Vähän vanha topikki, mutta niin kiinnostava aihe, että kommentoidaan kuitenkin vähän. Hornet on ironisesti sodan jälkeen ensimmäinen Ilmavoimien hävittäjätyyppi, jolle ei (alun perin) hankittu minkäänlaista rynnäköintiaseistusta, edes testattavaksi.
Raketteja ja pommeja oli Vampireissa, Gnateissa ja Fougissa. Fougassa T-10 ja Matra -raketteja sekä 50 kg pommeja. Gnatin aseistuksesta minulla ei valitettavasti ole tarkempaa tietoa ja Vampiren osalta lähdeteos ei ole nyt käsillä. Hawkeissa käytettiin Matra 155 -rakettikasetteja, jotka taidettiinkin jo mainita. Myös MiGien UB-16 ja UB-32 taisivat tulla esille. Drakenit oli mahdollista aseistaa raketeilla, mutta Suomessa jäätiin siltä osin kokeiluasteelle.
Luultavaa on, että rynnäköintiaseistusta on hankittu lähinnä koulutuskäyttöön ilman suurempaa operatiivista merkitystä. Toisaalta pidän myös luultavana, että ainakin teoriassa olisi ollut jonkinlainen mahdollisuus suorittaa myös rynnäköintitehtäviä (ottamatta kantaa sen järkevyyteen). Mielenkiintoisinta onkin miksi tämä perinne katkaistiin Hornetin osalta. Yksi syy on epäilemättä tekninen kehitys, joka on tehnyt tuollaisesta rynnäköinnistä kannattamatonta (samaan tapaan kuin lentotiedustelusta), mutta eiköhän taustalla ole myös se, että poliittisista syistä piti vakuutella Hornetin käyttöä ehdottomasti pelkkänä torjuntahävittäjänä eikä rynnäköintiaseistus olisi auttanut luomaan oikeaa mielikuvaa.
edit: Lisättäköön vielä, että en muista nähneeni ensimmäistäkään kuvaa Drakenista rakettiaseistuksella, mikä kertoo aika paljon.