Hyviä uutisia Suomesta - kansallista "hyvä me" -selkääntaputtelua

”Se, että tämä saatiin aikaan akateemiselle tutkimukselle tarkoitetussa puhdastilassa, on osoitus Suomen johtavasta asemasta kvanttitieteessä ja -teknologiassa”, sanoo Tuokkolan tutkimusta ohjannut tutkijatohtori Yoshiki Sunada tiedotteessa.
 
Huhujen mukaan Espanja olisi kääntymässä aiempaa vahvemmin Suomen puoleen taktisissa radioissa. Inderes kertoo, että Bittiumin Tough SDR-ajoneuvoradiot olivat jo aiemmin mukana Espanjan kilpailutuksessa, mutta tuolloin valmistajaksi valittiin israelilainen Elbit.
 
Meriteollisuusyhtiöt ovat valmiita rakentamaan monitoimijäänmurtajat RMC:n telakalla Raumalla. Jäänmurtajat rakennettaisiin Yhdysvaltain rannikkovartiostolle.
Toimittajalta ilm taas jäänyt oikoluku tekemättä: USA/Kanada. Tai sitten jenkeille myydään Kanadalle kehitettyä alusta.
 
Viimeksi muokattu:

Toimittajalta ilm taas jäänyt oikoluku tekemättä: USA/Kanada. Tai sitten jekeille myydään Kanadalle kehitettyä alusta.
Hankkeen koordinaatiosta vastaa Bollinger, jolla on valmius rakentaa ASC-jäänmurtajia myöhemmin Yhdysvalloissa.
 
Liikkuva maali on suomalaisten perinteinen menestyslaji. Olympiaohjelmaan se kuului viimeksi Sydneyssä vuonna 2000.
Edit; lisäys:
IMG_6663.webp
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top