Projektiin ovat liittymässä Saksa, Tanska, Latvia ja Italia sekä tarkkailijoina Ruotsi, Kreikka ja Alankomaat.
yle.fi
– Suomi on huippuluokan osaaja kvanttiteknologiassa ja meillä on yksi kehittyneimmistä kvanttiteknologian ekosysteemeistä. Otamme kvanttiteknologioiden käyttöönoton osana puolustuksen suorituskykyjä vakavasti. Yhdessä eurooppalaisten kumppaneidemme kanssa toteutettava QUEST-projekti luo perustaa kvanttiteknologian soveltamiselle puolustuksessa, kertoo puolustusministeri Antti Häkkänen.
Uuden loistoristeilijän rakentaminen Turussa on varmistunut, ja näkymä jatkotilauksellekin on kirkas. Elinkeinoministeri kertoo Kauppalehdelle, mikä oli pitkittyneiden rahoitusneuvotteluiden taustalla.
www.iltalehti.fi
Risteilijätilauksilla on merkittävä työllistävä vaikutus paitsi Varsinais-Suomessa, niin alihankinnan myötä laajasti koko Suomessa. Neljännen risteilijän työllisyysvaikutus on arvioitu olevan 13 000 henkilötyövuotta.