Nimenomaan. Tietty spesifi asiantuntemus ei riitä, jos ei kykene esimerkiksi organisoimaan kokonaisuuksia tai on johtamisominaisuuksiltaan muuten heikko. Nykyään tätä on kyseenalaistettu monella alalla, parhaiten esimerkiksi terveydenhuollossa, joka on ollut melko eristäytynyt ala, ja siksi hienoa että sielläkin on näin tehty! Onko esimerkiksi lääketieteellistä osaamista omaava henkilö automaattisesti paras johtamaan terveydenhuollon yksiköitä. Ei ole, jos hänellä ei ole muuta osaamista eikä ymmärrä esimerkiksi organisoinnin päälle. Sinne on nykyään yhä enenevässä määrin otettu muilta aloilta käyttöön keinoja saada resursseista enemmän irti, ja muiden alojen osaajat ovat jopa suunnitelleet ja johtaneet kyseistä toimintaa. Johtajat eivät suinkaan aina ole johtamansa alan tietävimpiä asiantuntijoita tai tehneet koko uraansa sillä samalla alalla. Toki toimialakohtaisia eroja on ja puolustusvoimien johtotehtävät ovat aika eroavia moniin siviilijohtamiseen nähden. En tässä siis ole vaatimassa siviilijohtajia johtamaan sotatoimia, vaan pikemminkin sanon että substanssiosaamisen lisäksi on muutakin olennaista osaamista. Liekkö puolustusvoimistakin löytyy esimerkkejä siitä, että tietyn spesifin alan asiantuntemus ei riitä kokonaisuuden johtamiseen? Jopa ihan ylimmästä johtoportaasta?
En nyt ihan täsmällisesti ymmärrä, mitä tarkoitat, mutta ei sotaväen hommissa mitään sen spesifimpää tai yliluonnollisia kykyjä vaativaa ole kuin missään muuallakaan. Sotilasalan substanssiosaamisesta tekee erikoista lähinnä se, että Suomen tasavallassa sotilaallisen maanpuolustuksen monopoliasema on rajattu Puolustusvoimille, joten se on käytännössä keskittynyt yksinomaan sinne. Muuten kyseessä on vain yhden alan substanssiosaaminen kaikkine enemmän tai vähemmän poikkeavine erityispiirteineen. Erilaisia aloja ja toimialoja erikoistietoineen ja -taitoineen riittää pilvin pimein.
Samanlaista johtamista tai epäjohtamista sekä asioiden hoitamista Puolustusvoimien toiminta on normaalioloissa kuin missä tahansa muuallakin, missä työtä tekevät ihmiset ovat järjestäytyneet yhteen. Isoon joukkoon mahtuu monenlaista ihmistä ja persoonaa. On osaamista, kyvyttömyyttä, vastuunpakoilua, selittelyä, tehottomuutta, oman edun ajamista, onnistumisia, turhia kokouksia ja sekavaa sähläämistä niin kuin varmasti missä tahansa muussakin firmassa tai organisaatiossa. Siinä ei ole mitään erikoista tai ihmeellistä, vaan ainoastaan hyvin tasapaksua harmaata arkea, josta on asevoimiin usein liitetty honori kaukana.
Poikkeusolojen toimintaa taas ei ole kokeiltu eikä siitä ole kenelläkään mitään kokemusta, vaan kaikki on lopulta arvailujen ja mielikuvien varassa. Voidaan vain arvioida, että käytettävissä olevan tiedon perusteella homma menee todennäköisesti suurinpiirtein näin ja siinä voi mahdollisesti käydä jotenkuten noin, jonka perusteella tehdään sitten erilaisia suunnitelmia. Jos tavara osuu ropeliin, niin uuden jännän äärellä ovat kaikki ja historiankirjoittajat päättävät lopullisena tuomiona kuka osasi tehdä oikeat ratkaisut ja kuka ei.
Jokainen suomalainen sotilas on sotilasalan kovimman substanssiosaamisen eli sodankäynnin ja taistelun osalta vihreä tabula rasa. Se on tosiasia, johon kannattaa suhtautua erityisen nöyrästi. Myös reserviläisten.
