSA tai mikä se nyt oli vakoilee KAIKKEA nettiliikennettä johon pääse käsit (luultavati 99%, kun viimekädessä kaikki netin internetdomainit on jenkkien hallussa).

Taisi olla juttu niin, että skannaavat tietovirrasta (muuhun ei kapasiteetti onneksi riitä) tiettyjä avainsanoja näistä muodostavat profiilia ja jos nousee kynnyksen yli; tulpahtaa tavalla tai toisella caseksi tutkijan työpöydälle (luultavimmin sähköpostii pyynnöllä "Check this".
 
Puolustushallinnon tyypit ovat idiootteja, jos eivät oikeasti ole tienneet tuosta vakoilusta mitään. Kuka tahansa tietoturva-asioiden kanssa touhuava harrastelijakin on tiennyt nuo asiat jo vähintään viimeiset 15 vuotta. Niitä harrastelijoita vaan on kutsuttu vainoharhaisiksi propellipäiksi kun ovat moista sanoneet. Ajatelkaas nyt, mitäs nuo samaiset "propellipäät" sanovat nyt asioista ja miten heihin yhä suhtaudutaan propellipäinä. Veikkaampa, että nämä propellipäät ovat edelleenkin oikeassa sanomisissaan ja totuus on paljon, paljon kamalampi kuin mitä nämä uutiset meille kertovat.
 
hessukessu kirjoitti:

Muistuttaisin, että puolustushallinnon tehtävä ei ole kommentoida huhuja tai epäilyksiä tai yleensäkään mitään "epävirallista". Tuo puolustushallinnon lausunto tarkoittaa vain sitä, että heille ei ole kerrottu asiasta jenkkien toimesta. Siis virallisesti, puolustushallinnon tiedonlähteet ja yleensäkin sitä kautta tulleet tiedot pidetään yleensäkin salassa.
 
Ruotsissa nekin on vakoilut
 
Tässä on maat mikä USA vakoilee eniten, Vihreä väri vähän ja keltainen keski ja punainen paljon

The color scheme ranges from green (least subjected to surveillance) through yellow and orange to red (most surveillance). Note the '2007' date in the image relates to the document from which the interactive map derives its top secret classification, not to the map itself.

karta2.png

boundless-heatmap-001.jpg

http://www.guardian.co.uk/world/2013/jun/08/nsa-boundless-informant-global-datamining
http://www.aftonbladet.se/nyheter/article16936408.ab
 
yle uutiset Urkintakohu 11.6.2013 klo 9:33
Asiantuntija: Ihmisille syntynyt väärä käsitys urkintakohusta

Ulkopoliittisen instituutin Mika Aaltolan mukaan sähköinen tiedustelu on ainoa keino päästä terroristiverkostojen jäljille. Ihmisten tietojen tutkiminen vaatii vahvan epäilyksen turvallisuusuhkasta.

Uutisia hallinnut sana urkinta - Yhdysvallat on kerännyt tietoa kansalaistensa puhelinliikenteestä ja netin käytöstä. Onko USA muuttunut terrorismin vastaisen taistelun seurauksena uudeksi DDR:ksi? Aamu-tv:m vieraana kävi ohjelmajohtaja Mika Aaltola.

Tavallisille ihmisille on Yhdysvalloissa paljastuneen urkintakohun myötä voinut helposti syntyä väärä käsitys siitä, miten tarkasti amerikkalaisviranomaiset ovat penkoneet yksittäisten ihmisten tietoja, Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola sanoo Ylen aamu-tv:ssä.

- Tässä jää ihmisille sellainen kuva, että minun internet-selaamistani on tarkkailtu. USA:n viranomaisia ei kiinnosta keskivertosuomalaisen internet-selaaminen yhtään.

Aaltolan mukaan Yhdysvalloilla ei olisi edes resursseja seurata yksittäisten ihmisten tekemisiä. Kyse on valtavista tietomääristä, joita hyödynnetään vasta, kun on jo konkreettinen epäilys jostakin turvallisuusuhkasta.

- Ensinnäkin täytyy olla vahva epäilys ja todisteet epäilyksestä. Sen jälkeen hankitaan tuomioistuimelta lupa tutkia dataa ja katsotaan, mihin tahoihin epäilty on ollut yhteydessä.

Yhdysvallat ei Aaltolan mukaan ole tutkinut sähköisten viestien tietoja yksin, vaan kyse on laajasta, eri maiden turvallisuusviranomaisten välisestä yhteistyöstä. Sähköinen tiedustelu, jolla pyritään hahmottamaan eri tahojen välistä yhteydenpitoa, onkin ainoa keinoa päästä käsiksi esimerkiksi löyhästi verkostoituneisiin terroristijärjestöihin. Aaltola sanoo.

- Kun on olemassa hajuton ja väritön vihollinen, joka ei ole liitettävissä johonkin tiettyyn maahan, aseisiin, tankkeihin tai joukkoihin ... Yhdysvallat on turvautunut siihen ainoaan keinoon, joka sillä on käytössään.
 
yle uutiset Urkintakohu 11.6.2013 klo 10:00
Koivunen: Verkossa riittää urkkijoita

Asiantuntijan mukaan Euroopassa yksityisyyden suoja on yleensä vahvemmin turvattu kuin Yhdysvalloissa.

Viestintäviraston apulaisjohtaja Erka Koivunen muistuttaa, että verkossa on monenlaisia urkkijoita.

Yhdysvaltain viranomaisten lisäksi ihmisten tietoja pyrkivät haalimaan niin tietoverkkorikolliset kuin muut suurvallatkin.

- On päivänselvää, että Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset eivät ole ainoita, jotka tämän tyyppistä bisnestä harjoittaa, sanoo kansallisen tietoturvaviranomaisen Cert-fi:n johtaja Koivunen.

Yle Radio 1:n Ykkösaamussa vierailleen Koivusen mukaan myös markkinoijat ja profiloijat keräävät ihmisistä tietoa joskus kyseenalaisella tavalla.
Tiedot luovutetaan vapaahtoisesti

Niin ikään Ykkösaamussa vierailleen asianajaja Jukka Långin mukaan Euroopassa yksityisyyden suoja on vahvemmin turvattu kuin Yhdysvalloissa. Rapakon takana kansallinen turvallisuus voi tulla yksityisyyden suojan tielle.

- Yritysten toimintaan saatetaan samanaikaisesti soveltaa useiden eri valtioiden lakeja, Lång sanoo.

Erka Koivunen muistuttaa, että suomalaiset ovat hyväksymällä palveluehdot vapaaehtoisesti luovuttaneet tietojaan yrityksille.

- Kiinnostavaa on, ymmärsivätkö käyttäjät näin tehdessään altistuvansa monikansalliseen lainsäädäntökehikkoon.

Yritysten pitäisi Koivusen mukaan antaa käyttäjälle tietoa siitä, miten tietoturvauhkia voi torjua.

- Tekninen toteutus on usein sellainen, että data ei millään voi pysyä Suomen rajojen sisällä.
 
Tvälups kirjoitti:
yle uutiset Urkintakohu 11.6.2013 klo 9:33
Asiantuntija: Ihmisille syntynyt väärä käsitys urkintakohusta

Ulkopoliittisen instituutin Mika Aaltolan mukaan sähköinen tiedustelu on ainoa keino päästä terroristiverkostojen jäljille. Ihmisten tietojen tutkiminen vaatii vahvan epäilyksen turvallisuusuhkasta.

Ihan niinkuin kaikki terroristit pistävät tietonsa ja verkkonsa pelkästään nettiin. Aivan kuin ne odottaisivat että tiedusteluelimet tulevat apajille. Joten väitän että Aaltola on puhumassa potaskaa koska määräys tuli ylemmältä.
 
ctg kirjoitti:

Mitäh?! suomalainen virkamies puhumassa "potaskaa" vaalikarjalle ylempien määräyksestä?
 
Mulle ei oo koskaan tullut mieleenkään, että facebook ja google voisivat olla muuta kuin vakoiluohjelmia.
 
yle uutiset Urkintakohu 11.6.2013 klo 12:49
Putinin edustaja: Venäjä voisi antaa turvapaikan Snowdenille

Yhdysvaltain urkintaohjelman paljastaja ei ole toistaiseksi esittänyt turvapaikka-anomusta millekään maalle.

Venäjä olisi valmis harkitsemaan turvapaikan myöntämistä Yhdysvaltain salaisen urkintaohjelman paljastaneelle Edward Snowdenille, sanoo presidentti Vladimir Putinin edustaja Dmitri Peskov Kommersant-lehdessä.

Peskovin mukaan Snowdenin turvapaikka-anomus otettaisiin käsittelyyn, jos hän sellaisen esittäisi.

Snowdenin olinpaikka on tällä hetkellä tuntematon. Paljastaessaan Yhdysvaltain urkintaohjelman hän oli Hongkongissa, mutta katosi sieltä, kun Yhdysvalloissa alettiin vaatia hänen välitöntä luovuttamistaan.

Ennen katoamistaan hän mainitsi turvautuvansa mahdollisesti Islantiin. Islannin viranomaisten mukaan hän ei kuitenkaan ole esittänyt turvapaikka-anomusta. Sellaisen esittääkseen hänen olisi jo oltava Islannin maaperällä.

Lähteet:
AFP, Itar-Tass
 
Joko:
-Puolustushallinnossa on käsittämättömän tietämätöntä ja hölmöä väkeä
tai
-Ovat melkoisen epärehellistä porukkaa.

Ei yllätä.
 
Mutta vakavasti puhuen, mitä uutta? ECHELON ja paljastettiin jo 90-luvulla. Tiettävästi sitä käytetään pääasiassa teollisuus ja talouspolitiikan tarpeisiin. Firmojen toimintaperiaate on nykyään että kaikki liikenne salataan.

Jenkeissähän skandaali on se että nyt kerätään tietoa amerikkalaisista.
 
Ei sen puoleen että eikö meillä liikenne kulje konesalien läpi jenkkilään, mutta olettaa voi että niissä konesaleissa missä on googlen ja muiden palveluita on varmaan myös niitä kilkkeitä, mitkä suorittavat automaagisesti tiedonkeräystä tiedusteluelimille. Tämän jälkeenhän liikenne menee Ruotsin tiedustelupalvelun keskuksen kautta ulkomailla jne. Joten olettaa voi että ei tavallinen kansalainen pääse tuosta sopasta ulos helposti. Ja se että Jenkit on nostaneet ison älämölön EU tietoturvalaista viittaa siihen että he eivät halua luopua tiedonkeräyksestä, eikä kyseessä ole pelkästään ameriiikan kansalaiset vaan mukaan liittyy paljon, paljon muuta.
 
Tvälups kirjoitti:
yle uutiset Urkintakohu 11.6.2013 klo 12:49
Putinin edustaja: Venäjä voisi antaa turvapaikan Snowdenille

Yhdysvaltain urkintaohjelman paljastaja ei ole toistaiseksi esittänyt turvapaikka-anomusta millekään maalle.

Venäjä olisi valmis harkitsemaan turvapaikan myöntämistä Yhdysvaltain salaisen urkintaohjelman paljastaneelle Edward Snowdenille, sanoo presidentti Vladimir Putinin edustaja Dmitri Peskov Kommersant-lehdessä.

Peskovin mukaan Snowdenin turvapaikka-anomus otettaisiin käsittelyyn, jos hän sellaisen esittäisi.

Snowdenin olinpaikka on tällä hetkellä tuntematon. Paljastaessaan Yhdysvaltain urkintaohjelman hän oli Hongkongissa, mutta katosi sieltä, kun Yhdysvalloissa alettiin vaatia hänen välitöntä luovuttamistaan.

Ennen katoamistaan hän mainitsi turvautuvansa mahdollisesti Islantiin. Islannin viranomaisten mukaan hän ei kuitenkaan ole esittänyt turvapaikka-anomusta. Sellaisen esittääkseen hänen olisi jo oltava Islannin maaperällä.

Lähteet:
AFP, Itar-Tass

Olisikohan Kiina onnistunut laittamaan miehen CIA:n leipiin? Meinaan, että jos CIA:n mies pakenee ensitöikseen Hong Kongiin, niin pistää epäilemään oliko tuossa kyse ihan oikeasta paljastuksesta.

Ja en epäile yhtään, etteikö ryssät ja kiinalaiset olisi valmiita ottamaan moisen "pakolaisen" vastaan. Pientä vastapalvelusta vastaan tietenkin...
 
Back
Top