Hesarissa tänään;
Siepatut salasanomat paljastavat yllätyksen matkustajakone Kalevan alasampumisesta kesällä 1940 – neuvostolaivasto hämmentyi suomalaiskoneen lastista
Uusi kirja vie lukijan syvälle sodan ajan radiotiedustelun salaiseen maailmaan
KOTIMAA 13.10.2016 13:30
Jarmo Huhtanen
HELSINGIN SANOMAT
KIRJAN KUVITUSTA
Sanomansieppaajien parasta kalustoa olivat National NC-100XA -vastaanottimet. Niitä oli kuuntelupisteissä yleensä kaksi.
Kuuntele
SUOMALAISEN matkustajakone Kalevan alasampumisen syy kesällä 1940 ei ollut koneen kuljettama diplomaattiposti, kerrotaan uudessa Suomen sodanaikaista radiotiedustelua käsittelevässä kirjassa.
Kaksi neuvostoliittolaista pommikonetta ampui Kalevan mereen Tallinnan ja Helsingin välillä. Kaikki matkustajakoneessa olleet yhdeksän ihmistä saivat surmansa.
Yhä vielä on
arvoitus, miksi neuvostoliittolaiset ampuivat Kalevan alas välirauhan aikana. Syyksi on epäilty koneen kuljettamaa diplomaattipostia, jonka paikalle saapunut neuvostoliittolainen sukellusvene noukki kyytiinsä.
Sanomansieppaajia ja koodinmurtajia -kirjassa (Docendo) julkaistaan ensimmäistä kertaa sanasta sanaan putoamispaikalle saapuneen sukellusveneen lähettämät ja vastaanottamat viestit, jotka Suomen radiotiedustelu sieppasi. Niistä paljastuu, että diplomaattiposti tuli täytenä yllätyksenä venäläisille.
Salasanomat kertovat karusti, kuinka tietämättömiä Kalevan putomispaikalle tulleen sukellusveneen päällikkö ja Neuvostoliiton Itämeren laivaston komentaja olivat diplomaattipostista, jonka sukellusvene poimi talteen merestä. Jopa Kaleva-koneen malli (Junkers) oli merkitty salasähkeisiin väärin (Avro Anson).
Kalevaa koskevat tiedot ovat esimerkki uusistä lähteistä, joita on käytetty torstaina julkaistussa
Lauri Lehtosen,
Timo Lieneen ja
Ohto Mannisen kirjoittamassa historiateoksessa. Yli kymmenen vuotta työn alla ollut kirja käsittelee Suomen radiotiedustelun toimintaa sotien aikana.
SUOMEN sodanaikaista radiotiedustelua on ylistetty menestystarinaksi. Legenda on elänyt vahvana, mutta aiheesta ei ole julkaistu perusteellista ulkopuolisten tekemää tutkimusta.
Alan perusteos on ollut
Erkki Palen käsikirjoittama ja
Reijo Ahtokarintoimittama Suomen radiotiedustelu 1927-1944, joka julkaistiin vuonna 1997. Pale oli keskeinen salakirjoitusasiantuntija Suomen radiotiedustelussa sotien aikana.
”Palen kirjasta huomaa, ettei hän itse välttämättä pystynyt antamaan selityksiä monelle asialle”, Manninen sanoo
”Pale meni väärään suuntaan eri asioissa. Hän yhdisteli asioita siihen suuntaan, mitä hän arveli. Niitä on osoitettu nyt tässä vääriksi.”
RADIOTIEDUSTELU on tutkijoille vaikea aihe, koska se oli huippusalaista toimintaa. Lisäksi siihen liittyviä arkistoja tuhottiin ja vietiin sodan loppuvaiheissa Ruotsiin.
Sanomansieppaajia ja koodinmurtajia -kirjan tekijät kertovat löytäneensä uusia lähteitä sekä Suomesta että ulkomailta.
”Radiotiedustelusta tiedettiin yleisesti hyvin vähän. Nekin, jotka olivat siinä mukana, eivät tienneet. He tekivät vain omaa työtään. Kaikesta piti olla hiljaa, ettei lähinnä Neuvostoliiton tietoon leviäisi se, mitä koodeja suomalaiset pystyvät lukemaan”, Manninen sanoo.
Suomen radiotiedustelun keskeisin hahmo oli
Reino Hallamaa. Hän aloitti radiotiedustelun luomisen Suomeen lähes tyhjästä 1920-luvulla ja johti toimintaa sotien aikana.
Uutuskirjan tekijät ovat pitäneet jalat maassa monien jumaloiman Hallamaan suhteen. Kirja ei olekaan kertomus Hallamaasta vaan radiotiedustelusta, viestien sieppaamisesta ja koodien purkamisesta.
”Tässä on yritetty olla realisteja. Hallamaa oli erittäin etevä johtaja, mutta ei hän ilmeisesti ollut kovin helppo henkilö. Hän ajoi sitkeästi asiat läpi, mutta ei hän itse mikään koodinmurtaja ollut”, sanoo Manninen.
Kirjan uusista lähteistä paljastui, että Hallamaa osasi vaieta, kun häntä tultiin sotien jälkeen haastattelemaan.
”Ei hän kaikkea tietoa antanut häntä haastattelemaan tulleille kirjailijoille”, Manninen sanoo.
KIRJAN KUVITUSTA
Radiotiedustelu oli sodankin aikan kansainvälisesti hyvin verkottunut. Juhannusta juhlimassa olivat saksalainen yliluutnantti Marquardt (vas.), japanilainen kapteeni Eiichi Hirose ja suomalaisen kapteenin asussa virolainen Olev Õun.
HALLAMAA joutui muuttamaan sotien jälkeen maanpakoon Espanjaan, jossa hän eli väärällä nimellä ja toimi neilikanviljelijänä.
Hallamaan tuhkat tuotiin kolme vuotta sitten Espanjasta Sysmään sukuhautaan. Hänen vanhin poikansa
Hannu Hallamaa kertoi tuolloin, että hänen isänsä kieltäytyi kertomasta salaisia asioita edes lapsilleen, vaikka nämä tietoja isältään kärttivätkin.
Hannu Hallamaan mukaan hänen isänsä aloitti muistelmiensa kirjoittamisen, mutta työ ei päässyt vauhtiin.
”Hän totesi, että kaikki mikä voidaan kertoa, on jo julkaistu. Ja se, mitä hän voisi tuoda uutta, on sotasalaisuutta”, Hannu Hallamaa kertoi.
Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen viestikoekeskuksen henkilöstö viettää perinnepäivää 14. kesäkuuta sen muistoksi, että Hallamaa aloitti tuona päivänä radiotiedustelun muodostamisen vuonna 1927. Tapoihin kuuluu, että tiedustelijat lähettävät seppelepartion Hallamaan haudalle Sysmään.
SUOMEN tiedustelijoilla oli läheiset suhteet Baltian maihin, Puolaan, Ruotsiin, Saksaan, Japaniin ja Britanniaan.
Eri maiden radiotiedustelijat vaihtoivat tietoja keskenään. Tiedoista oltiin myös mustasukkaisia. Jos toiselta ei tullut luvattua vastinetta, niin yhteydenpito saattoi hyytyä äkisti.
Kirjassa kerrotaan, kuinka lämpimät yhteydet suomalaisilla oli talvisotaan asti brittien radiotiedusteluun, joka toimi nimellä Government Code and Cypher School (GC&CS). Organisaatio vastaa yhä Britannian signaali- ja verkkotiedustelusta. Sen nykyinen nimi on kuitenkin Government Communications Headquarters (GCHQ).
MIKÄ oli Suomen radiotiedustelun suurin saavutus sotien aikana?
Manninen nostaa esille kaksi saavutusta ylitse muiden. Toinen liittyi talvisotaan ja toinen jatkosotaan.
Talvisodassa radiotiedustelu vaikutti ratkaisevasti suomalaisten menestykseen mottitaisteluissa.
”Tiedettiin, missä vihollinen oli ja missä se liikkui. Se oli radiotiedustelun tietoa, eikä sitä ole läheskään tarpeeksi hehkutettu”, Manninen sanoo.
Toinen radiotiedustelijoiden loistokausi osui hyökkäysvaiheeseen vuonna 1941.
”Heinäkuun alusta lokakuulle asti pystyttiin lukemaan korkean tason venäläistä koodia. Esimerkiksi Karjalankannaksen takaisinvaltauksen yhteydessä on selvästi nähtävissä, että jokainen puna-armeijan liike pystyttiin ennakoimaan tai ainakin toteamaan, kun se oli tapahtunut.”
OHTO MANNINEN huokaa syvään, kun häneltä kysyy radiotiedustelun suurimmasta epäonnistumisesta.
Radiotiedustelu ei kyennyt kertomaan kesän 1944 suurhyökkäyksestä.
”Epäonnistuminen aiheutui tietysti siitä, että ennen hyökkäystä puna-armeijalla oli radiohiljaisuus. En tiedä sitten, oliko se epäonnistuminen, kun olemattomia sanomia ei pystytty lukemaan”, Manninen pohtii.
Lauri Lehtonen pitää suurimpana epäonnistumisena sitä, etteivät suomalaiset pystyneet murtamaan puna-armeijan korkeimpien johtoportaiden viestintää syksyn 1941 jälkeen kuin satunnaisesti.
”Se oli venäläisten koodintekijöiden hyvyyttä ja meidän huonoutta”, Lehtonen sanoo.
KIRJAN KUVITUSTA
Ilmavoimien omalla radiopataljoonalla oli kuunteluasema Suulajärvellä Karjalankannaksella.
Kirjassa ei ole lähdeviitteitä. Kirjoittajien mukaan tiedot on kerätty niin monista sirpaleisista lähteistä, että lähteyttäminen olisi ollut ylivoimaista.
Lähdeluettelokin on vain suuntaa-antava.
”Olemme pyrkineet kertomaan, milloin jokin tieto perustuu jonkun henkilön antamaan tietoon. Pääosin kirja perustuu asiakirjalähteisiin”, Manninen sanoo.
Mannisen mukaan esimerkiksi Kalevaa koskevat venäläiset salasanomat olivat arkistolöytö.
”Suomalaisten kaappaamat sanomat löytyivät vasta tämän kirjan teon yhteydessä, vaikka niistä on ollut ulkoministeriön arkistossa yhteenveto.”
KIRJAN KUVITUSTA
Moottoroidun radiotiedustelukomppanian Volvo-merkkinen radioauto.
PERINTEINEN radiotiedustelu on vuosikymmenten mittaan kehittynyt laajemmaksi signaalitiedusteluksi ja tietoverkkotiedusteluksi.
Tunnetuimmat signaali- ja tietoverkkotiedustelua harjoittavat laitokset lienevät Yhdysvaltain National Security Agency (NSA) ja Britannian GCHQ. Jotkut kutsuvat verkkotiedustelua urkinnaksi tai vakoiluksi. Kysymys on usein näkökulmaerosta: yhden maan tiedustelu on toiselle maalle vakoilua.
Suomeen ollaan parhaillaan luomassa lainsäädäntöä, joka antaisi myös Suomen viranomaisille oikeuden tiedusteluun tietoverkoissa.
Mitä mieltä Ohto Manninen ja Lauri Lehtonen ovat tietoverkkotiedustelusta?
”Se on enemmän filosofinen ajatus. Jotenkin tuntuisi hyvältä, että sellaisia asioita pystyisi selvittämään, jotka ovat selvästi rikollista toimintaa. Aina tässä tuntuu, miten sen nyt sanoisi, KGB:n pelko. Että kansaa vartioidaan”, Manninen hymähtää.
”Vanhana tiedustelumiehenä voin sanoa, että tarvitsemme sen”, sanoo Lehtonen, joka on taustaltaan insinöörieversti.
”Tieto on siirtynyt radioaalloilta verkkoon. Tiedustelumiehen pelin henki on se, että hän kaivaa tiedon sieltä, missä se on. Se on vähän yksioikoinen ajatus, mutta näin se vain on.”
KIRJAN KUVITUSTA
Reino Hallamaa (keskellä vaalea manteli) vierailulla saksalaisessa radiotiedusteluyksikössä Norjan Kirkkoniemessä.
KIRJAN KUVITUSTA
Kuuntelijat työssään kuunteluautossa.
KIRJAN KUVITUSTA
Radiotiedustelu haki Helsingin Sanomien ilmoituksella palvelukseensa kuuntelija-aliupseereita vuonna 1936.
KIRJAN KUVITUSTA
Neuvostoliittolaista viestien salausmateriaalia. Kuvassa peitelukuvihkon kansilehti.
KIRJAN KUVITUSTA
Radiotiedustelun aliupseerikoulun oppilaita vuonna 1940. Kolmas vasemmalta on tuleva pääministeri Ahti Karjalainen, jonka sanottiin olleen kurssinsa priimus.
KIRJAN KUVITUSTA
Moottoroidun radiotiedustelukomppanian Volvo-merkkinen radioauto.
KIRJAN KUVITUSTA
Radiotiedusteluauto ei ollut kovin maastokelpoinen Aunuksen teillä.
KIRJAN KUVITUSTA
Ilmavoimien omalla radiopataljoonalla oli kuunteluasema Suulajärvellä Karjalankannaksella.
KIRJAN KUVITUSTA
Radiotiedustelu oli sodankin aikan kansainvälisesti hyvin verkottunut. Juhannusta juhlimassa olivat saksalainen yliluutnantti Marquardt (vas.), japanilainen kapteeni Eiichi Hirose ja suomalaisen kapteenin asussa virolainen Olev Õun.
KIRJAN KUVITUSTA
Viestien huippuavaaja Vladimir Bogojavlenskij (edessä) ja Radiotiedustelukeskuksen päällikkö Pekka Visa yhteisellä kalareissulla.
HISTORIA
