Hyviä uutisia Suomesta - kansallista "hyvä me" -selkääntaputtelua

Mitalikahvit Munchenistä, Wilma näytti hymyilevän kisan aikana 450 korkeuksien aikaan.
Pöljän päivä aikana tehtiin ennätys.
Luotan että pari pronssia vielä tuliaisina.
Jätetään nimet mainitsematta.
 
Voin lähteä porilaisten marssille Yyteriin mikäli "Sommerhaus/Volvon Dieseli" saa sen 84 metrisen
mikä riittää kultaan noin pehmeällä tartanilla.
 
Viimeksi muokattu:
Suomessa laserkeilauksen ja maastomallinnuksen osaaminen ovat sillä tasolla, että meillä kehitettyä teknologiaa halutaan viedä (NASA haluaa viedä) jo kuuhun asti.

Vaikka omia poliitikkojamme lyödään oikealta ja vasemmalta, usein syystäkin, yhdessä (toki monissa muissakin) asiassa meillä on käynyt tavattoman hyvä herraonni. Suomi ei ikinä luopunut omasta asevelvollisuuteen ja laajaan reserviin perustuvasta maanpuolustusjärjestelmästään, toisin kuin monet muodin mukaan ja Nato-sateenvarjon suojiin menneet muut euvostoliiton maat. Ukrainan onneksi myös ryssä siirtyi laajalti palkka-armeijaan, mikä tottakai sekin ryssittiin sikäläiseen perinteiseen tyyliin, ikiaikaisen korruption voimalla. Tulokset näkyvät nyt Ukrainassa, ja meillä yhteistyö länsimaiden kanssa on tiiviimpää kuin koskaan ennen, melkein jopa niin, että länsimaat, USA varsinkin, suorastaan pyytävät päästä tänne harjoittelemaan. Tässä matoisessa maailmassa kunnia siitä, että asiat ovat täällä näinkin hyvin, kuuluu tietysti ennen kaikkea menneille sukupolville, jotka joutuivat tekemään kaikkein raskaimmat uhraukset sen hyväksi, ettemme joutuneet ryssän ikeeseen, kuten monille muille nykyisen euroopan maille kävi. Ja joku maa, eli Unkari, haluaa jostain syystä hieman palatakin niihin "vanhoihin hyviin aikoihin.", ainakin jos johtajaansa on kuuleminen. Turkista ei tässä nyt sen enempiä, sehän ei herrankiitos ole euvostoliiton jäsenmaa, vaikka ei sekään niin kaukana ollut.
 
Aijai, hyviä uutisia on mukava jakaa:

Voi että olen katellinen Austraalialle joka ei päästä pakolaisia mantereelle vaan jonnnekin saarelle aidattuun pakolaiskeskukseen.
 
Voi että olen katellinen Austraalialle joka ei päästä pakolaisia mantereelle vaan jonnnekin saarelle aidattuun pakolaiskeskukseen.
Laittomasta maahantulosta se on Christmas Island Detention Center. Jos passi ja kaikki muutkin henkilöllisyyden todistavat dokumentit ovat päässeet luiskahtamaan mereen, eikä kotimaakaan nyt muistu mieleen, niin sitten se on Joulusaari vaikka niin pitkään, että muistuu. Oloista tehty tarkoituksella ei-luksusta. Seuraa saa lähinnä G9 turva-alan yrityksen vartijoista, paitsi joskus paikalliset käyvät kivittämässä aidan takaa. Muuta kuin virallista tietä yrittämällä joka tapauksessa automaattisesti elinikäinen bänni Australiaan. Hyvää joulua!🎄
 
Mut kai aussit on nyt suljettu ulos kaikesta kansainvälisestä toiminnasta ja on ihan hylkiömaan maineessa? Ai ei vai...
 
Back
Top