Ilmastopsykoosi -ketju

Hätätilalla voidaan perustella asioita. Sen nojalla ja sen varjossa voidaan masinoida kaikenlaista lakitekstiä johon kansakunnat eivät kiinnitä huomiota. Ylikansallisia määräyksiä. Niitähän kuuluu noudattaa, kansainvälisiä papereita.

Joo, huomasin, että ne ovat siirtäneet katseensa ruuantuontantoon.

Siihen ei isoa jakoavainta rattaisiin tarvita, kun on viturallaan koko **ska.
 
Joo, huomasin, että ne ovat siirtäneet katseensa ruuantuontantoon.

Siihen ei isoa jakoavainta rattaisiin tarvita, kun on viturallaan koko **ska.
Pelätään kovasti venäläisten hybridivaikuttamista, mutta vaikuttaa siltä, että se vaikuttaa vihervassareihin koko ajan. Eikä ole kyllä mihinkään loppunutkaan sitten Neuvostoliiton aikojen. Tämä kunnianhimoinen ilmastonmuutostyö on mitä parhainta Euroopan toimintakyvyn rapauttamista, samoin kuin ydinvoimalavastustus.
 
Stasin virus​

06.05.2006 klo 0:56

Neuvostoliiton turvapalvelu KGB levitti aikoinaan maailmalle disinformaatiota, että aids on Pentagonin laboratoriosta karkuun päässyt virus. Tarina syötettiin Hufvudstadsbladetiin, jossa kirjoitti KGB:n elätti Dev Murarka. Hän siteerasi intialaisen lehden aids-artikkelia, jonka oli itse kirjoittanut, mutta lehti ei ollut julkaissut epäilyttävää juttua.

Paljon mielenkiintoisempi on tieto, että vihreä liike on DDR:n salaisen poliisin Stasin laboratorioista karkuun päässyt virus, joka on jäänyt aidsin tavoin elämään. Se oli alun perin tarkoitettu horjuttamaan Saksan liittotasavallan elämää. Sillä oli oma terroristiryhmänsä, Punainen armeijakunta Baader-Meinhof, ja sen suurin ryhmä olivat huligaanit, jotka tulevan vihreän ulkoministerin Joschka Fischerin johdolla omaksuivat Hitlerin katumellakat 20-luvulta. Stasi rahoitti ja koulutti viherterroristeja sekä antoi heille turvapaikat muurinsa suojista.
Onneksi erilaiset poliittiset virukset saapuvat Suomeen lintuinfluenssan tavoin myöhässä ja lievemmässä muodossa. Kansallissosialismi sai Suomessa hieman säälittävän muotonsa Lapuan liikkeenä. Stasin vihreä virus elää Suomessa vähäisenä puolueena, mutta ilman todellista vaikutusvaltaa siitä on tullut pikkusieluinen kiusantekijä. Kun Vihreä liitto ei saa mitään aikaan, se on keskittänyt voimansa yhteiskunnalliseen rettelöintiin, valitteluihin ja kanteluihin, jotka ovat tulleet maksamaan yhteiskunnalle miljardeja, sillä mitään järkeviä uudistuksia ei voi toteuttaa vihreiden rettelöinnin vuoksi.
Vihreiden eräänlaisena sotilaallisena siipenä toimivat globalisaatiohuligaanit, kettutytöt, ydinvoimaa vastaan mellakoivat ja viimeksi vappuna VR:n makasiineilla hulinoineet.
Vappumellakan tausta oli se, että saman joukon hulinoinnille Olkiluodon ydinvoimalan peruskiven muurausjuhlissa kävi nolosti, kun lapsoset eksyivät metsään. Greepeace oli kouluttanut ja varustanut heidät. Mellakoitsijoiden piti vappuna näyttää kansainvälisille tukijoilleen ja rahoittajilleen, että mekin saamme jotain aikaan.
Greenpeace on ottanut Suomen kohdemaakseen terrorisoidessaan ydinvoimaa ja metsähakkuita vastaan. Tietenkin Suomesta löytyy aina kourallinen hyödyllisiä hölmöjä, joita saa houkutelluksi mukaan. Syksyllä Greenpeace koulutti Turussa kommunistien kurssikeskuksessa Aurinkolahdella ympäristöterroristeja ja varusti heidät erikoisteräksestä valmistetuilla kahleilla, joilla heidän piti sulkea itsensä Olkiluodon siltaan.
Nykyisessä tilanteessa on paljon yhteistä 60-luvun lopulle, jolloin kymmenet turhautuneet yhden asian liikkeet löysivät uuden kodin kommunistien stalinistisiiveltä. Nyt ovat yhden asian järjestöt sivareista kettutyttöihin yhtymässä viherstalinistiseksi liikkeeksi, jonka johtajat ovat usein taistolaisten lapsia. Heitä ei ole kuin muutama sata, mutta pienelläkin joukolla saa aikaan näyttäviä tempauksia Leninin ja Hitlerin mallin mukaisesti.
Ei näistä kannata kovin huolissaan olla. Määrävälein maa saa riesakseen poliittisia huligaaneja, mutta kyllä ne ennen pitkää rauhoittuvat. Lapuan liike kuoli, kommunismi luhistui ja viherstalinistiset ympäristöterroristit kaivavat jo omaa hautaansa. Liike kuolee, kun sen pääideologi Paavo Arhinmäki pääsee vuoden päästä eduskuntaan. Huligaanien äänenkannattaja Helsingin Sanomien NYT-liite joutuu etsimään uudet sankarit.
AARNO LAITINEN
 
Onpa tuulista keliä pidelly, lännestä mikä on "mutu pohjalta" harvinaisempaa.
 
En näe uutista maksumuurin takaa (maailman loppu lienee ollut aiheena silloinkin), joten en keksinyt parempaakaan ketjua mihin tämän laittaa.

(Laitan puhelimen pois nyt, kippis)
 
En näe uutista maksumuurin takaa (maailman loppu lienee ollut aiheena silloinkin), joten en keksinyt parempaakaan ketjua mihin tämän laittaa.

(Laitan puhelimen pois nyt, kippis)
Eiköhän kyse ollut siitä että väitettiin isä-aurinkoisen tehneen virheitä. Tämä todettiin ensimmäistä kertaa Neuvostoliiton historiassa.
 
Koko ilmastopsykoosissa on se mielenkiintoinen piirre, että yksikään alarmisti ei pohdi perusasiaa eli tuotos/panos-suhdetta: miten saadaan maksimaalinen päästövähennys alhaisimmilla kustannuksilla. Horistaan "edelläkävijyydestä", "kunnianhimosta" ja "historian oikealla puolella olemisesta". Rationaalisuus puuttuu täysin. Ei yhtään mietitä, että jos summalla x saadaan vähennys y kohteessa a mutta 10y kohteessa b, niin järkevää olisi tehdä toimenpide B.
 
Tärkeää näyttää olevan juuri se, että voi sanoa olevansa oikealla puolella, ei se että saadaanko tekemisillä mitään muutosta aikaan. Oma käytännön elämä voi olla täysin ristiriidassa poliittisten juhlapuheiden kanssa.
 
Koko ilmastopsykoosissa on se mielenkiintoinen piirre, että yksikään alarmisti ei pohdi perusasiaa eli tuotos/panos-suhdetta: miten saadaan maksimaalinen päästövähennys alhaisimmilla kustannuksilla. Horistaan "edelläkävijyydestä", "kunnianhimosta" ja "historian oikealla puolella olemisesta". Rationaalisuus puuttuu täysin. Ei yhtään mietitä, että jos summalla x saadaan vähennys y kohteessa a mutta 10y kohteessa b, niin järkevää olisi tehdä toimenpide B.
Kunnianhimo vie ja vetää. Ei järki. Kun Napoleon lähti Venäjälle kohti tuhoa niin ohjasiko järki vai kunnian himoitseminen? Samoin meitäkin viedään kohti tuhoa.
 
Yhteiskunta pitää rakentaa uusiksi. Lisää velkaa ja uusia veroja jos ilmastonmuutoksen torjunta sitä vaatii

Ohisalolta lipsahti - vai tarkoituksellako hän trollaa? Joka tapauksessa vaaralliseksi menee kun ministeri puhuu nykyisen yhteiskunnan (tuhoamisesta?) ja rakentamisesta uusiksi. Nämähän ovat kuin 60-luvun taistolaiset.

Kanadan pääministerikin puhui jostain "suuresta nollauksesta", vai onko se "suuri puhallus"? Oletan että sama asia johon vihreät ja suomalainen äärivasemmistokin pyrkivät?

Ei ole ainakaan "salaliittoteoria" kun noin julkisesti puhuvat. Spontaania uuden ajan sosialistista ajattelua vaiko sitä jolla saa kunniaa kansainvälisillä foorumeilla? Onkos YK:ssa tai Brysselissä puhuttu ihmisten liikkumisen, omistamisen, yrittämisen ja elämän nollauksesta?
 
"Terveyspassi" ja seuraavaksi teiltä vaaditaan terveysappsi. Sen jälkeen se on digitaalinen passi jonka on oltava aina mukana. Kaikki ne joilla sitä ei ole - tai änkyröivät - tulevat olemaan epäilyttäviä.

Sen jälkeen mukaan tulevat mielipiteet somessa, käteisen hävittäminen ja maksamisen "uudistaminen". Ne liitetään digitaaliseen passiin. Halusitpa tai et. Niitä vähintäänkin "sakotetaan" jotka ovat eri mieltä kuin ne jotka halusivat nollata elämäsi ja sen mitä omistat, erityisesti sen. Lännen ongelma on että keskiluokka on liian laaja, se omistaa liikaa. Se on ollut liian tyytyväistä. Alkaa ilmaantua asioita joiden kiistäminen on rangaistavaa. Esimerkiksi ilmastomuutoksen kieltäminen - se tulee vielä lain nojalla rangaistavaksi.

Nuo asiat koskettavat yksittäisiä kansalaisia.

Yritykset vallataan. Suurempien organisaatioiden johto täytetään oikeamielisillä. Pienemmille yrityksille riittää työtä jos ne julistavat "vihreän siirtymän" sanomaa. Huoltovarmuutemme tulee kärsimään. Olemme jo nyt nähneet, alkua siitä, alkaa käydä kun on pula raaka-aineista ja tarvikkeista. Seuraavaksi näemme kun pula pahenee ja mukaan tulee ruokapula. Sen kehityksen vaikutuksia vahvistetaan "vihreällä siirtymällä".

Puola, Unkari, EU:n korruptio - erityisesti tämä "komissio", suomalaisen metsä- ja metalliteollisuuden alasajo. Sekin on osa tätä vihreiden ja Sanna Marinin ajamaan "nollausta". Käytännössä siis todella radikaalia sosialismia. Ennen sosialistit yrittivät ottaa tuotantovälineet haltuunsa ja hyötyä niistä. Nykyinen äärivasemmisto yrittää vallata ja tuhota ne.

Boom boom boom vaan kun talous tuhotaan.
 
Viimeksi muokattu:
Koko ilmastopsykoosissa on se mielenkiintoinen piirre, että yksikään alarmisti ei pohdi perusasiaa eli tuotos/panos-suhdetta: miten saadaan maksimaalinen päästövähennys alhaisimmilla kustannuksilla. Horistaan "edelläkävijyydestä", "kunnianhimosta" ja "historian oikealla puolella olemisesta". Rationaalisuus puuttuu täysin. Ei yhtään mietitä, että jos summalla x saadaan vähennys y kohteessa a mutta 10y kohteessa b, niin järkevää olisi tehdä toimenpide B.

Päästöjen vähentäminen on ihmisten näkökulmasta matemaattinen haaste. Esim, jos Suomen tavoite on vähentää liikenteen päästöjä, täytyy autokannan A uudistua tai B pienentyä. Nyt on ideologisesti valittu vaihtoehto B (tämän ovat esim. Vihreät myöntäneet moneen kertaan), vaikka vaihtoehdolla A tavoite saavutettaisiin todnäk nopeammin ja yhteiskunnan kannalta tehokkaammin. Yksinkertaisesti laskettuna, jos vaihdan 20v vanhan bensakotteroni reilusti uudempaan saman kokoiseen käytettyyn, vähenee aktiivinen bensan kulutus ja päästöt omalta kohdaltani 40-50%. Valitettavasti tätä ratkaisua ei tueta, vaan minun on ostettava uutta tai lopetettava autoilu.
 
"Terveyspassi" ja seuraavaksi teiltä vaaditaan terveysappsi. Sen jälkeen se on digitaalinen passi jonka on oltava aina mukana. Kaikki ne joilla sitä ei ole - tai änkyröivät - tulevat olemaan epäilyttäviä.

Sen jälkeen mukaan tulevat mielipiteet somessa, käteisen hävittäminen ja maksamisen "uudistaminen". Ne liitetään digitaaliseen passiin. Halusitpa tai et. Niitä vähintäänkin "sakotetaan" jotka ovat eri mieltä kuin ne jotka halusivat nollata elämäsi ja sen mitä omistat, erityisesti sen. Lännen ongelma on että keskiluokka on liian laaja, se omistaa liikaa. Se on ollut liian tyytyväistä. Alkaa ilmaantua asioita joiden kiistäminen on rangaistavaa. Esimerkiksi ilmastomuutoksen kieltäminen - se tulee vielä lain nojalla rangaistavaksi.

Nuo asiat koskettavat yksittäisiä kansalaisia.

Yritykset vallataan. Suurempien organisaatioiden johto täytetään oikeamielisillä. Pienemmille yrityksille riittää työtä jos ne julistavat "vihreän siirtymän" sanomaa. Huoltovarmuutemme tulee kärsimään. Olemme jo nyt nähneet, alkua siitä, alkaa käydä kun on pula raaka-aineista ja tarvikkeista. Seuraavaksi näemme kun pula pahenee ja mukaan tulee ruokapula. Sen kehityksen vaikutuksia vahvistetaan "vihreällä siirtymällä".
Tuo ihmisten profiloiminen ja kohtelu sen mukaan on jo pitkällä muutamassa ei-länsimaassa. Ei olisi uskonut että länsi lähtee mukaan tuohon, mutta ilmeisesti täällä asuu riittävästi ihmisiä joille tuollainen valtio kuullostaa hyvältä idealta. Nyt näitä uudistuksia ajetaan läpi koronan varjolla, mutta kun lakimuutokset on kerran tehty niitä voi käyttää muuhunkin. Asioita vietiin kyllä eteenpäin jo aiempienkin hallitusten aikana kun oli ehdolla mm. paikannuslaitteen lisääminen kaikkiin autoihin jotta voitaisiin verottaa autojen käyttöä ajomatkan perusteella kun fossiilisten polttoaineiden käyttö vähenee. Tietysti mahdollistaa autojen liikkumisen jatkuvan kyttäämisen vaikka poliitikot muuta väittävätkin.

> Ei ole ainakaan "salaliittoteoria" kun noin julkisesti puhuvat.

Hyvä että sanovat suoraan mitä tavoittelevat niin voidaan salaliittopuheet unohtaa ja asioista voi jatkossa keskustella siltä pohjalta löytyykö näille tavoitteille Suomessa kannatusta vai ei.
 
Esimerkiksi liikenteen osalta Suomessakin on kehitetty menetelmä (Gustav Komppa), jolla voidaan valmistaa turpeesta nestemäisiä polttoaineita. Ja turpeen määrittely uusiutuvaksi on puhtaasti poliittinen kysymys (esimerkiksi Suomi vs. Ruotsi). Toisin sanoen, liikennettä ei tarvitse sähköistää, jotta päästöt vähenevät. Jos vielä em. prosessien vaatima energia tuotetaan ydinvoimalla, niin kokonaispäästötkin putoavat reippaasti.

Mutta ylipäätään on hullua, että niiltä mailta, jotka ovat hoitaneet tonttinsa parhaiten eli joilla on biokapasiteetin ylijäämä, vaaditaan radikaaleimpia toimia. Eli karrikoiden: sairaita ei tervehdytetä vaan terveet sairautetaan. Eli kommunismiahan se on.
 
Koko ilmastopsykoosissa on se mielenkiintoinen piirre, että yksikään alarmisti ei pohdi perusasiaa eli tuotos/panos-suhdetta: miten saadaan maksimaalinen päästövähennys alhaisimmilla kustannuksilla. Horistaan "edelläkävijyydestä", "kunnianhimosta" ja "historian oikealla puolella olemisesta". Rationaalisuus puuttuu täysin. Ei yhtään mietitä, että jos summalla x saadaan vähennys y kohteessa a mutta 10y kohteessa b, niin järkevää olisi tehdä toimenpide B.

Vastaan vielä toisellakin käytännön esimerkillä, joka kuvastaa koko homman älyttömyyttä. Kun muutin Helsingin kantakaupunkiin ja vaihdoin auton moottoripyörään, en saanut mitään helpotuksia asukaspysäköinnin maksamiseen. Ajoneuvoni päästöt tippuivat alle 100g maagisen rajan ja kokokin pieneni noin neljännekseen verrattuna keskivertoon autoon. Mikäli olisin vaihtanut auton uudempaan (ja pyörää reilusti isompaan) hybridiin, olisin saanut 50% alennuksen.

Ristiriita tuli suoraan laista, jossa vähäpäästöiseksi ajoneuvoksi ei laskettu moottoripyöriä - vain sähkömoottoripyörä olisi täyttänyt tämän kriteerin. Vaikka tein kaupungin näkökulmasta ekoteon, siitä ei tullut mitään palkintoa.
 
Päästöjen vähentäminen on ihmisten näkökulmasta matemaattinen haaste. Esim, jos Suomen tavoite on vähentää liikenteen päästöjä, täytyy autokannan A uudistua tai B pienentyä. Nyt on ideologisesti valittu vaihtoehto B (tämän ovat esim. Vihreät myöntäneet moneen kertaan), vaikka vaihtoehdolla A tavoite saavutettaisiin todnäk nopeammin ja yhteiskunnan kannalta tehokkaammin. Yksinkertaisesti laskettuna, jos vaihdan 20v vanhan bensakotteroni reilusti uudempaan saman kokoiseen käytettyyn, vähenee aktiivinen bensan kulutus ja päästöt omalta kohdaltani 40-50%. Valitettavasti tätä ratkaisua ei tueta, vaan minun on ostettava uutta tai lopetettava autoilu.
Ja kun tarkastelua laajennetaan huomioimaan uuden, tosin vähempipäästöisen, autosi valmistuksen hiilijalanjälkeä ja kulutettuja luonnonvaroja, niin ainakin minä nään punaista. Ja vihreää. Kaipa joku riittävän isopäinen ympäristömoguli ja -suurvisiiri osaa hahmottaa koko konaisuuden, minä en.
 
Haluaisinkin ostaa uudemman käytetyn, mutta tätä ei ole huomioitu verotusporkkanoissa.

Taloudellisesti järkevämpää on ostaa upouusi sähköauto, jossa huomioidaan verovapaus, hankintatuki ja ehkä taas ensi vuonna romutuspalkkiokin (=max 8000€) alennus. Loppupelissä kaikessa on tavikselle kysymys €/kk sijoituksesta ja omat laskelmat alkavat suosia uusia sähköhatchbackeja. Vaihtaisin mielelläni 10v uudempaan bensahatchbackiin, mutta ei vain kannata ilman tukia.
 
Back
Top