Ihmisyys velvoittaa
Minulla sattuu olemaan yksi maailman parhaista passeista, jota vilauttamalla melkein koko maailma on minulle avoin. Satun elämään maailman onnellisimman kansan keskuudessa. Minulla on ollut onnea. Monella muulla ei. Kukaan meistä ei pysty valitsemaan synnyinmaataan tai lähtökohtiaan ja monen kohdalla ne määrittävät koko heidän elämänsä ja sen tarjoamat mahdollisuudet.
Minä saan onnekseni asua maassa, jossa demokratia, ihmisoikeudet, sananvapaus ja toisten, erilaistenkin ihmisten, kunnioittaminen on ollut itsestäänselvää. Ei tarvitse katsoa kovinkaan kauas, ennenkuin ollaan maassa, jossa tilanne on aivan toinen. Varoittava esimerkki löytyy ihan tuosta itärajamme takaa.
Vain muutaman viikon päästä koittava huippukokous on saanut minut miettimään. Helsinki saa vieraakseen maailman vaikutusvaltaisimman johtajan ja toisen sellaiseksi haluavan. Muutaman päivän ajan koko maailman huomio on meissä. Näitä suurmiehiä isännöi pikkuinen pohjoinen valtio, joka olisi heihin verrattuna helppo sivuuttaa mitättömänä. Totuus on kuitenkin se, että molemmilla olisi paljonkin opittavaa meiltä.
Meidät tunnetaan maailmalla rauhan rakentajana. Periksiantamattomuudesta. Rehellisyydestä. Sisusta ja siitä, että emme nöyristele. Tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta.
Meillä ihminen on ennen kaikkea ihminen. Hänellä on samanlaiset oikeudet ja edellytykset elää elämäänsä oli hänen sukupuolensa, ihonvärinsä, seksuaalinen suuntautumisensa tai uskontonsa mikä tahansa. Hänellä on mahdollisuudet edetä elämässään huolimatta niistä lähtökohdista, joihin hän on sattunut syntymään. Hänen ei tarvitse pelätä henkensä edestä vain, koska sattuu olemaan eri mieltä hallinnon kanssa ja uskaltaa ääneen vastustaa epäkohtia. Hänen ei tarvitse paeta toiseen maahan voidakseen taata oman ja perheensä turvallisuuden.
Olen miettinyt moneen kertaan, mitä tekisin, jos saisin mahdollisuuden puhua näille herroille. Mitä sanoisin?
Molempien herrojen ajama politiikka koskettaa myös omaa elämääni. Putinin Venäjä myy edelleen aseita, joilla synnyinmaatani yhä hävitetään. Trumpin Amerikka puolestaan estää minun kaltaisteni ihmisten maahanpääsyn ja tekee selväksi halveksuntansa vain, koska passissani lukee, että olen syntynyt Mogadishussa.
Molemmilla näillä miehillä on valtaa. Ennen kaikkea heillä on valta saada aikaan muutos. Joko parempaan tai huonompaan. Molemmat tuntuvat systemaattisesti valitsevan jälkimmäisen.
Pastorin, aktivistin, ihmisoikeustaistelijan ja todellisen suurmiehen Martin Luther Kingin sanoin muistamme lopulta kaikki ei vihollisemme huutoa, vaan ystäviemme hiljaisuuden. Hiljaisuus ei saa olla linjamme. Jos me emme puutu väärinkäytöksiin... olemmeko silloin yhtään parempia kuin niihin suoraan syyllistyvät? Minua ei kasvatettu niin ja samaa opetan myös omille lapsilleni.
Siksi aion osallistua heidän vierailunsa aikaan järjestettävään mielenosoitukseen rauhan ja ihmisoikeuksien puolesta.
Meidän on annettava äänemme kuulua, myös niiden puolesta, joiden äänen nämä miehet omilla tahoillaan yrittävät vaientaa: Ruumiillisesta itsemääräämisoikeudestaan taistelevien naisten. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvien. Poliittisten toisinajattelijoiden. Uskonnollisten vähemmistöjen. Maahanmuuttajien ja etnisten vähemmistöjen. Alkuperäiskansojen.
Ihmisten.