Ilta-Sanomat 20.3: Ruotsi lähtee Natoon

Taitolaji

Ylipäällikkö
BAN
Suomen pitää varautua siihen, että Ruotsi hakee Nato-jäsenyyttä jo vuosien 2015–2016 aikana, kirjoittaa tutkija Charly Salonius-Pasternak Ulkopoliittisesta instituutista.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288549789874.html

Salonius-Pasternak arvioikin, että Ruotsi saattaa tehdä syyskuussa 2014 pidettävien valtiopäivävaalien jälkeen nopeita muutoksia turvallisuus- ja puolustuspolitiikassaan."

"Ruotsin puolustusbudjetti on kaksinkertainen Suomeen verrattuna, Salonius-Pasternak huomauttaa.

Mutta maan sotilaallinen puolustuskyky on vain murto-osa Suomen vastaavasta."

Suomen kokonaismaanpuolustuksen kyky on murto-osa Ruotsin vastaavasta.

http://ohjelmat.yle.fi/mot/mot_11_3

Miksi meillä ei ole tehokkaita kodinturvajoukkoja ja kokonaisvaltaista siviilipuolustusta ja sitä myöten nykyistä parempaa valmiutta kohdata myös siviiliväestöömme kohdistuvat uhat?
 
Hyvä kysymys. Tokko saat vastausta. Tai saat: "on tehty suunnitelmia jne." Tyydyttääkö?
 
Tarviiko kodinturvajoukkojen eli suojelukunnan puuttumisen syystä edes keskustella?
 
Ruåtsin puolustus on siis jo ajettu alas (=Nato-kuntoon)?
 
Jos nyt Natoa ei Suomessa nosteta kunnolla pöydälle ja puhuta asiaa halki, piru meidät nokkii. Tiedän lähes satavarmasti kuka sanoo kohta, miten suomalaisten tähän asiaan pitää suhtautua. Vai onko sanottu jo?
 
Aurora Borealis kirjoitti:
Jos nyt Natoa ei Suomessa nosteta kunnolla pöydälle ja puhuta asiaa halki, piru meidät nokkii. Tiedän lähes satavarmasti kuka sanoo kohta, miten suomalaisten tähän asiaan pitää suhtautua. Vai onko sanottu jo?

Siis Nato-puoluehan (Kok) ei ole rohjennut tätä ottaa selkeästi puheeksi, koska tietää sillä häviävänsä seuraavat vaalit. Muut ovat kyllä kantansa tehneet tiettäväksi.
 
Oletetaan että Suomi solmiii YYA2-sopimuksen, jonka takeeksi 178. Moottoroitu prikaati asettuu taloksi Tornioon. Kuinkahan kauan Svenssonit jatkaisivat nykyisillä ruunatuilla maavoimilla? Vai saisiko Bofors äkkiä ison tilauksen?
 
Creidiki kirjoitti:

Vastaus on mielestäni puolijulkisesti jo tiedossa. Ensinnäkin Bofors tai vaikka ilmailuteollisuus. Ei Ruotsin valtio tukisi niitä pelkän työllistämisen suhteen. Lopetettiinhan Ruotsissa telakkatukikin 5v ennen Suomea. Joten tilauslomake voi olla jo Boforsin kassakaapissa. Siihen tulee vain puhelimella määrä ja toimituspaikka....

Ja eihän Ruotsi jatka omin voimin. Julkinen salaisuus, moneen kertaan todistettu, on se, että Ruotsi on hetkessä Naton aluetta. Lentokentät Naton käytössä heti kun pilliin puhalletaan. Ja voi sieltä Göteborgista alkaa ajella jokin taisteluosastokin.

Ruotsalaiset vaan osaa sumutt... tiedottaa asioista etevämmin kuin jotkut muut.
Julkisesti ei olla jäsen. Mutta valtiotason sopimuksia voi olla nytkin kassakaapit pullollaan, ja pelkän sopimuspaperin lisäksi on varmuudella aina olemassa selkeitä kaupattavia etuja, että Nato myös tulee avuksi. Mistään en minäkään mitään tiedä mutta esimerkiksi hyvä itämeren valvontaverkko, pohjois-euroopan paras signaalitiedustelu ja lentotukikohdat sopivalle etäisyydelle Kuolan niemimaasta. Noin alkuun.

Kotisuomessa uskomme siihen, että koska Pähkinäsaaren rauhassa v 1323 nykyisen Suomen alue jäi ns Läntisen kulttuuripiirin puolelle, ja koska olemme mallioppilas kansainvälisessä yhteisössä, niin meitä autetaan tarvittaessa.
Toivottavasti tuon realismia ei jouduta testaamaan...
 
Creidiki kirjoitti:
Oletetaan että Suomi solmiii YYA2-sopimuksen, jonka takeeksi 178. Moottoroitu prikaati asettuu taloksi Tornioon. Kuinkahan kauan Svenssonit jatkaisivat nykyisillä ruunatuilla maavoimilla? Vai saisiko Bofors äkkiä ison tilauksen?

Hmmm.... Kolme kysymystä:

1. Oliko YYA-sopimuksen voimassaoloaikana Suomessa ulkomaisia joukkoja?

2. Onko Nato-liittoutumisen ainoa vaihtoehto laatia uusi YYA-sopimus, jossa vielä Suomeen tulisi miehitysjoukkoja?

3. Ajatteletko aina kaiken mustavalkoisesti?
 
juhapar kirjoitti:

Ei, kysymyksen tarkoitus on osoittaa että Ruotsi luottaa Suomen torjuvan idästä tulvan maauhkan. Mikäli Suomi siirtyy Venäjän etupiiriin tuhoaa se Ruotsin nykyisen turvallisuuspolitiikan.

Vertaa esim Ruotsin "puolueettomuutta" viime rähinän aikana, jolloin Suomessa oli ulkomaisia joukkoja.

Ei, vaihtoehtoja on runsaasti, EU/NATO/PfP on itse asiassa YYA2 jossa olemme sitoneet talous-, ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjamme yhteen blokkiin. Voimme tehdä täyskäännöksen, tomuttaa vanhat fraasisanakirjat ja aloittaa Suomen ja Venäjän kansojen ikiaikaisen ystävyyden vaalimisen uudelleen. Mieluusti siinä vaiheessa kun voimme itse vielä määritellä sen ehdot.

Tuskinpa se on sen tuskallisempaa kuin Kataisen ja Stubbin nykyinen hännystely. Meillä on sentään pitkä perinne ystävien valinnasta pragmaattisin perustein.

Kun pieni ei kerran pärjää liittoutumatta niin liitoudutaan sitten sen kanssa joka tarjoaa parhaat edut. Lännen painoarvo kevenee jokaisen uuden kriisi/pelastuspaketin myötä, sotilaalinen kyky rapautuu yhtäjalkaa väestöpohjan ja talouden kera, mutta tuo Venäjä ei edelleenkään katoa tuosta minnekään

Vastasiko ylläoleva?
 
Alkuun voisi puhaltaa vaikka: lainataan Venäjältä 20 mrd euroa, vuokrataan Petsamo, rakennetaan tolkun tie ja rautatie, satama ja telakoita, järjestetään alueelle toimiva terveydenhuolto, rakennetaan asuntoja ja infraa, otetaan siivumme pohjoisen tulevista energiahumppailuista.

Mahdotonta? Tottakai, mieluummin kannetaan rekka-autoittain veronmaksajain rahaa etelä-Eurooppaan, se on ym. nähden sentään ihan helvetin viisasta ja hienoa, fantsua ja ideologisesti oikein ainakin. Ja jos verorahat eivät riitä niin otetaan velkaa, jotta voimme maksaa toisten velkoja. Eli eikun paranee vaan, viisauden ja mielekkyyden määrä koroittuu ainakin neljänteen potenssiin.

Jos meillä on varaa missata Pohjoisen energiarynnäkön mahdollisuudet niin sitten meillä on varaa vaikka pelata perseellä Kimbleä, Afrikan tähteä ja kammata toistemme hiuksia ja völistä siinä välillä. Tosiasia on se, että Suomessa on ollut jo tovin ja on edelleen toimintakyvytön hallitus, oikeesti. Tämä ei ole mitään persupropagandaa vaan aivan selkeä fakta, joka on aistittavissa kaikesta.

Mutta tottakai, Nato-keskustelu on tärkeä juttu, se on päälle kaatuvin teema mitä voi kuvitella. Idän panssarilautat jo ärisevät ja rekryytit marssii, tykistöryhmät jymisevät ja raketinheittimet piirtävät vikkeliä kaaria atmosfääriin. ohhoijjaa.
 
Okei, paitsi, että miksei pieni voisi liittoutumattomana pärjätä? Iltalehdet kyllä moisia lausuntoja saa aikaan, kun sopivalta palsternakalta kysyy.
 
baikal kirjoitti:

Hahhah, Petsamo voisikin olla hyvä sijoitus. Ei vaan iivana varmaan anna kovin helpolla. Voidaanhan me vaihtaa se toisaalta vaikka Oolantiin, niin ei tartte niitäkään tekohengittää. Toisaalta taas vuokrasopimus purkautuu tosi nopiaan kun toveri Njetnjet-Molotovin viikset pärisevat Kremlin muurissa, mikäli Suomipoju iskee öljyyn jäämerellä. Riskisijoitus, kannattaako tässä taloudentilanteessa?:a-grin:
 
Tottakai pieni voi pärjätä liittoutumatta Vanuatulla ja Naurulla ei ole sen enempää armeijaa kuin sotaliittoja. Tosin kummallakaan maalla ei ole sen enempää taloudellista kuin geopoliittista merkitystäkään.

Nerokkaan pääministerimme sanoin: "Ei koske Suomea"
 
LasUps kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Alkuun voisi puhaltaa vaikka: lainataan Venäjältä 20 mrd euroa, vuokrataan Petsamo, rakennetaan tolkun tie ja rautatie, satama ja telakoita, järjestetään alueelle toimiva terveydenhuolto, rakennetaan asuntoja ja infraa, otetaan siivumme pohjoisen tulevista energiahumppailuista.

Mahdotonta? Tottakai, mieluummin kannetaan rekka-autoittain veronmaksajain rahaa etelä-Eurooppaan, se on ym. nähden sentään ihan helvetin viisasta ja hienoa, fantsua ja ideologisesti oikein ainakin. Ja jos verorahat eivät riitä niin otetaan velkaa, jotta voimme maksaa toisten velkoja. Eli eikun paranee vaan, viisauden ja mielekkyyden määrä koroittuu ainakin neljänteen potenssiin.

Jos meillä on varaa missata Pohjoisen energiarynnäkön mahdollisuudet niin sitten meillä on varaa vaikka pelata perseellä Kimbleä, Afrikan tähteä ja kammata toistemme hiuksia ja völistä siinä välillä. Tosiasia on se, että Suomessa on ollut jo tovin ja on edelleen toimintakyvytön hallitus, oikeesti. Tämä ei ole mitään persupropagandaa vaan aivan selkeä fakta, joka on aistittavissa kaikesta.

Mutta tottakai, Nato-keskustelu on tärkeä juttu, se on päälle kaatuvin teema mitä voi kuvitella. Idän panssarilautat jo ärisevät ja rekryytit marssii, tykistöryhmät jymisevät ja raketinheittimet piirtävät vikkeliä kaaria atmosfääriin. ohhoijjaa.

Hahhah, Petsamo voisikin olla hyvä sijoitus. Ei vaan iivana varmaan anna kovin helpolla. Voidaanhan me vaihtaa se toisaalta vaikka Oolantiin, niin ei tartte niitäkään tekohengittää. Toisaalta taas vuokrasopimus purkautuu tosi nopiaan kun toveri Njetnjet-Molotovin viikset pärisevat Kremlin muurissa, mikäli Suomipoju iskee öljyyn jäämerellä. Riskisijoitus, kannattaako tässä taloudentilanteessa?:a-grin:

Riskisijoitus? No mitä ihmettä nyt sitten tehdään? Lapioidaan fyrkkaa etelä-Eurooppaan sen kuin ehditään? Sekö ei ole riskisijoitus?

Ilman muuta on parempi kammata toistemme sulkia ja etsiä epätoivon vimmalla mestoja, joihin uppoaisi "osaamisemme" valovoimaiset hedelmät.....ja jättää "riskisijoitukset" tekemättä Pohjoiseen, juu, etelästä sitä löytyy oikein järkimiesten sijoituskohteita?

Velaksi se olisi tehtävä ja jos velka otettaisiin idästä niin vuokrasopimuksen pysyvyys olisi taatumpi. Sijoittaahan suomalainen EK:kin Venäjälle sellaisia summia, että heikompaa hirvittäisi, ei auta miettiä, ottaako Molon inkarnaatio sijoitukset pois poijes.
 
Tjaa-ah, Venäjän nykyjohdolla ja heidän joo-miehillään on paha tapa ottaa investoinnit omaan liiviin siinä vaiheessa kun ne alkavat tuottaa rahaa.

Entä jos mieluummin myymme Öljy/kaasun porauksessa tarvittavaa rautaa itään, otamme vastineeksi halpaa energiaa jota viemme sitten kalliilla länteen?
 
Eli parasta on siis vaan tyynesti sukia toistemme sulkia, siinä ei tapahdu vahinkoja ja riskitkin ovat pienet. Hyvä tulee.
 
baikal kirjoitti:
Alkuun voisi puhaltaa vaikka: lainataan Venäjältä 20 mrd euroa, vuokrataan Petsamo, rakennetaan tolkun tie ja rautatie, satama ja telakoita, järjestetään alueelle toimiva terveydenhuolto, rakennetaan asuntoja ja infraa, otetaan siivumme pohjoisen tulevista energiahumppailuista.

Mahdotonta? Tottakai, mieluummin kannetaan rekka-autoittain veronmaksajain rahaa etelä-Eurooppaan, se on ym. nähden sentään ihan helvetin viisasta ja hienoa, fantsua ja ideologisesti oikein ainakin. Ja jos verorahat eivät riitä niin otetaan velkaa, jotta voimme maksaa toisten velkoja. Eli eikun paranee vaan, viisauden ja mielekkyyden määrä koroittuu ainakin neljänteen potenssiin.

Jos meillä on varaa missata Pohjoisen energiarynnäkön mahdollisuudet niin sitten meillä on varaa vaikka pelata perseellä Kimbleä, Afrikan tähteä ja kammata toistemme hiuksia ja völistä siinä välillä. Tosiasia on se, että Suomessa on ollut jo tovin ja on edelleen toimintakyvytön hallitus, oikeesti. Tämä ei ole mitään persupropagandaa vaan aivan selkeä fakta, joka on aistittavissa kaikesta.

Mutta tottakai, Nato-keskustelu on tärkeä juttu, se on päälle kaatuvin teema mitä voi kuvitella. Idän panssarilautat jo ärisevät ja rekryytit marssii, tykistöryhmät jymisevät ja raketinheittimet piirtävät vikkeliä kaaria atmosfääriin. ohhoijjaa.

Kyproksen pankeille pian lahjoitettavat rahat menevät lähinnä venäläisille roistoille, joten modernin YYA-sopimuksen voi sanoa olevan hyvällä alulla. :a-grin:
 
Ei Venäjä halua meitä Jäämeren apajille. Johan he koittavat omia norjalaisilta itselleen rajan tienoilla olevat esiintymät. Miksi ottaisivat Suomea siihen väliin?
 
Back
Top