Pyysyn nyt tekoälyltä analyysiä venäjän ilmapuolustuksesta eri etäisyyksille ja vertailua suomen ilmatilannekuvaan. (ja jos jotakuta nyt ärsyttää tekoälyn käyttö niin pyydetään anteeksi)
Venäjän ilmatorjunta kerroksittain (suuntaa-antavat kantamat)
0–6 km: MANPADS ja lähitorjunta
• 9K333 Verba: tyypillinen “kill range” ~6 km, lakikorkeus ~4.5 km.
• (Myös Igla/Igla-S, Strela-tyypit – sama luokka, muutaman km)
~10–20 km: SHORAD (patterin suoja, risteilyohjukset/UAV:t, helit)
• Tor-M2: ohjusten kantama luokkaa 16 km.
• Pantsir-S1: tyypillinen maksimi ~20 km (riippuu kohteesta/profiilista).
Tätä kerrosta käytetään paljon “pistepuolustukseen” (tukikohdat, S-400/S-300:n suoja jne.).
~30–70 km: MRAD (alueellinen puolustus, risteilyohjukset, koneet)
• Buk-M3: modernin ohjuksen (9R31M) luokkaa jopa 70 km.
~100–150+ km: “keskipitkä–pitkä” (alue- ja kohdesuoja laajasti)
• S-350 Vityaz (tyypillisesti ~120 km luokassa) (julkisissa lähteissä vaihtelee ohjusten mukaan)
• S-300PM/PM2 (järjestelmä- ja ohjusvarianttiriippuvainen; tyypillisesti “pitkä”)
~200–400 km: LR / “strateginen” ilma- ja osin ohjuspuolustus
• S-400: pitkän kantaman ohjuksella (40N6) ilmoitetaan 400 km luokka.
• S-300V4 (armeijan pitkän kantaman/ABM-sävyinen)
• S-500: olemassa, mutta todellisesta peitosta/kypsyydestä julkista, varmennettavaa tietoa on rajallisesti (ja käyttöönotto on rajattua).
⸻
Pystyvätkö venäläiset muodostamaan “yhden ilmatilannekuvan” ja käyttämään sitä tulenjohtoon?
Paperilla: kyllä, heillä on siihen nimenomaiset järjestelmät
Venäjän IADS-ajattelu nojaa sensorit + C2 + tuliyksiköt -ketjuun, jossa on paljon automaatiota. RUSI kuvaa mm. Nebo-M:n kaltaisia monikaistatutkia, joiden ideana on tuottaa “yhdistetty” kuva ja syöttää se suoraan pitkän kantaman patterien komentopaikoille (SA-21/S-400 jne.).
Lisäksi heillä on erillisiä automaattisia johtamisjärjestelmiä, joilla nimenomaan “liimataan” eri kerrosten järjestelmiä yhteen:
• Barnaul-T: maavoimien ilmatorjunnan C2/integraatio (useita yksiköitä ja eri etäisyyskerroksia).
• Polyana-D4M1 mainitaan usein pitkän kantaman patterien/kerrosten yhteensovittajana.
Eli “arkkitehtuurina” he osaavat tehdä sen, mitä kuvailit Suomen kyvyksi: fuusio → jaettu tilannekuva → tulenjohto.
Käytännössä: kyky on olemassa, mutta laatu vaihtelee ja rajoitteita on paljon
Venäjällä on useita haasteita, jotka yleensä estävät “yhden täydellisen COPin” (common operating picture) saumattoman käytön kaikkialla:
• Haarautunut organisaatio: eri puolustushaaroilla ja joukoilla on omat C2-ketjunsa (VKS vs maavoimien ilmatorjunta), ja lähteissä on viitteitä siitä, ettei hävittäjäjohto ja GBAD aina istu yhteen täysin kitkattomasti.
• EW ja kommunikaatio: mitä lähempänä etulinjaa ja mitä kovempi häirintäympäristö, sitä enemmän sensorifuusio muuttuu “paikallisiksi kupliksi” (toimii patterin/rykmentin alueella hyvin, mutta saumattomuus kärsii).
• AEW&C-kerroksen merkitys: A-50/A-50U antaa ilmasta käsin varhaisvaroitusta ja johtamista, mikä parantaa fuusiota ja katveiden paikkausta, mutta näiden saatavuus/riski vaikuttaa kokonaisuuteen.
Arvio: Venäläisillä on yleensä hyvä, kerroksellinen tilannekuva suojatuilla alueilla (esim. Moskova, strategiset kohteet, tietyt rintamalohkot), ja he pystyvät ohjaamaan tulta sensoriverkon datalla. Mutta “Suomen tyyppinen” erittäin yhtenäinen, resilientti ja laaja-alaisesti jaettava ilmatilannekuva ei toteudu yhtä tasalaatuisena kaikkialla, etenkin kun häirintä, hajautus ja organisaatiorajat tulevat vastaan.