Mielenkiintoista on myös ilmansuuntien merkitys ja eri nimet, miten niitä on aikojen saatossa kutsuttu. Tästä saisi oman haaransa keskusteluille
"Halkipohjoisesta Vesietelään ja Maaetelään" .. Jopa ilmansuunnat ovat vaihdelleet
aikojen saatossa. Länsi ei ole aina tarkoittanut samaa suuntaa, miten nyt käsitämme.
Lueskelin murretutkimusta ja siellä tuli esielle että esim. Kainuussa (Suomussalmella) on vielä 1800-1900-vaiheessa käytetty samoja suuntamääreitä kuin viikingit aikoinaan.
====================================================
Halkipohjoisesta maaetelään
Itä-Siperiassa asuvien tunguusien kielessä pohjoista ilmansuuntaa merkitsevä sana tarkoittaa myös vasenta ja vastaavasti etelää merkitsevä sana myös oikeaa. Miten tämä selittyy?
Tunguusien kodassa oviaukko on ollut itään päin. Itä on ollut pääilmansuunta, se suunta, josta aurinko nousee. Kun tunguusi on astunut kodan ovesta ulos, pohjoinen on ollut hänen vasemmalla puolellaan ja etelä oikealla.
Muinaissuomalaisten kodassa oviaukko on ollut etelään päin. On ollut järkevää, että kodan avattava sivu on ollut sillä puolella, missä aurinko lämmittää.
Ilmansuunnan nimitykset etelä ja pohjoinen selittyvät asuinkodan osien mukaan. Etelä viittaa kodan etuosaan. Sana on samaa juurta kuin edessä, eteen. Pohjoinen taas on se puoli, jossa kodan perä eli pohja sijaitsee.
Auringon kierto näkyy ilmansuunnan nimityksissä muullakin tavoin. Arvellaan, että itä viittaisi suuntaan, josta aurinko nousee, "itää". Selvästi aurinkoon liittyviä nimityksiä ovat murteissa esiintyvät kesäpäivännousu ’koillinen’, kesäpäivänlasku ’luode’ ja talvipäivännousu ’kaakko’, talvipäivänlasku ’lounas’. Pohjoisen nimitys päivätön on niin ikään helposti pääteltävissä. Se tarkoittaa suuntaa, josta päivä ei koskaan paista.
Vanha kansa on nimennyt ilmansuuntia paitsi auringon myös maaston ja luonnon merkkien mukaan. Pohjoista tarkoittava kaarna tai kaarnapohjoinen perustuu havaintoon, että kaarna on paksuinta rungon pohjoispuolella. Lintu ja lintuilma ovat suuntia, joista muuttolinnut keväällä tulevat. "Linnusta tuulee" tai "Tuuli on linnussa" on sanottu, kun tuuli käy etelästä tai lounaasta.
Runsasvesistöisessä Savossa pitkittäisharjujen ja niiden väliin jäävien järvien kulkusuunta on luoteesta kaakkoon. Tämä on aiheuttanut sen, että maaston muoto on kuin luonnostaan vienyt pohjoisen luoteeseen ja etelän kaakkoon, tai ainakin sen, että erotukseksi "oikeasta" pohjoisesta ja etelästä on alettu puhua halkipohjoisesta ja halkietelästä. Savolaisten "päevä (= aurinko) on halaketelässä" kello 11–13:n aikaan. Talot on ollut tapana rakentaa halki maan eli harjun suuntaisesti tai poikki maan, jolloin suunta on lounaasta koilliseen.
Myös meri on ollut tärkeä kohde suunnan määrittelyssä. Keski-Pohjanmaalla vesietelä on ollut lounaassa ja maaetelä kaakossa. Kun katsoo Pohjanlahden rannikolla etelään päin, vesi – meri – jää oikealle ja maa vasemmalle.
Vihdin Palajärvellä on Meritalo- ja Pohjatalo-nimiset talot – Södergård ja Norrgård – ja kylän läpi etelään, rannikolle johtava tie on nimeltään Meritie. Ilmansuuntana meri tarkoittaakin yleensä etelää.
Karjalankannaksella Sakkolassa nimitys kohtimeri viittaa kuitenkin kummallisesti itään ja kohtimaa länteen. Miksi näin? Siksi, että Sakkola on rajoittunut idässä Laatokkaan, karjalaisten mereen, ja että Sakkolan länsipuolelta ovat alkaneet Karjalan kunnaat.
Julkaistu Helsingin Sanomissa 1.6.2004
Veijo Meren kirjan "Sanojen synty" mukaan koillinen tulee päivän koista, eli aurinko nousee sieltä kesäaikaan. Kaakko (vironkielessä kagu) tulee kaakkurin muuttosuunnasta. Lounas puolestaan tarkoittaa keskipäivää, jolloin lounas syödään. (> lounasetelä)
Luode on alunperin tarkoittanut nousuvettä ja tulvaa.1800-luvun alussa luode alkoi tarkoittaa laskuvettä. Koska luoteissuunnassa on maastamme katsottuna tulviva meri, sai ilmansuunta nimensä siitä.
