Hyväksyisikö osa suomalaisesta ennemmin Venäjän "kumppanuuden" kuin Naton jäsenyyden

Eräs Virolainen tuttuni loukkaantui, kun kutsuin Eestiä Viroksi. Teroitti, että kutsu nimellä Eesti.
Itse Lennart Meri suositteli käytämään nimeä Viro kun suomeksi puhutaan.

Olisit kysynyt miksi suomalainen pitää käyttää vieraskielistä nimitystä hänen maastaan? Emmehän sano Sverige emmekä Deutchland tai Polska tai Danmark.
Ottaako häntä pattiin myös se että latviaksi Viro on Igaunijas?

Miksi virolaiset kutsuvat muita pohjoismaita nimellä Rootsi, Taani, Norra, Soome? Pitäisikö niiden maiden kansalaiset siitä loukkaantua?
 
Viimeksi muokattu:
Näin sanoo kotimaisten kielten keskus:

[
Suomen eteläisen naapurimaan ikivanha suomen kielessä käytetty nimi on Viro, naapurit itse ovat virolaisia ja heidän kielensä on viro. Nimi Viro perustuu Viron pohjoisimman maakunnan nimeen Viru. Vastaavasti esimerkiksi nimi Suomi perustuu maakunnan nimeen, joka aikoinaan tarkoitti nykyistä Varsinais-Suomea. Epävirallisissa yhteyksissä voi käyttää myös Eesti-nimeä.

Viro-nimeä on käytetty jo vanhimmissa säilyneissä suomenkielisissä asiakirjoissa sekä myös suullista perinnettä edustavissa kansanrunoissa, joten suomen kielessä Viro on nimenä vanhempi kuin Eesti. Virolaiset itse ovat alkaneet käyttää nimityksiä Eesti, eesti keel ja eestlane vasta melko myöhään. Virolaisten alkuperäinen itsestään käyttämä nimitys on maarahvas. Kielen nimitys on ollut maakeel.

/QUOTE]

http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/haku/viro/ohje/226
 
https://sirvioaristarkos.wordpress.com/2013/02/28/onko-etelainen-naapurimaamme-viro-vai-eesti/

Viron edesmennyt presidentti Lennart Meri kirjoitti kolumnissaan Helsingin Sanomissa 17.3.1998:

– Minun, Lennart Meren mielestä suomalaisten eteläiset naapurit ovat virolaisia, he asuvat maassa, jonka nimi on suomeksi Viro. Brysselin neuvottelupöydässä olemme sitä vastoin Estonia ja Finland, Tacituksen tahdosta, ja se on meidän yhteistä eurooppalaista kulttuuriamme.
 
  • Tykkää
Reactions: TT
Lennart Meren mielipiteeseen saattoi vaikuttaa että Viron ensimmäisen tasavallan aikaan Viroa kutsuttiin Suomessa Viroksi. Kommunistit Suomessa ja Virossa taas halusivat kutsuan neuvosto"tasavaltaa" Eestin neuvostotasavallaksi. Maan itsenäistyttyä historiaa tuntevat virolaiset olivat samaa mieltä Lennar Meren kanssa.
 
Tämähän oli ihan hauska threadi kun luki ensimmäisen ja viimeisen sivun mutta skippasi välissä olevat. Melkoinen intiaanien viestiketju...
 
Tää on jo vanha juttu, mutta ihan huvikseni selailin erästä toista foorumia jonne oli koottu hommasta ketjun aiheeseen liittyvä kooste:


http://todellisuus.org/index.php?topic=2230.0
"Veli-Pekka Kortelainen - "Turjalainen" - on sanonut:

"NATO vittuun! Jos totta puhutaan, niin saattaisin jopa toivottaa sodan tullen ryssät tervetulleeksi, jos tulevat ja erottavat meidät EU:sta. Olen tässä pikku hiljaa nationalistina alkanut pitää väliaikaista miehitystä ja nukkehallitusta pitemmällä tähtäimellä hyväksyttävänä hintana - vaikka menee väliaikaisesti turvallisuus ja demokratia - suomalaisen kulttuurin, kielen ja kansakunnan säilymisen kannalta."

Kortelainen sanoi tämän kai kunnallisvaalien aattona, ja nimenomaan yksiselitteisesti salli, että tätä puheenvuoroa levitettäisiin Todorgissa.

Sitten ne klassikot. Ensin nimimerkki Kraboniittimies Hommassa 7. marraskuuta 2009.

"Suomi ei tule koskaan saamaan sodissa menettämiään alueita takaisin muuta kuin liittymällä (tai pakolla liitettynä) Venäjään. Tämä lienee aika selvää eikä asiaa voi muuttaa sitoutumalla pariin muuhun pieneen ja sammuvaan kansaan. Sitä paitsi etnis-uskonnolliseen aikapommiin liimautuminen voi olla olla jopa vaarallista Suomelle.

Jos Venäjästä tulisi ns. kunnon maa jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa niin sen yhteydessä Suomella olisi ihan hyvät mahdollisuudet menestyä. Luonnonvaroja piisaisi ja loisongelma ratkaisi itse itsensä, koska Venäjän federaatio tuskin suosii ihmisten loisimista runsaalla sosiaaliturvalla omalla alueellaan. Näin ollen suomalainen kulttuuri luultavasti köyhtyisi niin etnisten värisijöiden kuin ruotsalaistenkin suhteen pikavauhtia

Miksei Suomen tulevaisuus siis voisi olla osana Venäjän federaatiota tai valtioliitossa sen kanssa? Unohdetaan vanhat kärsämät ja sitoudutaan siihen osaan Eurooppaa, joka tulee vielä olemaan olemassa sadan vuoden päästäkin."

Nimimerkki Kami 21. marraskuuta 2009:

"Mitä mahtaisi ajatella? En oikein usko että se ajatteli ensimmäisenä, että "Tässä sitä jälkipolville tehdään parempi paikka asua.". Se ajatteli ensimmäisenä omaa napaansa. Sille oli kerrottu, että se on voitto tai lopullinen tuho. Sillä oli esimakua vuodesta 1918. Sille oli itsestäänselvyys, että sitä joko voitetaan tai kuollaan. Kaikki propaganda ja dramatiikka siinä ohella vain vahvisti sitä kuvaa. Tällainen kuva minulla on sen perusteella mitä olen muutaman veteraanin juttuja lueskellut, joten se voi olla myös väärä.

Minusta yksikään ihminen tässä maassa tällä hetkellä ei ole tehnyt mitään ansaitakseen veteraanien uhrausta. Jos Suomi olisi esim. Latvian kaltainen persereikä, meillä ei olisi mitään ongelmaa turvapaikkaturismista tai irrallaan maasta lepattavien elitistien kanssa. Se on minusta kiistaton fakta.

Sikäli kun sotaveteraanien uhraus on tekijänä nykysuomessa, tässä yliempaattisessa identiteettiongelmaisessa hyysäysyhteiskunnassa, voi olla että olisi sille sotaveteraanillekin hyödyllisempää loppupeleissä ollut vaan nostaa kädet ylös Neuvostoliiton hyökätessä. Olot olisivat hieman vittumaisemmat ja täällä olisi luultavasti hirmuinen venäläisvähemmistö.

Kun kävelee tuonne pihalle ja katselee vähän aikaa meininkiä, minusta se ei välttämättä olisi läpeensä paha asia."

Nimimerkin Pöllämystynyt kommentteja edelliseen:

"Vaikka tuo on moraalisesti kammottava ajatus (esim. veteraanien sukupolvea kohtaan) ja välittömän intuitiivisesti täysin sekopäinen, niin kyllä siinä on jotain mieltä. Jos Suomi ei olisi taistellut ollenkaan, edes talvisodassa, tuskin neuvostovaltakaan olisi saanut aikaan sellaista hävitystä ja tuskaa mihin maata ollaan nyt kovaa vauhtia vetämässä. Käsittääkseni Stalin päätti jossain vaiheessa tuhota suomalaiset kansana, mutta oletetaan, että näin ei olisi käynyt esim. siksi, etteivät suomalaiset olisi ärsyttäneet taistelemalla edes talvisodassa vastaan. Älymystöä olisi hävitetty tuhansittain, ja muita satunnaisesti tai poliittisista syistä myös kentien kymmeniä tai satoja tuhansia. Maahan olisi rahdattu esim. yli miljoona muuta neuvostokansalaista (ja heistäkin toki osa hävitetty), ja kansa olisi elänyt kurjuudessa ja lähes orjuudessa 90-luvulle asti.

Nyt Suomi olisi kuitenkin vapaa ja itsetuntoinen, siihen kuuluisi myös Karjala ja kenties Itä-Karjalakin (en ole Karjalan palautuksen intoilija, ihan vain mainitsin). Täällä olisi ehkä yli miljoona venäläistä, jotka olisivat melko hyvin integroituneet ja osaisivat useimmat suomea. Jos suomalaiset haluaisivat, niin ne venäläiset jotka oppisivat hyvää suomea ja tulisivat muutenkin toimeen, saisivat laillisen kansalaisuuden (miehityshallinnon myöntämän laittoman ja sittemmin mitätöidyn kansalaisuuden sijasta).

Asenteet olisivat monin tavoin paremmat kuin todellisessa Nyky-Suomessa. Mokutus ja muut läntiseen itsevihaan perustuvat mielisairaudet eivät tänne voisi levitä, koska kansa olisi perinpohjaisesti rokotettu sellaista systemaattista valehtelua ja sanojen muokkausta vastaan jo neuvostoaikana, ja koska sellainen itseviha-oppi ei vain uppoaisi. Ei tänne moni rikastuttaja haluaisikaan, vaikka hyvinvointi olisi kenties noussut Viroakin nopeammin neuvostovallan romahdettua.

Historian kanssa tehtäisiin tilit selviksi, asioista puhuttaisiin niiden oikeilla nimillä. Neuvostorikolliset ja kollaboraattorit tuomittaisiin kenties oikeudessa, eivätkä he saisi paistatella yhteiskunnan huipulla kuten todellisuudessa."

"Kansallismielisten tulisi tarjota terve vaihtoehto asenteeksi Venäjää ja venäläisiä kohtaan. Venäjä on kristillinen, länsimainen maa, jota "monikulttuurisuus" tai moraalinen rappio ei ole turmellut läheskään niin pahasti kuin Länsi-Eurooppaa. Venäjän valtio on lähes diktatuuri, mutta Venäjä on joka tapauksessa eurooppalainen maa, ja sellaisena meille erityisen läheinen muutenkin kuin maantieteellisesti. Venäjä on samaa läntistä sivilisaatiota kuin Suomi, ja koko sivilisaatiomme on uhattuna. Eurooppalaisten kansojen välisten konfliktien aika oli hirvittävä virhe, joka ei saa toistua. Olemme samaa perhettä, ja meidän tulee tukea toisiamme."

Sitten vielä se sitaatti "Tragedian synty" -bloggaajalta, melko tuoretta kamaa.

"On totta, että kaikista naapureistamme vain Venäjän voisi kuvitella olevan lähitulevaisuudessa sotilaallinen uhka Suomelle. Toisaalta ainakin tällä hetkellä minusta tuntuu, että tukisin ennemmin Venäjää kuin Natoa. Jos näiden valtojen välille jokin kriisi syntyisi, mitähän vastaan ne taistelisivat ideologisesti? Eurooppa ja Yhdysvallat epäilemättä puolustaisivat sellaisia asioita kuin suvaitsevaisuutta, ihmisoikeuksia ja moniarvoisuutta. Mikä Venäjän vaihtoehto näille sitten olisikin, uskoisin sen olevan minulle paljon mieluisampi. Siispä tällaisessa kriisissä haluaisin Suomen olevan Venäjän puolella. Ainakin niin kauan kuin tilanne on tämä, vastustan Suomen liittymistä Natoon."

Ja Hommalta lisää.

Nimimerkki PPT, 8. syyskuuta 2013:

"En ole mikään Venäjän fanittaja mutta viimeaikaisen kolmannen maailman massamaahanmuuton myötä venäläiset ovat alkaneet näyttäytymään positiivisemmassa valossa.

Venäjä ja venäläiset tulevat aina olemaan tuossa vieressämme. Heidän valtions asaattaa radikaalistikin muuttua kuten kävi kahdesti viime vuosisadalla mutta kansa on ja pysyy. He voivat olla uhka mutta samaten myös mittaamaton mahdollisuus. Kuitenkin, vaikka kuinka kiukuttelisimme niin he eivät tuosta vierestämme minnekään katoa."

Nimimerkki Jaska Pankkaaja 4. tammikuuta 2009:

"Sanoisin että kyllä ryssä on ryssä. Venäjällähän on huomattavan suuri joskin matalaprofiilinen muslimivähemmistö ja on kyllä aika vaikea kuvitella että ne lähtisivät kansannousua tekemään. Jos mellakat alkaisivat OMONit, tai mitä ne sitten nykyisin ovatkaan, yksinkertaisesti ampuisivat kovilla mellakoitsijoita kansan hurratessa. Kansan asenne ylipäätään on jo valmiiksi erittäinkin nuiva vaikka joku YLEn löytämä toisinajattelija Suomen teeveessä jotain muuta väittäisikin."

Nimimerkki Kami 20. tammikuuta 2009:

"Venäjällä ei ole hätää. Valtaapitävät eivät anna minkään muuttua itselleen uhaksi. Oha se nähty ja varma. Venäjän tinkimätön asenne ja matala kynnys käyttää aseellista voimaa herättävät kunnioitusta kovapäisemmässäkin.

Voi olla että pahimman tapahtuessa Euroopalle, Venäjä on paikka johon mennä.""
Puolet saivat näistä järjettömältä vaikuttavista postauksista mahdollisesti provikka putinisteilta, tai ovat toivottomia imbesilleja syntyessään vailla minkäänläisiä mahdollisuuksia kehittymään. Toiselle puoliskolle suosittelisin Psykiatria.

Mutta..typeryksiä on, ikävä kyllä. Pahin tapahtuu silloin kun aivokääpiöt pääsevät vaikuttamaan ja johtopaikoille, sellaistakin on, Suomessakin, muuten saavat olla..onhan maailmassa olemassa esim.torakkoita ja luteita. Kai heilläkin on jokin tarkoitus
1jzYf+
*jeesustelen*
 
Viimeksi muokattu:
Tottakai YLE järjesti kyselyn aiheesta. Syytä ei tarvinne täälla kertoa.

Mjaa, jos katsoo Ylen uutisointia, hutkivaa journalismia, ja ohjelmatuotantoa kokonaisuutena, voi tulla sellaiseenkin käsitykseen että toiminta tänä päivänä on kaiken kaikkiaan verrattain laadukasta. Noin niinkuin valtion uutislähteeksi. Ehkä sieltä on jo bolshevikit ja taistolaiset loppuneet, eikä ole pelkkiä putinisteja tullut tilalle.
 
Mjaa, jos katsoo Ylen uutisointia, hutkivaa journalismia, ja ohjelmatuotantoa kokonaisuutena, voi tulla sellaiseenkin käsitykseen että toiminta tänä päivänä on kaiken kaikkiaan verrattain laadukasta. Noin niinkuin valtion uutislähteeksi. Ehkä sieltä on jo bolshevikit ja taistolaiset loppuneet, eikä ole pelkkiä putinisteja tullut tilalle.

Hah, esimerkiksi Aamu-tv on taistolaisten käsissä ja sen huomaa rummutetusta sisällöstä ja vieraista.
 
Back
Top