Hyviä uutisia Suomesta - kansallista "hyvä me" -selkääntaputtelua

– Suomi on huippuluokan osaaja kvanttiteknologiassa ja meillä on yksi kehittyneimmistä kvanttiteknologian ekosysteemeistä. Otamme kvanttiteknologioiden käyttöönoton osana puolustuksen suorituskykyjä vakavasti. Yhdessä eurooppalaisten kumppaneidemme kanssa toteutettava QUEST-projekti luo perustaa kvanttiteknologian soveltamiselle puolustuksessa, kertoo puolustusministeri Antti Häkkänen.
 
Risteilijätilauksilla on merkittävä työllistävä vaikutus paitsi Varsinais-Suomessa, niin alihankinnan myötä laajasti koko Suomessa. Neljännen risteilijän työllisyysvaikutus on arvioitu olevan 13 000 henkilötyövuotta.
 
Sisäinen turvallisuu on kunnossa ja virkamiesten rekrytointi toimii edes jotenkin, kun haaviin jää epäkelpoja.
Iltalehti taas tekee palvelusta monelle nuorelle kun raportoi asiaa neutraalisti.

Omasta mielestä virkamieheltä odotetaan perustellusti lain noudattamista, eikä oman ideologia edistämistä laista piittaamatta.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/68a1d757-627d-4d29-847e-955ecb9b81f2

HS: ”Markus”, 25, menetti huippuviran Elokapina-niskuroinnin vuoksi​

HS:n haastattelema mies pitää päätöstä kohtuuttomana.
380a8f5bbe0675e7992da8c3d5af27b4dcff262e03fa2f853df19e438b507f6b.jpg

Elokapinan syyskapina katkaisi Mannerheimintien Eduskuntatalon edessä syyskuussa 2021. Henri Kärkkäinen
https://www.iltalehti.fi/kirjoittajat/Olli Vainio
Olli Vainio
Tänään klo 14:39
25-vuotias ”Markus” menetti hänelle luvatun työpaikan valtioneuvoston kansliassa Elokapinan mielenosoituksesta saatujen sakkojen takia. Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat.

HS:n mukaan Markus osallistui Elokapinan mielenosoitukseen Eduskuntatalolla syyskuussa 2021. Hän oli yksi yli sadasta mielenosoittajasta, jotka poliisi kantoi ajoradalta pois.

Mies myönsi syyllistyneensä niskoitteluun poliisia vastaan ja sai käräjäoikeudessa 10 päiväsakkoa.

Marraskuussa 2022 Markus sai töitä valtioneuvoston kansliasta. Tehtävään vaadittiin suojelupoliisin turvallisuusselvitys. HS:n mukaan Markus oli jo työhaastattelussa kertonut avoimesti osallistuneensa Elokapinan mielenosoituksiin.

Lähellä joulua Markusta työhön haastatellut virkamies soitti ja kertoi, että Elokapina-tausta oli tullut ilmi selvityksessä. Työ kariutui sakkojen takia.

Markus kuvailee HS:lle päätöstä "raskaaksi ja kohtuuttomaksi". Hän sanoo olleensa tietoinen mahdollisista seurauksista, mutta ei kerro katuvansa mielenosoituksiin osallistumista.

– Ne syyt, minkä takia olen lähtenyt Elokapinaan, ovat yhä läsnä, Markus sanoo HS:lle.

Haastateltavan nimi on muutettu juttuun hänen yksityisyytensä suojaamiseksi, HS kertoo.
 
On se nyt helvetti epäreilua, ettei anarkisti pääse valtioneuvoston töihin :p
 
Suomen sotateollisuus kasvaa nyt älytöntä tahtia, ja tämä kranaattiyhtiö on hyvä esimerkki – Tulossa 300 työntekijää lisää, liikevaihto 2 miljardiin +100 % ja investointeja 600 M€​

Nammon myynnistä merkittävä osa tulee ulkomailta. Yhdysvaltain armeijan tarpeisiin menee Helasmäen mukaan noin 40 prosenttia koko yhtiön liikevaihdosta.
 
Sisäinen turvallisuu on kunnossa ja virkamiesten rekrytointi toimii edes jotenkin, kun haaviin jää epäkelpoja.
Iltalehti taas tekee palvelusta monelle nuorelle kun raportoi asiaa neutraalisti.

Omasta mielestä virkamieheltä odotetaan perustellusti lain noudattamista, eikä oman ideologia edistämistä laista piittaamatta.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/68a1d757-627d-4d29-847e-955ecb9b81f2

HS: ”Markus”, 25, menetti huippuviran Elokapina-niskuroinnin vuoksi​

HS:n haastattelema mies pitää päätöstä kohtuuttomana.
380a8f5bbe0675e7992da8c3d5af27b4dcff262e03fa2f853df19e438b507f6b.jpg

Elokapinan syyskapina katkaisi Mannerheimintien Eduskuntatalon edessä syyskuussa 2021. Henri Kärkkäinen
https://www.iltalehti.fi/kirjoittajat/Olli Vainio
Olli Vainio
Tänään klo 14:39
25-vuotias ”Markus” menetti hänelle luvatun työpaikan valtioneuvoston kansliassa Elokapinan mielenosoituksesta saatujen sakkojen takia. Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat.

HS:n mukaan Markus osallistui Elokapinan mielenosoitukseen Eduskuntatalolla syyskuussa 2021. Hän oli yksi yli sadasta mielenosoittajasta, jotka poliisi kantoi ajoradalta pois.

Mies myönsi syyllistyneensä niskoitteluun poliisia vastaan ja sai käräjäoikeudessa 10 päiväsakkoa.

Marraskuussa 2022 Markus sai töitä valtioneuvoston kansliasta. Tehtävään vaadittiin suojelupoliisin turvallisuusselvitys. HS:n mukaan Markus oli jo työhaastattelussa kertonut avoimesti osallistuneensa Elokapinan mielenosoituksiin.

Lähellä joulua Markusta työhön haastatellut virkamies soitti ja kertoi, että Elokapina-tausta oli tullut ilmi selvityksessä. Työ kariutui sakkojen takia.

Markus kuvailee HS:lle päätöstä "raskaaksi ja kohtuuttomaksi". Hän sanoo olleensa tietoinen mahdollisista seurauksista, mutta ei kerro katuvansa mielenosoituksiin osallistumista.

– Ne syyt, minkä takia olen lähtenyt Elokapinaan, ovat yhä läsnä, Markus sanoo HS:lle.

Haastateltavan nimi on muutettu juttuun hänen yksityisyytensä suojaamiseksi, HS kertoo.
Jos osaisin, niin laittaisin tähän sen Aku Ankan kuvan. Sen jossa lukee että nautin tästä.
 
Tuore tutkimus suomalaisten naisten maanpuolustustahdosta (ja muustakin). Eräät ikäryhmien väliset merkittävät erot, huomiota kiinnittävät:

"Suomalaisista naisista 70 prosenttia on valmis puolustamaan maamme rajoja ja alueellista koskemattomuutta. Ero ikäryhmien välillä on huomattava: 18–29-vuotiaista alle puolet (47 %) on valmis puolustamaan rajoja, 50–59-vuotiaista naisista peräti 83 prosenttia".

Tutkimusmetodeja olisin halunnut tarkemmin avattavan. Nyt mainitaan otantaa painotetun väestötilastoja vastaaviksi, otantamäärän ollessa 511.

Summaus: Suomalainen nainen on pääsääntöisesti tervepäinen ja söpö. Nuorissa ikäryhmissä ylipainottuva huuhaa-vasuri ja vast. henkisyys. Paljolti korjaantunee iän ja viisauden karttuessa. Hyvä olisi kuitenkin (läpi koko väestön) ymmärrystä maanpuolustuksen merkityksellisyyteen lisätä.

Back
Top