Huipputapaaminen Helsingissä

Tuo on hiukan moniuloittainen kysymys, mutta sanotaan että juu, yksikään EU-maa ei ole itsenäinen jos tästä liitosta ei voi vapaaehtoisesti lähteä. Eihän Sipiläkään halua missään tapauksessa järjestää EU-äänestystä, vaikka sille olisi kannatusta, koska Sipilä/Suomi on riippuvainen EU:sta. Ja tästä alkaa trapetsitaiteilu: ollaan itsenäisiä ja vapaita, mutta ei kuitenkaan.

Valistunut Suomen kansa valitsee varmaan seuraavissa vaaleissa sellaiset kansanedustajat, jotka irrottavat Suomen EU:sta, kuten iso Britannia (tai pikku Englanti) teki Brexitissään. Ja muut Euroopan edustukselliset demokratiat seuraavat riemuiten perässä.

Epäitsenäisyysvuosina (1945...1990) Kekkoslovakia eli ja oli neuvostoliitossa (lue: YYA-sopimus), hyysättiin kotiryssiä ja paheksuttiin puheita suomettuneisuudesta. Trapetsitaiteilua se oli Soviet-Finlandiassakin (SF).
 
Menee aika filosofiseksi pohdiskeluksi jos pitää uudelleen määritellä käsitteitä. Kuten vapaaehtoisuus, itsenäisyys, riippuvaisuus, kannatuksen olemassaolo ...

Voihan sitä myös väännellä vesihanan kahvaa ja miettiä että milloin vesi on lämmintä ja milloin se on kylmää. Voihan sitä Suomessa väittää olevansa vapaa ja itsenäinen, mutta valtio itse päättää asiat mitä olet vapaa tekemään ja jos et osallistu verojen maksuun tahi asevelvollisuuteen niin silloin katsotaan kuinka vapaa sitä oikeasti ollaan. Mielestäni näitä käsitteitä voi vatkata ikuisuuteen, mutta näihin liittyy taasen huomattava määrä itsepetosta, kun halutaan elää tietoisesti molemmissa maailmoissa (riippuvainen/itsenäinen) samaan aikaan.
 
Olisikin hieno juttu jos Haavisto olisi voittanut ja presidenttipari olisi ottanut arvovieraat vastaan avosylin.

?

Varmaan Trump olisi paremmin suhtautunut, kuin Putin. Sitä ei tietenkään ääneen saa sanoa, koska tämä sama media alkaa vinkumaan hyvien idän suhteiden tärkeydestä.

New York Times, huhtikuussa 2016

Donald Trump’s More Accepting Views on Gay Issues Set Him Apart in G.O.P.

Elton John and his longtime boyfriend, David Furnish, entered a civil partnership on Dec. 21, 2005, in England under a law the country had just enacted granting recognition to same-sex couples. The congratulations poured in as the two men appeared at a joyous ceremony at Windsor Guildhall, amid a crush of paparazzi. Donald J. Trump, who had known the couple for years, took to his blog to express his excitement.

“I know both of them, and they get along wonderfully. It’s a marriage that’s going to work,” Mr. Trump wrote, adding: “I’m very happy for them. If two people dig each other, they dig each other.”

In 2012, Mr. Trump attended the wedding of Jordan Roth, a Broadway producer, and Richie Jackson, in a ceremony at the Al Hirschfeld Theater.

https://www.nytimes.com/2016/04/23/us/politics/donald-trump-gay-rights.html?nytmobile=0

---

Tuotakin NYT:n juttua luen kuin piru raamattua. Tarkoituksena luultavasti oli vieroittaa mahdollisimman moni Trump potentiaalisista äänestäjistä. Jossain vaiheessa lähti mopo käsistä ja alettiin vinkumaan, kuinka homot lähetetään nyt leirille tjsp.
 
Menee aika filosofiseksi pohdiskeluksi jos pitää uudelleen määritellä käsitteitä. Kuten vapaaehtoisuus, itsenäisyys, riippuvaisuus, kannatuksen olemassaolo ...
Ei taida kovin montaa maata olla, jotka eivät olisi sitoneet itseänsä kv sopimuksiin niistä saatavaa hyötyä vastaan. Mutta täähän on tää sama jo vanhasta virsikirjasta tunnettu säe.
 
Voihan se Jeesuksen toinenkin tuleminen tulla...kun Trumpin vierailu on monille se siitä seuraava.
 
Ei taida kovin montaa maata olla, jotka eivät olisi sitoneet itseänsä kv sopimuksiin niistä saatavaa hyötyä vastaan. Mutta täähän on tää sama jo vanhasta virsikirjasta tunnettu säe.

Näillä samoilla korulauseilla (vapaakauppaa, kansainvälistymistä, "ei rasismille", poistetaan ihmisiä pois köyhyydestä, jne) about kaikki maailman valtiot ovat napanneet täkystä kiinni. Tämä koko himmeli on yksi iso nollasummapeli: aina kun joku voittaa, joku häviää. Suomen politiikkojen toiminta on "tupla tai kuitti"-vaihtoehtojen edessä kun puhutaan maailmankauppaan sitoutumisesta. Suomen kotimarkkinoihin ei voi tukeutua, koska suomalaiset ovat persaukista väkeä (tämä ei ole sivallus suomalaisia kohtaan vaan näin tilanne on) joten mitään kasvua ei löydy näiltä lakeuksilta. Joten se on pakko maailman hedelmäpelin edessä naputtaa "tupla":a. Sitten jossain vaiheessa homma kosahtaa ja peli loppuu. Trump edustaa tässä kuviossa enemmänkin maailmantilanteeseen nähden hallittua imperiumin alasajoa kun taasen Suoli Niinistö ja muut politiikot näkevät maailmankauppaan lisääntyvän tukemisen ainoana vaihtoehtona ("Tuplaa"-nappi) kun taasen EU-ero olisi pelin loppu. 95% politiikoista ovat Arkadian mäellä pelastamassa työuraansa politiikkona eikä niinkään suojelemassa Suomen kansaa ulkomaisilta uhilta. Tähän aspektiin Trump tulee tarrautumaan jos tilaisuus tulee, vaikka palaveri onkin Trumpin ja Putinin välinen.
 
Onko kellään vielä tietoa, pääseekö suuri yleisö näkemään Trumpia ja Putinia missään vaiheessa vierailun aikana?
 
Trump edustaa tässä kuviossa enemmänkin maailmantilanteeseen nähden hallittua imperiumin alasajoa kun taasen Suoli Niinistö ja muut politiikot näkevät maailmankauppaan lisääntyvän tukemisen ainoana vaihtoehtona ("Tuplaa"-nappi) kun taasen EU-ero olisi pelin loppu. 95% politiikoista ovat Arkadian mäellä pelastamassa työuraansa politiikkona eikä niinkään suojelemassa Suomen kansaa ulkomaisilta uhilta. Tähän aspektiin Trump tulee tarrautumaan jos tilaisuus tulee, vaikka palaveri onkin Trumpin ja Putinin välinen.

Okei, eli Trump Messiaan tavoin tulee julistamaan Suomen kansalle parempaa tulevaisuutta jahka ensin äänestämme kelvottomat nykypoliitikkomme pois viroistaan. o_O Lieneeköhän meinaa samalla kehottaa kaikkia suomalaisia antamaan äänensä tulevissa eduskuntavaaleissa perussuomalaisten ehdokkaille ?
 
Onko kellään vielä tietoa, pääseekö suuri yleisö näkemään Trumpia ja Putinia missään vaiheessa vierailun aikana?

Voisin kuvitella, että ei ainakaan pressanlinnan parvekeheilautusta lähempää. Sitäkin pidän epätodennäköisenä. Liian suuri turvallisuusriski.
 
Okei, eli Trump Messiaan tavoin tulee julistamaan Suomen kansalle parempaa tulevaisuutta jahka ensin äänestämme kelvottomat nykypoliitikkomme pois viroistaan. o_O Lieneeköhän meinaa samalla kehottaa kaikkia suomalaisia antamaan äänensä tulevissa eduskuntavaaleissa perussuomalaisten ehdokkaille ?

Ei tarvitse alkaa kyhäämään olkinukkea. Jos joku reportteri haluaa kysyä Suomen EU-kannasta niin Trumpin vastaus on todnäk luokkaa että Yhdysvaltojen näkökulmasta Suomen pitäisi harkita uudestaan EU-kantaansa. Toki, Trumppi vetäisee homman omalla tyylillään joten lopullista muotoa on vaikea arvuutella. Muuten, perussuomalaiset eivät auta asiaa, koska heilläkin on vapaakauppaan täysi tuki joten Suomen kansalaisten työllisyys tulee jäämään alhaiselle tasolle.
 
Näillä samoilla korulauseilla (vapaakauppaa, kansainvälistymistä, "ei rasismille", poistetaan ihmisiä pois köyhyydestä, jne) about kaikki maailman valtiot ovat napanneet täkystä kiinni. Tämä koko himmeli on yksi iso nollasummapeli: aina kun joku voittaa, joku häviää. Suomen politiikkojen toiminta on "tupla tai kuitti"-vaihtoehtojen edessä kun puhutaan maailmankauppaan sitoutumisesta. Suomen kotimarkkinoihin ei voi tukeutua, koska suomalaiset ovat persaukista väkeä (tämä ei ole sivallus suomalaisia kohtaan vaan näin tilanne on) joten mitään kasvua ei löydy näiltä lakeuksilta. Joten se on pakko maailman hedelmäpelin edessä naputtaa "tupla":a. Sitten jossain vaiheessa homma kosahtaa ja peli loppuu. Trump edustaa tässä kuviossa enemmänkin maailmantilanteeseen nähden hallittua imperiumin alasajoa kun taasen Suoli Niinistö ja muut politiikot näkevät maailmankauppaan lisääntyvän tukemisen ainoana vaihtoehtona ("Tuplaa"-nappi) kun taasen EU-ero olisi pelin loppu. 95% politiikoista ovat Arkadian mäellä pelastamassa työuraansa politiikkona eikä niinkään suojelemassa Suomen kansaa ulkomaisilta uhilta. Tähän aspektiin Trump tulee tarrautumaan jos tilaisuus tulee, vaikka palaveri onkin Trumpin ja Putinin välinen.
Vai että Suoli Niinistö. Mitä tulee taas vapaakauppaan tai sen puuttumiseen, suuri ja mahtava Ison-Britannian valtakunta koettelee rajojaan, "parhaimmillaan" pääsee neuvottelemaan kaiken puhtaalta pöydältä. Ollaan viisaampia. Kahtotaan miten käypi.
 
Tuo on hiukan moniuloittainen kysymys, mutta sanotaan että juu, yksikään EU-maa ei ole itsenäinen jos tästä liitosta ei voi vapaaehtoisesti lähteä. Eihän Sipiläkään halua missään tapauksessa järjestää EU-äänestystä, vaikka sille olisi kannatusta, koska Sipilä/Suomi on riippuvainen EU:sta. Ja tästä alkaa trapetsitaiteilu: ollaan itsenäisiä ja vapaita, mutta ei kuitenkaan.
Voi lähteä vapaaehtoisesti mutta jos suurin osa kaupasta tapahtuu EU-alueen kanssa niin se ei olekaan ihan niin yksinkertaista ilman että talous kärsii.
 
Ei tarvitse alkaa kyhäämään olkinukkea. Jos joku reportteri haluaa kysyä Suomen EU-kannasta niin Trumpin vastaus on todnäk luokkaa että Yhdysvaltojen näkökulmasta Suomen pitäisi harkita uudestaan EU-kantaansa. Toki, Trumppi vetäisee homman omalla tyylillään joten lopullista muotoa on vaikea arvuutella. Muuten, perussuomalaiset eivät auta asiaa, koska heilläkin on vapaakauppaan täysi tuki joten Suomen kansalaisten työllisyys tulee jäämään alhaiselle tasolle.

Yksi asia kannattaa muistaa. Trump haluaa hajottaa EU:n taloussyistä. Siksi hän puristaa Venäjän kanssa kättä Euroopan yli. Venäjä häviää joka tapauksessa.

Mikäli hän katsoo Venäjän kumppanina läntisten liittolaisten edelle, on aivan toisarvoinen asia, jos hän suvaitsevaiston mielestä hylkää "vapauden, ihmisoikeuksien ja demokratian" puolustuksen vai mitä ne määkyvät. Se on ihan siivuseikka. Näytä minulle eurooppalainen, joka tukee Trumpia siksi, että hän puhuu näitä America First -juttuja, niin minä näytän sinulle tyypin, joka haluaa ampua itseään jalkaan.

Työpaikkoja myöten. Fakta homma.
 
Tämä päin näköä valehteleminen vaan tympii. Jääpalko ei uhkaa nyt presidenttejä kannen raossa eikä limusiinit pujottele lehmusten ympäri slalomia.

Miksi ei voi kertoa, että kannet hitsataan ettei kukaan pääse kasapanoksen kanssa kaivoon jemmaan?
Tuskinpa kukaan menisi kaivoon jemmaan, ovat muuten suht ahtaita ja vittumaisia. Eiköhän pommi ole todennäköisempi skenario.
 
Voi lähteä vapaaehtoisesti mutta jos suurin osa kaupasta tapahtuu EU-alueen kanssa niin se ei olekaan ihan niin yksinkertaista ilman että talous kärsii.

Yksi asia kannattaa muistaa. Trump haluaa hajottaa EU:n taloussyistä. Siksi hän puristaa Venäjän kanssa kättä Euroopan yli. Venäjä häviää joka tapauksessa.

Mikäli hän katsoo Venäjän kumppanina läntisten liittolaisten edelle, on aivan toisarvoinen asia, jos hän suvaitsevaiston mielestä hylkää "vapauden, ihmisoikeuksien ja demokratian" puolustuksen vai mitä ne määkyvät. Se on ihan siivuseikka. Näytä minulle eurooppalainen, joka tukee Trumpia siksi, että hän puhuu näitä America First -juttuja, niin minä näytän sinulle tyypin, joka haluaa ampua itseään jalkaan.

Työpaikkoja myöten. Fakta homma.

Talous (kenen talous?) kärsii joka tapauksessa, koska globalismi ei enää löydä uusia maita, joihin ulottaa lonkeronsa, ja myös teknologinen kehitys on pysähtynyt kuin seinään: enää uudelleenkäytetään vanhoja keksintöjä ja homman nimi on muutenkin ainoastaan kustannusten pienentäminen eli työpaikkojen vähentäminen. Periaatteessa se on ihan sama, että erotaanko EU:sta jalat vai pää edellä: EU, imperiumin kapasiteetissa luhistuu joka tapauksessa.

America First:n tukeminen ulkomaalaisen töppösissä on aivan yhdentekevää jos oma maa ja oma asema kansalaisena ja yksilönä ei olisi uhattuna ellei Suomi olisi riippuvainen kaupankäynnistä ulkomaiden kanssa. Täten, jalkaa kohti on ammuttu jo aikoja sitten, mutta luoti ei ole vielä ehtinyt ihan jalkaan asti. EU hajoittaa itse itsensä eikä siihen tarvita mitään Trumppia. Kaveri on ollut puolitoista vuotta pressana ja siinä ajassa on ehtinyt masinoimaan EU:n luhistuksen? Eipä ollut kovin kummoinen liitto(valtio) kun riitti että yksi pressa eliminoi yhden kauppasopparin. EU yhtä kuin yksi iso kerrostalollinen byrolandian kätyreitä ja sitä vastapäätä oleva lobbareiden kerrostalo. Venäjällä ei ole tässä kuviossa mitään muuta virkaa kuin tarjota öljyä ja maakaasua, ja olla sotateollisuuden iso paha mörkö, jota varten täytyy aseistautua riippumatta siitä, että onko Venäjä isokin uhka tahi ei. USA ja Venäjä eroavat siinä mielessä, että molemmat ovat isoja valtiota, jotka ovat päättäneet puffata "amerikka amerikkalaisille" ja "venäjä venäläisille"-matroja vs. EU puffaa "koko maailma on yhtä kuin EU, koska sen täytyy olla".
 
Se on yksi mahdollinen skenaario.
 
Back
Top