HS: Sodan vaijettu totuus, antaa elämälle tarkoituksen

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
Heimo Lammen muistelmissa oli jännä kuvaus siitä, millaista opiskelu oli Helsingin Yliopistossa aivan sodan jälkeen. Opiskelussa oli hieman toinen tahti kuin nykyään, Lampi esimerkiksi luki ylemmän oikeustutkinnon kahdessa vuodessa pänttäämällä yötä päivää tentteihin. Opiskelijoina saattoi olla hävittäjä-ässän lisäksi entisiä komppanian päälliköitä ja pataljonan komentajia, joiden hermot olivat tiukalla. Opettajatkin olivat työkuorman alla ihan rikki ja jokunen päätyi lataamoon asti.
Moni myös istui kuppilaan / teki tytön raskaaksi / meni töihin (miehistä oli pulaa) - opinnot keskeytyivät. Lampi tietää sen vallan hyvin ja kertoo tosiaan omalla tavallaan ympäristöstä ja ajasta, jolloin monilla olivat hermot olivat tiukalla. (Opettajatkin olivat työkuorman alla ihan rikki ja jokunen päätyi lataamoon asti) . Mutta jos halusi loppututkinnon, piti painaa eikä ollut opintotukikeskuksesta kuultu. Yleensä tehtiin töitä sivussa, vaikka tsilarina. Siinä sai kämpän samalla.

Lampi oli todella nopea ja ahkera, painoi päälle - tällä kerralla tenttikirjojen. Tosin silloin niiden pino oli vain kolmasosa nykyisestä. Monet lakiopintonsa keskeyttäneet pääsivät tietenkin melko nopeasti jonkinlaisille hallintovirkapaikoille, kun ensin oli va. sitä tai vs. tätä ja opinnot "gradua vaille" alla. Oli miespula.

Mitä teki eräs sotamies selvittyään talvi- ja jatkosodasta? Ryyppäsi sen 20 vuotta ja sitten hirtti itsensä navettaan. Ei sieltä kaikki lyseoon selvinny.
Kyllä se näin on. Väinö Nuorteva (eli pakinoitsija Olli) syntyi 1899 ja eli kaksikin sotaa. Halusi varmaan huumorin varjolla kuitenkin kertoa, että meillä jäätiin ilman hoitoa henkisellä puolella. Olli viittasi siinä maailmalla olevaan edistykseen. Se osa, jonka sinä - ja kaikki muutkin kirjoittamaani lainanneet, jostain syystä leikkasivat pois, on siinä alussa.

Fyysisesti tietysti tehtiin se, mitä silloin pystyttiin. Kiireessä. Nyt, kun on ollut vanhusten kuntoutusta ja hupsista, huomataan joskus hassuja. Esimerkiksi, että helpompi se on tehdä polvelle fysioterapiaa, kun ottaa ensin koteloituneet sirpaleet pois.

Meillä on erillinen PTSD-ketju tämän henkisen asian ympäriltä, mutta on hyvä muistuttaa tässäkin ketjussa, että hulluudessa ja kauhussa ei ole paljon positiivista. Mutta on sellainenkin porukka, joilla se paska elämä pääsee taloksi eikä heillä oikein ole enää siviiliä ja kotia. Että helpompaa kuin rakastaa perhettään ja elää arkea, olisi olla valmis tuskaan ja kuolemaan. Näitä onnettomia on ollut aina. Dien Bien Phussa. Afrikassa. Joka helvetin paikassa. Saattaahan täälläkin olla joku, jolla on ollut PTSD -jopa lääkärin diagnosoimana... Mistä sitä ikinä tietää.

Tuolla @STI_Tactical9mm :n aloittamassa ketjussa yritimme viritellä vähän aiheen psykologisesta puolesta:

http://maanpuolustus.net/threads/shell-shock.3795/
 

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
Sodan vaiettu totuus, antaa elämälle tarkoituksen... Olihan tuo tosiaan tuo artikkelin otsikko vähän typerä, mutta sisällössä on tietysti jotain ideaa.

Vaiettu totuus... Laitan kaksi sitaattia.

"Jaha, kunniaa eest maan ja kuninkaan? Sotilaan ainoa palkka tosin on useimmiten pieni kuoppa. " (Veteraani-isäni huomasi 12-vuotiaan poikansa lukevan Runebergia jotain koulutyötä varten)

"Kävin tapaamassa sitä kaveria viimeisen kerran vuonna 1964. Liikuntakyvyttömänä sänkyyn kahlittuna ilman kumpaakaan jalkaa ja kumpaakaan kättä ja lisäksi parantumattomasti mielisairaana. Oli maannut jo 20 vuotta sillä lailla. Kyllä minä silloin mietin, että miten yhteiskunta voi olla noin julma ja kylmä...että eikö laki voisi antaa myöten armahtaa jo..." (Korpilammen hotellissa kuntoutettavia veteraaneja keskustelemassa oleskeluhuoneessa, ja vieressä korva pitkänä meikäläinen, joka 40-vuotiaana oli työpaikan kuntoremontissa!!!!!!)

Elämälle tarkoituksen.... Aika hupaisaa.

Mutta tämän maan puolustamiseksi olen kyllä valmis antamaan elämäni.
 
Top