Iivonen: puolustuspolitiikkaa tehdään pakkoraossa

Samses

Ylipäällikkö
HS:n Vieraskynä tänään. Piakkoin eläkkeelle siirtyvä Puolustusministeriön viestintäpäällikkö Jyrki Iivonen lataa harvinaisen suoraa tekstiä.

***

Vieraskynä
Puolustuspolitiikkaa tehdään pakkoraossa
20.6.2013 1:59 | 6 |
Jyrki Iivonen
Helsingin Sanomat

Suomen puolustuspolitiikassa on aina osattu tehdä välttämättömyydestä hyve. Tästä on kyse myös nyt, kun paremman puutteessa panostetaan pohjoismaiseen yhteistyöhön.

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa on vuosikymmenet jouduttu rakentamaan poikkeuksellisen vaikeissa oloissa. Ratkaisun etsiminen talvi- ja jatkosodan kokemuksista toimi viime vuosiin saakka. Nyt muutospaineet ovat kuitenkin kasvaneet.

Yleiseen asevelvollisuuteen nojautuva puolustusjärjestelmä täyttää edelleen paikkansa, mutta sen saama hyväksyntä ei ole enää itsestäänselvyys. Varsinkin nuoremmat sukupolvet, joilla ei ole henkilökontaktien kautta välittynyttä kokemusta sodasta, vaativat puolustusratkaisulta uusia perusteluja. Jos sellaisia ei esitetä, on mahdollista, että nuoret kyseenalaistavat yleisen asevelvollisuuden.

Suomella on kompleksinen suhde Venäjään. Kansalaisten epäluulolle on vuosisataiset syynsä, mutta pätevätkö ne yhä? Tilannetta monimutkaistaa se, että Venäjä näyttää omalla toiminnallaan edesauttavan vanhojen uhkakuvien säilymistä. Kun Suomikaan ei enää suhtaudu itänaapuriinsa yhtä liturgisesti kuin Neuvostoliiton aikana, syntyy helposti kuva, että idänsuhteemme olisivat jotenkin huonolla tolalla.

Suomen turvallisuutta koskevien uhkakuvien rakentaminen on ollut vaikeaa. Virallisissa asiakirjoissa on korostettu, ettei Suomeen juuri nyt kohdistu suoraa sotilaallista uhkaa ja että suurimmat vaarat nousevat ilmastonmuutoksen kaltaisista globaaleista kehityskuluista. Toisaalta kuitenkin katsotaan, että meidän tulee yhä turvautua yleiseen asevelvollisuuteen ja ylläpitää vanhaa puolustusjärjestelmää meihin mahdollisesti kohdistuvia sotilaallisia uhkia vastaan.

Yleinen mielipide on ollut muutoksista hieman ymmällään. Ihmiset tekevät maanpuolustusta koskevia johtopäätöksiä edelleen tunteiden pohjalta. Nykyistä puolustusjärjestelmää tuetaan, koska se toimi hyvin seitsemän vuosikymmentä sitten. Sotilaallista liittoutumista taas vastustetaan, koske emme ole aikaisemminkaan liittoutuneet. Kansalaisten mielissä liittoutumiseen sisältyy monia riskejä. Jo pelkkä uhkista puhuminen olisi kuin muinaissuomalaisille karhun nimen mainitseminen ääneen.

Vaikka vanhasta halutaan pitää kiinni, haluttomuus maksaa siitä aiheutuvia kustannuksia on lisääntynyt. Helposti ajatellaan, että koska meihin ei juuri nyt kohdistu suoraa sotilaallista uhkaa, puolustuksen tasosta voidaan tinkiä.

Ei ymmärretä, että kerran alas ajetun puolustuskyvyn rakentaminen uudelleen turvallisuustilanteen muuttuessa on kaikkea muuta kuin helppoa. Uskotaan edelleen siihen, että Suomi voi pysyä erillään kielteisestä kansainvälisestä kehityksestä ja keskittyä omien ongelmiensa ratkaisemiseen. Siihen maailmaan ei kuitenkaan ole paluuta.

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikalle on ollut ominaista tehdä välttämättömyydestä hyve. Näin on nytkin. Suomalaisten enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä, koska sen pelätään lisäävän puolustusmenoja ja vetävän meidät mukaan kansainvälisiin konflikteihin vastoin omaa tahtoamme. Euroopan unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittäminen hyväksytään, mutta siltä ei tiukan paikan tullen odoteta paljonkaan.

Suomella oli kylmän sodan aikana erityissuhde Neuvostoliittoon. Maamme on yhä halukas kehittämään suhteitaan Venäjään, mutta kylmän sodan aikaista erityisyyttä ei haluta takaisin. Venäjä taas pitää etujensa kannalta ongelmallisena sitä, että sen yhteistyökumppaneina ovat yksityisten valtioiden sijasta Naton ja EU:n kaltaiset kansainväliset järjestöt. Silti sekin haluaa kaiken mahdollisen hyödyn monikansallisista instituutioista.

Suomi panostaa pohjoismaisen yhteistyön kehittämiseen ja on laajentanut sen koskemaan myös puolustuspolitiikkaa. Tästä tuskin kenelläkään on pahaa sanaa sanottavanaan, kun taas EU-, Nato- ja Venäjä-yhteistyössämme on – milloin mistäkin syystä – monia etenemistä haittaavia esteitä. Pohjoismaisessa yhteistyössämme onkin perimmiltään kyse pienen valtion rajallisista mahdollisuuksista, välttämättömyyden tekemisestä hyveeksi.

Jyrki Iivonen
Kirjoittaja on dosentti, joka on työskennellyt vuosina 1994–2013 eri tehtävissä puolustus- ja ulkoasiainhallinnossa.


.***
 
Samses kirjoitti:
Ei ymmärretä, että kerran alas ajetun puolustuskyvyn rakentaminen uudelleen turvallisuustilanteen muuttuessa on kaikkea muuta kuin helppoa. Uskotaan edelleen siihen, että Suomi voi pysyä erillään kielteisestä kansainvälisestä kehityksestä ja keskittyä omien ongelmiensa ratkaisemiseen. Siihen maailmaan ei kuitenkaan ole paluuta.

Niin siis Talvisodan opetukset ovat unohtuneet taasen kerran?.
 
veffeade kirjoitti:
Samses kirjoitti:
Ei ymmärretä, että kerran alas ajetun puolustuskyvyn rakentaminen uudelleen turvallisuustilanteen muuttuessa on kaikkea muuta kuin helppoa. Uskotaan edelleen siihen, että Suomi voi pysyä erillään kielteisestä kansainvälisestä kehityksestä ja keskittyä omien ongelmiensa ratkaisemiseen. Siihen maailmaan ei kuitenkaan ole paluuta.

Niin siis Talvisodan opetukset ovat unohtuneet taasen kerran?.

Ainahan se unohtuu. Jotenkin tuntuu, että seuraava iso sota soditaan vain tuon takia ja koska joku oletti pystyvänsä voittamaan sodan vastustajan heikkouden takia.
 
SJ kirjoitti:
veffeade kirjoitti:
Samses kirjoitti:
Ei ymmärretä, että kerran alas ajetun puolustuskyvyn rakentaminen uudelleen turvallisuustilanteen muuttuessa on kaikkea muuta kuin helppoa. Uskotaan edelleen siihen, että Suomi voi pysyä erillään kielteisestä kansainvälisestä kehityksestä ja keskittyä omien ongelmiensa ratkaisemiseen. Siihen maailmaan ei kuitenkaan ole paluuta.

Niin siis Talvisodan opetukset ovat unohtuneet taasen kerran?.

Ainahan se unohtuu. Jotenkin tuntuu, että seuraava iso sota soditaan vain tuon takia ja koska joku oletti pystyvänsä voittamaan sodan vastustajan heikkouden takia.

Pikemminkin siihen että oma heikko varustus lisää sisua... ;)
 
commando kirjoitti:
SJ kirjoitti:
veffeade kirjoitti:
Samses kirjoitti:
Ei ymmärretä, että kerran alas ajetun puolustuskyvyn rakentaminen uudelleen turvallisuustilanteen muuttuessa on kaikkea muuta kuin helppoa. Uskotaan edelleen siihen, että Suomi voi pysyä erillään kielteisestä kansainvälisestä kehityksestä ja keskittyä omien ongelmiensa ratkaisemiseen. Siihen maailmaan ei kuitenkaan ole paluuta.

Niin siis Talvisodan opetukset ovat unohtuneet taasen kerran?.

Ainahan se unohtuu. Jotenkin tuntuu, että seuraava iso sota soditaan vain tuon takia ja koska joku oletti pystyvänsä voittamaan sodan vastustajan heikkouden takia.

Pikemminkin siihen että oma heikko varustus lisää sisua... ;)

Tuo ruokkii tuota puolustuksen alasajoa, joten kai asian voi noinkin nähdä.
 
Kun välttämättömyydestä on tehty hyvettä jo 70 vuotta, niin ei liene ihme, jos varttuneemman reserviläisen silmissä näkyy välillä tähtiä, kun ilman minkäänlaisia laseja koettaa tihrata, tehdä vertailuja ja ihmetellä. Tuo teesihän läpäisee koko laitoksen. Jos jotain puuttuu, niin oikeastaan se puute onkin yllättäen käännettävissä eduksi.....tätä kun on jatkettu miehen ikä, niin eipä tarvi ihmetellä.

I. on oikeassa: yhteiskunta ja väestö muuttuu, asenteet muuttuvat jne. ja pohja nykyiseltä järjestelmältä hiljalleen rapautuu. Ei kaikesta voi kenraaleja ja poliitikkojakaan "syyttää", kyllä kansakuntakin voi peiliin katsoa. Sitä tullaan saamaan, mitä tilataan....tai ansaitaan.
 
Iivosen tekstiä kannattaa lukea näköjään uudestaankin, hyvä teksti.
 
Kiitos, kun nostit tämän ylös. Oli mennyt minulta ohi.

On todella hyvä ja monipuolinen teksti. Se pitää lukea kokonaisuutena eikä takertua johonkin yhteen lauseeseen. Proosallisesti ilmaistuna: "Mihinkään ei haluta liittoutua eikä mistään haluta maksaa eikä virallinen taho ole edes puhunut juuri muista uhkakuvista kuin ilmastonmuutoksesta, joten maanpuolustusta (asevelvollisuudella tai ilman) ei koeta tärkeäksi."

Toisin sanoen yleinen mielipide on syystäkin ymmällään.

Viestin kärki, jos ajattelee tekstin varjonpuolta eli sitä, mitä ei sanota, on ehkä suunnattu poliitikoille ja medialle: "Ottakaa vastuu rehellisestä ja pelottomasta tilanteen määrittelystä älkääkä kosiko yleistä mielipidettä, johon vaikuttavat irrationaalliset tunneseikat."
 
Suomi panostaa pohjoismaisen yhteistyön kehittämiseen ja on laajentanut sen koskemaan myös puolustuspolitiikkaa. Tästä tuskin kenelläkään on pahaa sanaa sanottavanaan, kun taas EU-, Nato- ja Venäjä-yhteistyössämme on – milloin mistäkin syystä – monia etenemistä haittaavia esteitä. Pohjoismaisessa yhteistyössämme onkin perimmiltään kyse pienen valtion rajallisista mahdollisuuksista, välttämättömyyden tekemisestä hyveeksi.

Jyrki Iivonen
Kirjoittaja on dosentti, joka on työskennellyt vuosina 1994–2013 eri tehtävissä puolustus- ja ulkoasiainhallinnossa.


.***

-milloin mistäkin syystä-


Mielestäni syyt ovat varsin selkeitä. Me olemme kahden suurvallan valtapiirien rajalla. Meidän kannaltamme on järkevintä muokata ulkopolitiikan linjaa suurvaltojen voimasuhteiden puitteissa. Paasikiven lanseeraamasta reaalipoliittisesta linjasta on valitettavasti siirrytty Kataisen&Stubbin lyhytnäköiseen idealismiin. Vastaava linja 30-luvulla kostautui raskaimman mukaan.
 
Historian opetusten unohtuminen on vaaarallista mutta valitettavan yleistä, yllättäähän meidät joka vuosi talven tulokin. Ei ehkä ole yksin meidän suomalaisten vika vaan ihmiseen rakennettu tapa jolla kielteiset muistot tukahdutetaan ja kuten sanotaan "aika kultaa muistot". Kriittisille kirjoituksille on paikkansa ja niiden tehtävä on ravistella meitä, tyveneen tottuneita pahan maailman haasteihin. Historiaa on kuitenkin vaikeaa tehdä, ainakin niin että sitä voisi jälkeenpäin katsoa pää pystyssä ja jälkiviisaita riittää sen 12 tusinassa.

Mielestäni linjamme on ihan järkevä ja perusteltu nykyisessä, sekavassa tilanteessa jossa maailma blokkiutuu ja maailmanjärjestystä rukataan uusiksi. NATO kiehtoo poliitikkoja ja pelottaa kansalaisia. Siitä syystä liittoutuminen ei etene. Puolueettomuus on meille ehkä taakka tai liian suuri hyve jotta pystyisimme muuttumaan nopeasti. Meillä kansalaiset ja päättäjät ovat tottuneet toimimaan vasta pakon edessä ja kriisissä jossa yleensä kuitenkin olemme vahvimmillamme. Usein tosin tästä syystä olemme jälkijunassa ja oppia otetaan sen "ruotsin mallin" mukaan. Ehkä NATO-kysymyskin ratkeaa vasta sitten kun/jos ruotsi ratkaisee asian ja sekin joutuu mahdolliset kihlat tekemään NATO:n kanssa pakon edessä kun oma puolustus on ajettu alas.

Meidän on kuitenkin pakko miettiä tekemisissämme Venäjän kantaa turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä asioissa ja osin muissakin asioissa. Se ei ole mielestäni tyhmää vaan viisasta kun naapurissa on diktatuuri ja 180 milj. ihmistä ja meillä tuo tunnetusti vaikea yhteinen historia. Toisaalta haluamme katsoa länteen mutta ei liiaksi meren taakse.

Ennemmin tai myöhemmin meidän on haettava syvempää suhdetta USA:n tai NATO:on, koska ilmansuunnasta ei liene erimielisyyttä? En näe miksi emme voisi olla läheisessä sotilasyhteistyössä USA:n kanssa, kuulumatta NATO:on?
Esimerkiksi Israel ja Australia ovat jopa läheisempiä liitolaisia USA:lle kuin monet NATO-maat (ranska). Kuten julkisuudesta nähdään meillä on nykyään huomattavan läheiset suhteet tuohon arveluttavaan demokratiaan rapakon takana. Esimerkkinä asekaupat, innovaatiokeskus USA:n lähetystössä (liittyy varmasti tiedusteluun) sekä koulutusyhteistyö.
 
Back
Top