Huipputapaaminen Helsingissä

Ketä rajan porukasta ? Vahvasti veikkaan että valmiusjoukkueiden väkeä nyt ainakin. Voipi olla että täältä meiltä kaakkoisrajaltakin lähtee Helsinkiin nimenomaan Kaakkois-Suomen Rajavartioston valmareita.

Tapaaminen on varusmieskierron kannalta huonoimmalla mahdollisella hetkellä, I/2018 perusjääkärit ovat juuri kotiutuneet. Uudet alokkaat astuvat riviin viikkoa ennen tapaamista. Itse veikkaan myös valmiusjoukkojen tulevan laajalti paikalle, koska KaartJR:stä yksin ei taida porukka riittää.

Clinton/Jeltsin tapaamisessa 1997 yksin Helsingin lentokenttää suojasi satoja varusmiehiä. Tämän päivän maailmassa ja erityisesti Suomessa uhat ovat erilaiset ja paljon konkreettisemmat. Myös teknologia on kehittynyt ja mietin, että esimerkiksi lennokkien torjunta on kaiken järjen mukaan otettava tosissaan, mikä laajentaa suojattavaa aluetta ja ulottuvutta esimerkiksi lentokentän osalta merkittävästi.
 
Pasilasta kuuluu sellaisen teollisuussilppurin jyrinä, kun lomalistoja käsitellään oikeaan muotoon. :sneaky:
Joo,itse olen onneksi täälä syrjässä mutta mielenkiintoista nähdä kuinka paljon Helsinki pyytää apua. Koira-Tepo-jouha-miehille on tarvetta.
 
Kyllähän sinne haalitaan kaikki melkein mitä löytyy.
https://lansi-savo.fi/uutiset/lahella/c6d5f79a-2f9a-4e20-afe5-2555cc31aa8b
Trumpin ja Putinin tapaaminen voi vaatia poliiseja Helsinkiin myös Mikkelin seudulta — Taisto Huokko odottaa virka-apupyyntöä perjantaina
Itä-Suomen poliisilla on samoihin aikoihin isoja tapahtumia omalla alueella.
Jaakko Avikainen
3057e84dbecbc651fe6db95f4ce5addf
Itä-Suomen poliisin poliisipäälliköllä Taisto Huokolla on hyvä käsitys siitä, millaisia turvallisuusjärjestelyjä Suomessa pidettävä huippukokous vaatii.
Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenttien tapaaminen Helsingissä 16. heinäkuuta voi muuttaa poliisin suunnitelmia myös Itä-Suomessa.
Poliisipäällikkö Taisto Huokko odottaa virka-apupyyntöä Helsingistä tänään perjantaina.
— Varmaan sellainen tulee. Sitten pystytään arvioimaan tilanne ja miettimään, mitä toimia se vaatii.
Huokko ei halua vielä ottaa kantaa siihen, joudutaanko poliiseja kutsumaan töihin kesälomalta. Tilanne selkiytyy alkuviikosta.
Itä-Suomen poliisilla on Helsingin huippukokouksen kanssa samoihin aikoihin isoja tapahtumia omalla alueella. Huokon mukaan Kuopiossa järjestetään edeltävällä viikolla iso urheilutapahtuma ja viikonvaihteessa 13.—15.7. Joensuussa on Ilosaarirock ja Mikkelissä St Michel -ravit.
— Nämä ovat alueillaan merkittäviä tapahtumia, jotka työllistävät poliisia, Huokko sanoo.
Hänen mukaansa Itä-Suomen poliisilla on hyvä käsitys siitä, minkälaisia turvallisuusjärjestelyjä Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaaminen vaatii.
Helsingissä on ollut isoja tapahtumia aiemminkin. Viime kesänä korkean tason vierailu tuli Itä-Suomen poliisin omalle alueelle, kun Putin tapasi presidentti Sauli Niinistön Punkaharjulla ja Savonlinnassa.
 
Ja pitääkin, itse toivon että näytetään voimaa ja kutsutaan palvelukseen puolustusvoimiltakin uudet valmiusyksiköt, maakuntajoukot sekä sotilaspoliiseja ja erikoisjoukkoja reservistä.
Nämä siis poliisin ja rajan erikoisjoukkojen sekä jouha yksiköiden taustalle näkyvästi päivystämään.

Nasams asemin ja hornetit cap rinkiin, miehitetään rannikkotykistön linnakkeet ja pyöritellään torneja kameroita kohden, tästä saa valtavan shown kun sen tekee oikein.
 
Tapaaminen on varusmieskierron kannalta huonoimmalla mahdollisella hetkellä, I/2018 perusjääkärit ovat juuri kotiutuneet. Uudet alokkaat astuvat riviin viikkoa ennen tapaamista. Itse veikkaan myös valmiusjoukkojen tulevan laajalti paikalle, koska KaartJR:stä yksin ei taida porukka riittää.

Clinton/Jeltsin tapaamisessa 1997 yksin Helsingin lentokenttää suojasi satoja varusmiehiä. Tämän päivän maailmassa ja erityisesti Suomessa uhat ovat erilaiset ja paljon konkreettisemmat. Myös teknologia on kehittynyt ja mietin, että esimerkiksi lennokkien torjunta on kaiken järjen mukaan otettava tosissaan, mikä laajentaa suojattavaa aluetta ja ulottuvutta esimerkiksi lentokentän osalta merkittävästi.

Trumpin Floridan matkojen turvajärjestelyistä saanee osviittaa. @Merten sheriffi kertonee niistä lisää (tai sitten ei, mikäli haluaa jatkossakin matkustaa Yhdysvaltoihin :D ).
 
Varusveijareista saattoi olla apua vielä 1997 mutta tänä päivänä tuijottavat pelkästään snappia. Parempi pitää pojat ja tytöt kasarmeilla.
 
Puolustuksemme perustuu näihin varusveijareihin, samoja tyttöjä ja poikia jotka viimeksi opettivat panssarisotaa jenkeille.
Tietenkin perustuu mutta huippujohtajien tapaamisen turvatoimet eivät perustu.
Tuohon panssarisota juttuun en ota kantaa kun en tiedä. Ihmettelin toki jos näin on käynyt. Jenkeissä enempi tuoreempaa kokemusta tankkien käytöstä. Suomen kokemukset taitaa viettää ehtoopäiviä edelleen Kyproksella. Meinaan sotakamreeri Lehväslaihoa.
 
Puolustuksemme perustuu näihin varusveijareihin, samoja tyttöjä ja poikia jotka viimeksi opettivat panssarisotaa jenkeille.

Juuri näin.

Poliiseja on rajallinen määrä ja heitä pitää olla sopivasti siellä missä tarvitaan. Jos ja kun täytyy valvoa laajoja alueita vuokauden ympäri, niin poliisilla ei välttämättä ole resursseja valvomaan jokaista kivenkoloa ja aukkoa aidassa. Varusmiehet ovat niihin tehtäviin sopivia ja kaiken lisäksi kustannustehokas resurssi. Operaatio palvelisi myös koulutuksellisesti ei vain varusmiehiä, mutta koko osallistuvaa PV organisaatiota johdosta lähtien. Ja on harvinaisen motivoivaa olla mukana oikeassa toiminnassa pelkän simuloidun harjoitustoiminnan sijaan. Ihmettelen suuresti jos PV pysyy hiljaa kasarmeissaan.
 
Tietenkin varusveijareita voidaan käyttää esimerkiksi liikenteen ohjauksessa ja vastaavissa jutuissa. Kohteen suojaamiset sitten ammattilaisille kiitos.
 
Helsingissä tulee lentämään tosiaan rajan kopterin lisäksi myös jenkkien oma kopteri.
Näin oli ainakin 1997. Dronet saattaa olla aika pannassa Helsingissä. Toki niitä näkyy mutta ne ovat meikäläisten viranomaisten operoimia.
 
Tietenkin varusveijareita voidaan käyttää esimerkiksi liikenteen ohjauksessa ja vastaavissa jutuissa. Kohteen suojaamiset sitten ammattilaisille kiitos.
Voidaan näitä käyttää uloimmalla kehällä sekä aluevalvontaan ja esimerkiksi estää mahdollisen TA-aseman käyttö. Jos joutuvat kontaktiin niin vihollinen on jo epäonnistunut.
 
Tapaaminen on varusmieskierron kannalta huonoimmalla mahdollisella hetkellä, I/2018 perusjääkärit ovat juuri kotiutuneet. Uudet alokkaat astuvat riviin viikkoa ennen tapaamista. Itse veikkaan myös valmiusjoukkojen tulevan laajalti paikalle, koska KaartJR:stä yksin ei taida porukka riittää.
No jaa, kaikki 1/18 palvelukseen astuneet 347 palvelevat ovat juuri peruskoulutuksen/aukin/rukin käyneet tai käymässä ja erikoistumiset edessä. Hyvä ajankohta hieman silmitellä Helsingin menoa.

Itseasiassa ajankohta on vain pari viikkoa ennen sodanajan joukkoa niin 1/18 ja 2/18 osalta jotka ovat siinä vaiheessa elo-syyskuun vaihteessa.
 
Viimeksi muokattu:
Toivottavasti sulla ei lastenruokaa käsitavaroissa. Joudut varsin erikoisiin tarkastuksiin. (Ei kumihanska)

On sitä joskus ollut. Silloin käskivät avata purkit ja maistaa jokaisesta. 2-3 Pilttiä taisi olla matkassa. Annoin jokaisesta lapselle lusikallisen ja olivat tyhtyväisiä. Mitään ruokia en muuten veisi. Onneksi Piltti-aika loppui meillä jo aika kauan sitten.
 
Mikä on matkan teema?
 
Back
Top