Hyviä uutisia Suomesta - kansallista "hyvä me" -selkääntaputtelua

Onko sulla ja Beerfectillä joku kilpailu kumpi dissaa ja inhoaa Suomea enemmän?
Osoitettakoon että TT tykkää mennä henkilöhahmoihin. Tämä on vähintään toinen kerta kun hän mainitsee minut yleisesti nimeltä, viittaamatta tarkemmin mihinkään kirjoittamaani kommenttiin. Puolustuksekseni sanon että hän ei voi mitenkään ymmärtää kunnioitukseni taikka inhoni (molempien) täyttä kirjoa Suomea kohtaan. Hän ei tunne minua, enkä minä häntä, enkä haluakaan tuntea (huom. en halua tuntea 99%:a ihmisistä). Ehkäpä tänne voisikin perustaa ketjun "Huonot uutiset Suomesta" (mikä olisi käytännössä päivittäisen uutisvirran toistoa - päivittäiseet uutiset ovat muuten syystäkin päänsääntöisesti negatiivisia), tai vaikkapa "Kuinka Suomi petti minut", "Kuinka petyin Suomeen", "Miksi olen pettynyt Suomeen", "V*tun Suomi" jne. Toivottavasti kukaan täällä ei ajattelisi sellaisen ketjun olevan epäisänmaallista keskustelua. Toki satuilijoita riittää maailmassa ja netissä, eikä kaikkea siinä ketjussa pitäisi purematta niellä AIVAN KUTEN EI EHKÄ TÄÄLLÄKÄÄN.

On tehtävä pesäero hyvään uutiseen kohdistuvan kritiikin, off-topicin ja huonon uutisen välille. On olemassa kiistattomasti hyviä uutisia Suomesta. Sitten on sellaisia joiden "hyvyys" ei välttämättä ole yhdenkään toisen suomalaisen ansiota. On myös olemassa uutisia, jotka herättävät oikeudettomasti liikaa positiivisuutta, ja jotka tuleekin ampua alas - oikealle korkeudelle jos ei maahan asti tai maan sisään.

Se, että läjä suomalaisia tiedemiehiä ratkaisee yhdessä jonkin vaikean ongelman, edistäen esim. kamppailua jotain maailmanlaajuista tautia vastaan - sellaisesta voi tuntea hieman ylpeyttä.

Se, että joku yksittäinen suomalaissyntyinen ihminen tekisi saman, on väheksyttävämpää kansallisesti. Siitä ei saa antaa teelusikallista enempää kansallista kunniaa, vaan kaikki kunnia menee silloin sille yhdelle ihmiselle. Jätettäköön se sen yksilön saneltavaksi kuinka paljon hän haluaa antaa krediittiä kotimaalleen menestymisensä johdosta.

Se, että joku laulaja menestyy kansainvälisessä lauluskabassa, se on sitä kansallisylpeyden alinta kastia minun silmissä. Kivat hänelle, mutta maailmassa on paljon hyviä laulajia. Laulutyyli ja -suoritus ovat makuasioita. Jälleen kysyttäkööt voittajayksilöltä kuinka paljon krediittiä hänen voitosta tulee antaa kotimaalleen.

Urheilijat ovat hieman samaa sakkia. Hyväkuntoisia ihmisiä on paljon mutta onneksi urheilusuorituksia voi mitata tarkasti. Ja silloin kun pienestä maasta lähtöisin oleva tiimi voittaa suurvaltion tiimin, on väkisinkin tunnettava pientä mielihyvää.

Talvisotaa suurempaa kansallista kunniaa ei olekaan, mutta se kunnia kuului täysin Talvisodan sukupolvelle. Meillä jäljemmillä madoilla on hädin tuskin oikeutta ryömiä niiden maiden päällä joilla meidän isoisät kaatuilivat, mutta samaan aikaan meidän PITÄÄ talloa sillä maalla hymy naamalla ja täydestä ilosta - kukin kykynsä mukaan.

Ehkäpä asiasta (oikeutetun kansallisylpeyden määrästä) voidaan tehdä matemaattinen funktio. Mitä suurempi määrä kansalaisia osallistuu jonkun suuren saavutuksen saavuttamiseen, sitä suurempaa kansallista ylpeyttä siitä voi tuntea. Eli tekijöinä ovat vähintään saavutukseen osallistujien lukumäärä sekä saavutuksen suuruus. Tosin ensin ylpeyttä ja saavutuksen suuruutta on voitava mitata - niille on määriteltävä suureet tai yksiköt. Onko "ylpeys" vapautuneen endorfiinin määrä ihmisessä kun hän lukee uutisen? Millaisella yhtälöllä saavutuksen suuruutta voisi mitata? :D
 
Minä "vapautin" itseni TT:n omahyväisestä alttina kirjoittelusta... ah kuinka on elämä ihanaa :p
 
Ainakin saavat maistaa hieman pakkasta:
...................

Talvisodankäynninperuskurssi alkaa Jääkäriprikaatista
2.1.2017 12.59
Tiedote
Jääkäriprikaati järjestää talvisodankäynninperuskurssin 9.–20.1.2017 Sodankylässä.

Talvisodankäynninperuskurssi kehittää sotilaiden ammattitaitoa talviolosuhteissa vaadittavan taistelutekniikan käytössä ja toimintakyvyn ylläpidossa. Kurssille osallistuu noin 19 henkilöä puolustusvoimista sekä yhdeksän Yhdysvaltain Euroopan maavoimajoukoista ja kaksi Norrbottenin rykmentistä Ruotsista.

Kurssin ensimmäisessä vaiheessa osallistujille koulutetaan talvisodankäynnin perusteet sekä toimintakyvyn säilyttämiseen liittyvät selviytymistaidot. Toisessa vaiheessa testataan sotilaiden osaaminen koulutetuissa kokonaisuuksissa sovelletussa harjoituksessa.

Yhdysvaltalaisten ja ruotsalaisten sotilaiden osallistuminen talvisodankäynninperuskurssille on osa maavoimien kahdenvälistä koulutusyhteistyötä, missä mailla on molemminpuolinen mahdollisuus lähettää kouluttajia oppilaiksi toisen maan kansallisille kursseille. Kursseilta saadut kokemukset siirretään kotimaan koulutukseen ja kansallisen puolustuksen kehittämiseen. Ruotsalaiset sotilaat osallistuvat kurssille ensimmäistä ja Yhdysvaltalaiset neljättä kertaa.
 
Kiinalaisturistien vyöry Lappiin ylitti odotukset – Finnair lisää yhteistyötä Alitripin kanssa

Suomi koetaan turvalliseksi kohteeksi, Lapin parhaan sesongin hotellikapasiteetti tiukilla, matkailuyrittäjät haluavat laajentaa myös talvisesongin ulkopuolelle, Finnairin koneet pullistelevat matkustajia Aasian lennoilla ja Finnair rekrytoi uusia työntekijöitä. Tietojen mukaan kiinalaiset turistit ovat myös erittäin hyviä käyttämään rahaa matkalla ollessaan. Ei muuta kuin laadukasta palvelua ja tuotetta peliin ja kiinalainen mobiilimaksupalvelu soimaan. Hyvä.
 
(siirsin sisällön paremmin sopivaan ketjuun.tämän voi poistaa)
 
Finnair muuten kärsii ankarasta lentäjäpulasta. Väkeä koukutetaan uusiin A350-koneisiin niin aktiivisesti, ettei kaikille Kiinanlennoille aina riitä lentäjiä ja lento perutaan kokonaan. Sattuneesta syystä tiedän näin käyneen esim. 4.1. Kuinkas tällaiset pr-katastrofit kompensoidaan niille kiinalaisturisteille? Tai suomalaisille, jotka ovat jumissa Pekingissä?
 
Joo, viime viikot ovat olleet Finnairille aika vaikeita. Poikkeuksellisen paljon kaukolentoja on jouduttu peruuttamaan ja esim. Miamin reittiä lentää kuukausikaupalla liisattu Iberian kone. Kiinan Chongqing on tauolla koko kevään jne...
Syyksi on mainittu lentäjien koulutus uuteen konemalliin sekä joissain peruutuksissa lentäjien puute, ylityökiellon ja vast ay-rajoitusten vuoksi. Kts Lentopostin juttu aiheesta.
 
Wärtsilä sai historiansa suurimman tilauksen – 12 vuotta ja liki miljardi euroa
http://www.hs.fi/talous/art-2000005060291.html
LAIVANMOOTTORI- ja voimalayhtiö Wärtsilä ja maailman suurin risteilyalan yhtiö Carnival Corporation ovat tehneet 12-vuotisen sopimuksen Carnivalin 79 risteilyaluksen moottorien ylläpito- ja seurantatöistä.

Sopimuksen arvo on noin 900 miljoonaa euroa, ja se sisältää tulokseen perustuvia jaettuja taloudellisia kannustimia kummallekin yhtiölle, Wärtsilä kertoo tiedotteessa.

Huhtikuussa voimaan tulevan sopimuksen odotettu liikevaihto vuodelle 2017 on 56 miljoonaa euroa.

Sopimus työllistää Vaasan moottorien etävalvontakeskusta ja teknistä tukea sekä Wärtsilän globaalia huoltoverkostoa erityisesti Yhdysvalloissa, Britanniassa, Saksassa sekä Italiassa.

YLLÄPIDON ja seurannan suunnittelu toteutetaan yhdessä yhtiöiden kesken.

Huollot perustuvat moottoreista saatavaan digitaaliseen tietovirtaan, jota asiantuntijat analysoivat.

Sopimukseen kuuluu noin 400 Wärtsilän moottoria.

HUOLTOJA optimoimalla on tarkoitus saavuttaa parannuksia alusten polttoaineenkulutuksessa.

”Kun Wärtsilä huoltaa aluksemme varmistaen niiden korkealuokkaisen turvallisuuden ja luotettavuuden voimme keskittyä ydintoimintaamme eli suurenmoisten risteilylomien tarjoamiseen yli 11 miljoonalle risteilyvieraallemme vuodessa”, Carnivalin meritoimintojen johtaja Bill Burke sanoo tiedotteen mukaan.
:solthum:
 
En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa... Joskus voi näköjään todella olla paavillisempi kuin Paavi itse.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005072370.html

Yhdysvaltalainen instituutti: Suomi on maailman vapain maa – pisteluku tasan 100
b1e443be453146aea6c5045f0dc2f52d.jpg

Julkaistu: 2.2. 21:22

Sanoma-mainokset
Esteettistä kirurgiaa
Lihavuusleikkauksia ja esteettistä kirurgiaa yksityisessä sairaalassa.

www.plastiikkakirurgiafinest.fi
Nyt eroon pikavipeistä
Esim 8 000€ yhdistelylaina alkaen 110€/kk. Laske säästösi ja tee hakemus.

www.etua.fi/yhdistelylainat
S-Pankin laina
Rahoita isommat hankinnat 50 000 € asti ilman vakuuksia tai takaajaa.

s-pankki.fi/s-laina
Suomen kielen kurssit
arkielämän tilanteisiin. Effective Finnish courses for foreigners.

www.learnia.fi

B8514561.115150652;dc_trk_aid=288146107;dc_trk_cid=61348753;ord=[timestamp]

Suomi 100
Pohjois-Euroopan maat pärjäsivät hyvin Yhdysvaltalaisessa vapauden luokittelussa.
Kotimaan politiikka tuntuu välillä melkoiselta kaaokselta. Suhteellisuudentajun kannalta on tärkeää huomata, että suomalaista demokratiaa arvostetaan vielä korkealle.

Yhdysvaltalainen Freedom House -instituutti julkaisee vuosittain luettelon, jossa arvioidaan maailman maita. Maat luokitellaan vapaiksi, osittain vapaiksi ja ei-vapaiksi. Freedom House pisteyttää maita pistein 1–7 erilaisten kysymysten perusteella.

Luokittelussa otetaan laitoksen mukaan huomioon poliittinen vapaus ja yksittäisten ihmisten vapaus.

Tuorein eli juuri ilmestynyt vuoden 2017 selvitys kattaa 195 maata. Niiden tilannetta on seurattu viime vuoden tammikuun alusta vuoden loppuun.

9a11dd6739654b85b88eb80970630387.jpg

Eduskuntatalo yövalaistuksessa vuonna 2014. Juuri tällä hetkellä Eduskuntatalo on remontissa ja pressujen peitossa. (KUVA: Aleksi Jalava / IS)

Suomi on uuden listauksen paras maa. Suomen pisteluku oli 100 eli paras mahdollinen.

Samalla sijalle ja samoilla pisteillä tulivat myös Ruotsi ja Norja. Kanada ja Hollanti saivat 99. Australia, Uruguay ja Uusi-Seelanti saivat 98 pistettä. Sen jälkeen monille alemmille pisteluvuille tuli useita maita. Tanska, San Marino, Portugali, Islanti, Barbados ja Portugali saivat 97 pistettä.

Huonoiten sijoittui Syyria, joka sai -1 pistettä. Miinuspisteet selittyvät Freedom Housen omalla menetelmällä. Maita pisteytetään erilaisten kysymysten perusteella. Syyria sijoittuu kaikissa luokituksissa kohtaan ”ei-vapaa”.

Muita huonoimpia olivat Eritrea ja Pohjois-Korea. Ne saivat 3 pistettä.

Koko loppuraportti on luettavissa pdf-tiedostona täältä.

Freedom Housen menetelmiä on joskus myös arvosteltu. Huomiota ovat saaneet järjestön rahoittajat. Freedom Housea rahoittavat monet säätiöt.

Niistä tunnetuimpia ovat Lynde and Harry Bradley Foundation, Sarah Scaife Foundation ja Soros Foundation. Se saa 2/3 tuloistaan Yhdysvaltain hallitukselta, National Endowment for Democracyn, USAID:n ja sisäministeriön kautta.

Suomi pärjää myös taistelussa korruptiota vastaan
Suomessa on kolmanneksi vähiten korruptiota maailmassa, ilmenee korruptionvastaisen Transparency Internationalin vuosiraportista.

Korruptioindeksi kertoo, että maailman vähiten korruptoitunut maa on nyt Tanska. Kakkoseksi rankattiin Uusi-Seelanti, ja kolmanneksi Suomi. Suomen sijoitus heikentyi edellisvuotisesta yhdellä sijalla.

Alhaisen korruption maille on tyypillistä hallinnon avoimuus, laaja lehdistönvapaus sekä riippumattomat tuomioistuimet.
Petri Turunen
 
En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa... Joskus voi näköjään todella olla paavillisempi kuin Paavi itse.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005072370.html

Pitää ottaa huomioon, että tämäkin on instituutin tekemä ja julkaisema. Instituuteilla on aina oma agendansa jota ne ajaa julkaisuillaan. Totuuden kanssa näillä ei välttämättä ole kamalasti yhteistä... :)
Jokainen suomalainen kyllä huomaa, että "ilmapatjaa on puhallettu" tässäkin jutussa.. ;)
 
Suomeen on näköjään rakenteilla F1-rata. Eka kerta kun tälläisesta kuulen, mutta saapa nähä...

Suomeen rakennetaan F1-rata - hurja tavoite
http://www.iltalehti.fi/formulat/201702032200064678_fo.shtml

Kuvat: Tällainen Suomeen rakennettava F1-rata olisi - valmis kesällä 2018
http://www.iltalehti.fi/formulat/201702032200064804_fo.shtml?ref=juurinyt_desktop

NtDzVz7.jpg

Ei ole tällaiselle välttämättä tilausta, kun Keimolan moottoriradankin annettiin rappeutua...
 
Back
Top